Suomen Rauhanturvaajaliitto 50 vuotta

Suomen Rauhanturvaajaliitto 50 vuotta

Sotien 1939-1945 veteraanien lisäksi Suomessa elää toinenkin veteraanistatuksen saanut ryhmä: suomalaista kriisinhallintaperinnettä jatkavat rauhanturvaajat.

Veteraanistatuksen he saivat vuonna 2016 rauhanturva- ja kriisinhallintatoiminnan 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa joitain taloudellisia etuuksia sekä matalan kynnyksen psykososiaalista hoitoa. Kyseessä on siis sotaveteraaneista täysin erillinen lainsäädäntö ja järjestelmä, vaikka kadunmiehessä asia on jonkin verran hämmennystä herättänytkin.

[br]

Suomalaisrauhanturvaajia Libanonissa, 2018

[br]

Suomalaiset ovat olleet YK:n rauhanturvaoperaatioissa mukana ihan alusta saakka. Ensimmäinen rauhanturvaoperaatio alkoi Siinailla vuonna 1956 Suezin kriisiin liittyen ja Pohjoismaat olivat merkittävässä roolissa jo operaation suunnittelussa. Suomesta tuohon operaatioon osallistui yhteensä lähes 450 sotilasta.

Suomen panos onkin ollut mittava millä tahansa mittareilla mitattuna. Kaikkiaan Suomi on ollut mukana yli 50 rauhanturvaoperaatiossa, joissa vuoden 2018 alussa oli palvellut kaikkiaan noin 50 000 sotilasta. Rauhanturvaajia on vähätelty sillä, että he lähtevät missioille vain auringonoton ja verovapaan auton perässä, mutta vaarattomia nämä operaatiot eivät koskaan ole: 49 heistä on palannut kotiin arkussa.

Oman liiton rauhanturvaajat perustivat vuonna 1968. Tänä vuonna vietettävän 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi liitto on juuri julkaissut historiikkinsa. Rauhanturvaajaliiton puheenjohtajan, Paavo Kiljusen mukaan varsin pian hankkeen aloittamisen jälkeen kävi ilmi, että aineistoa oli sen verran paljon, että siitä kannattaisi tehdä kaksi erillistä kirjaa.

Lopputulos on kahdesta kirjasta, yli 700 sivusta koostuva, liki neljäkiloinen lukupaketti, joista ensimmäinen teos esittelee järjestön historiaa ja toinen puolestaan suomalaisten 51 rauhanturvaoperaatiota.

Kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä oli paikalla myös tuossa ensimmäisessä operaatiossa yli 60 vuotta sitten mukana ollut kriisinhallintaveteraani Jorma Reinimaa.

[br]

[br]

– Hanke vei elämästäni 3 vuotta ja 15 kiloa, vitsaili kirjan työryhmän päätoimittaja, Rauhanturvaajaliiton entinen puheenjohtaja Heikki Holma kirjan julkistamistilaisuudessa.

– Voin kertoa, että liiton 60-vuotishistoriikkia en tule kirjoittamaan!

Suomen panosta ja ammattitaitoa maailmalla myös arvostetaan.

– Suomalaisten toiminta maailmalla saa äärimmäisen paljon kiitosta, kehaisi kirjan julkistamistilaisuuden yhteydessä Rauhaturvaajaliiton ansioristillä palkittu kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola.

– Suomalaisen voi laittaa tehtäviin kuin tehtäviin. Yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvan reservin ammattitaito peittoaa monen maan ammattisotilaista koostuvat joukotkin.

[br]

Kirjan työryhmä

[br]