Sotaveteraanikeräyshuijareita liikkeellä Nurmijärvellä

Sotaveteraanikeräyshuijareita liikkeellä Nurmijärvellä

Nurmijärveltä saamamme tiedon mukaan siellä kierretään ovelta ovelle keräämässä ”rahaa sotaveteraaneille”. Erityisesti kohteeksi on ilmeisesti otettu iäkkäämmän väestön asuttamat kodit.

Kyseessä on huijaus, eikä kyseisiä henkilöitä kannata missään nimessä päästää sisään. Tavatessanne heidät tehkää ilmoitus poliisille p.029 543 2091, jota on myös informoitu asiasta.

Aidot, veteraanityöhön oikeasti kerättävät ja käytettävät keräykset hoitaa Suomessa vain ja ainoastaan Sotiemme Veteraanit- keräys. Apuna kentän vapaaehtoisista koostuvalla keräyshenkilöstöllä on toisinaan myös varusmiehitä sekä reserviläisjärjestöjen edustajia. Pääasiassa lipaskeräys tapahtuu kaduilla esim. ostoskeskusten yhteydessä, ja parhaillaankin on joissain paikoissa SUomea meneillään varusmieskeräys.

Oli paikka mikä hyvänsä, oikealla asialla olevat kerääjät tunnistaa aina Sotiemme Veteraanit-keräystunnuksin varustetusta sinisestä liivistä sekä samoin tunnuksin (ja keräysluvin) merkitystä keräyslippaasta.

Samoin on veteraanien hyväksi kaupattavissa tuotteissa ja palveluissa: mikäli kyseessä on oikeasti veteraanien nimissä tehtävä hyväntekeväisyys, on siitä sovittu Sotiemme Veteraanit- keräyksen kanssa ja tuotteesta löytyy Sotiemme Veteraanit- logo.

[br]

kuva: Ville Kariola/ Ruotuväki

[br]

Mikäli kohtaat jotain epäilystä herättävää, ilmoita siitä meille:

Pia Mikkonen, varainhankinnan päällikkö, Sotiemme Veteraanit- keräys, p. 050 354 0262

Ariela Säkkinen, tiedottaja, Sotaveteraaniliitto, p. 040 518 5688

[br]

Sotiemme Veteraanit- keräykseen pääset lahjoittamaan täällä.

[br]