Tamperelainen Toini Salokannel tunnetaan niin rakastettuna kerhonohjaajana, uskollisena ystävänä kuin naapurustoaktiivina. 94-vuotiseen elämään on mahtunut niin kaksi sotaa, jo 70 vuotta kestänyt avioliitto kuin pitkä liuta harrastuksia.

[br]

Sotaa paossa Teiskossa

Kesäkuussa 1924 Tampereen Armonkalliolla syntynyt Salokantele oli Talvisodan syttyessä 14-vuotias.

Aivan sodan alkuajoilta 1939, ensimmäisestä Tampereen alueella olleen hälytyksestä, on jäänyt paljon mieleen.

– Olimme koonneet koulukirjat pahvilaatikkoihin ja ne kannettiin sitten Viinikan kirkon juoksuhautoihin. Äidin tekohampaatkin jäivät kerran pöydälle, niin äkkiä lähdöt tulivat, hän kertaa sota-aikoja.

– Talomme säästyi pommituksilta ihmeen hyvin. Ainoastaan ikkunat hajosivat ja nekin sitten korjattiin pahvilla, hän kertoo.

– Myös Tampereen puhelinkeskuksella, jossa työskentelin, pidettiin ikkunoissa pahveja koko sodan ajan. Vasta sodan jälkeen ne otettiin pois.

Yleisesti ottaen sodan aikaisen Tampereen Toini muistaa melko hiljaisena paikkana. Sota näkyi myös siviiliväestön arjessa ja esimerkiksi tansseja ei pidetty lainkaan. Talvisodan alussa 7. joulukuuta 1939 astui koko Suomessa voimaan tanssikielto, koska tanssien järjestämistä pidettiin sopimattomana samaan aikaan kun miehiä kaatui rintamalla. Tanssikiellon voimassa ollessa tanssiminen oli sallittu ainoastaan häiden yhteydessä, jolloin hääpari sai tanssia yhden valssin muiden katsellessa. Välirauhan aikana vuonna 1940 kielto kumottiin osin niin, että tanssia sai olla yhden tunnin verran muun ohjelmiston ohella.

Pääosan talvisodasta Salokannel vietti Teiskossa.

– Kävin toista luokkaa tyttökoulussa. Isä lähetti minut, veljeni ja kuusi serkkuamme Teiskoon, josta muistan, että siellä oli hyvin kylmää. mehupullotkin jäätyivät! Teiskoon ei tullut myöskään lehtiä ja niinpä emme olleet tietoisia siitä, mitä milloinkin tapahtui, hän muistelee.

Lopulta Teiskossa oleminen alkoi kyllästyttää.

– Maaliskuun alussa 1940, viimeisen ilmahälytyksen aikana olimme jo takaisin Nekalassa ja siellä pommisuojassa. Pidimme korkkeja hampaiden välissä, sillä sen oli tarkoitus tasata painetta. Tämä korkki oli minulla tallella vielä hetki sitten, hän kertoo.

[br]

[br]

Töitä laidasta laitaan

Töitä Salokannel on tehnyt koululaisesta saakka.

– Jossakin vaiheessa sota-aikaa työskentelin työväentalon kioskissa ja 16-vuotiaana olin Tampellan konepajalla kesätöissä. On sitä tullut aherrettua myös maataloustöissä nokialaisella maatilalla, jossa tein monenlaisia töitä. Voin kirnuamisen ja haravoinnin ohella muistoihin on jäänyt se, kuinka kerran emäntä kertoi, että maatilan tiput pitäisi siirtää paremmalle paikalle. Niinpä minä sitten kannoin ne essuni sisällä uuteen paikkaan!

Uusiin haasteisiin Salokannel on aina tarttunut pelottomasti.

– Eräänä kesänä annoin ehdot saaneille koululaisille englannintunteja, vaikka itse en edes sitä kieltä ollut opiskellut, hän paljastaa nauraen.

– Innostusta siis ainakin riitti, vaikka osaamista ei niinkään.

Jo kouluaikoina hän sai ensikosketuksensa työhön, jossa päätyi tekemään elämänuransa: valtion Puhelinkeskuksessa sekä Lennättimellä.

– Puhelinlaitokselle päädyin alun perin jo kouluaikoina, koulutoverin innoittamana, hän kertoo.

Harjoittelijana viimeisenä jatkosotavuonna alkanut rupeama muuttui pian vakituiseksi ja venähti lopulta yli 43 vuoden mittaiseksi.

[br]

[br]

70 vuotta naimisissa

Työtehtävä johti myös toiseen pitkään, vielä pidempään rupeamaan: avioliittoon rakkaan Timon kanssa, jonka kanssa tiet kohtasivat Tampellan juhlatalolla maaliskuussa 1947 järjestetyissä puhelinvirkailijoiden tanssiaisissa.

– Tanssiaisiin lähdimme työtovereideni kanssa kiireellä työvaatteet päällä, hän muistelee.

– Timo opiskeli silloin Tampereen teknillisessä opistossa, josta oli tullut yhdessä opiskelukaverinsa kanssa tanssiaisiin. Tanssimme kaikki kappaleet yhdessä ja tanssiaisten lopuksi annoin puhelinnumeroni. Aamulla tulikin soitto ja siitä alkoi tapailu ja yhdessäolo, Toini hymyilee.

Naimisiin he menivät joulukuussa 1948 Tampereen Tuomiokirkossa.

– Hääpäivänämme oli tähtikirkas yö ja jo viiden aikaan aivan pimeää. Edellisen yön olin viettänyt kaasona toimineen ystäväni luona.

Vihkimisen jälkeen juhlat jatkuivat juhlahuone Emmauksella, mutta sodan peruja oleva tanssikielto vaikutti yhä.

– Häissämme soitti oikein kaupunginorkesteri! Setäni työskenteli siellä, joten sitä kautta saimme ensiluokkaisia esiintyjiä juhliimme. Meidän piti kuitenkin hakea erikoislupaa, jotta saimme tanssia tunnin ajan, hän muistelee erikoisia olosuhteita.

Nyt avioliitto on kestänyt jo 70 vuotta. Aktiivinen, mm. vapaaehtoistyön täyttämä elämä sekä lukuisat harrastukset ovat pitäneet pariskunnan virkeänä.

– Vierailemme yhdessä säännöllisesti tamperelaisissa vanhainkodeissa katsomassa niissä asuvia ystäviä ja vanhoja naapureita, Salokannel kertoo.

Sotavuosilta tuttu toisten auttaminen ja muista välittäminen on yhä tärkeä osa hänen elämänkatsomustaan. 94-vuotiaanakin hän toimii edelleen mm. taloyhtiönsä tiloissa kokoontuvan talokerhon vetäjänä.

– Kerho on asukkaille hyvin rakas ja toimii jäsenilleen tärkeänä keskustelupaikkana, sillä osa heistä on arjessaan hyvin yksinäisiä, hän pohtii.

Pariskunnalla on ollut jo 60 vuoden ajan Kangasalalla mökki, josta on tullut molemmille rakas paikka, jossa etenkin kesäisin vietetään paljon aikaa. Vuosien varrella harrastuksista löytyneitä ystävyyssuhteita mm. seurakunnan poikakerhoa pitkään vetänyt Salokannel vaalii hänelle ominaisella lämmöllä.

– Entiset poikakerholaiset ovat huomenna tulossa mökille auttamaan ja talkoilemaan, hän kertoo nauraen.

– Aikaa on kun kaikki ovat nykyään jo eläkkeellä!

Alkuperäinen artikkeli (Veera Kivimäki: ”Monessa mukana”) on julkaistu Tampereen Sotaveteraani-lehdessä 4/2018. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.