13.maaliskuuta havuseppelein varustautuneet vakavailmeiset ihmiset kokoontuivat sankarihautausmaille ja muistomerkeille ympäri Suomen. Tämä harmaana valjennut päivä oli aikanaan kauan odotettu hetki, jota 78 vuotta aikaisemmin oli tervehditty ilolla ja helpotuksella, mutta myös surulla ja järkytyksellä.

Talvisota oli vihdoin päättynyt, mutta sen hinta oli hirveämpi kuin kukaan oli uskaltanut kuvitellakaan.

[br]

[br]

Yksi tällainen kulkue nähtiin Helsingin Kalliossa Alli Tryggin puistossa sijaitsevalla muistomerkillä, jonka olemassaolosta kaikki helsinkiläisetkään eivät tiedä. Vihjeitä kyseisen muistomerkin kunnioittaman joukon merkityksestä näille seuduille antaa kuitenkin jo sen viereen Hämeentieltä nouseva tienpätkä; Ässänrinne.

Vuonna 1940 pystytetty graniittiobeliski on eloonjääneiden aseveljien kunnianosoitus talvisodassa kaatuneille Jalkaväkirykmentti 11:n eli Ässä-rykmentin sotilaille. Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin seppeleen laskivat Olli Kivioja, Harry Kuisma ja piirin toiminnanjohtaja Rauno Loukkola.

[br]

[br]

Ässä-rykmentti

Ässä-rykmentti oli ”Kurvin kundeista”, eli Hämeentien mutkaa ympäröivien seutujen Sörnäisten, Harjun, Kallion ja Vallilan kasvateista koottu joukko. Talvisodassa he muodostivat Jalkaväkirykmentti 11:n, jatkosodassa heistä koottiin Jalkaväkirykmentti 26.

Lähtökohdat olivat haastavat: edellisen sodan arvet olivat vielä sen verran hyvässä muistissa.

– Tapahtumat, jotka käytiin läpi näillä kallioilla ja rannoilla sekä Stadin edustan saarilla jättivät syvät haavat monien mieliin. Kaikki haavat eivät ole ehkä vieläkään saaneet täysin sitä hoitoa, mitä ne olisivat tarvinneet jo useita sukupolvia sitten. Kuitenkin ja kaikesta huolimatta lähtivät näiden isien pojat yhteistä asiaa puolustamaan vielä vereksillä olevista isien haavoista huolimatta, pohti Stadin Slangi ry:n Esko Vepsä muistomerkillä pitämässään juhlapuheessa.

Kovat oli oltavat, mutta kovia olivat miehetkin.

– He taistelivat sillä sisulla ja rohkeudella sekä neuvokkuudella, jonka ankara työ, vaatimaton elämä ja vastuunkantamisen taito antoi niin yksilöille kuin ryhmällekin, joukolle ja joukko-osastolle kaluunoiden ja kaulusnappien määrään katsomatta, Vepsä muistutti.

Talvisodan tappiot olivat kovat: Ässä- rykmentti menetti kaatuneina ja haavoittuneina yli kaksi kolmasosaa vahvuudestaan. Sotaan lähteneestä liki 2900 miehestä oli sodan päättyessä jäljellä reilu 850. Hengissä heistä on enää yksi, jatkosodan veteraaneja on elossa viisi.

Lempinimensä Ässä-rykmentti sai joukko-osastotunnuksestaan, joka sattui olemaan kirjain ”S”. Nimensä veroisiksi he sotien aikana myös osoittautuivat.

[br]

[br]

Myyttien ympäröimä joukko

Kansainvälisilläkin sotaforumeilla arvuutellaan toisinaan alkuperää kuvalle, jossa näkyy juoksuhaudassa odottavia; jatkosodan aikaisia sotilaita pääkallokoristeisissa kypäröissä. Vastaukseksi tarjotaan monesti juuri Ässä-rykmenttiä ja selitykseksi yleisesti kerrottua legendaa heidän kalmankatkuisesta sotapolustaan.

– Kyllä heistä kerrottiin tarinaa, jota he mielellään ylläpitivät: että he olivat lähteneet matkaan perjantaina 13. päivä, Harjun ruumishuoneelta ja pääteasemanaan Kuolemanjärvi. Totta tuossa ei tosin ole mikään, Ässä-rykmentin perinnetoimikunnan puheenjohtaja Kari Salminen nauraa.

– Päätepysäkkinä oli Johannes, lähtöpäivä ei ollut perjantai eikä 13. ja lähtökin tapahtui Vallilan tavara-asemalta. Tarkemmin ottaen tosin Harjun paarihuoneen raiteelta, hän myöntyy.

Ässä-rykmentin historia omana yksikkönään päättyi reilu puoli vuotta jatkosodan alkamisen jälkeen. Tähän johtaneita tapahtumia ympäröi vähintään samanlainen myyttisyys ja ristiriitaisuus.

Heinäkuussa 1941 alkanut hyökkäysvaihe jatkui rykmentin kohdalla kuukausia vailla riittävää lepoa ja joukon menettäessä puolet vahvuudestaan. Rykmentti osallistui mm. Petroskoin eli Äänislinnan valtaukseen johtaneisiin taisteluihin.

Joulukuun alussa se oli mukana Suomen hyökkäyssotavaiheen päättäneessä Karhumäen valtauksessa, jonka jälkeen uupuneet ja äärimmilleen ajetut miehet nousivat peräänkuuluttamaan reilumpaa kohtelua. Jotkut lähteet puhuvat jopa joukkokieltäytymisestä, mutta tämän väitteen Ässä-rykmentin perinnetoimikunnan tiedottaja Kari Björn kiistää. Karhumäen jälkeen osasto kuitenkin hajoitettiin.

Siinä missä jotkut tulkitsisivat tuon niskoitteluna, näkee Vepsä tapauksessa esimerkin jostain ihan muusta.

– Ässän miehet osoittivat Sörkan kundien mielenlujuutta ja rikkumatonta yhteishenkeä vaatiessaan oikeutta ja kohtuullisuutta joukkojen tehtäväjakoon ja mahdollisuutta viipyä edes hetken levossa saavutetuissa asemissa. Suurin tappioin oli edetty tavoitteeseen. Lepo oli tarpeen.

[br]

[br]

Valtakunnallisen veteraanityön uranuurtaja

Rintamalla syntynyttä aseveljeyttä haluttiin vaalia myös sodan talvisodan jälkeen. Ässä-rykmentin perinneyhdistys perustettiin Suomen ensimmäisten joukossa jo kesäkuussa 1940. Ässä-rykmentti r.y.:n huoltotoimisto aloitti toimintansa seuraavassa kuussa koko maan ensimmäisenä, toimien esimerkkinä muuallekin maahan avatuille toimistoille.

Ässä-rykmentin asevelitoiminnalla oli maanlaajuisia ja varsin pitkäkantoisia seurauksia, sillä sen muualle Suomeen levinneen esimerkin pohjalta syntyi valtakunnallinen organisaatio Suomen Aseveljien Liitto. Tämän 1945 lakkautetun järjestön henkiselle perustalle rakentuu yhä tänäänkin tehtävä veteraanityö.

Talvisodan Ässä-rykmentin eli JR II:n muistomerkkitoimikunta perustettiin sekin jo toukokuussa 1940. Varoja rykmentin riveistä kaatuneiden muistomerkkiä varten oli alettu kerätä heti sodan päättymisen jälkeen. Lokakuussa paljastetun muistomerkin suunnitteli Aarre Aaltonen ja sitä vartioiva leijona on myöhemmin koristanut rykmentin muitakin muistoesineitä.

[br]

[br]

Kokoontumiset täynnä perinteitä

Muistotilaisuuden jälkeen vuorossa oli perinteinen asevelitapaaminen ravintola Graniittilinnassa, missä kokoontumiset on jo yli vuosikymmenen ajan pidetty. Tilaisuuksissa on perinteisesti tarjottu Ässäsopan nimellä kulkevaa lihakeittoa. Tämän perinteet juontavat jo Talvisotaan.

– Herneet piti säästää talven varalle, joten syötiin rokan sijaan lihakeittoa. Tuolloin soppa tehtiin possusta tai taisteluhevosista, Salminen kertoo.

Mitään yhtä salaista ja huolella vartioitua reseptiä ei keittoon siis ole olemassa. Nykyään soppa valmistuu Graniittilinnan reseptillä ja naudanlihasta.

– Sen on kyllä kaksi veteraania käynyt aikanaan tarkistamassa ja hyväksi havaitsemassa, Salminen paljastaa.

Ja hyvää se onkin- mutta eipä näiden poikien muistolle vähempää soisikaan!

[br]

[br]

Alkuperäinen artikkeli (”Talvisodan päättymistä ja Ässä-rykmenttiä muistettiin Kalliossa”) on julkaistu Helsingin Seudun Sotaveteraani-lehdessä 2/2018. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.