Vielä itsenäisyyspäivän alla oli 95-vuotias Talvi- ja Jatkosodan veteraani Niilo Kivisola voimissaan.

6.12. nimipäiväänsä viettävällä veteraanilla oli edessä tavallista juhlavampi merkkipäivä, sillä posti oli yllättänyt kutsulla Linnan juhliin.

[br]

[br]

Huumorintajunsa ja laulutaitonsa lisäksi suorapuheisuudestaan tunnettu Kivisola vahvisti osallistumisensa Tasavallan presidentin kansliaan tutun topakkaan tyyliinsä.

– Ja minä tulen sitten omalla autolla! hän ilmoitti, ylpeänä juuri viideksi vuodeksi uusimastaan ajokortista.

Mitalit kiillotettiin kuntoon ja häntä saattamaan lähteneen, Lahden Sotaveteraanien Juhani Vilon kanssa käytiin ostamassa varta vasten uudet puvutkin. Hänen kävelemiseensä tarvitsemansa keppikin sai ylleen komean sinivalkoisen juhlavärityksen.

Bogdanoffina Salmissa syntynyt Kivisola maksoi sotavuosista kovan hinnan, sillä Karjalassa kasvaneena hän oli yksi niistä noin 400 000 kotinsa menettäneestä suomalaisesta. Kotikielenä heillä oli liivi ja suomen kielen hän tuli opetelleeksi vasta perheen muuttaessa Impilahdelle Kivisolan ollessa 10.

Talvisodan viedessä muun perheen evakkoon, ilmoittautui tuolloin vasta 15-vuotias nuorukainen kahden vanhemman veljensä esimerkkiä seuraten vapaaehtoiseksi linnoitustöihin.

– Tuolloin soitettiin radiossa jatkuvasti Sillanpään Marssilaulua, muisteli Kivisola tunnelmia jälkeenpäin.

Sen viimeinen säkeistö ei jättänyt häntä rauhaan.

”Siis te lapset ja vanhukset. Ja te äidit ja morsiamet. Niin kauan teillä on suojattu lies. Kun on pystyssä yksikin mies.”

– Jukolauta minä valvoin yön ja ihmettelin, mitä teen tässä.

[br]

[br]

Aamuun mennessä päätös oli kypsynyt: hän ei jäisi kotiin, vaan lähtisi isänmaan palvelukseen. Vanhempiensa lupaa hän ei jäänyt odottelemaan, vaan lähti heiltä salaa.

Saavuttuaan Joensuuhun hän sai kuitenkin kuulla olevansa liian nuori linnoitustöihin. Sen sijaan hänelle tarjottiin töitä sirpalesuojien kaivajana. Työkaverinsa kanssa hän päätti yrittää vapaaehtoiseksi rintamalle, mutta ikä ei riittänyt siihenkään.

– Siihen olisi pitänyt saada lupa äidiltä tai isältä.

Omin luvin matkaan lähteneen pojan vanhemmat eivät edes tienneet, mihin poika oli kadonnut ja olivat kuulemma jopa suunnitelleet radioilmoituksiakin hänen löytämisekseen.

Talvisodan jälkeen poika palasi kotiin. Välirauhan ajan hän kierteli eri työmailla kunnes Jatkosodan alettua palasi Karjalaan, jossa sai määräyksen ilmasuojelujoukkoihin kutsuntaikäisten ja sitä vanhempien lähtiessä taas rintamalle.

– Luutnantti sanoi, että minun pitää kysyä äidiltä tai isältä saada lupa ennen kuin pääsisin rintamalle.

Hänen kutsunsa saapui 1943. Kivisola suoritti asevelvollisuutensa Laatokan Rannikkoprikaatin ilmatorjunnassa ja oli myöhemmin mukana mm. Viteleen maihinnousun raskaissa taisteluissa 1944. Viteleen jälkeen Kivisolan ilmatorjuntapatteri suojasi vetäytymisvaihessa useita kohteita. Viimein patterin II jaos siirrettiin Valamon saarelle, jonka suojana se toimi sodan loppuun asti. Sodan tapahtumat ja siellä koetut asiat olivat palasivat uniin vielä vuosia sodan jälkeenkin.

Kokemuksensa noista ajoista hän on tallentanut vuonna 2014 ilmestyneeseen kirjaan ”Tulitettiin viimeiseen saakka.”

Kivisola ei sanojaan säästellyt, ei edes omaa toimintaansa arvioidessaan.

Sodan jälkeen Kivisola oli aktiivisesti mukana veteraanityössä, jota kutsui henkireiäkseen. Toinen rakas harrastus oli Laulava Kaukopartio-kuoro.

Kivisola asettui Lahteen, jossa teki uransa autoilijana ja kasvatti perheen rakkaan Maija-vaimonsa kanssa. Tansseista toisensa löytäneen pariskunnan häitä oli tanssittu marraskuussa 1945. Vaimon rakkauden ja tuen avulla Kivisola kertoi pystyneensä jättämään sodan ahdistavat muistot taakseen.

Niilon perheelleen rakentamasta talosta pariskunta muuttaessa Lahden Veteraanitaloon 2001 oli Maija jo lähes liikuntakyvytön ja Niilo toimi hänen omaishoitajanaan loppuun saakka. Leskeksi hän jäi pariskunnan 65-vuotishääpäivänä 2010, mutta vaimo oli aina läsnä niin hänen mielessään kuin lämpimissä puheissaan.

[br]

[br]

Vaikka ikää alkoi jo olla ja liikkuminenkin oli ruvennut hankaloitumaan, pysyi Kivisolan pää terävänä loppuun saakka ja hän ehti Linnassakin vielä rupatella pitkät tovit presidentin kanssa mm. hänen sydäntään lähellä olleista Salpausselän kisoista.

Seurallinen veteraani hurmasi, mihin ikinä menikään. Kuluneen vuoden huippukohtia oli presidentin tapaamisen lisäksi tutustuminen Hämeen poliisilaitoksen, jonka vieraanvaraisuutta hän jaksoi ihastella pitkään. Siellä hän ilahdutti isäntiään lauluesityksellä, jota poliisilaitoksen Facebook-sivulla on katseltu jo liki 3 000 kertaa.

Aktiivinen veteraani suunnitteli kovasti tulevaa: mm. Lahden Sotaveteraanien vuosikokousta, jonne hän oli valmistellut kiitospuheenvuoroa piirin veteraanikummitoiminnasta sekä liittojen alati tiivistyvästä yhteistyöstä. Kivisola oli myös ilahtunut saatuaan yhteydenoton veljensä kasvattityttäreltä, joka Ruotsissa viettämiensä vuosien jälkeen oli palannut Suomeen. Nyt on Kivisolan jo innolla odottaman jälleennäkemisen sijaan edessä hautajaiset.

Äkilliseen sairaskohtaukseen Päijät-Hämeen Keskussairaalassa eilen 8.2. menehtynyttä Kivisolaa jäävät veteraaniveljien ja Lahden alueen veteraanityössä mukana olevien lisäksi kaipaamaan poika, lapsenlapset neljässä polvessa sekä sukulaiset ja ystävät.

Missä ikinä Niilo nyt onkaan, kaikuu hänen laulunsa varmasti yhtä iloisesti kuin muistoissamme. Ja hänen vieressään sitä kuuntelee hymyillen jälleen Maija.

[br]