Kansallisarkistossa avautui 4.12. Suomen ritarikunnat 100 vuotta – näyttely, joka esittelee Suomen valtiollisten ritarikuntien historiaa ja nykyisyyttä. Hetki on vuoden kestävälle näyttelylle mitä ajankohtaisin, sillä molemmat, Vapaudenristin ritarikunta sekä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunta, viettävät 100-vuotisjuhlavuosiaan: Vapaudenristin ritarikunta tänä vuonna ja Valkoisen Ruusun ritarikunta ensi vuonna.

[br]

[br]

Palkitsemisjärjestelmä heijastelee suomalaista demokratiaa

 Suomessa varsin arvostettu perinne ei sekään ole immuuni muutoksille.

– Ritarikuntien täytyy elää ajassa, muistuttaa kenraali Ari Puheloinen, Vapaudenristin ritarikunnan kansleri.

– Sen ohjeiden ja toimintaperiaatteiden täytyy mahdollistaa se, että yhteiskunnan ja aikojen muuttuessa on edelleen mahdollista käyttää valtiollisen palkitsemisen periaatetta.

Huomionosoituksia on Suomessa myönnetty niin sodan kuin rauhan aikana, niin sotilaallisista kuin siviiliansioista.

– Tavoitteena on, että jokaisella ihmisellä on erilaisissa tehtävissä; työtehtävissä, virkatehtävissä sekä muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa mahdollisuus saada tunnustusta siitä työstä, joka ylittää sen normaalin. Paljon tulee palkittavia järjestökentästä, jossa toimivia on haluttu huomioida, Kansallisarkiston pääjohtaja, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kansleri Jussi Nuorteva kertoo.

Kansainvälisen, niin idästä kuin lännestä vaikutteita saaneen mallin pohjalta rakentunut valtiollinen palkitsemisjärjestelmä on vuosisadan saatossa muodostunut Suomessa hyvin omanlaisekseen. Palkitsemisessa pyritään huomioimaan koko yhteiskunta ja jotain sen demokraattisesta luonteesta kertoo myös se, että kuka tahansa Suomen kansalainen voi esittää ketä tahansa toista kansalaista palkittavaksi. Yleensä esityksiä tekevät kuitenkin julkishallinto ja järjestöt.

Yksi valtiollisista erikoisuuksista on äitienpäivän aikaan tapahtuva äitien palkitseminen.

– Suomen kunniamerkkijärjestelmä on kehitetty myös naisten kannettavaksi. Näin ei suinkaan esimerkiksi Euroopassa kaikkialla ole, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien vanhempi sihteeri, Kontra-amiraali Antero Karumaa huomauttaa.

Urheilullisia ansioitakaan ei ole unohdettu: oman huomionosoituksensa saavat myös olympiavoittajat.

– Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuonna palkittiin kaikki elossa olevat olympiavoittajat.  Viime vuonna muistamista jatkettiin. Nykyisessä järjestelmässä se tehdään kuitenkin olympiadeittain – enää ei tarvitse kenenkään odottaa 50 vuotta, Karumaa naurahtaa.

Suomalaisten kunniamerkkien arvokkuutta lisää myös se, että ne on tehty Suomessa. Hovihankkijana on juuri itsekin 100 vuotta täyttänyt Kultakeskus.

[br]

[br]

Poliittinen ilmapiiri vaihtelee

Huomionosoituksia myönnetään myös ulkomaille, etenkin valtiovierailujen yhteydessä osana valtioiden välistä kohteliaisuusdiplomatiaa. Poliittisessa ilmapiirissä tapahtuvat muutokset ovatkin herättäneet väliin voimakasta kritiikkiäkin: Suomi on myöntänyt aikoinaan kunniamerkin mm. Syyrian Bashar al-Assadille.

– Kunniamerkki myönnetään sen hetkisen tiedon ja ansioiden perusteella. Myöhempää poliittista kehitystä on vaikea arvioida, muistuttaa Nuorteva.

Myös kulttuurin alalla saavutetuista ansioista myönnettyjä Pro Finlandia- merkkejä kerrotaan palautetun protesteina Suomen ulkopolitiikalle.

Vaikka huomionosoitukset monella tapaa heijastelevat suomalaisen yhteiskunnan tavoitteita ottaa huomioon kaikki sen eri alojen ja taustoista tulevat, omalla alallaan ansioituneet toimijat, on niiden historia heijastellut suomalaista mielenlaatua muutenkin.

– Esimerkiksi myöhemmin Tasavallan presidentteinä ritarikuntien suurmestareiksi nousseet Kyösti Kallio ja Urho Kekkonen eivät alun perin suostuneet ottamaan kunniamerkkejä, koska katsoivat, etteivät ne kuulu ”talonpoikaiseen käytäntöön”, Nuorteva kertoo.

– Myöhemmin hekin huomasivat, kuinka tärkeää palkitseminen on ja että siinä ei palkita vain eliittiä.

Jotain tästä on säilynyt nykyaikaan saakka: vaikka ministereille rutiininomaisesti myönnetään kunniamerkkejä tunnustuksena heidän ansioistaan, kieltäytyy Erkki Tuomioja, seitsemässä hallituksessa ministerintehtävissä toiminut pitkän linjan poliitikko, ottamasta niitä vastaan. Yksi, Saksan valtion myöntämä tunnustus, löytyy tosin häneltäkin.

[br]

[br]

Ainoatakaan veteraania ei unohdeta

 – Kansainvälisesti suomalainen käytäntö on runsas siinä mielessä, että suhteellisen suuri määrä kansalaisia saavat kunniamerkin. Toisaalta yksittäisen kunniamerkin saajan kannalta myöntöperusteet on tiukasti säädelty, Puheloinen kertoo.

100 vuoden aikana on ritarikuntien kunniamerkkejä myönnetty kaikkiaan liki miljoonalle henkilölle, näistä valtaosa sotien aikaan. Nykyiselle tasolleen myönnettyjen kunniamerkkien määrä vakiintui 1950-luvulla. Viime vuosikymmenien suurin piikki tilastoissa ajoittuu viime ja tähän vuoteen.

– Se liittyy kunniakansalaisten eli veteraanien palkitsemiseen, selventää Karumaa.

 Kunniamerkkejä myönnetään pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: itsenäisyyspäivän alla keskitytään siviiliansioihin ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivän alla sotilashenkilöihin. Muita erityisiä päiviä ovat äitienpäivä sekä kansallinen veteraanipäivä.

– Viimeisten neljän vuoden aikana on veteraanipäivänä palkittu noin 7000 sotiemme veteraania; naista ja miestä, joilla ei muita virallisia kunniamerkkejä ole, Karumaa kertoo.

– Tämä työ jatkuu – uskon että ensi keväänä mennään jo yli 10 000.

Tavoitteena on ehtiä palkita jokainen muuten huomioimatta jäänyt, yhä elossa oleva veteraani, myös ulkomailla asuvat.

[br]

Koolla häikäisevä kokoelma

Kansallisarkistoon on saman katon alle koottu huikaiseva näyttely. Monet näyttelyesineistä ovat peräisin yksityishenkilöiltä, joten vastaavaa ei tulla näkemään ihan heti. Vaikuttavan näyttelyn kuraattorina on toiminut PhD Antti Matikkala.

Näytteillä on todellisia harvinaisuuksia: niin ulkomaisten ritarikuntien komeita kunnianosoituksia kuin suomalaisten merkkihenkilöiden (mm. ainoa Mannerheimin lisäksi 1. lk Mannerheim-ristin saanut jalkaväen kenraali Heinrichsin) esineistöä, kuten kaksi hänelle kuulunutta kunniakirjaa. Heinrichsin 1. luokan Mannerheim-ristin kunniakirjan yhteydessä esillä risti on Vapaudenristin ritarikunnalta lainattu jakamaton kappale.

Sen todellinen helmi on kuitenkin kaiken muun loiston keskellä varsin vaatimattomalta näyttävä puinen aski.

– Gallen-Kallelan hahmotteli Haapamäen asemalla 2.2.1918 savukerasiansa kanteen luonnoksen Suomen Ruusun kunniakunnan kunniamerkistä itse asiassa jo ennen kuin sai virallisesti Mannerheimiltä kunniamerkkien suunnittelutehtävän, hän paljastaa.

– Sen lisäksi näytteillä on esineitä ja dokumentteja, jotka eivät ole aikaisemmin olleet julkisesti esillä. Näihin lukeutuu mm. ensimmäinen Vapaudenristin prototyyppi vuodelta 1918, hän jatkaa.

Toinen paikka maailmassa, jossa on mahdollisuus nähdä suomalaisten ritarikuntien myöntämät kunniamerkit kokonaisuudessaan on muuten Ranskassa, Pariisin Kunnialegioonan museossa, jonne ne luovutettiin muutama vuosi sitten.

Ritarikuntia esittelevän näyttelyn yhteydessä nähdään Kansallisarkistossa myös edesmenneen tasavallan presidentin Mauno Koiviston kunniamerkkikokoelma, joka on näytteillä kokonaisuudessaan nyt paitsi ensimmäistä, myös viimeistä kertaa: kansainvälisen käytännön mukaan kun korkean tason ulkomaiset kunniamerkit palautetaan antajamailleen.

[br]

[br]

Suomen Ritarikunnan 100 vuotta- näyttely

4.12.2018 – 20.12.2019

Kansallisarkisto, Rauhankatu 17, Helsinki

(Lisätietoa saapumisesta ja esteettömyydestä)

Avoinna ti ja to-pe 10–15 sekä ke 12–18 (5.12. ja 19.12 10–16)

Vapaa pääsy, opastettuja kierroksia järjestetään ryhmille sopimuksen mukaan

www.arkisto.fi

[br]

 Listan itsenäisyyspäivänä 2018 palkituista löydät täältä.