Vuoden 1944 pääsiäinen noteerattiin poikkeuksellisesti rintamallakin: kymmenen päivän ajan kotirintaman ja etulinjan välillä pystyi lähettämään pääsiäistervehdyksiä tavallisin, 50 pennin postimerkein, joilla normaalisti ei voinut kenttäpostilähetyksiä maksaa, vaan niitä varten oli ihan omat kenttäpostimerkkinsä.

[br]

[br]

Lauantaina 8.4.1944 koko maa oli hiljentynyt viettämään pääsiäisviikonloppua. Edellisenä päivänä oli ollut pitkäperjantai, jolloin edessä oleviin pyhiin todella hiljennyttiin: vielä tuolloin voimassa olevan käytännön mukaan niin ravintolat kuin esimerkiksi elokuvateatterit olivat kiinni eikä minkään moista turhanaikaista huvittelua katsottu hyvällä. Tanssikielto oli tosin ollut voimassa jo Talvisodan alusta saakka – oltiinhan tässä sentään sodassa!

[br]

[br]

Eräässä jyväskyläläistalossa ei kuitenkaan riemulla ollut rajaa.

Paikallisella Kankaan paperitehtaalla paperimestarina työskentelevän Einar Salminen ja hänen Helmi-rouvansa kaikki neljä sodassa Ilmavoimissa palvelevaa, mutta eri rintamille sijoitettua poikaa oli saatu nyt ensimmäistä kertaa sotien aikana kotiin lomille yhtä aikaa.

[br]

[br]

[br]

Odotettu jälleennäkeminen oli niin harvinainen, että lämmintä perhetapahtumaa oli paikalla todistamassa myös 8. Tiedustelukomppaniassa palveleva kuvaaja Nils (Niilo) Helander, joka hänkin oli käynyt läpi Ilmavoimien tähystäjäkoulutuksen.

Kauaa hän ei Kankaan tehtaan maille rakennetulla asuinalueella osoitteessa Kankaantehdas B5 sijaitsevassa kodissa ehtinyt olla: jo seuraavana päivänä häntä tarvittiin Luonetjärvellä.

Myöhemmin samana vuonna Salmisen veljeskvartetin kokoontumisajot nostettiin Suomen Suojeluskuntajärjestön julkaiseman Hakkapeliitta-lehden joulunumeroonkin.

[br]

[br]

[br]

Vanhin veljeksistä oli ihan vanhempiensa naapurissa asuva ja mekaanikkona Ilmavoimissa toiminut Heimo Salminen, jonka kotiinpaluuta odottivat vanhempien lisäksi innolla myös vaimo ja kaksi lasta. Paula-vaimonsa myöhemmin tänä vuonna 30-vuotispäiväänsä viettävä Heimo oli tavannut Palokan tanssilavalla Jyväskylässä heinäkuun lopulla 1938 ja häitä oli vietetty 3 päivää Talvisodan syttymisen jälkeen.

[br]

[br]

Vaimo oli odottamassa myös 1917 syntyneenä veljistä toiseksi vanhinta: Aunuksen kannaksella hävittäjälentäjänä toiminutta vääpeli Pauli Salmista, joka Lentolaivue 32:ssa lentämillään Fokker D.XXI- ja Curtiss Hawk 75- koneilla saavuttamillaan 6 ilmavoitolla pääsi hävittäjä-ässien listallekin.

Veljeksistä kolmas oli vänrikki (myöhemmin luutnantiksi ylennyt) Aimo Salminen. Jatkosodan aikaan hän palveli tiedustelulentäjänä Rukajärven suunnalla toimineessa Lentolaivue 14:ssä ja oli Kari Stenmanin Korpilaivue- kirjan mukaan lentämässä Ilmavoimien viimeistä sodanaikaista lentoa vihollisen selustassa.

Veljessarjan kuopus oli  asemiehenä palvellut Eero Salminen.

Ihan pelkkää kakkukahvittelua ei veljesten visiitti tosin ollut: tuskin olivat pojat ehtineet taloksi asettua, kun edessä oli jo puutalkoot. Vaan yhteistuumin sekin sujuu ja pian on vanhempien liiteri täynnä halkoja.

Tarvetta niille onkin: vaikka ollaan jo pääsiäisessä, on pakkasta ja lunta vielä reippaasti.

[br]

[br]

Ja miten kävi veljeksille loman jälkeen ja heidän palattuaan takaisin rintamille? Pääsivätkö kaikki palaamaan kotiin? Iloksemme voimme kertoa, että pääsivät.

Pauli kuoli 1984, Heimo puolestaan 1997. Aimon tiedetään toimineen sodan jälkeen opettajana ensin Kuusamossa ja myöhemmin Jämsässä ja hänen huumorintajunsa teki vaikutuksen ainakin tähän historiabloggariin, jonka sijaisopettajana nuori opettajanalku jossain vaiheessa toimi.

– Olin koltiaisikäinen koillis-hämäläinen koulukolpero, kun eräälle oppitunnille tuli sijaisopettaja – en enää muista ketä hän tuurasi tai mikä olisi pitänyt olla opetustuokion ns. lukujärjestyksellinen määrite. Vakinaista viranhaltijaa sijaistanut asteli maailmanmiehen askeleella liitutaululle, piirsi sille kuvan, jossa oli mies ja rakennus, sekä niiden välissä katon yli taivaankantta hipaissut kaari, jonka voi sanoa alkaneen piirrosukkelin nivusten tienoilta. Saatuaan taiteen valmiiksi, opettaja kääntyi poikkeuksellisen hiljaa pysyneiden esimurrosikäisten puoleen ja kysyi virne suupielessä: ”Mikä on miehen nimi?”. Sitä sitten pähkäiltiin kolmevarttinen eikä kukaan sitä muistaakseni hoksannut. Ennen kuin kello soi välitunnin merkiksi opettaja rykäisi ja kertoi ”Ylitalon Kustu”.

[br]

[br]

Yhtä onnekas ei sen sijaan ollut veljesten visiitin ikuistanut sotilasvirkamies Helander.

Syksyllä 1941 alkaneen TK-kuvaajauransa aikana hän ehti ottaa kaikkiaan kolmisentuhatta kuvaa, joissa hän dokumentoi Jatkosotaa niin maalla kuin ilmassa. Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksensä kesällä 1944 oli hän mukana tähystäjänä suomalaisten SB-pommikoneiden pommituslennoilla, samalla tapahtumia kuvaten.

1.7.1944 hänen tiedetään myös olleen mukana Imatralla sijainneelta Immolan kentältä käsin operoineen, Suomen avuksi Puna-armeijaa vastaan lähetetyn saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn Stuka-syöksypommittajien lennolla – paitsi kuvaten, myös koneen taka-ampujana toimien.

”Hän ei tiennyt, mitä pelko on”, on häntä luonnehdittu.

Rakastamansa kuvauksen parissa hän kohtasi loppunsakin, kirjaimellisesti saappaat jalassa (ja kamera kädessä).

Heinäkuun 2. päivänä hän oli Immolan kiitotiellä kuvaamassa kenttää pommittaneita venäläisiä pommikoneita ja maataistelukoneita, kun hänen rintaansa osui ylilentäneen lentokoneen konetykin ammus.

Helanderin kamera selvisi lähes vahingoitta. Kuvaaja itse sen sijaan kuoli välittömästi. Hän oli 22.

[br]

[br]

[br]

[br]