Talvisodan sytyttyä Salmin pitäjän Käsnäselän kylässä taisteluvalmiudessa ollut suojajoukko Erillinen Pataljoona 9 viivytti vihollista vajaan viikon ajan Käsnäselästä Uuksunjoelle, minkä jälkeen se siirrettiin Uomaan kylästä Tolvajärvelle neuvostodivisioonan edettyä nopeasti Suojärveltä Tolvajärven maastoon. 

[br]

[br]

Everstiluutnantti Aaro Pajarin johdolla suomalaiset saavuttivat Tolvajärven taisteluiden viime hetkillä talvisodan ensimmäisen torjuntavoiton, joka valoi uskoa ja taistelutahtoa muillekin rintamaosille. 

Voittoisan taistelun jälkeen Pajarin komentamat joukot suorittivat vastahyökkäyksen työntäen vihollisdivisioonaa takaisin Suojärven suuntaan aina Aittojoelle asti. Kärjessä eteni ErP 9, jossa taisteli lähes puolen komppanian verran käsnäselkäläisiä miehiä. Joulun alla suomalaiset joukot valtasivat Ägläjärven kylän. 

– Ägläjärven tsasounaa (rukoushuonetta) vallatessa kunnioitin pyhättöä niin, etten ampunut laukaustakaan sitä kohti. Vasta kun piippalakit lähtivät livohkaan rakennuksesta, annoin pikakiväärin laulaa, taisteluissa mukana ollut Janne Leppänen kertoi myöhemmin Muhoksen Sotaveteraanien puheenjohtajalle Pertti Marttiselle.  

Sittemmin tsasouna toimi Pajarin yksiköiden joukkosidontapaikkana.  

[br]

[br]

Kohtalokas haavoittuminen 

Uudenvuoden jälkeen taistelut olivat siirtyneet Viitavaaraan, jonne hyökkäys oli aloitettu 7.1., vihollisen ankarasti puolustautuessa. 14.1. 1940 sotapäiväkirjat kertovat kovasta tykistötulesta.

Kolmannesta komppaniasta kaatui tuona päivänä yksi mies ja haavoittui kolme, heidän joukossaan 33-vuotias sotamies Janne Leppänen. 

Kun Leppänen tuodaan joukkosidontapaikalle, on sinne tuotu toinenkin käsnäselkäläinen: pataljoonan 1. komppaniaan sijoitettu Johannes Pulliainen. Ortodoksiperheessä kasvanut sotamies on kasteessa saanut nimen Ivan, mutta siirtynyt käyttämään Johannesta. Siviilissä hän työskentelee metsätyömiehenä. Muutaman viikon päästä hän täyttäisi 28. 

Rintamalla viettämiensä kuukausien aikana on hän ehtinyt – ja selviytynyt – Käsnäselän, Uomaan sekä Tolvajärven taisteluista. 16.12. hän oli haavoittunut ensimmäisen kerran Ägläjärven ja Tolvajärven välillä, mutta palannut vielä rintamalle. Nyt, toisella kertaa, on tilanne paljon pahempi. 

[br]

[br]

– Sisällä tsasounassa suhisi laipioon ripustettu Petromax-lamppu. Seinien vierustoilla makasi haavoittuneita sotilaita ja hiljainen vaikerrus täytti lääkkeenhajuisen ilman, muisteli Leppänen kokemuksiaan. 

– Keskellä lavitsaa makasi vaikeasti haavoittunut sotamies Pulliainen. Taistelussa tummuneen lumipuvun rintamus oli värjäytynyt punaiseksi. Vaimea valitus purkautui haavoittuneen huulilta.

[br]

[br]

Viimeiset terveiset 

Haavoittuneita tuotiin Jsp:lle päivittäin, eikä lääkintäkapteeni ollut juuri nukkumaan ehtinyt. Uupumuksen keskelläkin siteiden vaihtoon valmistautumassa ollut kapteeni näkee sotamiehen sameiksi muuttuneista silmistä, ettei toimenpidettä enää tarvittaisi. Tämän miehen matka on jo  päättymässä. 

Kapteeni kallistuu lähemmäksi katkonaisesti sopertavan sotamies Pulliaisen suuta ja saa juuri ja juuri selvän kuolevan sotilaan viimeisistä sanoista, joissa hän lähettää terveisensä kotiin. Siellä häntä odottaa Katri-vaimo sekä heidän kaksi pientä lastaan.  

Viimeisenä palveluksena kaikkensa antaneelle sotilaalle kapteeni sulkee sankarivainajan silmät ja pataljoonan tappiotilastoihin kirjataan uusi merkintä. Tuntolevyn numero: 244623. Vainaja: Sotamies Ivan Pulliainen.  

Kaikessa karuudessaan sota ei yhtä miestä kaipaa vaan elämän  – ja taiston – on jatkuttava. Seuraavana päivänä suomalaisjoukkojen hyökkäys jatkuu kohti Suojärveä.

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 1/2020. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille (tai se on tilattavissa vuosikertatilauksena 15€).

Jäseneksi pääset liittymään tästä, pelkän lehden voit tilata täältä.