Minun veteraanini: Into Salonen – ”Veikko ei koskaan palannut kotiin”
Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa turkulainen Into Salonen jakaa Veikko-veljensä tarinan. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi Vietimme lapsuutemme Tampereella, joka oli jo tuolloin yksi maamme suurimmista teollisuuskaupungeista, minkä seurauksena joutui Talvi- ja Jatkosotien aikana jatkuvien pommitusten kohteeksi. Suuri osa kaupunkimme asuintaloista oli vielä silloin puurakenteisia ja syttyivät helposti tuleen […]
Eduskunnan puhemies vastaanotti Veteraaniperinteen vaalija -kilven
Tammenlehvän Perinneliiton puheenjohtaja Jukka Viinanen seurassaan kenraali Jaakko Valtanen ja toiminnanjohtaja Pekka Holopainen luovutti Eduskunnalle jo 17.12.2020 myönnetyn Veteraaniperinteen vaalija -kilven numero 24 puhemiehen virkahuoneessa 10.5.2022. Kenraali Jaakko Valtanen oli luovuttajana varsinaisena aloitteen tekijänä. Veteraaniperinteen vaalimisessa eduskunta on aina ollut ensimmäisten joukossa. Eduskunta on päätöksillään ja muilla toimillaan tehnyt selväksi, että valtiovalta on katsonut kansalaistensa […]
Suomen laivasto sodassa 1939-1945 -näyttely avautuu toukokuussa Haminassa
Suomen laivaston osuus viime sotiemme taisteluissa ja meriliikenteen suojaamisessa nostetaan esiin tulevana kesänä Haminassa. Asialla on Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraani. Näyttelykausi 2022 avataan lauantaina 14. toukokuuta Reserviupseerikoulun Maneesissa merisotaseminaarilla. Se pohjustaa samana päivänä Wanhassa Veteraanissa alkavaa Suomen laivasto sodassa 1939-1945 uutta vaihtuvaa näyttelyä. Seminaarin avaa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus ry:n uusi puheenjohtaja Markku […]
Terveisiä sosiaalineuvojien neuvottelupäivästä
Sosiaalineuvojien neuvottelupäivä kyettiin järjestämään 18.3.2022 koronatilanteesta huolimatta. Päivä alkoi edellisenä iltana Pasilassa. Tuttuun ja turvalliseen joukkoomme liittyi uusi sosiaalineuvoja Kaisa Kantanen Hämeenlinnan seudun perinneyhdistyksestä. Geronomi-opiskelija Menna Serafim piti meille ikääntyneiden liikuntaan liittyen esityksen lihaskunnon tärkeydestä. Saimme myös itse kokea tuolijumpan riemuja. Varsinaiseen neuvottelupäivään osallistui Pasilassa 17 henkilöä sekä 10 Teamsin kautta. Päivä alkoi Sotaveteraaniliiton […]
Korona ei ole ohi
Korona ei ole ohi ainakaan veteraanien osalta. Jatkuva tartuntariski ja vakava sairastuminen pelottavat, kirjoittaa veteraanijärjestöjen yhteisen sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Paatero. Maaliskuun alussa poistuivat lähes kaikki koronarajoitukset. Monet uskovat, että korona on ohi. Kuitenkin edelleen tartuntaluvut ovat korkeat ja ilmoitetut kertovat vain osa taudin saaneista. Sairaaloiden käyttö on edelleen suurta ja teho-osastonkaan luvut eivät tahdo laskea. […]
Veteraaniviestintää kehitetään seuraavaksi verkossa
Kenttäpostia-lehden päivitetty formaatti on esitelty jo useaan kertaan. Kertauksena todettakoon, että lehteä toimitetaan uudessa aikakauslehtimuodossa (teemalehti) sekä perinteisessä tabloid-muodossa (jäsenlehti) neljä kertaa vuodessa. Lehti on jäsenetu, joten sekä teemanumero että jäsenlehti postitetaan jäsenistölle. Tämän lisäksi teemalehti on irtonumeromyynnissä Lehtipisteen myyntipisteissä sekä Sotaveteraaniliiton verkkokaupassa. Kun lehden päivitys oli saatu uomiinsa, suunnattiin ajatukset ja resurssit liittojen yhteisten […]
Veteraanien etuudet vuonna 2022
Suomen sotien 1939–1945 sotainvalideilla sekä rintamatehtävissä olleilla miehillä ja naisilla eli rintamaveteraaneilla on laeissa ja asetuksissa säädetty oikeus saada valtion varoin eräitä erityisetuuksia. Osittain niiden saantiin ovat oikeutettuja myös eräissä sotaan liittyvissä tehtävissä palvelleet henkilöt sekä vuosien 1945–52 miinanraivaajat. Oikeus kuntoutukseen Kelan kautta ja miinanraivaajilla rintamalisään, Valtiokonttorin kautta. Erityisetuuksia rintamaveteraaneille ja heihin rinnastetuille henkilöille myönnetään myös […]
Sadat kenttäpostikirjeet kertovat nuoren parin tarinan Jatkosodassa
Salolainen Kauko Mäntylä sai kahdeksankymppiseltä äidiltään Ullalta 2000-luvun alussa säilytettäväksi vanhan pahvilaatikon. Se oli pinottu täyteen sota-ajan kirjeitä, joita äiti oli säilyttänyt yli puoli vuosisataa. Seuraavassa hän kertoo, mistä kirjelaatikossa oli kyse. Laatikkoa luovuttaessaan äitini antoi eräänlaisen lukuohjeen: ”Niitä voi lukea vaikka niin, että se on tarina nuoresta rakkaudesta, joka kesti aikansa ja kuoli.” […]
Miksi juuri tammenlehvästä tuli Suomen veteraanien ja veteraaniperinteen vaalijan Tammenlehvän Perinneliiton symboli?
Veteraanien oma ja usein kuultu toive on, että veteraaniliittojen toiminta ei lakkaisi siinäkään vaiheessa, kun he eivät enää itse ole näistä historiamme hirvittävällä tavalla uusiksi muokanneista tapahtumista kertomassa ja opettamassa, vaan että myös tulevat polvet saisivat kuulla niistä, oppia niistä ja välittää niitä puolestaan eteenpäin omille jälkeläisilleen. ”Sota on kauhea asia eikä kukaan sen kokenut […]
Reserviläisliitto ja Viipurin Lauluveikot järjestävät Suomen laulu -konsertin
Suomen laulu -konsertti järjestetään talvisodan päättymisen muistopäivänä 13.3.2022 Pikku-Finlandiassa (Töölönlahden puolella, os. Karamzininranta 4, Helsinki) klo 17-19. Ovet aukeavat klo 16. Talvisodan päättymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 82 vuotta. Konsertin sinivalkoinen sävelmaisema juhlistaa Suomen historian sankaritarinoita menneiltä ikäpolvilta ja omalta sukupolveltamme. Teoksia kuullaan Jean Sibeliukselta, Leevi Madetojalta, Jukka Kuoppamäeltä ja Juha Tapiolta. Suomen taiteen kultakauden sävelhelmet […]