Sota-aikana solmittiin Suomessa vilkkaasti avioliittoja: 1940-luvulla niiden määrä kasvoi liki 20% edellisestä vuosikymmenestä.

Epävarmuus tulevasta, vihkimistä varten saatu 10 päivän ylimääräinen loma sekä rintamalla olleiden kotiin jääneille puolisoille maksettu palkka toimivat kannustimina, joiden seurauksena avioliittoon asteltiin aikaisempaa nuorempina ja hyvinkin lyhyiden tuttavuuksien jälkeen.

[br]

[br]

Kotiinpaluu Karjalaan

Poikkeuksellisissa olosuhteissa naimisiin menokin vaati poikkeuksellisiakin järjestelyjä, kuten marttilalainen Anna-Liisa Kujanpää hyvin muistaa.

Talvisota oli tehnyt Kujanpään perheestä kodittomia, kun he joutuivat pakenemaan Karjalan kannaksella sijaitsevasta kodistaan. Kujanpää oli tuolloin vasta kymmenen.

Jatkosodassa Suomen onnistui vallata takaisin Talvisodan rauhanehdoissa menettämänsä alueet ja keväällä 1942 Kujanpään perhe oli niiden yli 180 000 evakon joukossa, jotka olivat päässeet palaamaan takaisin kotiinsa.  Uusi talo rakennettiin vielä samana kesänä.

Muuttokuorman lisäksi oli Kujanpään veljellä tuomisinaan jotain muutakin: rakkaus.

– Evakossa ollessa vanhempi veli oli ihastunut naapurin tyttöön. Nyt he olivat menossa naimisiin, mutta se ei ollutkaan ihan yksinkertaista, Kujanpää kertoo.

[br]

Erikoisluvalla sotatoimialueelle

Kesällä 1943 sulhanen oli rintamalla Kiestingin suunnalla, mutta sai onnekseen vihkiloman.

– Heidät vihittiin Vihdin kirkossa ja juhla oli Nummelassa morsiamen kotiväen ja lähipiirin kesken, Kujanpää muistelee.

Sitten tuoreella hääparilla oli edessä matka Kannakselle, minne morsiamelle jouduttiin hakemaan erikoislupa matkustaa – olihan kyseessä sotatoimialue.

– Sitten morsian pukeutui taas hääpukuun. Sulhasella oli tietysti sotilaspuku.

Hääjuhlan järjestämistä hankaloitti se, että kaikesta oli pulaa. Kaikki jalkineista jauhoihin ja kermasta kananmunaan oli kortilla. Kahvi esimerkiksi oli mennyt kortille jo 1939 ja huhtikuusta 1943 se oli pelkkää korviketta.

– Pula-ajasta huolimatta oli saatu tarjottavaakin haalittua. Sitä varten sai kai ostoluvan, Kujanpää arvelee.

[br]

[br]

Tanssikiellon kiertäminen

Helppoa ei ollut häävieraiden hankkiminenkaan: sota-aika kun oli laittanut kaikkien elämän uusiksi. Kujanpään sisko esimerkiksi oli töissä sotasairaalassa Kuusamossa.

– Mutta hänkin sai loman, Kujanpää iloitsee.

– Sieltä oli pitkä junamatka ja hän oli saanut matkalla seuraa lomiltaan palaavasta sotapoliisista. Hän oli upseeri ja hänen asemapaikkansa oli jossain meidän lähietäisyydellämme. Mehän asuimme sotilaiden kanssa samalla alueella, hän muistuttaa.

Vielä oli ratkaistavana kuitenkin yksi ongelma: tanssikielto.

Talvisodan alussa 7. joulukuuta 1939 oli koko Suomessa astunut voimaan tanssikielto, koska tanssien järjestämistä pidettiin sopimattomana samaan aikaan kun miehiä kaatui rintamalla. Tanssikiellon voimassa ollessa tanssiminen oli sallittu ainoastaan häiden yhteydessä, jolloin hääpari sai tanssia yhden valssin muiden katsellessa. Hätä kuitenkin keinot keksi, tässäkin tapauksessa.

– Ongelma ratkesi odottamalla tavalla, Kujanpää paljastaa pilke silmäkulmassa.

Tarinan sankariksi nousi siskon junamatkan seuralainen.

– No eihän sitä sotapoliisia voinut häihin kutsua! Mutta eipä tarvinnut pelätä ratsiaa, kun Elli vei hänelle herkkuja läheiseen metsään, johon ne olivat sopineet treffit. Hän oli upean näköinen apusisaren puvussaan, Kujanpää muistelee ihastellen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hääpari sai kuin saikin häänsä ja tarina onnellisen lopun.

– Kaikki keinot oli tuolloin käytettävä hyväksi, mutta he elivät yhdessä vanhaksi elämänsä loppuun saakka!

Jutun pohjana ollut ”Sota-ajan häät”- artikkeli on julkaistu Varsinais-Suomen Sotaveteraanit ry:n Joululehdessä 2018. Lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä.