Kaartin Jääkärirykmentin lipaskeräykset on saatu kevään osalta päätökseen

Kaartin Jääkärirykmentin lipaskeräykset on saatu kevään osalta päätökseen

Vänrikki Tim Östman sai tänä keväänä tehtäväkseen järjestää ja organisoida Kaartin jääkärirykmentin varusmiesten lipaskeräystempaukset Helsinkiin ja Vantaalle. Hän hoiti annetun tehtävän erinomaisesti, sillä Helsinki-Vantaan keräyspäällikkö Viljo Lehtosen mukaan tätä tehtävää ei ennen ole hoidettukaan näin taidokkaasti. Myös tulokset puhuivat puolestaan, sillä keräyspäivän (26.5.2016) aikana kerättiin lippaisiin lähes 10 000 euroa, mikä oli 121,03 €/varusmies.

vaakaII

Kuvassa oikealta: Helsinki-Vantaan keräyspäällikkö Viljo Lehtonen, Vänrikki Tim Östman ja Varusmies Jurij Hanhela Santahaminasta.

Miten kauan aikaa kului siihen, että suunnittelit varusmiesten lipaskeräystempaukset?

Keräyksen suunnittelussa eniten aikaa kului siihen, että haalittiin ajoneuvoja, jotka kuljettavat varusmiehet keräyspaikalle Helsingin keskustaan. Miesten järjestäminen oli helppoa, sillä Sotiemme Veteraanit – Helsinki-Vantaan keräyspäällikkö, Viljo Lehtonen oli antanut selkeät ohjeet siitä, milloin pitäisi kerätä ja missä.

Mikä on mielestäsi tärkeintä siinä, että varusmiesten lipaskeräys onnistuu Helsingissä?

Mielestäni tärkeintä on, että saadaan lipaskerääjiksi kaikki 80 varusmiestä, jotka käskettiin. Jos varusmiesten määrä olisi jäänyt 40 tai 50 mieheen, niin se näkyy automaattisesti tuloksessa. Eli suunnittelussa ja toteutuksessa lähdin siitä liikkeelle, että kaikki varusmiehet, jotka on käsketty, lähtee mukaan lipaskerääjiksi.

Suunnittelit tarkkaan kartan avulla, missä varusmiehiä pitää olla keräämässä Helsingin keskustassa?

Kyllä vain, sain paikkalistat Viljo Lehtoselta, ja siitä lähdin liikkeelle. Tein sen jälkeen tarkat suunnitelman siitä, mille paikalle menevät ketkäkin varusmiehet, ja siitä se sitten lähti liikkeelle.

keskustelu_pysty

Kuvateksti: Varusmies Jurij Hanhela (oikealla) oli toista kertaa keräämässä varusmiespalveluksensa aikana. Edellisellä kerralla Jurijin lippaaseen kertyi noin 300 euroa ja tällä hetkellä siinä tuntui olevan noin 80 euroa.

Tänään toukokuun 26. päivänä on viimeinen keräyspäivänne, oletko tyytyväinen työsi tulokseen?

Ensimmäisestä keräyspäivästä, joka oli toukokuun alussa, tuli meidän yksikön varusmiesten keräämänä 15 000 euroa. En tiedä, mihin summaan tänään päästään, mutta olen kuulostellut, että ihan hyvin olisi tänäänkin tullut rahaa. Torstai on vilkas päivä, kun ihmiset liikkuvat lounaalle ja pääsevät kohta töistä, niin entisestään vilkastuu.

Mikä oli oma motivaatiosi lähteä organisoimaan lipaskeräystä sotiemme veteraanien hyväksi?

Omassa suvussani ei enää ole rintamaveteraaneja elossa, mutta kun olen tällaisessa työssä, niin halu oli kova, että tämä asia hoidetaan sitten kunnolla.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on, kun hoidat sotiemme veteraanit keräyksen organisointia hienosti ja kunnianhimoisesti?  

Viime viikolla oli kadettikoulun pääsykokeet ja nyt jännätään tuonne kesäkuun loppuun, miten käy. Ihan luottavaisin mielin olen tällä hetkellä. RUK:n linjana minulla oli tiedustelu ja sieltä valmistuin tiedusteluryhmän johtajana, tiedustelukomppanian priimuksena.

Millaisia fiiliksiä keräyspäivän jälkeen oli varusmiehillä?

Kyllä siellä oli ihan positiivisia ja hyviä fiiliksiä keräyspäivästä. Kenenkään mielestä ei ollut tyhmää tai tylsää ja keräyspäivä oli muutenkin kivaa vaihtelua koulutukseen. He olivat myös tyytyväisiä, että tehtiin se ennätystuloskin! Varusmiehistä oli kiva päästä tänne kaupungille edustamaan Puolustusvoimia, vaikka meillä kyllä edustustehtäviä muutoinkin on, koska kuulumme Kaartin Jääkärirykmentin 2. Jääkärikomppaniaan, mikä on kunniakomppania.

Joukkueen kouluttaja, vänrikki Tim Östmanin, Kaartin jääkärirykmentti, haastattelun 26.5.2017 Kampin Narinkkatorilla teki Sotiemme Veteraanit -keräyksen varainhankinnan päällikkö, Pia Mikkonen.