Sotaveteraaniliitosta oman alansa someykkönen

Sotaveteraaniliitosta oman alansa someykkönen

Liiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo

Liiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen ja toiminnanjohtaja Sakari Martimo ovat tyytyväisiä liiton vahvaan profiiliin ja somevaikuttavuuteen. Esimerkiksi Facebookissa on liitolla seuraaja jo liki 23 000 ja itsenäisyyspäivänä, vuoden kiireisimpänä Twitter-päivänä, liiton päivitysten kokonaistavoittavuus mitattiin jo sadoissatuhansissa.

– Meidänkin alalla on viestinnällä entistä suurempi rooli, jota ei ole varaa olla huomioimatta, Martimo muistuttaa.

– Harveneva, mutta silti yhä 10 000 kunniakansalaisemme joukko sekä heidän leskensä ja puolisonsa eivät riitä pitämään asiaa yleisessä tietoisuudessa. Niinpä olemme kuluneen vuoden alan tehostaneet viestintäämme muun muassa sosiaalisessa mediassa. Nousu valtakunnan ykköseksi on osoitus siitä, että sotaveteraaniasia kiinnostaa, hän kiittelee.

Somessa liitto nostaa esiin veteraanipalvelujen epäkohtia, edunvalvontatyönsä tavoitteita ja saavutuksia, veteraanien parissa tehtävää käytännön veteraanityötä sekä sotavuosiemme historiaa niin sitä (yllättävistäkin kulmista!) esittelevän sisällön kuin veteraanien itsensä kokemusten kautta.

Veteraanijärjestön aktiivisuutta on kiitelty myös seuraajien taholta.

[br]

[br]

Erityisen kiiteltyjä ovat olleet Twitterissä päivittäin julkaistava #Tänäpäivänähistoriassa- sarja, jossa päivitetään jatkosodan vaiheita ”reaaliajassa”. Toinen asia mistä tuli palautetta etenkin itsenäisyyspäivän viestinnässä, on se, että some-kanavien kautta annetaan ääni veteraaneille itselleen.

– Meillä on yhä keskuudessamme tuhansia skarppeja veteraaneja, joilla on paljon sanottavaa. Some-kanavat ja netti antavat mahdollisuuden tuoda heidät myös uusien yleisöjen pariin, Martimo pohtii.

– Monelle nämä virtuaaliset veteraanikohtaamiset ovat ainoita, joita he ovat elämässään kokeneet.

Verkon on ottanut haltuunsa myös yhä useampi veteraani.

– Kyllä he nettiä käyttävät eikä siitä ole kauaa, kun yksi veteraaneistamme oli bloggarinamme, Martimo paljastaa nauraen.

[br]

[br]

Tiedote aiheesta täällä.