Rovaniemen lähellä sijaitsevan Lehtojärven kylän väestöön kuului sotien alkaessa vain 50 täysi-ikäisyyden saavuttanutta. Isänmaan puolesta annettu uhri on siis ollut tällekin kylälle raskas.

Jatkosotaan täältä lähdettiin pääosin Jänkäjääkäreiksi kutsutun Jalkaväenrykmentti 12:n riveissä. JR 12 muodostettiin jatkosodan alkaessa välirauhan aikaisesta 12. prikaatin I ja II pataljoonasta. III pataljoona koottiin Tohmon kansakoululla Koilliskairan reserviläisistä. I ja II pataljoonan väki oli valtaosaltaan asevelvollisuuttaan vasta suorittavia nuoria, joista osalla oli ennen tositoimiin joutumista takanaan vain kahden kuukauden koulutus.

Pääasiassa 6. Divisioonaan koottujen pohjolan miesten taival jatkosodassa 1941-1944 muodostui varsin pitkäksi, raskaaksi ja erikoislaatuiseksi siinä mielessä, että he joutuivat taistelemaan pitkän rintamamme monilla suunnilla. Sodan ollessa syksyllä 1944 monien muiden rykmenttien osalta oli jo ohi, lähetettiin jänkäjääkärit Pohjois-Suomeen taistelemaan entisiä aseveljiään saksalaisia vastaan. Näiltä ajoilta on jäänyt elämään erään jänkäjääkärin tokaisu: liity JR 12:een, niin näet maailmaa.”

Eräiden arvioiden mukaan rykmentin kirjojen kautta kulki kaikkiaan jopa 7000 miestä, kun mukaan otetaan mukaan 1942 kotiutetut, heidän tilalleen tulleet täydennysmiehet sekä kertaalleen (tai useampaan kertaan) haavoittuneet, palvelukseen palanneet miehet. Kaikkiaan rykmentin tappiot olivat liki 5 000: 1197 kaatunutta, ja arviolta 3780 haavoittunutta.

Lehtojärven taulu on myös puhutteleva muistutus näiden taulujen paikallisista erikoispiirteistä ja siitä, kuinka tietyt suvut ja nimet ovat Suomessa keskittyneet tietyille seuduille. Suomen sodissa kuoli 6 Haavikkoa, joista puolet tässä taulussa, Huutoloita puolestaan kaatui sodissamme neljä, heistä 3 on tässä taulussa.

[br]

[br]

Lehtojärven vanhan kyläkoulun Pro Patria-taulu paljastettiin 1950-luvulla. Sittemmin koulu on lakkautettu ja sen tiloissa toimii nykyään 300 asukkaan kylän sydän: kylätalo Lehtopirtti.

Kaikkiaan Lehtojärven koulun taulussa on 7 meidän kaikkien vapauden puolesta henkensä antaneen miehen nimet. Tässä ovat heidän tarinansa.

[br]

Arvo Haavikko (1921-1941)

Hannu ja Kaisa Haavikon perheen kuudesta lapsesta isänmaata ovat puolustamassa kaikki: perheen viisi poikaa aseissa ja Susanna-tytär lottatoimintaa koordinoimassa. Pojista nuorin, maanviljelijänä elämäänsä siviilissä aloitteleva Arvo oli vapautunut varusmiespalveluksesta 9.6. Vain kaksi viikkoa myöhemmin oli tosikoetuksen aika, kun Suomi joutui uudestaan sotaan. Arvon kohdalla se ei kestänyt kolmea viikkoakaan.

JR 12 1. konekiväärikomppanian riveihin astunut sotamies Haavikko siirtyi muun pataljoonansa miesten kanssa kesäkuun lopulla Hautakylän kansakoululle Sallasta Kuusamoon johtavan maantien varrella, missä rykmentin komentaja Albert Puroma piti miehilleen puhuttelun.

– Nyt mennään ja jotkut eivät retkeltämme palaa. Mutta kansamme nykyisyyden ja tulevaisuuden vuoksi matkamme on välttämätön.

Puroma käyttää kivääristä nimitystä reikärauta, minkä vuoksi hänestä alettiin poikien keskuudessa puheen jälkeen käyttää lempinimeä Reikärauta-Puroma.

Kirakkalammen kahakan ja Polkuvaaran hyökkäyksen kautta rykmentti oli 9.7. saapunut Kelsinkäiseen, missä taistelut alkoivat 10.7. Vihollinen oli varustautunut odotettua paremmin ja tulokset olivat karmeat: 54 kaatunutta, 59 kadonnutta ja 112 haavoittunutta.  Arvon komppaniasta kaatui 4 miestä, joista yksi on vasta 19-vuotias sotamies Haavikko.

[br]

Aapo Haavikko (1911 – 1944)

Arvon perheen suru-uutiset eivät pääty tuohon, sillä liki päivälleen kolme vuotta hänen jälkeensä kaatuu hänen isoveljensä, Aapoksi kutsuttu Aaprami, joka veljensä lailla elättää itsensä siviilissä maanviljelijänä.

Arvoa 10 vuotta vanhempana oli hän mukana Talvisodassakin, missä Oulussa, Pohjanmaan Jääkäripataljoonassa varusmiespalveluksensa suorittanut sotamies toimi kiväärimiehenä.

Jatkosodassa hän palveli maataan ensin maaliskuulle 1942 varastomiehenä 27. Talouskomppaniassa, minkä jälkeen mm. Jalkaväen koulutuskeskuksissa 19 ja 22. Omaiset kertovat hänen taistelleen Kajalan kannaksella kovissa paikoissa ja haavoittuneen siellä niin pahasti, ettei hänen olisi enää tarvinnut palata rintamalle.

Paineen siirtyessä kohtalokkaan kesän 1944 alkupuolen aikana Karjalan kannakselle, tarvittiin sinne jokainen liikenevä mies. Tämän koki velvollisuudekseen myös Aapo, joka palasi rintamalle vapaaehtoisena ja määrättiin kranaatinheitinkomppanian heitinmieheksi.

Neuvostoliiton tuhoisa suurhyökkäys alkoi 9.6. Edessä oli tuhoisa kesä: kaikkiaan suomalaisia kaatui noin 18 000, eli liki kolmannes kaikista jatkosodan aikana kaatuneista.

Pelkästään ensimmäisen päivän aikana menetettiin 248 miestä. Seuraavan päivän iltaan tultaessa kaatuneiden määrä oli jo noussut yli tuhannen. Aapo oli ensimmäisen päivän uhreja. Hän haavoittui Ollilassa niin vaikeasti, että kuoli saamoihinsa vammoihin vielä saman päivän aikana kenttäsairaalassa Terijoella.

[br]

Aatu Haavikko (1922 – 1943)

Kaikkiaan Haavikon suvusta menetettiin 10 nuorukaista. Heihin kuuluu myös taulun seuraava nimi, vain 20-vuotiaana kaatunut Aatu; Arvon ja Aapon serkku.

Syyskuussa 1941 alkaneen sotapolkunsa aikana sotamies Haavikko taisteli neljän eri joukko-osaston riveissä. Viimeiset niistä olivat 105. Ilmatorjuntakonekiväärikomppanian I joukkue sekä 42. Kevyt Ilmatorjuntapatteri, missä hän toimi autonkuljettajana Itä-Karjalassa. 21.4.1943 hänen joukko-osastonsa päiväkirja kertoo yli viikon kestäneen pilvisen sään viimein kirkastuneen. 19 miehen vahvuisesta joukkueesta yksi on lomalla: sotamies Haavikko.

Hänen ollessaan ilmeisesti jo paluumatkallaan rintamalle häntä kuljettanut junansa joutui onnettomuuteen Oulussa. 32. sotasairaalaan hoidettavaksi kuljetettu Haavikko kuoli saman päivän aikana.

[br]

[br]

[br]

Huutola Ensti (1920 – 1941)

Ensti oli nelilapsisen perheen esikoinen.

Alikersantti Huutolan varusmiespalvelus päättyi 20.7.1941, mutta ohi on- juhlia hän ei päässyt näkemään: samana päivänä alkoi hänen sotapalveluksensa. JR 12:ssa, II pataljoonan 7. komppaniassa ryhmänjohtajana toimineella Huutolalla oli muiden jänkäläisten lailla edessään raskas tie: taisteluita niin Kuorekevaarassa, Nurmitunturilla, Kapustassa, Tuntsajoella, Voitajoella kuin Wermassa.

Elokuussa hänen pataljoonansa joutui Kapustnajoella Kiestingin mottiin. Tilanne alkoi kuun puoltaväliin tultaessa olla jo todella tukala ja II/JR 12:n rintama oli jo murtumaisillaan. Lokakuussa rykmentti oli reservissä Hanhivaarassa, josta suunnaksi otettiin Kiestinki. Päivittäisten marssien pituus oli jopa yli 20 kilometriä. Lokakuun viimeiset päivät valmistaudutaan tulevaan koitokseen, viimeisenä päivänä tulee hyökkäyskäsky.

Huutolan komppanian merkinnät kertovat karua kieltä sodan raadollisesta arjesta: ”1.11. Saavutettu ryssän korsukylä jonka puhdistaminen suoritettiin kasapanoksilla ja käsikranaateilla.” Kaksi päivää myöhemmin vihollinen aloittaa vastaiskunsa ja marraskuun ensimmäisen viiikon tappiot ovat yli 600.

Huutolan sota tulee päätökseensä 5.11, jolloin hän kaatuu vihollisen suorasuuntaustykityksessä.

[br]

[br]

Pentti Tepsa (1912 – 1939)

Alikersantti Tepsa on taulun ainoa Talvisodassa kaatunut. Lapin rajavartiostossa varusmiespalveluksensa suorittanut isänmaallinen nuorukainen oli hankkinut tarvittavia valmiuksia jo ennen tuota, toimiessaan Ounasjoen suojeluskunnassa. Talvisotaan hän lähti toisen Rovaniemellä perustetun täydennysjoukon Os.A/RoHK:n (myöh. Erillispataljoona 18) riveissä, joka oli yksi pohjoisen alueen reserveiksi perustettuja täydennysjoukkoja.

Taistelulähettinä toimineen Tepsan tie oli vienyt hänet Kuolajärvelle, Sallaan ja Kelloselkään. Joulukuun 8. päivän aamu valkeni kirkkaana, pakkasta oli kuutisentoista astetta. Edellisen (”melko rauhalliseksi” sotapäiväkirjassa luonnehditun) yön pataljoona oli majoittunut Sallaan kasarmilla, suojeluskunnan tiloissa ja paikallisessa osuuskaupassa.

Päivän aikana 2. komppania mm. varmisti Kuolajärven lossin. Illalla paloi Sallan kirkonkylä. Vihollinen ampui tankkitykeillä etummaisia osastoja ja silta räjäytettiin.  Edessä oleva yö on muistiinpanojen mukaan ”yhtä tohinaa ja kuormastojen taaksepäin kuljetusta.” Kaiken tohinan keskellä tappiotilastot jäävät merkitsemättä, mutta tiedämme, että ainakin yksi kaatuneita oli: 27-vuotias rovaniemeläinen alikersantti, jota jäi kaipaamaan Olga-vaimo sekä tytär Saara.

[br]

Nante Huutola (1916 – 1941)

Nante Huutola syntyi esikoiseksi viisilapsiseen perheeseen, jossa menoa riitti: neljä heistä oli poikia. Huutolan ainoa sisar Maire kuoli ollessaan vasta vauva. Huutola itse jätti jälkeensä yhden lapsen.

Puusepäksi kouluttautunut sotamies Huutola oli talvisotaan joutuessaan 23. Tepsan kanssa Ounasjoen suojeluskuntaan kuulunut Huutola päätyi toverinsa lailla rovaniemeläisiin täydennysjoukkoihin, missä puolusti maataan pikakiväärin varressa.

Jatkosodan syttyessä hänet määrättiin Perä-Pohjolan sotilaslääniin perustetun JR 33:n panssaritykkimieheksi. Heinäkuusta lähtien rykmentti oli ollut Killuntaivaarassa, missä päiviä on rytmittänyt partiointi- sekä tiedustelutehtävät. Elokuun ensimmäisten kahden päivän merkinnät Huutolan tykkikomppanian päiväkirjassa kertovat tilanteen kuitenkin rauhoittuneen. Elokuun 2. päivänä vihollisen tykistöä ja kranaatinheittimiä kuvaillaan jo ”harvinaisen hiljaisiksi.”

3. päivän aamuna tragedia iskee. Jälkeenpäin arvioidaan 4 komppanian puoleisella lohkolla olleiden tykkimiesten öisten ”kahvitulten” olleen liian isoja, minkä ansiosta vihollisen tähystäjä on huomannut aamuyöstä käydyn vuoronvaihdon aiheuttaman liikehdinnän. Tämä kostautuu saman tien ja vihollisen keskityksessä haavoittuu kuusi miestä. Kaksi kaatuu: Matti Tapio sekä Nante Huutola.

[br]

Armas Huutola (1905 – 1944)

Sota koetteli kovalla kädellä tässä taulussa Haavikon perheen lisäksi myös Huutoloita. Armas oli Ensti Huutolan isän Kallen veli, eli Enstin setä.

Vaikka Armas Huutolan nimi on päässyt Lehtojärven Pro Patria-tauluun, ei sitä Rovaniemen sankarivainajista kootusta matrikkelista löydy. Vihje tähän löytyy Armakselle kaatuneiden tietokannasta löytyvästä menehtymisluokasta ”kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva”.

Molemmat sodat kokenut sotamies Huutola palveli talvi- ja jatkosotien ajan etulinjassa. Talvisodassa hän haavoittuikin.

Jatkosodan hän taisteli JR 2:n 2. komppanian riveissä. Aselepo tuli 4.9.1944, mutta Armaksen mielessä sota jatkui. Vetäytymisen alkaessa hän masentui tajutessaan, että hän oli uhrannut neljä vuotta elämästään sotaan, joka oli päättynyt näin huonoihin rauhanehtoihin.

14.9. Lemetin Impilahdessa hän päätyi traagiseen ratkaisuun ja ampui marssitauolla itsensä.

Hänet on haudattu Joensuun sankarihautausmaalle.

[br]

[br]

[br]

Talvisodan syttymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta, mitä Sotaveteraaniliitto kunnioittaa monella tapaa. Yksi niistä on kohtaloiden esitteleminen maan Pro Patria-taulujen takaa.

[br]

Aikaisemmin Kohtalot Pro Patria-taulun takaa-sarjassa on ilmestynyt:

Aleksanterin teatteri, Helsinki

Suomen tataarit

Heinämaan koulu, Orimattila

Helsingin juutalainen seurakunta

Pitkälahden koulu, Anttola

Viipurin juutalaisen seurakunnan urheiluseura Kadur

Lehtiniemen nuorisoseurantalo, Posio

Ylimuonion koulu