Puhdetöistä puhtia rintamalla

4.4.2018 Puhdetöistä puhtia rintamalla

Puhdetöissä Syvärin lohkossa, Pidma 1942

Etenkin jatkosodan asemasotavaihe tarkoitti hyvinkin pitkiä ja sodankäynnin kannalta tapahtumaköyhiä paikoillaanolovaiheita. Luppoaikaa täytettiin niin urheilukilpailuin kuin kirjojen, korttipelien ja puhdetöiden parissa.

Tiettävästi ensimmäisiä rintamalla tehtyjä puhdetöitä olivat sormukset, joita onkin löytynyt monen veteraanin ja heidän omaistensa jäämistöistä. Pienikokoisina ne kulkivat helposti mukana, eikä niiden työstämiseen tarvittu suuria ja monimutkaisia välineitä.

Etenkin kotiväelle niiden materiaaliksi väitettiin usein alasammutuista lentokoneista otettua lentokonealumiinia, mikä epäilemättä antoi niille oman dramaattisen loppusilauksensa. Monesti totuus oli kuitenkin vähän tavanomaisempi: useimmiten raaka-aine oli nimittäin peräisin kenttäpulloista ja pakeista.

Puhdetyöt antoivat pojille tekemistä ja jotain muuta, mihin ajatuksensa edes hetkeksi keskittää.

Sodanjohto ei ollut alkuun lainkaan innoissaan puhdetyöharrastuksesta – heidän mielestään aika olisi pitänyt käyttää juokushautojen kaivamisen ja korsujen rakentamisen kaltaisissa hyödyllisissä puuhissa. Pian kuitenkin huomattiin, että puhdetöiden avulla torjuttiin paitsi pelkoa ja koti-ikävää, myös kotirintaman työvälinepulaa.

Tammelalaisveteraanien puhdetöiden kokoelmaa, kuva: Pauli Korvensyrjä

Vuonna 1942 Valtion Tiedotuslaitos järjesti puhdetyökilpailun, johon liittyi osana myös esineiden myyntinäyttely. Rintaman tuontantopotentiaalin oivallettuaan alkoi sodanjohto tilata rintamalta suuria määriä kirveenvarsia, sahanpääpuita ja muita hyötyesineitä.

Ilmavoimat puolestaan etsivät omien puhdetyökilpailujensa kautta tekijää eri lentokonetyyppien pienosimalleille, joiden avulla voitiin opettaa ilmavalvontahenkilökuntaa tunnistamaan omat ja vihollisen lentokonetyypit.

Puhdetyöinnostus paisui ennennäkemättömiin mittoihin. Niiden myynnistä alunperin vastanneen Työtehoseuran resurssien osoittautua riittämättömiksi perustettiin Puolustusvoimain Puhdetyön Myyntikeskus (PPM).

Myytävät esineet merkittiin ”RINTAMATYÖ”-leimalla sekä sen valmistaneen yksikön tunnuksella. Myyntikeskuksella oli oma näyttelyhuoneisto Helsingissä ja koko maan kattava myyntiverkosto.

Myyntituotto jaettiin tasan viihdytystoiminnan, Sotainvalidien Veljesliiton sekä myyntioiminnasta vastanneen Lotta Svärdin kesken.

Vaikka sotilaita yritettiin ohjeistaa nimenomaan hyötyesineiden tekemiseen, oli suuri osa tuotoksista nimenomaan koriste-esineitä. Eivätkä sotilaat liiemmin lotkauttaneet korvaansa myöskään jatkosodan aikana julkaistun Puhdetyöoppaan varoituksille liiasta koristeellisuudesta: ”parempi suora ja sileä kuin rumasti kruusattu”.


Joululomalle lähtijöiden puhdetöitä, Valkjärvi 1943


Lomien ja joulunpyhien alla valmistui kotiväelle tarve-esineiden lisäksi myös leluja. Edes ajan (kaikki odottivat sodan loppuvan nopeasti) tai saatavilla olevien työkalujen ja materiaalin rajallisuus eivät hillinneet työmiesten luovuutta.

Puun ja (joko viholliskoneista tai omasta kalustosta peräisin olevan) metallin lisäksi materiaalien kirjo laajeni käsittämään kaikkea, mitä käsiin vain saatiin: telttakankaasta panssarien mittaritauluston pleksiin ja järvisimpukan helmiäisestä tyhjiksi ammuttuihin tykin hylsyihin, olkoonkin, että jälkimmäinen oli virallisesti kielletty: hylsyt kun piti palauttaa uudelleenladattaviksi.


Laatokan joukkojen puhdetyönäyttely, Sortavala 1942


Viime vuosikymmeninä puhdetöiden arvo on kohonnut ja niitä on nähty mm. erilaisissa näyttelyissä. Varsin vaikuttavia osa rintamalla tehtailluista esineistä olikin – niihin kuuluu mm. yllä olevassa kuvassa näkyvä jalkalamppu. Harva pääsee kuitenkaan lähellekään alikersantti Veli Klamin ja korpraali Sulo Niemisen taidonnäytettä – he nimittäin rakensivat puhdetöinään kokonaisen auton.


Alikersantti Veli Klamin ja korpraali Sulo Niemisen puhdetyö: heidän maastosta keräämistään osista valmistama auto, Äänislinna 1943


Oikeastaan kaverusten kaaran edelle kurvaa vain yksi tapaus, mutta se onkin sitten ylivoimaisesti suurin yksittäinen puhdetyö koskaan.

Se on nimittäin ns. Pajarin kirkko: Kivennapaan 18. Divisioonaa komentaneen Aaro Pajarin aloitteesta asevelivoimin rakennettu 550-paikkainen kirkko. Linnanmäelle syyskuussa 1943 valmistunut kirkko oli ainoa Karjalan sodanaikainen kirkkohanke, joka ehti valmistua ja pysyi käytössä kesäkuuhun 1944 asti, kunnes tuhoutui Puna-armeijan suurhyökkäyksessä.


”Pajarin kirkkona” tunnetun pyhätön vihkiäisiä vietettiin 26.9.1943 (kuva: SA-kuva)


Haluatko tietää lisää? Mm. puhdetöistä ja sodan monesta muusta kiehtovasta osa-alueesta löydät lisää tietoa Olli Kleemolan toimittamasta Selviytymistarina – Suomi 1939-1945– kirjasta. Kirja (30€) on nyt saatavilla verkkokaupassamme!


Jaa kirjoitus: