Marsalkka Mannerheimin perinteinen muistojuhla Askaisten Louhisaaressa 10.6.

Marsalkka Mannerheimin perinteinen muistojuhla Askaisten Louhisaaressa 10.6.

Suomen Marsalkka Mannerheimin muistojuhlaa vietetään Askaisten Louhisaaren kartanolinnan puistossa Mannerheimin muistopaaden äärellä sunnuntaina 10.6.2018 klo 12.00 alkaen.

1791 valmistunut Louhisaari oli Mannerheimin suvussa yli sadan vuoden ajan vuodesta 1795 lähtien ja kartano oli myös marsalkka Mannerheimin synnyinkoti. Nykyään kartano on Museoviraston hallinnassa ja toimii yleisölle avoimena museona.

[br]

Louhisaaren kartanon päärakennus

[br]

Tapahtuma järjestetään joka vuosi kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta tänä vuonna koulujen päättäjäiset ja samaan aikaan Ylihärmässä järjestetyt Sotaveteraaniliiton liittopäivät pakottivat järjestäjiä muuttamaan aikataulua, kertoo Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Osmo Suominen.

Ajankohta osuu siis Mannerheimin syntymäpäivän (4.6.) tienoille. Samainen päivä on myös Puolustusvoimain lippujuhlan päivä – eikä sattumalta. Mannerheimin täyttäessä 75 vuonna 1942 muisti valtio päivänsankaria marsalkan arvonimellä sekä nimeämällä päivän Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi. Lisäksi Helsinkiä halkova, tuolloin Heikintien nimellä tunnettu katu uudelleennimettiin Mannerheimintieksi.

[br]

Ihmiset jonottavat jättääkseen onnitelunsa Mannerheimin vieraskirjaan hänen 75-vuotissyntymäpäivänään

[br]

Juhlan ohjelma noudattelee jo perinteiseksi muodostunutta muotoa. Kenttähartauden toimittaa tänä vuonna teologian lisensiaatti Risto Heikkilä ja juhlapuheen eversti evp. Jorma Jokisalo. Laivaston Soittokunta ja Turun Sotaveteraanilaulajat esiintyvät.

– Tilaisuudesta on muodostunut perinteinen kesän avaus varsinaissuomalaisille ja kauempaakin tuleville sotiemme veteraaneille ja heidän ystävilleen, Suominen kiittelee.

Varsinais-Suomen Sotaveteraanipiiri ja Sotainvalidien Veljesliiton Varsinais-Suomen piiri ovat jo neljä vuosikymmentä vastanneet tämän tilaisuuden järjestelyistä.

Juhlan jälkeen on mahdollisuus maksulliseen ruokailuun kartanon kahvilan piha-alueella. Ruokailun järjestäjä, Louhisaaren kartanon kahvilan Taito Ylhäinen lahjoittaa ruokailusta saatavat tulot sotaveteraanien hyväksi.

[br]