104-vuotiaan Talvisodan veteraanin Hannes Laamasen kohtalon hetket Kollaalla: ”Tuli käsky, että asemia ei jätetä ja tähän kuollaan”

Kerimäkeläisveteraani Hannes Laamaselle sotilasvalan lupauksesta tuli totta syyskuun alussa 1939. Laamanen joutui veljensä kanssa jakamaan oman kylän miehille palvelukseenastumismääräykset. – Käskykortin mukaisesti oli 10.10.1939 ilmoittauduttava seurantalolla ylimääräisiä kertausharjoituksia (YH) varten. Suojeluskuntalaisten tuli ottaa puku ja aseistus mukaan. Täältä siirryttiin kymmenen kilometrin marssilla Savonlinnaan. Noin viikko meni varuste- ja asehuollossa, kunnes siirryttiin Roikonkoskelle odottamaan siirtoa Kollaalle. […]

”Olin valmis siihen, että meidät ammutaan”- 12-vuotiaan Aira Samulinin järkyttävät muistot Talvisodan syttymisestä

Lottana sotavuosina toimineelle ja myöhemmin Suomen viihdetaivaan kiintotähdeksi nousseelle Aira Samulinille myönnettiin heinäkuussa kultainen reservin ratsastajamitali hänen työstään ratsastusperinteen ja maanpuolustuksen hyväksi. Kyseessä on Puolustusvoimain komentajan viralliseksi hyväksymä mitali, joka on kultaisena myönnetty aiemmin mm. jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothille sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Jatkona tälle luovutti Reservinratsastajat Ry:n puheenjohtaja Mika Lehtinen vaimonsa Tainan kanssa Samulinille […]

24-vuotias Torsti Juhavaara – mies, joka tiesi Talvisodasta ennen Mannerheimiakin

Talvisodan syttymispäivä on jäänyt ikuisesti sen kokeneiden mieliin. Päämajan operatiiviselle osastolle komennuksen saanut reservin majuri, sosiaalineuvos Torsti Juhavaara eli nuo hetket aivan niiden polttopisteessä. Sotaa edeltäneistä vaiheista tuolloin 24-vuotias Juhavaara kertoi myöhemmin seuraavasti. – Kriisitilanteen luoman ilmapiirin yhteydessä oli Puolustusvoimiemme organisointiin ja valmiuteen kiinnitetty jo erityistä huomiota. Oma liikekannallepanomme oli onneksi jo saatu toteutetuksi. Ratkaistavana […]

Mainilan lottakanttiinin vieraskirja ja muut sotahistoriaharrastajan tärpit Huutokauppa Helanderin huutokauppaan 27.11.2019

Helsingin Viikissä sijaitsevalla Huutokauppa Helanderilla   järjestetään vuosittain noin 30 salihuutokauppaa. Myyjiin kuuluu yksityishenkilöiden lisäksi viranomaisia, julkisia tahoja ja yhteisöjä.  Huutokauppaluetteloissa on usein sotahistoriaharrastajaa ja -keräilijää kiinnostavaa militariaa. Seuraava salihuutokauppa pidetään keskiviikkona 27.11. ja nyt itsenäisyyspäivän ja Talvisodan syttymisen muistopäivän alla on myynnissä poikkeuksellisen kiinnostavaa materiaalia, vinkkaa markkinointikoordinaattori Minna Sirén. Keräilijöiden (tai sellaiselle mieluista ja ainutlaatuista […]

Minun veteraanini: Maggie Mannerheim – ”Meillä on molemmilla Mannerheimien silmät”

Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa Göteborgissa asuva Maggie Mannerheim jakaa isoisoisosetänsä C.G.E.Mannerheimin tarinan. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi [br] [br] Marsalkka oli isoisäni setä. Emme koskaan tavanneet, sillä minä synnyin 11 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Isäni tapasi hänet pari kertaa.  Hän keskusteli sodasta sisarustensa kanssa ja hänen kirjeitään löytyy Kansallisarkistostakin. Hän pohti […]

Tunnetko sinä Kaarle Luhtasen? Sotaveteraaniliitto kaipaa apuasi – pystytkö sinä auttamaan tämän tuntolevyn kotiin saattamisessa?

Akaalla asuva Jussi Heikkilä osti Tampereella aikoinaan laatikollisen romuhopeana myytyä irtaimistoa. – Vuosi oli joko 2007 tai 2008, myyjä oli tuttu yksityishenkilö. Hän sanoi ajatellensa, että voisin olla kiinnostunut. Kaverit tietävät, että jos jossain on myynnissä Suomen sotien aikaista tavaraa, niin ottavat yhteyttä, jos hinta on korkea. Halvemmat tavarat he ostavat saman tien, kun tietävät, […]

Veteraaniliittojen edunvalvontatyö tuotti taas tuloksia: rintamalisään huomattava korotus

Eduskuntaryhmät ilmoittivat perjantaina 15.11. sopineensa yhteisesti, että sotaveteraaneille maksettavaa rintamalisää korotetaan nykyisestä 50.19 eurosta 125 euroon. Veteraniliittojen valtuuskunta oli tehnyt esityksen rintamalisän korottamisesta 200 euroon. Kyseessä on suurin korotus, mitä rintamalisään on koskaan tehty. Rintamalisää maksetaan henkilölle, jolle on myönnetty jokin rintamaveteraaneille myönnetyistä tunnuksista sekä henkilölle, jolle sota-arkisto on antanut todistuksen osallistumisesta miinanraivaukseen vuosina 1945–1952. […]

Sotaveteraaniliiton suuri joululahjaopas 2019

Viime vuonna suuren suosion saanut joululahjaoppaamme saa nyt jatkoa ja tänä vuonna oppaamme on suurempi ja huikeampi kuin koskaan. Mukana on kymmenittäin lahjavinkkejä, joista löytyy takuulla jotain ihan kaikille. Tästä löydät vinkkejä joka budjettiin – oli se sitten vitosen tai viisi tonnia! [br] [br] Lahja, joka jatkaa antamistaan läpi koko ensi vuoden on tietysti Kenttäpostia-lehtemme. […]

Kohtalot Pro Patria-taulun takaa: Lehtojärven koulu, Rovaniemi

Rovaniemen lähellä sijaitsevan Lehtojärven kylän väestöön kuului sotien alkaessa vain 50 täysi-ikäisyyden saavuttanutta. Isänmaan puolesta annettu uhri on siis ollut tällekin kylälle raskas. Jatkosotaan täältä lähdettiin pääosin Jänkäjääkäreiksi kutsutun Jalkaväenrykmentti 12:n riveissä. JR 12 muodostettiin jatkosodan alkaessa välirauhan aikaisesta 12. prikaatin I ja II pataljoonasta. III pataljoona koottiin Tohmon kansakoululla Koilliskairan reserviläisistä. I ja II […]

Kotirintaman talkoot ja keräykset esillä Haminan Wanhan Veteraanin talvinäyttelyssä – avajaisluento talvisodan alkamisen muistopäivänä

”Kansa sodassa – kotirintama kerää, uhraa ja taistelee” on Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin talvinäyttely. Se avataan Haminassa talvisodan syttymisen 80-vuotismuistopäivänä. Näyttely kertoo Suomen kansan vapaaehtoisesta talkootoiminnasta ja varainkeräystyöstä maanpuolustuksen ja isänmaan hyväksi sotavuosina 1939–45. Talkoo- ja keräysaihekokonaisuuksia on näyttelyssä kaikkiaan yksitoista linnoitustalkoista kultakeräyksiin ja maaottelumarssista sota-ajan veripalveluun. – Tällä näyttelyllä Wanha Veteraani jatkaa […]