Isänmaallisimmat isänpäivälahjat 2020

Isänmaallisimmat isänpäivälahjat 2020

Vaikka kulunut vuosi ei olekaan ollut sellainen, jota tekisi muistella tulevaisuudessakaan ja moni asia on jouduttu vallitsevien poikkeusolojen suhteen perumaan, voimme luvata tämän: isänpäivä tulee tänäkin vuonna!

Ja melkein yhtä odotettu on myös isänmaallisimmat isänpäivälahjat- listauksemme! Etenkin tänä vuonna sitä suunniteltaessa olemme pyrkineet löytämään lahjaideoita, jotka on hankittavissa suoraan netistä, eivätkä täten vaadi kauppakeskusten korona-alttiisiin ihmismassoihin uskaltautumista.

Isänmaallisimmat isänpäivälahjat – opas vuosimallia 2020, olkaa hyvä!

[br]

 

[br]

[br]

Ajankohtaisempaa lahjaa saa hakea! Jos maskia nyt sitten käytetään, niin käytetään sitten kunnolla! M05- maastokuvioinen, 90 asteessa konepestävä kasvomaski suojaa ohjeistuksen mukaisesti niin suun kuin nenän.

Pakkauksessa kolme maskia (yhdessä Reserviupseeriliiton logo, kaksi ilman), jottei lysti ihan heti kesken lopu.

Maastokuvioiset kasvomaskit (3 kpl) 20 €

Tilaukset: Reserviupseeriliitto

[br]

Uudistunut ja entistäkin parempi Kenttäpostia on lahja, joka vain jatkaa antamistaan. Kuusi kertaa vuodessa, jos tarkkoja ollaan! Sotahistorian ja veteraaniperinteen ykköslehden jokaisella numerolla on erikoisteemansa, joten kiehtovaa (ja yllättävää!) asiaa siinä riittää. Uusimmassa lehdessä esimerkiksi tapaat prikaatinkenraalipingviinin (tositarina).

Kenttäpostia-lehden vuosikerta 15 €

Tilaukset: Sotaveteraaniliitto

[br]

[br]

Turvaväleistä auttaa pitämään huolen myös tämä neronleimaus. Ruostumattomasta teräksestä valmistetulla teleskooppivartisella makkaratikulla saat leiritulella grillattua kyrsän vähän kauempaakin. Ja tarvittaessa tällä apuvälineellä saa tökittyä yleisestä turvallisuudesta piittaamattomat kanssaeläjätkin sopivan etäisyyden päähän.

Mukana tulee vielä kätevä kantokotelo, mutta viimeistään makkaratikun kauniisti ikääntyvään puiseen varteen poltettu Panssarimuseon logo kertoo, että tämä poutunpaistaja on täyttä rautaa.

[br]

Teleskooppivartinen makkaratikku 14.90 €

Tilaukset: Panssarimuseo

[br]

Eikö isällä oikein tahdo virta riittää? Vai eikö piuhat muuten vain ole kohdallaan? Tähän avun antaa latauskaapeli, jossa on kolme eri liitinpäätä, joten apuja löytyy, oli isän koneisto sitten mikä tahansa (Apple, micro-USB ja USB-C). Tarranauhan avulla paketti pysyy kasassa ja pienessä tilassa ja sotkeentumatta. Lisäksi tässä latureiden McGyverissä on LED-valo liiton rehdin isänmaallisissa väreissä ja vahva avaimenperärengas.

Latauskaapeli 20 €

Tilaukset: Reserviläisliitto

[br]

[br]

[br]

Kirja on joka isänpäivän hitti. Sotahistoriahan Suomessa kiinnostaa, ja 191 Mannerheim-ristin ritariamme ovat aihe, josta emme tunnu saavan tarpeeksemme. Tämä kirjauutuus keskittyy kuitenkin niihin 104 hakemukseen, jotka eivät johtaneet ritariksi nimittämiseen.

Mikä ne torppasi? Ja mitä tekemistä marsalkan keuhkoilla oli sen kanssa?

Sotasankareita vai Marskin ritareita 37.10 €

Tilaukset: Ad Libris

[br]

[br]

[br]

Suomeksi spork (spoon + fork) kai kääntyisi laarukaksi tai susikaksi, mutta kätevä se on joka tapauksessa ja melko sykähdyttäväkin, sillä on ihan aitoa tavaraa toisen maailmansodan ajoilta! Tämä on saanut runkoonsa lisäksi Hangon Rintamamiesmuseon logon, joten isä tunnistaa omansa siellä työpaikkaruokalan louonasruuhkassakin.

Spork 35 €

Tilaukset ja tiedustelut: Hangon rintamamuseo

[br]

[br]

[br]

[br]

”T-paitoja ei koskaan voi olla liikaa”, sanoi jossain varmasti joskus joku (joka todennäköisesti myi elääkseen T-paitoja). Ja kyllähän niille käyttöä löytyy: lenkille tai leffaan, pihatöihin tai pubiin, keikalle tai kauppaan, museovierailulle tai muuten vaan…

Tätä valioyksilöä kantamalla osoitat myös olevasi ainutlaatuisen historiamme arvostuksen aallonharjalla, sillä paidan hankkiminen paitsi juhlistaa Hangossa sijainnutta Harparskogin puolustuslinjaa, myös tukee kyseisen instituution perinnettä ja mm. sen Irma-bunkkeria ylläpitävää museota.

Harparskog 1940-1941 – T-paita 25 €

Tilaukset ja tiedustelut: Hangon rintamamuseo

[br]

[br]

[br]

[br]

On tilanteita, joissa näkymättömäksi naamioituminen voi pelastaa hengen. Liikenne ja Suomen talvi eivät näihin kuitenkaan kuulu. Varmista isän näkyvyys seuraavien kuukausien pimennossakin mitä, no, särmimmällä heijastimella! Aiheita löytyy Suomi-konepistoolista (iso peukku täältä!) mm. telaketjumiinaan ja myrskylyhtyyn, ihan isän hyggeyden tason mukaan.

Särmän heijastin 5.99 € – 6.99 €

Tilaukset: Varusteleka

[br]

[br]

Sotaveteraaniliiton taskukalenteri on yksi suosituimpia myyntituotteitamme, eikä ihme. Tämän kompaktin ihmeen ansiosta mukanasi kulkee kaiken kalenterilta odotettavan (päivät, viikot, kuukaudet) lisäksi myös tietoa liiton toiminnasta, Suomen sotahistoria pähkinänkuoressa sekä vapaa-ajan kalastajan otollisimmat päivät. Tästä ei lopu akku eikä ohjelmistopäivityskään pääse pistämään elämääsi sekaisin.

Maailman kauneimman lipun (ja parhaimman suklaan!) värejä toistavan kalenterin ylpeä omistaja säästyy myös monelta sosiaalisessa tilanteessa huonomuistisen yllättävältä nöyryytykseltä, sillä kalenterin sivuilta löytyvät sanat niin Sillanpään marssilauluun kuin Veteraanin iltahuutoon.

Sotaveteraaniliiton taskukalenteri 2021: 6 €

Tilaukset: Sotaveteraaniliiton verkkokauppa

[br]

Vaikka tämän vuoden osalta loppuvuoden juhlakausi saattaakin jäädä tavanomaista hiljaisemmaksi, niin nämä Kaatuneitten omaisten liiton silkkisolmiot kestävät aikaa niin laatunsa kuin tyylinsä puolesta. Valittavana kolme klassista kuosia – miksipä et ottaisi yhden jokaista!

Silkkisolmiot 35 €/ kpl

Tilaukset: Kaatuneitten omaisten liitto

[br]

[br]

[br]

Etkö tiedä, tykkääko isä tummasta vai vaaleasta? Ei hätää, sillä tästä – epäilemättä isänmaallisimmasta suklaarasiasta ikinä – löytyy niin maitosuklaata, tummaa suklaata kuin valkoistakin suklaata ja kaikki niistä gluteenittomia, yksi jopa laktoositon.

Suomi-suklaarasia 7.64€

Tilaukset: Kultasuklaa

[br]

[br]

[br]

Vink vink: lisää ideoita saatat löytää myös edellisvuosien lahjaoppaistamme: