Sotaveteraaniliiton kevään 2021 huomionosoitukset – katso kuntasi palkitut!

Sotaveteraaniliiton kevään 2021 huomionosoitukset – katso kuntasi palkitut!

Suomen Sotaveteraaniliiton hallitus on myöntänyt Sotaveteraanien kultaisen ansioristin 34 henkilölle ja Sotaveteraaniliiton ansiomitalin 22 henkilölle.

[br]

Keskellä kultainen ansioristi, reunoilla Sotaveteraaniliiton ansiomitaleja

[br]

Palkittujen joukossa myös sotaveteraaneja

Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi kauan ja ansiokkaasti tai muutoin merkittävästi toimineelle henkilölle. Tämän kevään saajien joukosta löytyy esimerkiksi Suomen 1939-1945 – sodissa taistelleiden, ”Suomen-poikina” tunnettujen virolaisvapaaehtoisten tukityön aktiivi Mati Blumfelt Tallinnasta sekä sotaveteraani Heimo Vakkilainen Helsingistä.

Sotaveteraanien kultainen ansioristi voidaan puolestaan myöntää tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä.

Nyt sellaisella kunnioitettiin Sotaveteraanipiirien pitkän linjan puurtajia, joiden joukossa on kahdeksan sotaveteraania: Lauri Hemmi Hämeenlinnasta, Väinö Kirjonen Sauvosta, Maiju Käki Nousiaisista, Lyyli Lehtinen Orivedeltä, Martti Manninen Toivakasta, Veli Merentie Imatralta sekä Suomen-pojat Jaanus Jahilo ja Lembit Kaselaan Tallinnasta.

[br]

Kultainen ansioristi on liiton merkittävin tunnustus

Sotaveteraanien kultainen ansioristi voidaan myöntää tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä. Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan puolestaan myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi ansiokkaasti liiton tai sen jäsenyhdistysten toiminnassa ansioituneelle henkilölle.

Liitto luovuttaa ansiomitalejaan kaksi kertaa vuodessa. Kevään huomionosoitukset annetaan valtakunnallisen sotaveteraaniviikon tietämillä, syksyn ansiomerkit taas liiton vuosipäivän yhteydessä.

[br]

Kiitos työstä veteraanien hyväksi

Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen

Vallitseva koronatilanne rajoitti tämänkin yleisötilaisuuden osallistujamäärää ja on näkynyt myös veteraanityössä, muistutti liiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen puheessaan.

– Koronan vuoksi veteraanitilaisuudet on peruttu. Tämä on menetys veteraaneille ja lisää yksinäisyyden riskiä. Yhdistystemme väki on pitänyt yhteyttä veteraanien viranomaisten ohjeiden mukaisesti. Kahvikuppien kilinää ja aseveljiä kaivataan! Koemme velvollisuudeksemme seurata myös sitä, että kaikki veteraanit, puolisot ja lesket on rokotettu, erityisesti kotona asuvat.

Sotiin osallistuneista lähes 700 000 miehestä ja 100 000 naisesta on tänään jäljellä n. 5000 veteraania. Keski-ikä on jo 95.

– Edunvalvonta on siirtynyt meille nuoremmille; veteraanien lapsille ja lastenlapsille. On korvaamattoman arvokasta ja tärkeää, että veteraaneilla on puolestapuhujia, tukijoita, kannattajia ja ystäviä. Te olette näitä arvohenkilöitä. Te olette antaneet kasvonne, nimenne ja työpanoksenne sotaveteraanien elämänehtoon helpottamiseen. Teidän asenteilla ja sitoutumisella on saatu paljon hyvää aikaiseksi sotaveteraanien, puolisoiden ja leskien tukemiseksi, Heikkinen kiitti palkittuja.

[br]

Kultaisen ansioristin saajat Sotaveteraaniliiton ansiomitalin saajat
Eero Ahtikari, Piikkiö Pia-Maria Ahonen, kansalaisopiston rehtori, Orivesi
Osmo Antola, Nousiainen Jaana Aitta, vanhustyönohjaaja, Uusikaupunki
Mati Blumfelt, Tallinna Matti Astola, kappalainen, Miehikkälä
Jorma Hanhiala, Paimio Harri Helminen, maakuntaneuvos, Kouvola
Arto Heikkilä, Lohja  Tuomo Horsma, Taivalkoski
Torsti Heikkilä, Kangasala Tarja Hynninen, asiakasohjaaja, Pirkkala
Lauri Hemmi, Hämeenlinna Kaisa Kelkka, palvelualuepäällikkö, Kouvola
Antti Honkasaari, Piikkiö Pekka J. Korvenheimo, diplomaatti, Helsinki
Heikki Jaakkola, Nousiainen Seppo Laalahti, toimitusjohtaja, Tampere
Jaanus Jahilo, Tallinna Johanna Loukaskorpi, apulaispormestari, Tampere
Juhani Kallio, Nurmijärvi Sirpa Marttila, fysioterapeutti, Oulu
Lembit Kaselaan, Tallinna Seija Nieminen, Juupajoki
Väinö Kirjonen, Sauvo Esko Orrenmaa, puheenjohtaja, Salo
Jorma Kiviranta, Saarijärvi Paula Penttilä, toimittaja, Lappeenranta
Tuula Korjala, Heinola Pekka Peräkylä, betonimies, Ylämaa
Kari Korkalainen, Kouvola Tatu Ryyti, kappalainen, Suomussalmi
Eino Korri, Lappajärvi Tiina Snellman-Saarinen, varainhoitaja, Rusko
Pertti Kortesniemi, Seinäjoki Heimo Vakkilainen, sotaveteraani, Helsinki
Hannu Koski, Virolahti Maria Vesala, sosiaalipalvelujohtaja, Marttila
Irene Kupari, Mänttä-Vilppula Maija-Liisa Veteläinen, kaupunkineuvos, Haapajärvi
Maiju Käki, Nousiainen Eero Vuokila, Helsinki
Solmu Laulumaa, Haapajärvi
Lyyli Lehtinen, Orivesi
Matti Leikkonen, Virolahti
Martti Manninen, Toivakka
Mauri Mattila, Valkeakoski
Veli Merentie, Imatra
Esko Petäjä, Isokyrö
Martti Pyykkönen, Hankasalmi
Hanna Pyymäki, Salo
Hannu Riikonen, Lempäälä
Timo Salonen, Kangasala
Simo Stocklin, Salo
Sinikka Watjus, Helsinki