Salpalinja-elokuva nyt DVD:nä – puolitoistatuntinen dokumentti kertoo puolustuslinnoituksen tarinan ensimmäisestä lapionpistosta nykypäivään

Salpalinja-elokuva nyt DVD:nä – puolitoistatuntinen dokumentti kertoo puolustuslinnoituksen tarinan ensimmäisestä lapionpistosta nykypäivään

SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta -elokuvan on tuottanut ja ohjannut Juha Huttunen storyTv films Oy:sta Lappeenrannasta. Elokuvassa ovat aikalaislinnoittajien ohella mukana Suomen johtavat Salpalinjan asiantuntijasotilaat ja tutkijat.

[br]

Dokumentissa tarvittiin paljon avustajia. Salpalinjan miehitystä kesäkuussa 1941 linnoitusjalkaväen joukoin kuvattiin autenttisilla paikoilla Miehikkälässä. Kuva: Terho Ahonen

[br]

Yhdeksän päivää talvisodan rauhasta ylipäällikkö C.G.E. Mannerheim teki yhden miehen päätöksen myöhemmin Suomen Salpa –nimen saaneen itärajan linnoituksen rakentamisesta. Työmaa oli aikansa suurin Suomessa.

– Salpalinjassa ei koskaan taisteltu. Se täytti olemassaolollaan tehtävänsä ja osaltaan vaikutti merkittävästi nykyiseen rauhantilaan Suomessa. Siinä oli riittävä syy ja motivaatio tehdä suurimmalle osalle suomalaisia edelleen tuntemattomasta Salpalinjasta uusi dokumentti, Juha Huttunen perustelee.

Elokuvan DVD-levy tulee kesäksi tarjolle Salpalinjan matkailukohteisiin, mutta sen voi tilata nyt jo suoraan tuottajalta juha.huttunen@videoflow.com

[br]

Salpalinja-dokumentin tekoa avusti eri tavoin pitkälti yli sata vapaaehtoista. Taisteluhaudan kaivukuvauksia tehtiin Virolahdella. Kuva Terho Ahonen

[br]

[br]

PS. Tiesitkö, että Salpalinjalla on oma blogikin?