– Jaa, ny se flikka taitaa tulla, kuuluu leveällä eteläpohjalaisella murteella, ennen kuin oven avaa 93-vuotias iisalmelaisveteraani Aarne Haaparanta. Pohjalaisuus elää miehessä vahvana, vaikka viime vuosikymmenet ovatkin vierähtäneet niin Rovaniemellä kuin täällä Iisalmen Runnillakin.

[br]

Tulikaste  18-vuotiaana

Kauhajoella syntynyt Haaparanta vietti lapsuutensa Karijoella. Sisaruksista yksi veli haavoittui sodassa pahoin kuollen myöhemmin vammoihinsa. Jatkosodan vedellessä jo viimeistä vuottaan, oli 18-vuotiaan Haaparannan vuoro astua armeijaan.

– Alokasaika oli Kuopion Rissalalassa, missä saimme lyhyen jalkaväkikoulutuksen. Sieltä siirryttiin HTK:hon eli Henkilötäydennyskeskukseen, joka oli Kirvussa. Siellä saimme lisää koulutusta. Olimme nostomiehiä, hän kertoo.

Rintamalle lähtö koitti seuraavana keväänä, 9.4.1944 6.komppanian täydennyspataljoona 5:n riveissä.  Kesäkuussa hän siirtyi JR 15:n 1. pataljoonaan ja lokakuussa JR 8:aan; ”Tuntemattoman sotilaan rykmenttiin”, jossa palveli myös Väinö Linna.

– Tulikasteen sain Kiviniemessä. En ole niistä paljoa puhunut, mutta voin kertoa, että mut pantihin vartiohon Vuoksen jokivarteen. Silta siitä vierestä oli jo räjäytetty, hän palaa yli 70 vuoden takaisiin muistoihinsa.

Joella oli varsinainen hernerokkasumu. Yhtäkkiä sumusta ilmestyi vene ja siitä mies, joka aikoi hypätä rantaan.

– Minä selvisin siitä kahakasta voittajana. Siitä tuli ensimmäinen taistelukokemus.

[br]

[br]

Sota ohi toisilla…

Jälkeenpäin häntä on ihmetyttänyt, miten nuori hän vielä oli, vasta täysi-ikäisyyden saavuttanut.

– Kovasti vain nuorukaiseen luotettiin kun pantiin vartioon ja muut miehet nukkuivat teltassa!

Vuosalmessa venäläiset saivat sillanpääaseman ja sinne koottiin miehiä, Aarne Haaparanta heidän joukossaan. Siellä käytiin ankaria taisteluja, mutta Haaparanta säilyi ehjänä.

– Tukikohdan nimi oli Tossu. Liekö ollut tossun muotoinen? Siinä oltiin niin kauan, että tuli rauha.

Muiden nuorten lailla oli Haaparannan sota kuitenkin kaukana päättyneeestä.

Syyskuussa 1944 Neuvostoliiton kanssa solmitun Moskovan välirauhan seurauksena Suomi löysi itsensä hämmentävästä tilanteesta. Saksasta; aiemmasta liittolaisesta, olikin nyt tullut vihollinen.

Välirauhan ehtojen mukaisesti Suomi joutui kotiuttamaan joukkonsa joulukuussa 1944, jolloin palvelukseen jäivät ainoastaan vuonna 1924 ja 1925 syntyneet ikäluokat sekä alle kaksi vuotta vakinaisessa väessä palvelleet.

Niinpä Haaparannalla muiden nuorten lailla oli edessään reissu pohjoiseen, saksalaisia karkottamaan.

[br]

… toisilla ei

Lappiin matkattiin junalla Iisalmen kautta. Kempeleen asemalta marssittiin Oulunsaloon, jossa ollessaan Haaparanta täytti 19. Päivämarssit pohjoisessa olivat 30 kilometrin mittaisia. Muonion kirkon alapuolella saarrettiin saksalaiset, jotka kuitenkin murtautuivat läpi.

– Muonion kirkon valtauksessa olin taas taistelukosketuksessa.

Haaparannan sotilaspassiin on pohjoisen taistelupaikoiksi merkitty Palojoki-Karessuvanto sekä Lätäseno. Pohjoisessa oli kylmä, sen Haaparanta muistaa vieläkin.

– Kaminaan tarvitut polttopuut olivat vähissä eikä havuja ollut makuualustaksi. Aavasaksan kautta palattiin takaisin Rovaniemelle, jossa oli lastattava saksalaisilta jäänyttä sotasaalista Venäjälle meneviin juniin, hän kertaa joukkojensa saamia määräyksiä.

27.4.1945 toinen maailmansota oli Suomen osalta vihdoin ohi. 16.12 Haaparanta sai oman vapautuksensa vakinaisesta palveluksesta. Lappi kutsui kuitenkin pian taas: siviilistä miehiä värvättiin pohjoiseen ja Haaparanta pääsi Kaamaseen sirkkelisahalle. Tästä pohjoisen reissusta tuli kohtalokas, mutta hyvällä lailla: siellä hän tapasi tulevan vaimonsa Lainan.

Elämä kuljetti nuoren perheen takaisin Haaparannan lapsuuden maisemiin Karijoelle, mutta myöhemmin he palasivat Rovaniemelle, jossa oli käynnissä saksalaisen vetäytyessään tuhoaman kaupungin valtava jälleenrakentaminen.

[br]

[br]

Sotaveteraaneista pidetään hyvää huolta

Jo Rovaniemellä Haaparanta tuli mukaan sotaveteraanitoimintaan, mikä on jatkunut myös asuinpaikkojen vaihtuessa.

Sotaa seuranneiden vuosikymmenten saatossa Haaparanta on saanut todistaa monia muutoksia.

– Sotaveteraaneja arvostetaan tänään kovasti, valtion ylintä johtoa myöten. Heistä myös pidetään hyvää huolta. Veteraanipiiriltä tuli juuri kirje, jossa kerrotaan valtion budjettiriihessä sovitun, että rintamaveteraaneille aiotaan antaa maksutta samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille. Se lämmittää mieltä.

Viimeiset 12 vuotta Haaparannan koti on ollut Runnilla, jonne he vainon kanssa päätyivät kuullessaan tyttärentyttäreltään sinne valmisteilla olevista palveluasunnoista. Kahdeksan vuotta sitten häntä koetteli varsinainen surun vuosi: vaimon lisäksi hän menetti saman vuoden aikana myös tyttärensä. Runnilla hän kuitenkin viihtyy: terveys on kestänyt, mitä nyt pikku kremppoja on.

– Ajan vielä autoa ja koetan pitää kunnosta huolta kävelemällä vähintään neljä tuntia viikottain. Täällä on valtavan hieno ympäristö siihen!

[br]

Alkuperäinen artikkeli (Anita Kulmala: ”Aarne Haaparanta – virkeä veteraani Runnilta”) on julkaistu Pohjois-Savon Sotaveteraanipiirin Jouluviesti 2018- lehdessä, joka toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.