Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiiri järjesti Karjalan kannakselle suuntautuneen tunteellisen matkan kiitokseksi veteraaneilleen, näiden leskille sekä lotille. Reissuun osallistui lisäksi omalla kustannuksellaan myös joukko veteraanityössä mukana olevia.

Yöpymispaikoiksi nelipäiväisellä matkalla halki luovutetun Karjalan oli valittu Sortavala, Käkisalmi ja Viipuri. Päivien aikana pysähdyttiin sodan aikaisilla taistelupaikoilla kuten Keljassa, Taipaleessa, Äyräpäässä ja Summassa missä, samoin kuin Käkisalmessa, vietettiin hiljainen hetki seppeleenlaskuineen.

[br]

[br]

– Tänään ja tässä muistamme heitä, poikiamme, kiitollisin ja siunaavin ajatuksin, suljemme sydämiimme myös kaikki veteraanit, sotainvalidit, lotat – kaikki sotaan osallistuneet, sanoi Summan maastossa Kalvolan miesten korsuhaudalla matkalaisille puhunut rovasti Juhani Muilu.

[br]

[br]

Kalvolan miesten korsuhauta metsän siimeksessä ja paikalle pystytetty muistokivi risteineen kertovat koruttomasti talvisodassa joulukuun 21. päivä vihollisen tekemän tykistökeskityksen osumasta, joka surmasi 19 JR15:n 5. komppanian miestä, joista 15 kalvolalaisia.

[br]

[br]

Tuolloisessa tilanteessa ei tuhoutuneeseen korsuun jääneitä ruumiita ollut mahdollista kaivaa ylös, vaan kaatuneet siunattiin paikan päällä viisi päivää myöhemmin.

Siunaustilaisuuden yhteydessä paikalle pystytettiin sotamies Kalle Laineen koivusta tekemä ja karuudessaan koskettava ns. Summan risti.

Vasta jatkosodan sytyttyä ja saavutettua asemasotavaiheen vuonna 1942 oli viimein mahdollista kaivaa ruumiit ylös ja toimittaa haudattaviksi Kalvolan sankarihautausmaalle.

Samalla Kalvolaan tuotiin myös sotamies Laineen puuristi, joka löytyy nykyään Kalvolan seurakunnan hautausmaalta.

[br]

[br]

– Puheensorina linja-autossa hiljeni jo lähestyttäessä Summan maastoa, kertoo matkalla ollut Marjatta Hinkkala Hattulan-Tyrvännön Sotaveteraaniyhdistyksestä.

– Tiesimme astuvamme lähes pyhälle maalle.

[br]

[br]

Reissu oli tunteikas kaikille, mutta etenkin mukana olleille veteraaneille. Kiitollisuus oli vahvasti läsnä ja Suomen lippu nostettiin esiin kahvitaukojakin juhlistamaan.

Se myös johdatti osallistujat viimeisenä päivänä illalliselle Viipurissa jatkosodan loppuun saakka toimineeseen maineikkaaseen ravintola Espilään, joka avattiin uudelleen vuonna 2016.

[br]

[br]

Yhä mielessä

Sodan kokeneen sukupolven puheenvuorot toivat matkaan syvyyttä. Yksi heistä, 96-vuotias janakkalaisveteraani Kaino Kauranen kertoi muistojen ”sieltä jostain” olevan yhä mielessä ja tulevan uniinkin.

– Edelleen sitä kysyy, miksi toinen säästyi ja toinen ei. Asiat on täytynyt pitää sisällään, ääneen ei näistä ole voinut puhua moniin vuosiin, hän kertoo.

[br]

[br]

– Muistan tapahtumista monia ihan tunnilleen ja joukkueemme jäseniä nimiltä, jopa heidän syntymäaikojaan. Öisin näitä tulee mietittyä, mitä varten ne sinne jäivät. Kotiseutunsa siunattuun maahan he, kentälle jääneet, kuuluisivat. He lunastivat sotilasvalansa sen viimeistä sanaa myöten.

Käskyn käydessä tositoimiin ei Kaurasella ja hänen ikätovereillaan ollut ikää kahtakymmentäkään. Useimmat kalvolalaisista olivat vasta 18-19.

– Silloin ei tunteille ollut sijaa, ei edes kuolemanpelolle. Oli kuin olisi taivas repeillyt, kun vihollisen tykistökeskitys nostaessaan ilmaan savea ja pölyä pimentäen auringon. Omakin tykistö jauhoi yhtä mittaa, vierustoverin puhetta ei kuullut, veteraani muistelee Ilves-divisioonaksi kutsutun, hämäläispojista kootun 5. Divisioonan tekemää vyörytystä Nietjärvellä 1944.

Kauranen pitää matkaa kallisarvoisena mukana olleiden veteraanien lisäksi muillekin.

Hänelle itselleen vierailu tapahtumapaikoilla nosti pintaan suuria tunteita; myös syvää kiitollisuutta rakkaasta perheestä, puolisosta ja yhtä lailla myös vuosiin mahtuneesta arkisesta työstä.

– Olen saanut elää pitkän, hyvän elämän.

[br]