”Kaatui vapaaehtoisena Suomen puolesta” – 6.11.1941 kaatunut Lars Söderhielm on ruotsalaisuuden päivän todellisia sankareita

5.11.2021 ”Kaatui vapaaehtoisena Suomen puolesta” – 6.11.1941 kaatunut Lars Söderhielm on ruotsalaisuuden päivän todellisia sankareita

Kustaa II Aadolf oli Ruotsin kuningas 1611-1632 (kuva: Wikipedia)

Tänään vietetään Suomessa ruotsalaisuuden päivää. Päivää vietetään Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin kaatumispäivänä Lützenin taistelussa vuonna 1632.

Tänään, tasan 80 vuotta sitten, kaatui myös eräs toinen ruotsalainen. Ja hän, toisin kuin virallinen juhlakalu, kaatui Suomen puolesta.

Suomen 1939-1945- sodissa Suomen rinnalla palveli tuhansittain ulkomaalaisia vapaaehtoisia; ihmisiä, jotka olivat valmiita antamaan vaikka henkensä maan puolesta, joka ei ollut heidän. Ja moni antoikin.

Yksi heistä oli 25-vuotias Lars Söderhielm.


Kirkonkirjat kertovat Lars Söderhielmin muuttaneen Faluniin kesäkuussa 1938 (Ruotsin arkistot)

Teit’ isäin kulkemaan

Söderhielmien sukuvaakuna (kuva: Riddarhuset)

Rintamalla kaikki ovat veljiä ja kaikkia, taustasta riippumatta, yhdistää sama tehtävä. Ihan tavanomaisimmasta päästä ei Larsin tausta tosin ollut, mistä kertoo se, että hänen kuolinilmoituksensa julkaistiin Arte et Marte Årsskrift- aateliskalenterissa vuonna 1943. Hänen lisäkseen rintamalle on lähtenyt kymmeniä muitakin ruotsalaisten aatelissukujen edustajia, tulevista kreiveistä lähtien.

Kuoleman edessä kaikki ovat kuitenkin tasa-arvoisia.

Lars syntyi Sixteniksi kutsutun George Sixten Mauritzin ja Stinana tunnetun Erestine Sonja Élisabeth Söderhielmin toiseksi vanhimpana lapsena. Isä-Sixtenille Larsin syntymä oli erityisen tervetullut, sillä tämä jäi nelilapsisen sisaruskatraan ainoaksi pojaksi.

Eksjössä Jönköpingin lähellä syntyneeseen ja kasvaneeseen Larsiin kohdistuvat odotukset olivat siis melkoiset: suvun maineikas nimihän jatkuisi hänessä ja hänen lapsissaan.

Joita ei kuitenkaan koskaan ehtisi tulla.


Larsin sukupuu, hänen isänsä kuvassa merkittynä punaisella (kuva: Riddarhuset)

Söderhielmien suku oli täynnä sotilaita: siten oli maataan palvellut niin isä-Sixten kuin hänen isänsä Axel, tämän isä Johan ja hänen isänsä Per ennen häntä. Samoissa kunniakkaissa jalanjäljissä seurasi myös Lars, joka upseeriopintojaan varten muutti Tukholmaan, jossa suoritti upseerikokeensa huhtikuussa 1938. Muutama viikko myöhemmin 21-vuotias vänrikki aloitti palveluksensa Falunissa pääpaikkaansa pitävässä Taalainmaan rykmentissä.


Taalainmaan rykmentin kasarmialuetta 1920-luvulla (kuva: Dalregementetsmuseer)

Perinteet velvoittavat

Larsin suvun lailla ulottuivat hänen uuden rykmenttinsä kunniakkaat perinteet 1600-luvulle saakka. Ensimmäinen taistelu, johon rykmentti oli osallistunut, oli Lützenissa vuonna 1632 käyty taistelu, yksi koko Ruotsin ja Saksalaisroomalaisen keisarikunnan välillä käydyn kolmekymmenvuotisen sodan ratkaisevimmista.

Se sama, jossa kuningas Kustaa II Aadolfkin kuoli.

”Uhrata elämänsä hallitsijalleen ja suvulleen, on niin Jumalan kuin ihmisen tahto. Siksi olkaamme urheita, sinisissä puvuissa”, lauletaan rykmentin marssissa. Ja sitä rykmentin kasvatti Söderhielm oli, aivan liian varhain koittaneeseen loppuunsa saakka.


Larsin Suomesta saama kesäpusakka (vas.) sekä hänen Ruotsista tuomansa asetakki ovat molemmat nyt Ruotsin Armeijamuseon kokoelmissa (kuva: Armémuseum)

Myös Ruotsissa oli vuoden 1939 aikana seurattu koko ajan vain huolestuneempana maailmanpolitiikan myllerryksiä. Marraskuussa siihen tempaistiin vastoin tahtoaan myös itänaapuri Suomi. Pienen maan kohtalo huoletti ruotsalaisia monestakin syystä. Paitsi, että Neuvostoliiton hyökkäys koettiin epäreiluna, oli taustalla myös itsekkäämmät syyt. Jos Suomi kaatuisi… olisiko Ruotsi vuorossa seuraavana? Naapurina olisi idän karhu joka tapauksessa huomattavasti arvaamattomampi ja epämieluisempi kuin suomalaiset leijonat.

Ruotsalaisten auttamishalu heräsi välittömästi. Maahan syntyi erilaisia komiteoita keräämään apua ja lahjoituksia suomalaisille; työpaikoilla, yritysmaailmassa ja järjestöissä organisoitiin keräyksiä naapurikansan avuksi. Osa koki vieläkin henkilökohtaisemman kutsun.

Vuoden loppua kohden alettiin ympäri maata avata värväystoimistoja, jotka täyttyivät vapaaehtoiseksi ilmoittautuvista ruotsalaismiehistä. Kaikkiaan heitä saapui Ruotsista yli 8200.


Vapaaehtoisia Blasieholmgatanin värväystoimistossa

Uusi sota, uudet haasteet

Talvisodan ihmeenä Suomen onnistui säilyttää itsenäisyytensä ja niin Suomessa kuin Ruotsissa saatiin hetkeksi hengähtää. Kun toukokuun ensimmäisenä päivänä Suomessa juhlistettiin vappua, nostettiin maljoja myös Ruotsissa, sillä Lars oli juuri ylennetty luutnantiksi.

Kauaa ei rauhaa kestänyt ja jo seuraavana kesänä Suomi oli taas sodassa vanhaa vihollistaan vastaan. Tällä kertaa Suomi ei enää kuitenkaan ollut taistossaan yksin. Sen liittolaisuus Saksan kanssa teki tilanteen hankalammaksi myös heidän kannaltaan, jotka vielä edellisessä sodassa eivät olisi miettinyt hetkeäkään vapaaehtoiseksi ilmoittautumista. Nyt tilanne oli toinen. Ruotsilla oli paineita pitää kiinni puolueettomuudestaan, muut Pohjoismaat olivat jo joutuneet Saksan miehittämiksi.

Halukkaita kuitenkin löytyi ja he saivat taakseen myös Ruotsin hallituksen tuen.

Asiaa varten perustettiin Suomen vapaaehtoistoimisto, Frivilligbyrån för Finland, jonne ilmoittautuneista 2800 ruotsalaismiehestä runsas 1000 valittiin Suomeen lähetettävään vapaaehtoisjoukkoon. Yksi heistä oli pian 25-vuotispäiväänsä viettävä luutnantti Söderhielm.

Ensimmäiset ruotsalaisvapaaehtoisten ryhmät saapuivat Hangon rintamalle 24.7.1941. Muutama viikko myöhemmin heidän määränsä ylitti 800 ja heistä muodostettiin oma yksikkönsä: Svenska Frivilligbataljonen (SFB).


Ruotsalaisvapaaehtoisia kävi Hangossa tervehtimässä itse kruunuprinssi Kustaa Aadolfin

Elokuun 17. päivä Lars vannoo aseveljiensä mukana sotilasvalan uusille esimiehilleen. Hän on nyt Suomen armeijan sotilas, mistä merkkinä hän on saanut kannettavakseen Suomen armeijan kesäpusakan sekä Suomen armeijan suikan. Nuoren upseerin matkassa kulkee kuitenkin myös pala hänen vanhaa rykmenttiään: hänen Taalainmaan rykmentin napein varustettu ruotsalainen asetakkinsa on muokattu suomalaista vastaavaksi luutnantin vihrein kauluslaatoin ja olkapäihin kiinnitetyin jalkaväen tunnuksin. Hänen vyötäröään kiertää Ruotsista tuotu komentovyö, jonka sisäpintaan on kirjoitettu hänen nimensä sekä Taalainmaan rykmentin tunnus I 13.

Se sama vyö hänellä on päällään, kun hän alle kolme kuukautta myöhemmin kaatuu.


Larsin vyö on lahjoitettu Ruotsin Armeijamuseon kokoelmiin (kuva: Armémuseum)

Ruotsalaisten rooli Hangon puolustamisessa

Suomalaiselle tykistörykmentille alistettu ruotsalaispataljoona otti merkittävän roolin Hangon rintaman puolustuksessa. Heidän tulonsa ansiosta 17. Divisioona pystyttiin vetämään pois Hangosta ja siirtämään Itä-Karjalaan Syvärille.

Larsille ja hänen kollegoilleen seurustelu uusien aseveljien kanssa sujui vaivattomasti, sillä heidän lisäkseen Hankoniemen puolustus nojasi vahvasti suomenruotsalaisista muodostettuihin joukko-osastoihin.

Kuukauden rintamapalvelun jälkeen Larsin pataljoona vedettiin 18.9. reserviin rintaman taakse Källvikeniin ja Skogbyhyn, mistä se palasi ottamaan jälleen rintamavastuun 6.10.

Ruotsalaisvapaaehtoisten sota kestäisi joulukuun puoleenväliin saakka, jolloin Hangon valtauksen jälkeen suurin osa heistä kotiutetaan. Osa tosin haluaa jatkaa taistoa Suomen puolesta, jolloin heistä muodostetaan suomenruotsalaiseen Tykistörykmentti 13:een kuuluva Svenska Frivilligkompaniet. Komppanian tie vie ensin Syvärijoelle ja kesällä 1944 Tali-Ihantalaan.

Larsilla on elämää jäljellä tasan kuukausi.


Lars Söderhielm oli kaatuessaan vain 25 (kuva: Alvar Svensson)

Larsilla on rintamalla mukanaan oma kameransa, jolla hän näitä poikkeuksellisia aikoja ikuistaa. Filmiä hän ei tosin koskaan ehdi kehittää, ja se palautetaan aikanaan vapaaehtoispataljoonaan sankarivainajan muun omaisuuden mukana.

Hänet tunnetaan poikamaisuudestaan ja lämmintä ironiaa karttamattomasta huumoristaan, mutta ennen kaikkea hän on vastuunsa ja häneen kohdistuvat odotukset tiedostava sotilas.

”Synnynnäinen upseeri. Sotilas sanan parhaassa merkityksessä”, hänen toverinsa kuvailevat häntä Ruotsin vapaaehtoisten yhdityksen Svenska frivilliga i Finland 1939-1944- teoksessa.

”Luontainen johtaja, jolla oli hyvä suhde miehiinsä.”


Larsin kuvat on koottu Ruotsin Armeijamuseon kokoelmista löytyvään albumiin (kuva: Armémuseum)

Uhrauksista suurin

Marraskuun 6. päivänä herätään Ruotsissa Gustav Adolfin päivän viettoon, konditorioiden vitriinien pullistellessa mitä herkullisemman näköisiä tätä päivää varten valmistettuja nimikkoleivoksia.

Hangossa tunnelmat eivät ole aivan yhtä hilpeät, joskaan ei päivä jää huomioimatta täälläkään: siitä pitää huolen Helsingin suomenruotsalaismiehistä muodostettu Jalkaväkirykmentti 55.  Pidetään puhe, lisäksi on yhteislaulua. Tottakai.

Iltapäivästä on Bunkerblomman- kanttiinissa vielä pieni juhlakin, johon pääsee 20 miestä joka yksiköstä. Ruotsalaisten juhlafiilis on siinä vaiheessa jo tiessään.


Bunkerblomman oli suomalaislottien Harparskogissa pitämä kanttiini

Marraskuinen torstaiaamu on valjennut pilvisenä. Lämpötila on juuri ja juuri plussan puolella. Ensilumi on ehtinyt tulla jo Hankoonkin, toistaiseksi sitä on tosin vain muutaman sentin verran. Huomenna sitä tulisikin urakalla: melkein 20 senttiä.

”Kaatui luutnanttinsa rinnalla”, lukee Gertin isän Larsin hautajaisten yhteydessä lahjoittamassa kuvassa (kuva: Armémuseum)

Vapaaehtoispataljoonan 1. komppaniassa suunnitellaan seuraavaksi yöksi partioreissua. Sitä johtaisi komppanian 1. joukkueenjohtaja, luutnantti Lars Söderhielm.

Hän päättää kuitenkin, että aamupäivästä – kirkkaassa päivänvalossa siis – tehtäisiin joukkueen asemapaikan edessä sijaitsevalla ei-kenenkään-maalla hieman etukäteistiedustelua. Tämän tehtävän hän ottaa hoitaakseen itse. Mukaansa hän ottaa kakkosmiehensä, vänrikki Gert Hellikerin, 25.

Luonteeltaan hyvin samankaltainen parivaljakko tulee erinomaisesti toimeen keskenään. Luottamus ja arvostus on molemminpuolista, ja he ovat jo yhdessä selvinneet muutamastakin kiperästä tilanteesta. Tänään heitä tähän saakka suojellut onni kuitenkin loppuu.

Pian tiedustelureissun alettua vihollinen havaitsee heidät ja miehet joutuvat sarjatulituksen kohteeksi. Helliker haavoittuu. Ei kuitenkaan niin pahasti, etteikö hän siitä selviäisi, on kaksikon pikainen tilannearvio.

He yrittävät päästä takaisin omien linjojen taakse, mutta vihollisen puolelta maasto näyttäytyy erilaisena kuin ”omalta puolelta”, eikä paluu enää 50 metrin päässä odottaviin omiin asemiin suju yhtä nopeasti kuin pitäisi. Sen sijaan he päätyvät omalle miinakentälle. Ainakin yksi, mahdollisesti kaksi, niistä räjähtää.

Söderhielm kuolee välittömästi, Helliker haavoittuu. Tällä kertaa jo paljon vakavammin. Hänet saadaan tuotua omien puolelle, mutta myöhemmin samana päivänä hän menehtyy vammoihinsa.


Larsilla oli kaatuessaan vyöllään Fiskarsin veitsi, jossa on nähtävissä miinan räjähdykset vauriot (kuva: Armémuseum)

Uutinen pidetyn joukkueenjohtajan kuolemasta otetaan vastaan raskaasti.

”Hän oli erinomaisen hyvä mies, joka piti meistä huolen”, suree yksi hänen tovereistaan kirjoittamassaan kirjeessä.

”Saamme varmaankin uuden joukkueenjohtajan, mutta sen uuden tulee olemaan vaikeaa täyttää Söderhielmin paikka”, kirjoittaa toinen.

Ryhmänjohtaja Sven Hyltén-Cavallius kirjoittaa omassa kirjeessään päivän olleen synkkä.

”Pidimme kaikki hänestä, ja vasta nyt, kun hän on poissa, huomaamme kuinka paljon me hänestä pidimmekään. On se vain niin kummallista, että toisena minuuttina tapaa terveen ja iloisen miehen ja seuraavana hän on poissa. Muutaman tunnin kuluttua hänet on jo korvattu toisella, ja elämä jatkuu, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tosin sellaistahan sota on, emme voi odottaa mitään muutakaan.” 


Larsin muistokirjoitus julkaistiin Ruotsin aatelisten vuosikirjassa (kuva: Pontus Ragnö/ Riddarhuset)

Yhdeksän päivää myöhemmin Lars tuhkataan Hietaniemen krematoriossa. 25.11. hänen uurnansa lasketaan Säterin kirkkomaahan Söderhielmien sukuhautaan, johon perhe on aiemmin keväällä haudannut perheen äidin.

Haudalta löytyvään kivilaattaan kaiverretaan yksinkertainen lause, joka pitää sisällään maailman suurimman uhrauksen.

”Kaatui vapaaehtoisena Suomen puolesta.”


Söderhielmien sukuhauta löytyy Säterin kirkkomaalta hautapaikasta A7677 (kuva: Kristofer Sjögren)

Larsin kaatumista kunnioittava muistokivi sukuhaudalla (kuva: Kristofer Sjögren)

Sivultamme löydät myös toisen vapaaehtoisena kaatuneen pohjoismaisen sankarivainajan tarinan, joka on yhtä yllättävä kuin koskettavakin!

Jaa kirjoitus: