1923 syntyneen jatkosodan veteraanin Veikko Oksasen elämäntaival alkoi Tampereelta, jossa hän vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Tammikuussa 1942 oli hänen tarkoitus aloittaa armeija Orivedellä, mutta toisin kävi: tulikin tieto, että lähtö peruuntuisi ja Oksanen suorittaisi asevelvollisuutensa Tampereen lentokonetehtaalla. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin vielä uudestaan. Kesällä 1943 ilmoitettiin, että suuntana olisi Forssa.

Lähtö tuli 6.8.1943.

[br]

Armeijan harmaisiin

– Forssassa olin kaksi-kolme viikkoa alokkaana ja sen jälkeen meidät lähetettiin maalle. Forssa oli paikkana tuttu, sillä siellä olivat ystävät Hessu ja Heimo olleet suorittamassa asevelvollisuuttaan jo aiemmin.

Pian oli ensimmäisen loman aika.

– Loman saatuamme suuntasimme (Hessun kanssa) Tampereelle ja minulla on yhä tallessa kuva, joka otettiin silloin tuossa Tammerkosken rannalla.

Loman jälkeen Veikko sai tiedon, että hänet siirrettäisiin Lahteen moottoriajoneuvokouluun. Tämä tapahtui aivan elokuun lopussa 1943. Koulua ei kuitenkaan kestänyt kuin vain marraskuun alkuun saakka.

– Minut siirrettiin Viipuriin 21. autokomppaniaan, joka sijaitsi Tervaniemessä. Siellä palvelin vuonna 1944. Tervaniemessä tapasin jälleen ystäväni Heimon ja Hessun. Meillä oli samalla alueella kasarmit ja ruokalat. Onkin uskomatonta ajatella kuinka elämä kuljettaa ihmisiä jälleen yhteen, hän iloitsee.

Majoituksen Oksanen kertoo olleen kehnonpuoleinen, mutta paikan sijainti meren rannalla teki nuorukaiseen vaikutuksen.

– Venäläisten aloitettua Viipurin pommitukset aloimme pakata ja valmistella lähtöä. Hyökkäys tuli yllättäen ja niin minäkin jouduin lähtemään uusiin tehtäviin.

[br]

[br]

Siirto sairasautokomppaniaan

– Suurhyökkäyksen alettua Kannaksella 9. kesäkuuta 1944 kaikki muuttui. Komppaniamme lopetettiin ja minutkin siirrettiin sairasautokomppaniaan eli ”pataässään”. Tehtävänä oli ajaa haavoittuneita Luumäelle, jossa sijaitsi haavoittuneiden ja kaatuneiden keräilykeskus. Myös Rauhan parantola oli usein kohteena, hän kertoo.

Haavoittuneiden hoitamisen ja kuljettamisen ohella tehtäviin kuului kuolleiden tunnistaminen tuntolevyistä.

– Autot, joilla haavoittuneita kuljetimme, olivat vanhoja linja-autoja, joissa jokaisessa oli kahdeksan paaripaikkaa. Tämän lisäksi käytävälle otettiin lievempiä tapauksia, esimerkiksi punatautisairaita. Kaikkinensa sairasautossa työskentely oli raskasta – usein potilaita oli kantamassa vain kaksi miestä.

Olosuhteet olivat haastavia myös henkisesti ja työtehtävissä joutui kohtaaman hyvin monenlaisia tilanteita.

– Pystyn vieläkin tuntemaan Luumäen hajun nenässäni, niin elävästi se on mieleeni jäänyt.

Venäläisten hyökkäyksen läpimurto tapahtui Kuuterselällä 14. kesäkuuta. Kaikki eteni nopeasti ja Viipuri vallattiin 20. kesäkuuta.

– Olimme kuulleet, että venäläiset lähestyivät Viipuria, mutta kukaan ei uskonut, että kaikki tapahtuisi niin nopeasti, hän muistelee.

Viipurin valtauksessa ja Tali-Ihantalassa kaatui ja haavoittui erittäin paljon suomalaisia ja näin ollen sairasautossa työskentelevillä riitti töitä yötä päivää.

– Menimme kerran nukkumaan hautausmaalle, jotta saisimme levätä ja olla edes hetken aikaa rauhassa.

Oksasen oma sota päättyi juuri Tali-Ihantalassa.

–  Syyskuun 5. päivä tuli rauha ja kotiin pääsimme 16. marraskuuta.

[br]

Sodan jälkeen länteen

Sodan jälkeen Oksanen meni töihin Turun telakalle, mistä tie vei kymmenientuhansien suomalaisten lailla länsinaapuriin.  Ruotsi oli tuohonkin aikaan siirtolaisten suosiossa ja ihmisiä saapui Suomen lisäksi muualtakin Euroopasta.

– Siitä huolimatta asuntopulaa ei ollut ja elämä Ruotsissa oli monelta osin helpompaa. Asuimme rivitalossa, jossa ruotsalaiset olivat vähemmistössä, sillä melkein kaikki asukkaat olivat muualta muuttaneita, hän kertoo.

Kaikkiaan Ruotsissa vierähti 31 vuotta, jonka aikana hän ehti nähdä neljän lapsensa kasvavan aikuisiksi ja perustavan omat perheensä. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1986 hän päätti kuitenkin palata takaisin juurilleen Tampereelle.

Ruotsi on yhä hänelle rakas paikka, jossa hän vierailee usein. Ruotsin-ajoilta jäi paljon hyviä muistoja ja Oksanen muistelee lämmöllä mm. viranomaisasioinnin sujuvuutta. Hän itse kuvaa länsinaapurissa vierähtäneitä vuosikymmeniään antoisiksi, mutta myöntää, että elämäntyyli Ruotsissa oli erilaista, eivätkä kaikki tulijat siihen sopeutuneet.

– Monet suomalaiset sortuivat sodan jälkeen viinaan ja myös Ruotsissa alkoholisoituneita suomalaisia riitti valitettavan paljon, hän pahoittelee.

Alkuperäinen artikkeli (Veera Kivimäki: ”Ruotsin kautta takaisin Tampereelle”) on julkaistu Tampereen Sotaveteraani-lehdessä. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.