Jyväskyläläisveteraani Martti Mäkinen täytti juuri 100 vuotta. Vuosisataan on mahtunut paljon, mm. niiden legendaaristen Mainilan laukausten todistaminen.

Mäkinen syntyessä Äänekoskella lokakuussa 1918 elettiin Suomessa poikkeuksellista aikaa. Vasta edellisenä vuonna itsenäistynyt maa oli ajautunut sisällissotaan, joka oli päättynyt alle puoli vuotta aiemmin. Sodan jättämien arpien paraneminen kestäisi vielä pitkään, mutta eipä olisi kukaan tuossa vaiheessa arvannut, että ratkaisevassa roolissa siinä olisi uusi sota, jossa kansa joutuisi yhdistämään rivinsä mahdottomalta näyttävässä taistossa yhteistä vihollista vastaan, Mäkinen heidän mukanaan.

Mäkinen sai keskikoulun päättötodistuksensa Äänekosken yhteiskoulusta vuonna 1936 ja meni vielä samana syksynä töihin Tikkakoskelle, mistä tie vei seuraavana vuonna Helsinkiin ja Metos Oy:n palkkalistoille.

[br]

[br]

Varusmiespalveluksesta rintamalle

Hänen astuessaan varusmiespalvelukseen toukokuussa 1939 oli Suomessa alettu jo huolestua suunnasta, johon tulevaisuus näytti olevan menossa.

Neuvostoliitto oli jo 1930-luvun puolivälistä lähtien hakenut itselleen edullisempia rajoja ja tukikohtia Suomesta ja vuonna 1938 neuvostojohto oli Saksan uhkaan vedoten esittänyt sisäasiainkomissariaattinsa NKVD:n kautta Suomelle vaatimuksen: Suomen tulisi solmia puolustusliitto Neuvostoliiton kanssa.

Elokuussa 1939 Hämeenlinnassa KTR l:n viestipatterissa asevelvollisuuttaan suorittava viestimies Mäkinen osallistui Karjalankannaksella 20 000 miehen joukossa pidettyyn suursotaharjoitukseen sodan uhan leijuessa ilmassa yhä todennäköisempänä.

Marraskuun 26. päivänä 1939  patteristo, johon Mäkinen oli sijoitettu, oli asemissa Viipurin tien varressa Mainilan kylää vastapäätä 10 km:n päässä rajalta. Aamulla tuli tieto, jonka mukaan suomalainen tykistö olisi ampunut Mainilan varuskuntaan, missä oli kuollut ja haavoittunut sotilaita.

Kaikki suomalaiset patterit joutuivat epäilyn alaisiksi.

– Tosiasiassa tykeillä ei ollut edes teoreettista mahdollisuutta ampua Mainilaan, koska niiden kantama oli vain 7 km, huomauttaa Mäkinen.

Myöhemmin tämä osoitettiin Neuvostoliiton provokaatioksi ja itänaapurissa on virallisellakin tasolla myönnetty, ettei Suomi mitään laukauksia ampunut.

[br]

[br]

Hengenlähtö lähellä

Aamulla 30. marraskuuta Martti Mäkinen koki todelliset Mainilan laukaukset lähietäisyydeltä.

Koululla, missä Mäkinen oli majoittuneena, rysähti pihapiirissä. Koulun ulkorakennus, jossa myös sen navetta sijaitsi, sai täysosuman.

–  Onneksi jäi reilut 10 metriä lyhyeksi ja henki säilyi!

Talvisodassa Mäkinen toimi tulenjohtueen puhelinryhmänjohtajana ja oli mukana Kivenavan, Taaperniemen, Summan, Leipäsuon, Lyykylän, Talin ja Karisalmen taisteluissa.

Talvisodan muistoihin on Mäkiselle jäänyt voimakkaasti jouluaattoilta Summassa. Väsyneet miehet nukkuivat korsussa, mutta Mäkinen ja veteraaniveli Kake Viitanen päättivät ryhtyä oikean joulun viettoon.

– Tyhjään litran kaljapulloon istutettiin pieni kuusi ja kaksi pientä kynttilää sidottiin narulla kuusen oksille. Kynttilät paloivat, me nostimme saikkamukit ja toivotimme toisillemme hyvää joulua. Meillä sattui olemaan vielä pienet kinkkupalatkin, jotka lämmitimme kaminan päällä, Mäkinen kertoo.

Joulumuisto herkistää miehen yhä kaikkien näiden vuosikymmentenkin jälkeen.

Mäkinen kertoo kuoleman olleen todella lähellä kahdesti.

– Ollessani korjaamassa vioittunutta linjaa iski kranaatti viereisen penkan juureen. Penkan reuna pelasti sirpaleilta, yhden sirpaleen katkaistessa ison hongan oksan hänen päälleen ”pökräten” minut hetkeksi.

Mäkisen ehdittiin jo ilmoittaa menehtyneen ennen kuin hänen tajuihinsa tultuaan pääsi etenemään yhdyshautaa pitkin viereiseen korsuun.

Myöhemmin Summan ja Leipäsuon linjan välimaastossa viholliskone yllätti avoimessa maastossa ja Mäkinen heittäytyi ison kiven taakse suojaan.

– Tosi matalalla lentänyt kone kallisti ja näin selvästi nahkalakkisen lentäjän kasvot ilman kuomua olleesta koneesta luotien rapistessa kiveen. Vieläkin varmaan tunnistaisin lentäjän, jos näkisin naaman, hän naurahtaa.

[br]

[br]

Aktiivista elämää jo vuosisadan verran

Yksi elämän varrelta mieleenpainuvimmista muistoista on junamatka Helsinkiin kesällä 1940.

– Lappeenrannasta lähtenyt juna oli tupaten täynnä ja minäkin pääsin ensimmäisen luokan vaunuun. Luumäeltä Taavetin asemalta junaan nousivat P.E Svinhufvud ja vaimonsa Ellen ja kysyivät, saavatko liittyä seuraan, Mäkinen paljastaa.

– Ukko-Pekka kyseli talvisodan kuulumisia ja niistähän juttua riitti!

Jatkosodan syttyessä Mäkinen määrättiin jäämään Tikkakoskelle tekemään ammattimiehenä konepistooleita.

– Enemmän saat pahaa aikaiseksi tekemällä konepistooleita, Mäkinen muistelee hänelle kerrotun.

Sodan jälkeen kersantti Mäkinen jatkoi teknisellä alalla ja valmistui 1947 Tampereen teknillisestä koulusta koneteknikoksi.

Vuonna 1983 tuolloin jo henkilöstöpäälliköksi edennyt Mäkinen jäi eläkkeelle Tikkakoski Oy:stä. Vuonna 2015 hän pääsi tapaamaan vielä toisenkin presidentin, kun hänet kutsuttiin Linnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Mäkinen on viettänyt aktiivista ja monipuolista elämää. Rakkaimpiin harrastuksiin ovat kuuluneet metsästys ja urheilu, etenkin pallolajit. Mäkinen onkin Äänekosken Urheilijoiden ainoa elossa oleva perustajajäsen. Yhä nykyäänkin hän on innokas penkkiurheilija. Mäkinen on ansioitunut myös toisessa harrastuksessaan kirjoittamisessa: hän on mm. kirjoittanut yli 400-sivuisen Kyllä se vain passaa-nimisen teoksen Tikkakosken historiasta. 4 vuotta sitten kotiseuturakas Mäkinen valittiin Vuoden Tikkakoskelaiseksi.

Aktiivisuus on jatkunut hyvävointisen veteraanin nykypäiviin saakka. Hän on kysytty ja pidetty esiintyjä niin kouluilla, yleisötilaisuuksissa ja veteraanitoiminnassa. Jonkin verran myönnytyksiä hän on joutunut vuosien karttuessa tekemään: näin 100-vuotispäivän myötä hän päätti luopua ajokortistaan. Se ei kuitenkaan tule hidastamaan hänen tapahtumarikasta elämäänsä, Jyväskylän Sotaveteraanit ry:stä uskotaan.

Jyväskylän Sotaveteraanit järjestivät kunnioitetulle veteraanijäsenelleen erillisen juhlatilaisuuden, johon oli kutsuttu 50-päinen vierasjoukko hänen ystäviään vuosikymmenten varrelta.