“Taivaalla pilvet, taivaalla tähdet, minulla ei ole mitään, jos sinä lähdet” – Lotta Svärd 100-juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaneen Alisa Peuhkurin novelli ammentaa Lahja-isoäidin evakkokokemuksista

17.12.2021 “Taivaalla pilvet, taivaalla tähdet, minulla ei ole mitään, jos sinä lähdet” – Lotta Svärd 100-juhlavuoden kirjoituskilpailun voittaneen Alisa Peuhkurin novelli ammentaa Lahja-isoäidin evakkokokemuksista

15-vuotias vihtiläinen Alisa Peuhkuri voitti Lotta Svärd 100-juhlavuoden yhteydessä järjestetyn kirjoituskilpailun tällä novellillaan, joka kertoo hänen Lahja-isoäitinsä evakkokokemuksista… ja tuntemattoman lotan osoittamasta ystävällisyydestä.


Alisa Peuhkurin voittajanovellin taustalla ovat hänen oman isoäitinsä kokemukset

Olen 11-vuotias Lahja-tyttö Karjalasta. Asuimme maalla omakotitalossa. Meillä oli maatila, jossa oli paljon lehmiä. Perheeseeni kuuluivat äiti, isä ja isoveli. Elimme tavallista maalaisarkea. Vanhempani olivat päivät navetalla, ja me lapset autoimme kodin askareissa parhaamme mukaan. Minä pidin jo silloin kotitöistä. Mutta tavallinen arki muuttui nopeasti.

Eräänä aamuna saimme ilmoituksen, että nyt pitää jättää Karjala. Lähteä evakkoon. Tajusin heti, mistä oli kyse, Talvisodasta.

Huomasin, kuinka äiti yritti peitellä huolestuneisuuttaan mutta esitin, että en huomannut. Emme saaneet ottaa mitään ylimääräistä mukaan. Äiti kaivoi kaapista viimeisen leivän, muutaman huovan ja hiukan jauhoja. Lehmät oli tottakai otettava mukaan. Minulle sanottiin, että en saa ottaa mukaan mitään muuta kuin oman täkin. Otin siitä huolimatta takkini alle oman kirjekyyhkyni. Se oli minulle hyvin tärkeä, koska minulla ei ollut juuri mitään muuta kuin se. Olin saanut sen isoisältäni, joka oli kuollut sodassa muutama päivä sitten. Meillä oli keittiössä iso, hieno ja kallis kattokruunu. Isäni joutui hajottamaan sen, sillä se painoi liikaa. Emmekä me halunneet jättää sitä venäläisille.

Matka kului jalan kylmässä tuiverruksessa hitaasti. Minä ja äiti ohjasimme lehmälaumaa takana, ja isä ja isoveli edessä. Oli hirveä nälkä. Annoin osan ruoastani kyyhkylleni, jota pidin takin sisällä. En halunnut sen kuolevan, koska se oli minulle kaikki kaikessa. Kysyimme iltaisin lähellä olevasta talosta yösijaa ja ruokaa. Teimme vastineeksi töitä. Joka päivä kuljimme kymmeniä kilometrejä.

Rintamatunnuksen Lahja sai toimittuaan sotatoimialueella karjan evakuointitehtävissä

Olimme kulkeneet jo viisi päivää. Olimme jo hyvin lähellä uutta asuinaluettamme, jossa odottaisi uusi talo. Jouduimme silti yöpymään vielä kerran matkan varrella. Lunta tuprutti kovin taivaalta. Näin tuiverruksen takana talon, josta tuli savua piipusta. Lähdimme talolle päin.

Koputimme talon oveen kohmeisilla käsillä. Oven avasi kapeakasvoinen lempeän näköinen nainen. Nainen oli lotta, joka auttoi sotaa pakenevia ihmisiä. Sodan aikana lotat tarjosivat huoltoa, ravintoa ja lepopaikkoja ihmisille, jotka joutuivat pakenemaan pitkiäkin matkoja.

Leipä oli loppunut ja meillä oli kova nälkä. Kysyimme lotalta: “Voimmeko lainata leivinuunia ja tulla leipomaan leipää omista jauhoistamme?” “Leivinuunimme on vielä lämmin, joten se käy hyvin”, lotta vastasi. Tunsin, kuinka kyyhky alkoi liikkumaan takkini alla. Napitin takkini auki, ja annoin kyyhkyn lotalle. Kyyneleet polttivat silmiäni, mutta tiesin tämän olevan oikein. Halusin antaa kyyhkyn lotalle kiitoksena hyväsydämisyydestä.

Seuraavana aamuna lähdimme taas vaeltamaan. Tiesin, että uusi koti olisi ihan lähellä. Mutta se ei auttanut, mikään ei auttanut suruuni. Illalla olimme vihdoin perillä.

Olimme asuneet uudessa talossa jo viikon verran. Talo ei silti tuntunut omalta.

Antreassa syntynyt Lahja Pyyhtiä (os. Arminen) oli 11-vuotias joutuessaan evakkotaipaleelle

Oli aivan tavallinen aamu, kun kävin navetassa. Olin juuri astumassa navettaan, kun näin jotain taivaalla. Se tuli lähemmäs ja lähemmäs. Vihdoin tunnistin sen. Se oli kirjekyyhkyni.

“Katso taaksesi ja kiitä. Katso eteenpäin ja luota. Katso ympärillesi ja rakasta.”

Nyt olen 91-vuotias Lahja-mamma ja asun Riihimäellä. Olen leski, mutta silti tosi tarmokas. Tykkään neuloa ja leipoa paljon.

Olen kokenut elämäni aikana paljon: paennut Karjalasta, löytänyt elämäni rakkauden, tuntenut iloa, kokenut surua, täyttänyt 90 vuotta ja käynyt Suomen 101-vuotisjuhlissa Presidentin Linnassa. Olenkin kirjoittanut paljon ylös ajatuksiani ja tapahtuneita asioita. Tulevat sukupolvet voivat niitä sitten lueskella.

Tuntuu surulliselta ja hirveältä, kun oman ikäisiä ystäviä on menehtynyt. Mutta onneksi minulla on ihanat lapset, lapsenlapset ja lastenlastenlapset. Tiedän, että minulla on vielä monta ihanaa vuotta elettävänä.



Lotta Svärd 100- vuotisjuhlavuosi on näkyvästi esillä myös Sotaveteraaniliiton viestinnässä ja Lotta Svärd- järjestöä eri teemojen kautta käsitteleviä artikkeleita julkaistaan vuoden aikana niin nettisivuillamme kuin Kenttäpostia-lehdessämme.


PS. Älä myöskään unohda lukea sarjassa aiemmin ilmestyneitä kirjoituksia!

Jaa kirjoitus: