Menu
Osattiin sitä informaatiovaikuttamista tehdä ja kansainvälistä kohua aiheuttaa ennen someakin, osoittaa tämä yhden TK-miehen tapaus vuodelta 1941.
Suomen Sosiaalidemokraatissa julkaistiin 3.9.1941 Antti J. Rantamaan kirjoittama artikkeli, josta tuli valtakunnallinen hitti, natsipropagandan ase ja piikki Englannin kirkon lihassa, joka herätti keskustelua siirtomaita myöten.
Tällaisesta näkyvyydestä ja tavoittavuudesta ei olisi Puolustusvoimien tuolloinen viestintäorganisaatio osannut edes haaveilla – miten ihmeessä tuo kaikki tapahtui?
[br]
Pappi ja poliitikko
Rantamaa oli Merikarvialla syntynyt pappi ja maalaisliiton pitkäaikainen kansanedustaja. Hän oli yksi heinäkuussa 1939 toimitetuissa vaaleissa Arkadianmäelle valituista 12 uudesta edustajasta ja vaikutti eduskunnassa vuoteen 1962 saakka.
Uusi eduskunta kokoontui valtiopäivien avajaisiin 1.9.1939. Päivä jäi historiaan myös muista syistä: samana päivänä Saksa hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi. Talvisodan ajaksi eduskunta siirrettiin turvaan Kauhajoelle… mutta Rantamaalla oli omat suunnitelmansa.
[br]
[br]
Muutama päivä ennen Talvisodan syttymistä 35 täyttänyt Rantamaa olisi kansanedustajana ollut vapautettu asepalveluksesta, mutta hänen velvollisuudentuntonsa ei sitä kestänyt. Myös Joroisten kappalaisena toiminut Rantamaa näki, kuinka yksi toisensa jälkeen hänen seurakuntansa miehet saivat käskyn astua taisteluun isänmaan vapauden puolesta ja tiesi, että hänen paikkansa olisi heidän rinnallaan.
Joulukuun alussa hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi kenttäpapiksi.
[br]
[br]
Rantamaan sodassa todistamat kauhut jäivät ikuisiksi ajoiksi hänen mieleensä.
– Se vaivasi minua Kollaanjoellakin katsellessani sitä mieletöntä hävitystä, mitä sodan raivo sielläkin, kuten kaikkialla, sai aikaan. Se mielestäni kuvasi sattuvasti sodan onnettomuutta ja sen luomaa tilannetta. Käärmeet ovat irti, hän myöhemmin kirjoitti.
Hän kuitenkin tiesi, ettei Suomi muutakaan voinut.
– Sen korpipuron veren kyllästämillä kaltahilla- kuten kaikkien ylipitkien rintamiemme lohkoilla – käytiin taistelu elämästä taikka kuolemasta. Vaihtoehtoja ei ollut – se tiedettiin, tunnettiin, koettiin ja pysyväiskäskynä vaistottiin, kertoi hän myöhemmin Kansa Taisteli-lehdessä.
[br]
[br]
Niinpä, kun Jatkosota kesällä 1941 syttyi, oli Rantamaalle selvää, että sinne veisi hänenkin tiensä. Tällä kertaa hän palveli vapaaehtoisena JR 28:ssa, missä miestensä henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin vaalimisen lisäksi kaunopuheinen Rantamaa toimitti myös TK-miehen virkaa.
[br]
[br]
TK eli tiedotuskomppaniat olivat armeijan tiedotusosaston alaisia yksiköitä, jotka tuottivat kirjallista sekä kuva- ja videomateriaalia Puolustusvoimien käyttöön. TK-miesten aineistoa käytti uutisoinnissaan myös maan lehdistö, mutta mikään media ei olisi voinut uneksiakaan tämän TK-miehen henkilökohtaisen purkauksen saamasta maailmanlaajuisesta näkyvyydestä.
[br]
[br]
Takit kääntyvät
Vielä Talvisodassa Suomen asema oli ollut hyvin erilainen.
Koko maailma seurasi henkeään pidätellen pienen maan periksiantamatonta selviytymiskamppailua maailman suurinta sotilasmahtia vastaan. Englannissa se kirvoitti ylistystä niin tuolloiselta laivastoministeriltä Winston Churchilliltä kuin Canterburyn arkkipiispalta Cosmo Gordon Langilta.
”Vain suurenmoinen ja kerrassaan uljas Suomi näyttää perikadon uhatessa, mihin vapaat ihmiset pystyvät. Suomi tekee ihmiskunnalle loistavan palveluksen”, julisti tuleva pääministeri tammikuussa 1940 pitämässään radiopuheessa.
[br]
[br]
Arkkipiispa, koko anglikaanisen maailman johtaja, puolestaan vetosi kaikkiin kirkkonsa jäseniin, jotta nämä rukoilisivat menestystä ja hyvinvointia ”Suomen pienelle, mutta niin urhealle armeijalle sen taistelussa maansa pelastamiseksi Stalinin kuristussuunnitelmilta”.
Nyt Jatkosodassa asetelma oli ihan toinen. Eurooppa oli jakautunut hullunkurisella tavalla, jossa Suomi, Saksan kanssasotijana, olikin mm. Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian muodostamien liittoutuneiden vihollinen, kun taas Neuvostoliitto, jonka edellisessä sodassa kaikki olivat tuominneen, olikin se ”hyvis”.
Tämä näkyi myös Canterburyn retoriikassa. Syksyllä 1941 samainen arkkipiispa joka vain reilu vuosi aiemmin oli rukoillut varjelusta Suomen taistolle bolshevismin jumalattomuutta vastaan, toivottikin nyt menestystä ”Neuvostoliitolle ja urheille venäjäisarmeijoille” ja huomautti, että ”Englannin on oltava valmis antamaan mitä ikinä apua Neuvostoliitto tarvisikaan.”
Mitä heiltä jäi tajuamatta, oli se, miten se ”urhea venäläisarmeija” kirkkoon ja uskontoon suhtautui.
[br]
[br]
Ei kunnioitusta pyhiä paikkoja kohtaan
Talvisodan kodeistaan häätämillä, mutta Jatkosodan takaisinvalloitusten jälkeen palanneilta ihmisiltä tämä ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta.
Eikä vihollisen jälkeensä jättämän hävityksen todistaneilta rintamamiehiltä.
Eikä sotilaspastori Rantamaalta.
[br]
[br]
[br]
Suomalaisjoukkojen vallattua takaisin Hiitolan, suuntasi hän vierailulle seurakunnan 1795 valmistuneeseen kirkkoon. Tällä hän halusi ennen kaikkea osoittaa kunnioitusta ystävälleen, Hiitolan seurakunnan pastorille Jorma Heiskaselle, jonka kanssa oli palvellut Kollaalla.
Vain 26-vuotias reservin luutnantti oli vain joitain päiviä Jatkosodan syttymisestä jäänyt sotavangiksi. Hänen kohtalostaan ei koskaan saatu selvyyttä ja 1948 hänet julistettiin virallisesti kuolleeksi.
– Jorman järkyttävä katoaminen oli ollut hirveä isku hänen nuorelle vaimolleen ja vasta muutaman kuukauden ikäiselle pojalleen, jotka tuolloin asuivat evakkoina Parkanossa, Rantamaa kertoo toisessa Kansa Taisteli-jutussa.
Järkytys odottaa myös pastori Rantamaata.
– Totesin kirkon hirvittävästi häväistyksi, hän kuvaili tuntemuksiaan jälkeenpäin.
[br]
[br]
Venäläisvalloittajat olivat poistaneet ristin niin Hiitolan kirkosta kuin kellotapulista. Sen kerran niin kauniisti koristeltu alttari oli säpäleinä ja sen sijaan penkkirivien edessä avautui rojua täynnä oleva näyttämö.
Vihollisen runtelemaa kirkkoa oli käytetty teatterina.
[br]
[br]
[br]
Syvin loukkaus oli kuitenkin Puna-armeijan ennen vetäytymistään kirkon oviin jättämät herjaavat viestit.
[br]
[br]
[br]
Avoin kirje maailmalle
– Näky järkytti minua sydänjuuria myöten – se kirjaimellisesti kouristi ja viilsi sydäntäni muistaessani samalla veljeni Jorman kohtaloa, Rantamaa suri myöhemmin.
Näkemästään närkästyneenä hän tarttuu kirjoituskoneeseen ja antaa sen laulaa.
Tuloksena on Canterburyn arkkipiispalle osoitettu avoin kirje, jonka Rantamaa otsikoi ”Häväisty Herran huone.”
– Minua pappina pelottaa se suunnaton vastuu, jonka Te, protestanttinen piispa, olette ottanut kannettavaksenne saattaessanne miljoonat ihmiset, jotka eivät voine tietää bolshevismin todellista luonnetta, siihen kauhistavaan erehdykseen, että sille voidaan jopa rukouksin Herran edessä siunausta anoa, hän lataa.
– Papin tuomiota raskauttaa se, että hänen on oltava totuuden puolella vääryttä ja perkeleen voimia vastaan edustipa niitä millainen ulkonainen mahti tahansa.
[br]
[br]
Ensimmäiseksi Rantamaa tarjoaa kirjoitustaan Suomen Sosiaalidemokraatille.
– Päätoimittaja Eino Kilpi luki pyynnöstäni jutun tarkoin alusta loppuun ja sanoi sitten: ”Olen lehtimiehenä jo odotellutkin, että nimenomaan joku rintamalla oleva kenttäpappi puuttuisi juuri tuohon uskonnon ja kirkkojen vainoamiseen, jota on jouduttu näkemään”, Rantamaa kertoi saamastaan palautteesta.
Juttu ilmestyy lehdessä jo seuraavana päivänä, 3.9.1941.
Englannin puolenvalintaan kohdistuva kritiikki herättää myös sen vastustajan Saksan huomion, joka välittömästi oivaltaa tekstin arvon propaganda-aseena. Vielä samana päivänä tulee Berliinistä määräys, jolla teksti käännetään Saksan lähetystössä saksaksi.
Pian Rantamaan juttu julkaistaan – sanasta sanaan – Saksassa ja Itävallassa ilmestyvässä Zwölf Uhr Blatt-lehdessä. Tässä vaiheessa kansainvälistäkin huomiota herättänyttä juttua aletaan julkaista muissakin suomalaislehdissä.
[br]
[br]
Sana leviää
– Jopa tuli levikkiä ja julkisuutta Hiitolan kirkkopihalle, Rantamaa hämmästeli hyvillään.
– Mutta sitten tuli varsinainen paukku!
Berliinissä tiedetään, ettei Saksan maailmanvalloitus ole vielä lähelläkään tavoitettaan eikä saksa ole vielä kaikkien puhuma lingua franca. Niinpä teksti käännätetään englanniksi, minkä jälkeen siitä painatetaan 40 000 lentolehtistä.
Koko painos pudotetaan ympäri Lontoota.
Nyt bolsevikkien raakalaismaisuus ja Hiitolan häväisty herran huone ovat jo koko Euroopan huulilla. Vähän myöhemmin syyskuussa Rantamaa on eduskunnan täysistunnossa hoitamassa velvollisuuksiaan isänmaalle kansanedustajan ominaisuudessa, kun Päämajasta tulee käsky: tämän on heti mentävä Hiitolaan ottamaan uusia valokuvia, joissa tulee näkyä sekä kirkon kärsimä tuho että tämän maailman tietoisuuteen tuonut kirjoittaja.
[br]
[br]
Viesti meni perille
No saavuttiko Rantamaan raivo myös määränpään, Canterburyn arkkipiispan? Kyllä vain.
– Suurin sensaatio oli kuitenkin vasta edessä. Se tuli helmikuussa 1947, kuudetta vuotta myöhemmin Pariisissa rauhansopimusta tekemässä oli nimittäin ryhmätoverini maalaisliiton eduskuntaryhmästä, rovasti Lennart Heljas, joka palattuaan kertoi minulle merkillisestä keskustelusta, Rantamaa paljasti myöhemmässä Kansa Taisteli-kirjoituksessaan.
Heinä-lokakuussa 1946 pidetyssä rauhankonferenssissa toisen maailmansodan voittajiksi katsotut liittoutuneet neuvottelivat häviäjävaltioiden (joihin Suomen Saksan kanssasotijana laskettiin kuuluvan) kanssa sodan virallisesti päättäneen rauhansopimuksen, joka allekirjoitettiin Pariisissa helmikuussa 1947.
Täällä Heljas kertoo brittiläisen Kansanyhteisön edustajan etsineen hänet käsiinsä ja sanoneen – epävirallisesti tietenkin – seuraavaa:
– Pappi, haluan kertoa teille, että meitä englantilaisia loukkasi syvästi sodanaikainen tapaus, kun joku nuori suomalainen maalaispastori kirjoitti raskaasti syyttävän sanomalehtiartikkelin ja vielä osoitti sen avoimena kirjeenä Canterburyn arkkipiispalle. Mainittu piispahan on koko imperiumin kristittyjen arvovaltainen hengellinen johtaja, joten tuo avoin kirje kosketti syvästi meitä kaikkia, jopa siirtomaidenkin ihmisiä!
[br]
[br]
Nimettömäksi jääneeltä edustajalta, samoin kuin ilmeisesti koko Kansanyhteisöltä, näyttää jääneen huomaamatta, ettei tässä mistään ihan tavanomaisesta ”maalaispastorista” ollut kyse, vaan ihan kansanedustuslaitoksessa valtaa käyttävästä poliitikosta, mikä, kuten Heljaskin tiesi, olisi vain lisännyt purkauksen painoarvoa.
Kansa Taisteli-lehti päättää juttunsa varsin osuvasti.
”Kova oli siis kohu yhdestä TK-jutusta, mutta eipä sen puoleen: kova oli kyllä juttukin!”.
[br]
[br]
PS. Sotien aikaisesta TK-toiminnasta sekä sen perinteitä jatkavasta Combat Camera-yksiköstä löydät lisää lukemisen arvoisia juttuja täältä:
Mies, joka kuoli niin kuin eli: Rukajärven legendan Arnold Majewskin viimeiset hetket 10.10.1942
Tragediaa kameran edessä ja takana – suomalaisen elokuvan sotavuodet
Maalla, merellä, ilmassa… ja kameran takana – Combat Cameran tarina
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki