Sotaveteraaniliiton syksyn 2018 huomionosoitukset

Sotaveteraaniliiton syksyn 2018 huomionosoitukset

Suomen Sotaveteraaniliitto luovutti Helsingissä 21.9. pidetyssä tilaisuudessa syksyn ansiomitalinsa. Liitto luovuttaa huomionosoituksiaan kaksi kertaa vuodessa: kevään ansiomitalit jaetaan valtakunnallisen sotaveteraaniviikon tietämillä, syksyn kunnianosoitukset taas liiton vuosipäivän yhteydessä. Sotaveteraaniliiton perustamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 61 vuotta.

Tällä kertaa Suomen Sotaveteraaniliiton hallitus myönsi Sotaveteraanien kultaisen ansioristin 25 henkilölle ja Sotaveteraaniliiton ansiomitalin 41 henkilölle. Heidän joukossaan on soteveteraanityön päämäärien hyväksi toimineita ihmisiä yksityishenkilöistä politiikan ja kulttuurin merkkihenkilöihin.

[br]

Sotaveteraaniliiton syksyn 2018 ansiomerkein palkittuja

[br]

Ansiomerkkien saajiin lukeutuvat mm. Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, MTV 3:n uutispäällikkö Ilkka Ahtiainen, satakuntalainen kansanedustaja Krista Kiuru sekä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva. Palkittujen joukkoon kuuluu lisäksi viisi uusimmassa Tuntematon Sotilas-elokuvassa kunnostautunutta näyttelijää: Eero-Matti Aho, Akseli Kouki, Ulf Sundwall, Jussi Vatanen sekä Samuli Vauramo.

Sotaveteraanien kultainen ansioristi voidaan myöntää tunnustuksena liiton tarkoitusperien hyväksi tehdystä erittäin merkittävästä ja pitkään jatkuneesta työstä. Sotaveteraaniliiton ansiomitali voidaan puolestaan myöntää sotaveteraanityön päämäärien hyväksi ansiokkaasti liiton tai sen jäsenyhdistysten toiminnassa ansioituneelle henkilölle.

[br]

Keskellä kultainen ansioristi, reunoilla sotaveteraaniliiton ansiomitaleja

[br]

Tilaisuudessa pitämässään puheessa liiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen muistutti, kuinka tärkeä kulunut syksy on sotaveteraaniasiain edunvalvonnan kannalta ollut.

– Tärkein tavoitteemme on ollut jo pitkään se, että eduskunta päättää pikaisesti lain, jolla kaikille sotien 1939-45 tunnuksen omaaville veteraaneille toteutetaan samat kotipalvelut kuin sotainvalideille sotavammalain nojalla jo nyt korvataan, hän kertasi.

– Eduskuntaryhmät ovat kuluneen vuoden aikana yhdessä neuvotelleet tästä esityksestä ja elokuun lopussa on aikaansaatu ratkaisu, jolla kaikki veteraanit saatetaan yhdenvertaiseen asemaan ja veteraanit pääsevät samojen kotipalvelujen piiriin kuin sotainvalidit. Lakimuutos on mukana hallituksen budjettiriihen esityksessä. Veteraaniasioita on eduskunnassa perinteisesti hoidettu yli puoluerajojen. Tämä onnistui tälläkin kertaa, ratkaisun ovat allekirjoittaneet kaikki eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Heikkinen myös painotti, että asiasta on kiittäminen montaa tahoa.

– Teidän asenteilla, tuella ja sitoutumisella on tehty paljon hyvää työtä sotaveteraanien, puolisoiden ja leskien tukemiseksi. Tuore lakimuutos  erinomaisena esimerkkinä.

[br]

Kultaisen ansioristin saajat: Sotaveteraaniliiton ansiomitalin saajat:

Esko Aaltonen, Hämeenlinna

 

Eero-Matti Aho, näyttelijä, Helsinki

 

Pekka Ahonen, Jyväskylä

 

Ilkka Ahtiainen, uutispäällikkö, Helsinki

 

Anna-Kaija Annala, Toholampi

 

Ilkka Alakortes, hallituksen puheenjohtaja, Kauhajoki

 

Veikko Elo, Kerava

 

Roland Ellenberg, rauhanturvaaja, Helsinki

 

Aarre Harju, Somero

 

Markku Ellman, rauhanturvaaja, Heinävesi

 

Erkki Hartikainen, Joensuu

 

Helena Heimola, johtava kanttori, Turku

 

Irja Klingberg, Kotka

 

Ilkka Kanerva, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, Turku

 

Pirkko Kuorehjärvi, Turku

 

Simo Kangas, peruskoulunopettaja, Veteli

 

Erkki Kyyrö, Hamina

 

Heikki Kauppi, kunnossapitopäällikkö, Hämeenlinna

 

Kaarlo Kärkkäinen, Hamina

 

Jukka Kentala, everstiluutnantti, Jyväskylä

 

Kalervo Kärpänoja, Tuusula

 

Krista Kiuru, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, Pori

 

Martti Laitila, Kuortane

 

Katariina Korkman, musiikin maisteri, Vaasa

 

Tom Liljestrand, Lovisa

 

Akseli Kouki, näyttelijä, Turku

 

Pertti Marttinen, Muhos

 

Erkki Käkelä, tietokirjailija, Hämeenlinna

 

Risto Miettinen, Äänekoski

 

Jarmo Käkelä, kirvesmies, Kuusamo

 

Veikko Palatsi, Kaarina

 

Timo Laakso, kuoronjohtaja, Jyväskylä

 

Mikko Raatikainen, Pöytyä

 

Antti Laherto, Kouvola

 

Pekka Rintola, Salo

 

Tarja Lappalainen, tietokirjailija, Hämeenlinna

 

Kauko Saastamoinen, Jyväskylä

 

Esa Lehtinen, kunnallisneuvos, Iitti

 

Matti Sahala, Hamina

 

Kari Lehtinen, hallintojohtaja, Mynämäki

 

Simo Suokivi, Turku

 

Joni Lindeman, everstiluutnantti, Masku

 

 

Lauri Talikka, Somero

 

Outi Luoma-aho, budjettineuvos, Helsinki

 

Pentti Wahlman, Kotka

 

Tomi Lähde, lehtori, Ylöjärvi

 

Anita Vainionpää, Orimattila

 

Erkki Mikkola, kommodori, Helsinki

 

Eeva Valtanen, Muurame

Jorma Nieminen, kiinteistöneuvos, Salo

 

Marko Nieminen, kaptenlöjtnant, Raseborg

 

Juha Poteri, sotilaspappi, Helsinki

 

Aila Pukkila, veteraaniyhdyshenkilö, Pukkila

 

Minna Rajamäki, henkilöstöpäällikkö, Seinäjoki

 

Paavo Räisänen, rauhanturvaaja, Helsinki

 

Juha Saari, musiikin maisteri, Veteli

 

Lauri Salminen, kirkkoherra, Ylöjärvi

 

Matti Siipola, lehtori, Jyväskylä

 

Risto Simpanen, rauhanturvaaja, Helsinki

 

Tapio Sundström, rauhanturvaaja, Helsinki

 

Ulf Sundwall, elokuvaaja, Helsinki

Jukka-Pekka Suutarinen, everstiluutnantti, Jyväskylä

 

Marita Tuomi, pastori, Nokia

 

Jussi Vatanen, näyttelijä, Helsinki

 

Samuli Vauramo, näyttelijä, Vantaa

 

Merja Ylä-Anttila, toimitusjohtaja, Helsinki