Lahdessa veteraanityö jatkuu aktiivisena ympäri vuoden. Paikkakunnalla on panostettu etenkin henkistä vireyttä ylläpitävään ja sitä kautta myös fyysistä terveyttä edistävään sosiaaliseen toimintaan.

[br]

[br]

Virkistystoiminta koostuu mm. viikkottaisista aamukahvitapaamisista ja retkistä, joita suunnittelee Lahden Sotaveteraaneissa oma toimikuntansa. Tuorein näistä oli kesäkuinen kotiseutukierros naapurilääniin, niiden vesistöihin, historiaan ja kulttuuriin.

Lahdesta lähdettiin aamutuimaan kohti Heinolaa ja sieltä Kuortti -Koirakiven museotielle. Siellä päästiin tunnelmaan, josta puuttui ainoastaan vanha öljynkatkuinen moottorin käry linja-automme sisätiloista. Koko 30-luvun tunnelma olisi ollut täydellinen, mutta me jatkoimme vieläkin syvemmälle historiaan. Otimme suunnaksi Miekankosken ja siellä Mäntyharjun vanhan tien, missä Ruotsin ja Venäjän raja 1600-1700- luvuilla sijaitsi.

Vanha rajapyykki oli edelleen paikallaan kohokirjaimineen tiedottamassa nykyihmisiäkin, missä silloin sai metsästää sekä kalastaa ja kumman kansalaisille mikäkin oli sallittua. Tuon ajanjakson jälkeen paikkaa käyttivät uittomiehet ja kirkkaiden vesiensä ansiosta se näyttää houkuttelevalta melontapaikalta edelleenkin.

Mäntyharjulla kun oltiin, niin eihän sitä voinut Tyryn viinitilan ohi ajaa ilman siellä poikkeamista. Siellä marjapensaat tuottavat Suomen valoisassa kesässä satoaan ja tilan väki saa loihdittua marjojen mausta viineihin, likööreihin ja muihin tuotteisiinsa aivan omanlaisen hienostuneen makunsa!

[br]

[br]

Seuraavaksi matkasimme esihistoriaan. Orilammen majalta jatkoimme vesibussilla kohti Repoveden kansallispistoa. Loistavan oppaan esittelemänä seikkailimme kauniissa kesöilmassa järven selällä mm. kalliomaalauksiin tutustuen.

Kotimatkalla vierailimme monille mukanaolleille valitettavan tutussa lähihistoriamme vaiheessa. Pysähdyimme Mäntysaareen, jossa saimme tutustua kylän kappeliin ja siellä olevaan sankarihautausmaahan. Hiljaisina katselimme kunniottaen noiden 12 nuoren miehen viimeistä leposijaa, joka kunnioittaa heidän muistoa, jotka puolustivat maatamme ja antoivat kaikkensa sen eteen.

Ja tulevien sukupolvien – ilman heitä ei olisi meitäkään.

[br]

[br]

10 minuutin loppumatka takaisin Orilammen majalle sujui hiljaisuuden vallitessa. Kuinka ollakkaan, olivat järven lempeät laineet nousseet saaressa olomme aikana vaahtopäiksi, aivan kuin sisällämme myllertävät tunteemme tietäen.

Ruokailun alkaessa Sahan Patruunan salin notkuvien pöytien ääressä alkoi normaali puheensorina palata ja kertaaminen päivän tapahtumista alkoi. Paljon olivat kohteet ja tapahtumat ajatuksia herättäneet.

Marolankadun turistipysäkillä heiluttelimme hyvästit toisille ja sovimme jo seuraavastakin reissusta. 1.7 tapaamme jälleen ja silloin kohteena on sota-ajan tarpeita varten vuonna 1940 perustettu Vesivehmaan lentokenttä museohalleineen. Ohjelmassa on ainakin vanhojen muistelua sekä Utista retkeläisiämme tapaamaan saapuvaan NH 90- helikopteriin tutustumista.

[br]

[br]

Antoisalle päiväretkellemme lähti 37 veteraanityön aktiivin joukko, heidän joukossaan viisi tunnuksen omaavaa veteraania. Naiset ovat tunnetusti näissä asioissa niitä aktiivisimpia ja veteraanien lisäksi mukana oli myös 10 veteraanin leskeä, joita ei Sotaveteraaniliiton veteraanityössä unohdeta.

– Liikkeelle lähtö, kiva seura ja hyvä ruoka saavat mielen pysymään virkeänä monta päivää, vaikka ensin onkin otettava vähän huilia kotia päästyä, tuumi yksi retkellä mukana olleista veteraaneista, tänä vuonna 93 vuotta täyttävä Eeva Ylhäinen.

Veteraaneille Lahdessa myönnetyt etuudet keräsivät Eevalta kiitosta.

– Taksikortti, ruokaliput ja palvelusetelit, hän listasi tärkeimpinä pitämiään palveluja.

– Ruoka, liikkumaan pääseminen ja seurustelu ovat vuosien karttuessa arvossaan. Ei niiden asioiden tarvitse isoja olla että ne iloa tuottavat!

[br]

Teksti ja kuvat:

Juhani Vilo

kirjoittaja on Lahden Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja