Ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteinen taival on kestänyt jo kymmeniätuhansia vuosia: uusimpien arvioiden mukaan ihminen olisi nimittäin kesyttänyt koiran ensimmäisen kerran mahdollisesti jopa 31 000 eaa. 

[br]

[br]

Sotatilanteissakin ihminen on turvautunut uskollisen kumppaninsa apuun jo antiikin ajoista saakka. Taistelukäytön lisäksi mm. vartiointi-, etsintä- kuin jäljitystehtävissä koirien ainutlaatuisia kykyjä ovat historian saatossa hyödyntäneet niin muinaiset egyptiläiset, kreikkalaiset roomalaiset kuin persialaisetkin.  

Myöhemmin niiden tehtävät ovat laajentuneet lääkintä- ja panssarintorjuntatehtäviin sekä miinan- ja pomminraivaukseen. 

[br]

[br]

Vuosisata virkatehtäviä 

Koiria oli virkatehtävissä nähty Suomessa jo 1900-luvun alussa: poliisien apuna ne toimivat Helsingissä ainakin vuonna 1909. Rajakoiria tiedetään käytetyn jo 1920-luvulla ja koiria käytettiin jo Itä-Karjalan osien valloittamiseen tähdänneellä Aunuksen retkellä vuonna 1919. Myös joissain suojeluskunnissa toimi erillinen koiraosasto. Virallisesti suomalaisen sotakoirakoulutuksen voidaan katsoa alkaneen vuodesta 1923 Tanskan lahjoitettua armeijallemme sen ensimmäiset viralliset sotakoirat: Björnin ja Astan. 

Sotakoiratarha perustettiin Hämeenlinnaan vuotta myöhemmin. Sotakoirakouluksi sen nimi muutettiin Talvisodan alussa. Jatkosodan aikana 1944 lakkautettu koulu operoi Äänislinnassa.  

[br]

[br]

Talvisodassa ei sotakoiria voitu vielä poikkeuksellisen ankaran talven mukanaan tuomista haasteista sekä koirien vähäisestä määrästä johtuen täysin hyödyntää, mutta jo tuolloin Suomen sotaponnisteluihin tiedetään osallistuneen kymmeniä nelijalkaisia sankareita.  Jatkosodassa määrä nousi satoihin: sodan päättyessä miesten rinnalla palvelleiden, tehtäväänsä koulutettujen sotakoirien määräksi arvioidaan jopa 850. Tarvetta olisi kuitenkin kuulemma ollut yli kaksinkertaiselle määrälle. 

Koiria käytettiin mm. partiointi-, kuljetus- sekä lähettitehtävissä. Nopeutensa ja ketteryytensä ansiosta niitä hyödynnettiin mm. viestinviejinä, mutta koira oli korvaamaton apu mm. viestimiehille, sillä kokonsa ansiosta se pystyi vetämään yhteyksiä varten tarvittavia puhelinlinjoja maastossa, jossa miehet itse eivät päässeet liikkumaan.  

Koirat loistivat myös desanttijahdissa ja muissa etsintätehtävissä, mm. haavoittuneita ja vainajia paikantaen. Kokonsa, nopeutensa ja tarkkaavaisuutensa ohella koiralla kun on vielä yksi aivan omaa luokkaansa oleva ominaisuus: sen ylivertainen hajuaisti, jonka arvioidaan olevan noin 1000 kertaa ihmistä herkempi. Sodan aikana ja sen jälkeen tätä on hyödynnetty myös miinojen sekä räjähteiden raivauksessa. 

[br]

[br]

Muistoja sodasta 

Puolustusvoimien sotavuosina käyttämät koirat olivat hyvähermoisuutensa ja stressinsietokykynsä ansiosta lähinnä saksanpaimenkoiria, mikä on yksi käytetyimpiä rotuja yhä tänäänkin. Puolustusvoimilla itsellään olevien koirien riittämättömän määrän vuoksi suurin osa niistäkin saatiin vapaaehtoisina luovutuksina tai pakko-ottojen kautta siviileiltä ja koulutettiin rintaman tarpeisiin.  Isäntiensä lailla ne maksoivat hinnan isänmaansa vapaudesta: koiria haavoittui, traumatisoitui, katosi ja kaatui. Tarkka määrä ei ole tiedossa vieläkään, mutta kaatuneiden määräksi arvioidaan vajaa 100. 

–  Sodan loppuessa muut koirat kotiutettiin, enemmän tai vähemmän häiriintyneinä sodan melskeistä, kertoo helsinkiläinen Hannu Luotola. Hän on Jatkosodassa JR 8:n viestikomppanian sotakoiraupseerina toimineen, pitkän linjan palveluskoira-aktiivin Pentti Luotolan poika. 

Luotoloilta oli sodassa mukana viisi isän kouluttamaa koiraa. 

–  Meidän kaikki koirat palasivat kotiin hyväkuntoisina ja terveinä. Ainoastaan yhdelle jäi sotamuistona tapa, että kuullessaan hälytysajoneuvon äänen se nosti kuononsa taivasta kohti ja ulvoi pitkään, kunnes ääni vaimeni. Kummisedän saksanpaimenkoiralle jäi sellaisia sotamuistoja, että kuullessaan sanan ’ryssä’ nosti se niskakarvansa pystyyn ja kun joku vastaantulija kaupungilla molkotti venäjää, paljasti se jo kulmahampaansa. 

[br]

[br]

Kunniaa korkealta taholta 

Nelijalkaisten isänmaanpuolustajien panos ei jäänyt huomaamatta ylipäälliköltäkään: hänen aloitteestaan jokainen sotakoira omistajineen sai taisteluihin osallistumisestaan kunniakirjan. 

Sotakoirien roolia on nostettu esiin 2000-luvulla enemmänkin. Monesta suomalaiskodista löytyy taitelija – ja Kennelliiton pitkäaikaisen toiminnanjohtaja – Pekka Ketosen veistämä sotakoirapatsas, joiden pienoismallien myynnillä Suomen Palveluskoiraliitto aikanaan rahoitti luonnollisen kokoisen patsaan, jonka se lahjoitti toukokuussa 2003 Mikkelissä sijaitsevalle Jalkaväkimuseolle. Toukokuussa 2017 sotakoirille paljastettiin muistolaatta Viitasaarella. 

[br]

[br]

Sotakoirat ovat kunnioitettuja kumppaneita ympäri maailman ja esimerkiksi Yhdysvaltain armeijassa niitä palvelee tälläkin hetkellä liki 2000. Niiden korkeasta arvostuksesta kertoo mm. se, että sotilasarvoltaan niiden katsotaan olevan aina ohjaajaansa korkeampi. Tällä pyritään takaamaan koirien hyvä kohtelu, eikä suotta: yhden koiran hankintaan ja koulutukseen käytetty summa voi nousta jopa reiluun neljännesmiljoonaan euroon. 

Kovat ovat niiden koettelemuksetkin: noin vuosikymmenen kestävältä palvelusuralta eläköityessään on yli puolet koirista ehtinyt vammautua. Kenttätehtävien lisäksi koiria käytetään apuna haavoittuneiden veteraanien kuntoutuksessa. 

[br]

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden Eläimet sodassa- teemaisessa numerossa 3&4/2020. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä,  pelkän lehden voit tilata täältä.