Kansallinen veteraanipäivä 2019 – mitä, missä, milloin

Kansallinen veteraanipäivä 2019 – mitä, missä, milloin

Kansallista veteraanipäivää vietetään lauantaina 27.4. Järjestyksessään 33. veteraanipäivän pääjuhlan järjestää tänä vuonna Kuopion kaupunki. Pääjuhlan teemana on tänä vuonna ”On aika muistaa”.

Tilaisuus tullaan lähettämään suorana lähetyksenä YLE 1:llä klo 15.00 alkaen (katsottavissa täällä.)

Kunniakansalaisillemme omistettua merkkipäivää juhlistetaan kuitenkin myös ympäri Suomen.

[br]

[br]

Helsinki

Kansallisen veteraanipäivän Helsingin juhlatilaisuus järjestetään Finlandia-talolla lauantaina 27. huhtikuuta klo 13–14. Tapahtumaa voi seurata verkossa livelähetyksenä Helsinki-Kanavalla.

Veteraanipäivän vietto alkaa perinteiseen tapaan kello 12 muistotilaisuudella Mannerheimin patsaalla. Tämän jälkeen on vuorossa seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaan sankariristillä ja Mannerheimin haudalla. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Pääjuhla järjestetään kutsuvieraille Finlandia-talossa. Ohjelma sisältää sekä musiikkia että puheita. Helsingin kaupungin terveiset kertoo apulaispormestari Pia Pakarinen. Nuorison tervehdyksen välittää Sibelius-lukion oppilas Siiri Varis. Tilaisuuden musiikista vastaavat 200–vuotista taivaltaan juhliva Kaartin soittokunta sekä joukko nuoria laulajia ja muusikoita Itä-Helsingin musiikkiopistosta ja Sibelius-lukiosta.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla lähetetään suorana YLE 1-kanavalla

[br]

Joutseno

Joutsenossa kansallisen veteraanipäivän juhlallisuudet alkavat kunniakäynnillä ja seppeleenlaskulla klo 12 Joutsenon hautausmaan päämuistomerkillä. Juhlatilaisuus kahvituksineen alkaa kello 12.30 Joutsenon seurakuntakeskuksella.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Jämsä

Seppeltenlaskut hautausmailla järjestetään Jämsässä, Jämsänkoskella ja Koskenpäällä klo 12.00 sekä Länkipohjassa Veteraanikivellä Rukoushuoneen puistossa klo 12.00. Kuorevedellä hartaustilaisuus alkaa klo 11.00 seppeleen laskulla.

Varsinainen juhla järjestetään Jämsänjoen yhtenäiskoululla (ent. Paunun koulu, osoite Paununkatu 1) klo 14 alkaen (kahvitarjoilu klo 13 alkaen). Ohjelmassa on musiikkiesityksiä ja juhlapuhe, jonka pitää nuorisovaltuuston puheenjohtaja Eveliina Lahtinen.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Järvenpää

Järvenpään kaupunki järjestää yhdessä järvenpääläisten maanpuolustuskentän järjestöjen kanssa Kansallisen veteraanipäivän juhlan Järvenpää-talon Juhani Aho -salissa lauantaina 27. huhtikuuta klo 14. Kaupungin tervehdyksen juhlaan tuo kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen. Juhlapuheen pitää Järvenpään Seudun Sotainvalidien puheenjohtaja Taisto Vanhapelto. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan suomalaista laulumusiikkia Sibelius-Akatemian opiskelijoiden, baritoni Jussi Vänttisen ja pianisti Joel Papinojan esittämänä. Duon ohjelmistossa on muun muassa Oskar Merikannon ja Toivo Kuulan sävellyksiä.

Vapaa pääsy, ohjelman jälkeen yleisölle on kahvitarjoilu

Lisää tietoa täällä.

[br]

Kyyjärvi

Veteraanipäivän juhlaa vietetään Kyyjärven kirkossa, jossa juhlajumanlanpalvelus alkaa klo 10. Sen jälkeen ohjelmassa seppeleiden lasku sankarihaudoille, veteraanijuhla sekä kahvitarjoilu.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Veteraanipäivän viettoa Saarijärvellä

[br]

Lahti

Lahden Ristinkirkolla tapahtumat alkavat kunnianosoituksin sankarihaudoilla kello 9.30. Nuoren puheen pitää Lahden nuorisovaltuuston jäsen Siiri Kankainen. Esiintymässä ovat Lahden Veteraanisoittokunta ja Lahden Mieskuoro. Tilaisuuden juontaa Lahden Sotaveteraanit ry:n kunniapuheenjohtaja Juhani Honkaniemi.

Tilaisuus jatkuu kello 10.00 veteraanipäivän kirkkotilaisuudella, jossa Lahden kaupungin puheenvuoron tulee pitämään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Milla Bruneau. Messussa saarnasta ja liturgiasta vastaa Keski-Lahden Seurakunnan pappi Jukka Immeli. Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit.

Klo 18 alkaa Ristikirkossa Hämeen poliisilaitoksen järjestämä Veteraania ei jätetä -konsertti, joka on toteutettu yhteistyössä tilaisuudessa esiintyvien Helsingin Poliisilaulajien ja Helsingin Naispoliisien kanssa. Konsertissa esiintyy myös Hämeen poliisin lauluyhtye Sininen Hetki.

Lisää tietoa täällä ja täällä

[br]

Lappeenranta

Kello 10 jumalanpalveluksella Lappeen Marian kirkossa, kunniakäynneillä sekä seppeleenlaskuilla talvi- ja jatkosodan sankarivainajien muistomerkillä, Lappeenrannan sankarihautausmaalla, Lotta-patsaalla ja Veteraanipuiston muistomerkillä alkavan päivä huipentuu Lappeenrannan kaupungin järjestämään, kaikille avoimeen ja maksuttomaan pääjuhlaan, joka alkaa Upseerikerholla klo 11.30 kahvitarjoilulla. Varsinainen juhla alkaa klo 12.30.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Veteraanipäivän viettoa Lappeenrannassa (kuva: Lappeenrannan kaupunki)

[br]

Nastola

Nastolassa kansallisena veteraanipäivänä järjestetään kunniakäynti kello 9.30 kunnantalon edustalla sijaitsevalla, Nastolasta 1939–1945 maata puolustamaan lähteneiden muistokivellä. Tämän jälkeen siirrytään kulkueena lippulinnan jäljessä sankarihautausmaalle, jossa seppeleen lasku sankarimuistomerkille kello 9.45. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu ja huomionosoitukset Nastolan kunnantalolla.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Nivala

Nivalassa kansallisen veteraanipäivän juhlallisuuksista vastaavat Nivalan seurakunta ja kaupunki yhdessä. Päivää juhlistetaan klo 12 alkavalla hartauksella kirkossa, jonka jälkeen tarjoillaan juhlakahvit seurakuntakodilla.

[br]

Nurmes ja Valtimo

Nurmeksen ja Valtimon yhteistä kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietetään lauantaina 27.4. klo 13 alkaen Nurmes-talon Hannikaisen salissa. Juhla alkaa kahvitarjoilulla klo 12.

Juhlapuheen pitää Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Heikki Karhu, tervehdyssanat tilaisuuteen tuo Nurmeksen Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jussi Säämänen ja Nurmeksen kauoungilta on puhumassa kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Henry Määttä.

Musiikkiohjelmasta vastaavat mm. Mauri Mahkavuoren johtama ja pianisti Markku Köntän säestämä Nurmeksen mieskuoro. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Veteraanipäivän viettoa Kuopiossa

[br]

Oulu

Oulussa kansallinen veteraanipäivä alkaa klo 11 alkavalla rukoushetkellä Tuomiokirkossa, jonka jälkeen vietetään klo 12 alkaen Veteraanipäivän juhlaa Madetojan musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa. 12.00 alkaen.  Juhlapuhujia ovat Oulun kaupungin vanhustyönjohtaja Anna Haverinen, Kainuun prikaatin apulaiskomentaja, everstiluutnantti Jarmo Keskinen sekä Rintamaveteraanien Oulun piirin puheenjohtaja Onni Toljamo.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Seinäjoki

Seinäjoen alueella veteraanipäivään kuuluvat kunniakäynnit kaupungin eri alueilla sijaitsevilla muistopatsailla. Tilaisuuksien järjestelyistä vastaavat Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut, Seinäjoen seurakunta sekä kaupungin alueen veteraani- ja reserviläisjärjestöt.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Turku

Turun kaupunki järjestää veteraanipäivän kunniaksi ilmaiskonsertin Turun konserttitalolla 27.4. klo 13. Konsertissa esiintyy Laivaston soittokunta sekä Turun konservatorion lapsi- ja nuorisokuorot Auriella ja Sigynella, johtajanaan Terhi Lehtovaara.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Viime vuoden veteraanipäivän konsertti Turussa (kuva: Vesa Lehto)

[br]

Vihti & Nummela

Vihdin kunta ja seurakunta järjestävät veteraanijuhlan Vihdin kirkonkylässä ja Nummelassa lauantaina 27.4. Hartaus alkaa klo 11 Vihdin kirkossa. Sankarihaudoilla on hartauden ajan perinteinen kunniavartio ja hartauden jälkeen sankarihaudoilla on seppelten lasku sekä puhe.

Veteraanijuhla jatkuu Nummelan seurakuntakeskuksessa, jonne sotainvalidien, rintamaveteraanien ja heidän puolisoidensa on mahdollista saada kuljetus. Tilaisuudessa Uusimaa-jousikvintetti solistinaan baritoni Jussi Merikanto esittää lauluja Suomifilmeistä. Veteraanijuhlan tervehdyssanat lausuu kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Jari Nurro (vas.) ja Jarmo Hynnälä ovat olleet kymmeniä kertoja kunniavartiossa sankarihaudoilla. Kuva: Vesa Valtonen /Vihdin uutiset

[br]

Ylistaro

Ylistarossa järjestetään kunniakäynti talvi- ja jatkosodan muistopatsaalla klo 10.00 ja Peräseinäjoella sankarihaudalla klo 11.00. Kunniakäynti Seinäjoen Veteraanikivellä Lakeuden puistossa järjestetään klo 13.00. Ohjelmassa on reserviläisjärjestöjen lippukulkue, Seinäjoen Rautatieläisten Soittokunnan musiikkia ja seppeleenlasku veteraanikivelle. Seppeleenlaskun puheen pitää Sotainvalidien Veljesliiton Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Marko Hakala.

Lisää tietoa täällä.

[br]

Äänekoski

Seppeleenlaskut klo 11.00 Äänekosken sankarivainajien muistomerkeillä. Kaupungintalolla kahvitarjoilu klo 11.15 alkaen ja juhla klo 12. Järjestäjinä Äänekosken kaupunki ja Äänekosken seurakunta.

[br]

Presidentti Niinistö kättelemässä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin saaneita veteraaneja 2018, taustalla Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen (kuva Matti Porri)