”Poissa silmistä, poissa mielestä” ei pätenyt rintamalla. Koska naisia ei etulinjassa juuri nähty, oli kaipaus heitä kohtaan suuri ja miehet nimesivät heidän mukaansa mitä erikoisempia kohteita. Tässä esittelemme näitä rintaman vähemmän tunnettuja naisia, jotka puolustivat maata ja suojasivat miehiämme etulinjasta etäisyyteen.

[br]

[br]

Raija, Irja ja Riitta – ilmatorjunnan kuningattaret

Nämä mysteerinaiset saapuivat kaikessa hiljaisuudessa Porin Mäntyluodon satamaan maaliskuussa 1943. Salamyhkäisyyteen oli syynsä, sillä kyseessä olivat Suomen Saksasta ostamat radiotutkat, jotka olivat myöhemmin ratkaisevassa roolissa Helsingin suurpommitusten torjumisessa vuonna 1944.

– Ilman tutkia koko Helsinki olisi saattanut tuhoutua, arvelee Helsingin ilmapuolustuksen vaiheita tutkinut kirjailija ja eversti Ahti Lappi.

Raijan pommikoneen havaintoetäisyys oli jopa 120 kilometriä, mikä kasvatti ilmavalvonnan ulottuvuuden kymmenkertaiseksi aikaisempaan verrattuna. Myös ennakkovaroitusaikaa saatiin nyt huomattavasti lisää (jopa 20 minuuttia), mikä riitti ilmatorjunta- ja hävittäjäyksiköiden valmiuden kohottamiseen ja väestön hälyttämiseen. Enää ei vihollinen päässyt yllättämään eivätkä myöskään huono näkyvyys tai pimeä yöaika estäneet ilmavalvontaa.

Helsingissä Raijoja oli kaksi: Raija I Malmin lentokentän läheisyydessä ja Raija II Kuninkaansaaressa, jonne pystytettiin muistomerkki syyskuussa 2018.

[br]

[br]

Suomessa Raijoiksi, Irjoiksi ja Riitoiksi ristityt tutka-asemat olivat syntyjään tosin vähän eksoottisempia: Freya, Würzburg-Riese sekä Würzburg-Dora.

Yksi Riitoista on näytteillä Tikkakosken Ilmavoimamuseossa.

[br]

[br]

Paula – Rannikkoprikaatin rautarouva

Lahdenpohjan satamassa elokuussa 1942 mustavalkoisessa naamiomaalauksessaan kuvattu Paula 3 oli yksi tuona kesänä Suomeen Saksasta hankituista Siebel-taistelulautoista, jotka saapuivat Suomeen vahvistamaan. Laatokan Rannikkoprikaatin joukkoja.

21 raskasta ja yhdeksän kevyttä Siebel-taistelulauttaa saapui Lahdenpohjaan rautateitse heinä-elokuussa 1942. Lautat olivat osista koottavia aluksia, jotka oli suunniteltu maihinnousulautoiksi Englannin kanaalin ylittämistä varten. Kun maihinnousuun ei ryhdytty, lautat jäivät vaille alkuperäistä käyttöä. Yksinkertainen ja vankka rakenne, hyvä merikelpoisuus, koottavuus ja kuljetettavuus kuitenkin mahdollistivat Siebel-lauttojen käytön eri puolilla toisen maailmansodan rintamia.

Joukoista ja italialaisista torpedoveneistä sekä saksalaisista taistelulautoista muodostettiin suomalais-saksalainen Laivasto-osasto K, jonka saksalaista osaa johti everstiluutnantti Fritz Siebel. Hänen ja lauttojen yhteinen nimi ei suinkaan ole sattumaa: alukset olivat peräisin lentokonesuunnittelijana uransa alun perin aloittaneen ja myöhemmin Luftwaffen maihinnousukalustoa kehittelemään nimitetyn everstiluutnantin kynästä.

Talven tullen saksalais-italiaiset sotatoimet Laatokalla päättyivät ja alukset siirrettiin toisaalle lukuun ottamatta kahta Siebel-lauttaa, jotka Suomen armeija osti. Ne toimivat Laatokalla sodan loppuun saakka.

[br]

[br]

Irma – Hankoniemen hurjimus

Noin viiden kilometrin päässä Hangon Rintamamuseosta sijaitseva Irma-bunkkeri on yksi museon ehdottomista vetonauloista. Harparskogin puolustuslinjan ainoa alkuperäisasuunsa vapaaehtoisvoimin restauroitu bunkkeri on niistä myös ainoa yleisölle avoinna oleva ja tekee takuulla vaikutuksen.

– Sen aseet (mm. 45 millimetrin panssarikanuuna) on tehty toimintakyvyttömiksi, mutta kaikki muu; alkuperäisistä lyhdyistä lieteen toimivat yhä, vakuuttaa Hangon rintamamuseon toiminnanjohtaja Martina Lindberg.

Mistä se on nimensä saanut, on kuitenkin mysteeri.

– Jokainen Harparskogin bunkkeri nimettiin. Tällä lohkolla naisten mukaan, seuraavalla taas miesten. Sitä, miksi näin on tai kuka Irma oli, ei tosin tiedä kukaan, kertoo Tammisaaren sotaveteraanien Ekenäsnejdens Krigsveteraner-yhdistyksen puheenjohtaja Olof Thodén.

[br]

[br]

Suloiset Susannat

Hangon rintamalta löytyy myös Susanna, komea korsu, joka toimi saunana puolustuslinjan takana sijaitsevan Skogbyn ruukin alueella. Sijainti oli siihen erinomainen, sillä siitä oli helppo pulahtaa vilvoittelemaan lähellä sijaitsevaan järveen. JR 55:n esikunta sijaitsi sen lähistöllä, joten Susanna on epäilemättä emännöinyt useampaakin upseerisvierasta. Saunan uunin osia on vielä havaittavissa paikalla, jossa se seisoi ja myös korsun kuoppa on näkyvissä.

[br]

[br]

PS. Susannaksi oli nimetty myös yksi Syvärin rintaman Laatokan puoleisessa osassa sijainnut tukikohta. 15. prikaatin sotapäiväkirjoista tutuiksi tulevat puolestaan Anna- ja Pirkko-tukikohdat ja Karhumäen suunnalta tiedetään kertoa Anna-Liisaksi nimetystä korsusta.

[br]

[br]

Lisa – Summan surmanloukko

Summan kylän lohkon ja Lähteen lohkon välimaastossa sijainneesta Lisa-korsusta on tullut etenkin Larsmon (Luoto) ja Öjan veteraanien pyhiinvaelluskohde. Selitys siihen löytyy siitä karmeasta päivästä, kun Summan puolustus talvisodassa murtui 13.2.1940.

Tunnetumman Miljoonabunkkerin takana sijainneeseen Lisa-korsuun jäi vihollisen piirittämäksi 32 Ras.Psto 2:n Vaasan ja Pietarsaaren ympäristöstä kootun ruotsinkielisen miehistön tykkimiestä. Puna-armeija räjäytti korsun ja kaikki sisällä olleet kuolivat.

Suomalaiset joutuivat vetäytymään Summasta läpimurron jälkeen ja rajut taistelut jatkuivat Kannaksella aina rauhan tuloon asti 13. maaliskuuta 1940. Niinpä poikien kotiinpaluuta jouduttiin odottamaan yli puolentoista vuoden ajan.

Syyskuussa 1941, kun Suomi oli jatkosodassa saanut vallattua Summan takaisin, saivat aseveljet kaivettua toverinsa esiin. 26 heistä saatiin tunnistettua ja heidän nimensä paikalle 2.7.1993 pystytettyyn muistokiveen.

[br]

[br]

Merja – suurten tunteiden tuottaja

Syvärin lohkolla miehille tarjosi pakoa todellisuudesta Merja, 11. Divisioonan alueella sijainnut rintamaelokuvateatteri. Vanhaan venäläiseen kansakouluun tehty, sotasaaliina saadulla elokuvakoneella operoitu teatteri tarjosi seinälle heijastettujen elokuvien herättämien suurien tunteiden lisäksi yhteyden ulkomaailmaan toisellakin tapaa: sen aulassa olevilla puhelimilla oli mahdollista soittaa myös kotiväelle.

[br]

[br]

Sirkka – tulta ja tappuraa

Vaikka Sirkka tuokin mieleen kovin siroja ja hentoisia mielikuvia, ei tämä Sirkka voisi siitä juuri kauempana olla: hän on nimittäin Hangon pääpuolustuslinjalla sijaitseva konekiväärikasematti.

Ja mikä se sellainen kasematti on? No se on monille varmasti Euroopan-lomiltakin tuttu linnassa tai linnoituksessa oleva erillinen, yleensä omalla vahvistetulla muurilla varustettu tähystys- tai ampumapaikka, jotka voidaan varustaa myös tykeillä, mutta joista useimmat oli tehty jousia ja (kuten tässä) kivääreitä silmälläpitäen.

[br]

[br]

Kaarina – lämpöisen lohdun lähettiläs

”Kaarinasta” puhuttaessa mainitaan usein myös ”römpsä”, toinen sota-aikojen slangin helmi. Lohtua se toikin, mutta eri lailla, mitä nykyihminen voisi tulkita.

Römpsäksi kutsuttiin miehillä olevaa metallista pakkia, jossa ruokaa valmistettiin ja josta sitä syötiin. Römpsät kalisivat ”Kaarinan” saapuessa, sillä nimityksellä viitattiin joko kenttäkeittäjään (joka usein ei tosin ollut nainen) tai hänellä tonkassaan mukanaan olevaan puuroon, keittoon tai velliin. Nimensä ”Kaarina” sai mitä ilmeisemmin saksalaisilta suomalaissotilaiden keskuuteen kotiutuneesta suositusta sotilasmarssista, jonka Kaarina oli ”kankahalla kasvava kaunis kukkanen”, jolla ”huuli on kuin hunajaa”.

[br]

[br]

Tuire ja Marjatta – tuhdit tuhonkylväjät

Nämä mahtimimmit löytyvät Parolan Panssarimuseon kokoelmasta.

Tuire on suomalaisten sotasaaliina saama T-26- vaunun muunnos, jonka uudet omistajat tuunasivat liekinheittimellä varustetusta versiosta tykilliseksi lisäämällä siihen venäläisen 45-millisen vaunukanuunan. Ylleen hän on museolla saanut suomalaisen talvinaamiovärin, missä asussa vaunuja käytettiin jatkosodan hyökkäysvaiheessa talvella 1941-1942.

– Vaunujen etukilpeen tai torniin maalatut naisten nimet ovat useimmiten vaunun ajajan vaimojen tai tyttöystävän nimiä, tietää Panssarimuseon amanuenssi Jari Saurio.

[br]

[br]

Marjatta on puolestaan Sturmgeschütz III Ausfürung G (Stu 40) – rynnäkkötykki, jonka ampujana toimi Kuuterselässä kesäkuussa 1944 alkaneen vastahyökkäyksen aikana vasta 18-vuotias korpraali Olof Lagus (kyllä, SEN Lagusin poika).

Minuutin aikana hän tuhosi vaunun kanuunalla 4 vihollispanssaria, joista lähimpään oli etäisyyttä vain 15 metriä. Kaikkiaan Marjatta pisti matalaksi viisi vihollisvaunua, mistä muistuttavat tykin putkeen maalatut viisi rengasta.

[br]

[br]

Emma – suosikkivalssista suosikkiaseeksi

Kukaan edellä mainituista naisista ei kuitenkaan saanut rintamillamme aikaan sellaista tuhoa kuin Emma, eli Puna-armeijan vuonna 1928 palveluskäyttöön ottama Degtjarjova Pehotnyi- pikakiväri.

Suomalaiset saivat asetta talvi- ja jatkosodan aikana sotasaaliiksi niin suuria määriä (noin 9 000 kpl), että se syrjäytti rintamakäytössä suomalaisvalmisteisen Lahti-Saloranta M/26 -pikakiväärin toimintavarmuutensa ansiosta ja säilyi Puolustusvoimien käytössä itse asiassa 1990-luvulle asti.

Ainoastaan sarjatulta ampuva ase ei kuitenkaan saanut lempinimeään Emmaa jonkun kotirintamalta jatkuvan nalkuttamisen vuoksi muistoihin jääneen pirttihirmun mukaan, vaan syy löytyy sen ulkomuodosta; nimenomaan sen äänilevyä muistuttavasta, ammuttaessa pyörivästä rumpulippaasta. Tämä johti ajatukset sotavuosien suurhittiin Emmaan ja loppu onkin sitten historiaa.

Historiaa teki muuten Emmakin: Ture Aran vuonna 1929 siitä julkaistu gramofonilevytys on yhä Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin kotimainen singlelevy (n. 40 000 myytyä kappaletta)!

[br]

[br]

PS. Juuri ilmestyneen Kenttäpostia-lehtemme teemana on Naiset sodassa, joka esittelee naistemme panosta sotavuosinamme laidasta laitaan. Kannattaa käydä lukemassa – tutustumaan pääset täällä.