Veteraanipariskunta viettää briljanttihääpäiväänsä – yhteinen taival alkoi luvattomista tansseista

Veteraanipariskunta viettää briljanttihääpäiväänsä – yhteinen taival alkoi luvattomista tansseista

Loviisan Ruotsinpyhtäällä vietetään 27.5. vähän harvinaisempaa juhlaa, kun jatkosodan veteraani Alf Nykänen sekä hänen jatkosodassa ilmavalvontalottana toiminut puolisonsa Else viettävät briljanttihääpäiväänsaä.

Veteraanipariskunta vihittiin 75 vuotta sitten Ruotsinpyhtään eli Strömforssin vanhassa puukirkossa ja häitä tanssittiin aina aamukahdeksaan viisimiehisen orkesteri Ramonan tahdittamana Strömforssin Työväentalolla, joka oli täynnä tungokseen asti niin kutsutuista kuin kuokkavieraista.

Alf ja Else tapasivat toisensa (luvattomissa) tansseissa Ruotsinpyhtään Ahvenkosken voimalaitoksen kalliolla helmikuussa 1943. Kalliolle oli järjestetty ilmatorjuntasotilaiden majoitus ja siellä sijaitsi myös ilmavalvontatorni, jossa Else toimi ilmavalvontatehtävissä tammikuusta 1943 aina sodan loppumiseen asti.

– Kyllä se oli ihastumista ensitapaamisella. Myöhempien tapaamisten myötä se muuttui todelliseksi rakkaudeksi, molemmat toteavat.

Alf lähti sotaan helmikuun 23. päivänä 1944, ensin alokkaaksi Hyrylään, josta ryhmänjohtajakurssille Ristinummelle huhtikuussa 1944. Toukokuun alussa tuli komennus Helsinkiin, ilmatorjuntaan. Ensin Alf sai pikakoulutuksen Lauttasaaren patterilla, josta siirtyi Helsingin Kaivopuistoon, jossa oli sodan loppuun saakka. Kaivopuistoon oli sijoitettu Saksasta saadut uudet 88 millin RMB-tykit, kaksi patteria.

Kahdeksan kuukauden komennus jatkosodassa ei riittänyt, vaan Alf sai komennuksen aloittaa varusmiespalvelus elokuussa 1945 Haminassa ensin autokomppaniassa ja muutaman päivän jälkeen esikuntakomppanian kirjurina vääpeli Kallosen aisaparina. Viimein myös Alfille koitti siviili toukokuussa 1946 ja paluu takaisin varsinaiseen työelämään, Ahlströmin Ruotsinpyhtään Strömforssin tehtaalle.

Vuosikymmenten saatossa pariskunta on hitsautunut niin yhteen, että näkemykset kulkevat liki sanasta sanaan samanlaisina, myös siitä, mikä on pitkän avioliiton salaisuus.

– Ehtinyt on olla yhtä ja toista, työtä ja menoa on riittänyt. Se vaan on niin, että kahden ihmisen välisessä liitossa se toisen ymmärtäminen, joustavuus ja kärsivällisyys ovat asioita, jotka muodostavat pitkän avioliiton perustan.

[br]

(kuva: Kati Zghaib)

[br]

PS. Veteraaneistamme löytyy lisääkin pitkiä avioliittoja – täältä löydät viime vuonna briljanttihääpäiväänsä viettäneiden Vera ja Harry Hemilän ihastuttavan tarinan.