Kannaksen verinen kesä 1944 osa 2: Kulisseissa kuohuu – niin Neuvostoliitto kuin Saksa viimeistelevät suunnitelmansa Suomen varalle

4.6.2021 Kannaksen verinen kesä 1944 osa 2: Kulisseissa kuohuu – niin Neuvostoliitto kuin Saksa viimeistelevät suunnitelmansa Suomen varalle

Puna-armeijan suurhyökkäys Karjalan Kannaksella 1944 aloitti sotavuosiemme verisimmät viikot. Kolmiosainen juttusarjamme kertoo, kuinka toivoton Suomen tilanne oli ennen sitä… ja sen aikana. Ensimmäisen osan löydät täältä, kolmannen osan täältä.


Loppukevääseen 1944 tultaessa elettiin kotirintamalla niin tavanomaista arkea, kuin sodan varjossa voi, eikä kenelläkään ollut aavistustakaan siitä, kuinka kriittisiä hetkiä tuolloin elettiin ja kuinka kulisseissa kuohui.

Vaan eipä ollut maan johdollakaan.


Kukaan ei tuntunut uskovan Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alkavan jo kesäkuussa (kuvituskuva: SA-kuva)

Puun ja kuoren välissä

Ihan niin kuin kolme vuotta aiemminkin, Suomi löysi itsensä tilanteesta, jossa se oli – tahtomattaan – pelinappula puristuksissa kahden maan suurvaltapolitiikan käänteissä. Yhtäällä oli vanha vihollinen Neuvostoliitto, joka kohtuuttomilta tuntuvine vaatimuksineen painosti Suomea vetäytymään sodasta, toisaalla Saksa, jonka tukea ilman Suomi olisi tuskin selvinnyt taistelussa itsenäisyydestään näinkään pitkään ja joka tulkitsi Suomen pyrkimykset erillisrauhaan petokseksi. Eikä tämä toki yllättävää ollut: Neuvostoliiton alati kiristyviin rauhanehtoihin suostuminen merkitsisi sitä, että Suomen olisi kohdeltava Saksaa vihollisena ja ajettava saksalaissotilaat maasta, mikä ei luonnollisestikaan sopinut saksalaisten suunnitelmin niiden otellessa Neuvostoliiton kanssa mm. puolustuspoliittisesti merkittävän Itämeren herruudesta.

Niinpä molemmat olivat aloittaneet kaikessa hiljaisuudessa valmistautua eri vaihtoehtoihin.


Helmikuussa 1944 Hitler alkoi varautua Suomen erillisrauhan jälkeisiin toimiin

Helmikuun puolessavälissä Hitler antaa määräykset operaatioista Tanne Ost ja Tanne West, joilla se varautui tilanteeseen, jossa Suomi todella irtautuisi sodasta. Tanne Westissä se valtaisi Ahvenanmaan (ja turvaisi näin strategisesti tärkeän sijainnin Suomenlahden suun kontrollin), Tanne Ost puolestaan miehittäisi Suursaaren, mikä avulla Saksan olisi mahdollista kontrolloida Suomenlahtea sen perukoille saakka ja estää näin neuvostolaivaston toiminta. Huhtikuun alussa operaatioihin lisätään vielä Pohjois-Suomen mahdollisia sotatoimia koskeva Birke, jossa määritellään Suomesta vetäytyminen ja jälkeen jäävän materiaalin tuhoaminen.

Suomen kannalta tuhoisimpia suunnitelmia laaditaan kuitenkin Kremlissä.


Viimeistään huhtikuussa 1944 Stavkan vahvistamat suunnitelmat sinetöivät Suomen kohtalon

Päätös suurhyökkäyksestä tehdään

12.4.1944 Neuvostoliiton valtakunnan puolustuskomitea päättää tulevan kesän suuroperaatioista: strategisten iskujen sarjasta, johon kuuluu mm. hyökkäys Karjalan Kannakselle. Reilu kaksi viikkoa myöhemmin maan ylin sodanjohto, Stavka, vahvistaa päätöksen.

Gummeruksen Jatkosota Kronikka on erinomainen ja hankkimisen arvoinen hakuteos, joka käy sotaa läpi päivä päivältä.

Karjalan, Aunuksen ja Maaselän Kannaksille suunnattua uhkaa perustellaan ”suomalaisten taholta Leningradiin kohdistuvan uhan eliminoinnilla.” Sitä Suomi ei ole toki ollut eikä ole vieläkään, mutta kuten jo Mainilan laukaukset aikanaan osoittivat: jos ei oikeaa syytä aggressioille ole, niin itänaapuri sellaisen kyllä keksii.

Hyökkäyksen ensisijainen tavoite on työntää suomalaiset kaikilla suunnilla vuoden 1940 rajalle, sillä sen Neuvostoliitto on jo neuvotteluissa tehnyt moneen kertaan selväksi, että paluusta ennen sen aloittamaa Talvisotaa 1939 vallinneille Suomen rajoille ei edes keskusteltaisi.

Suomen rauhanpyrkimyksistä suuttuneena Saksa on keskeyttänyt Suomen kannalta elintärkeän elintarviketuonnin 3.4. ja 18. päivä huhtikuuta Hitler kieltää aseidenkin toimittamisen Suomeen. Viikkoa aiemmin Suomeen on kuitenkin saatu ensimmäinen erä panssarinyrkin ja panssarikauhun nimellä tunnettuja panssarintorjunta-aseita, joiden merkitys nousisi kesä- heinäkuussa edessä olevissa taisteluissa elintärkeäksi.

Mutta vielä sitäkään ei tiedetä.


Ensimmäiset panssarinyrkin nimellä tunnetut kertasingot saatiin Suomeen Saksasta huhtikuussa 1944

Huoli kasvaa

3. toukokuuta Leningradin Rintaman komentaja, kenraali Leonid Govorov, vahvistaa hyökkäyssuunnitelman Karjalan Kannakselle. Suomalaisten sinnikäs vastarinta on tarkoitus murtaa voimakkaalla tykistövalmistelulla ja keskitetyllä nopealla hyökkäyksellä kohti Viipuria.

Toukokuussa suurhyökkäyksestä alettiin olla huolissaan jo ay-liikkeessäkin

Viikkoa myöhemmin ylipäällikkö C.G.E.Mannerheim esittää joukkojensa komentajille lähettämässään tiukkasanaisessa kirjeessään tyytymättömyytensä Kannaksella hitaasti edenneisiin linnoitustöihin, joita hän pitää suomalaisasemien puolustamisen kannalta erittäin tärkeinä, vaikka ei vielä uskokaan suurhyökkäykseen aivan lähitulevaisuudessa.

Siitä lähtien, kun Suomi hylkäsi Neuvostoliiton vaatimat rauhanehdot, on Suomessa voitu vain arvuutella vihollisen seuraavaa liikettä. 21. toukokuuta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Eero A.Vuorikin nostaa esiin odotettavissa olevan neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen uhan.

”Rintamalla on ollut rauhallista, mutta on varauduttava siihen, että se voi muuttua suuremmaksi toimeliaisuudeksi Neuvostoliiton taholta”, hän varoittaa liittonsa valtuustossa pitämässään puheessa.

Ja jonkinlaista varautumista on havaittavissakin, ei tosin juurikaan Suomen puolella.


Panssarivaunukokeiluja Äänislinnassa toukokuussa 1944

22.5. Leningradin Rintaman tueksi irrotetun 21. Armeijan tykistön ja panssarijoukkojen siirto Kannakselle alkaa, yön turvin suomalaisilta salassa. Edelliset viikot ovat kuluneet tiiviissä harjoituksissa, jotka Puna-armeija on ottanut tosissaan. Hankkimiensa tiedustelutietojen perusteella on Leningradin lounaispuolelle rakennettu täysin suomalaisten pääasemaa vastaava harjoitusmaasto, jossa taisteluosastot ovat harjoitelleet tulevia hyökkäyksiään.

27.5. Lentorykmentti 4 saa käskyn suorittaa ilmavalvontakuvauksia Karjalan Kannaksen yllä. Kuvauksia jatketaan kaikkiaan kuutena päivänä. Ilmakuvasarjat toimitetaan 2.-8.6. välisenä aikana IV Armeijakunnan esikuntaan… josta ne lähetetään niitä sen kummemmin läpikäymättä tykistöosastolle ja jäädään Gummeruksen Jatkosota Kronikka-teoksen mukaan ”ilmeisesti odottamaan, että Ilmavoimien Kuvakeskus lähettäisi heille tulkitut kuvasarjat.”

Jos kuvat olisi käyty läpi, olisi niistä havaittu, että niissä on näkyvissä hyökkäykseen selvästi viittaavia valmisteluja.


Toukokuun lopulla aloitetut ilmakuvaukset paljastivat hyökkäykseen selvästi viittaavia merkkejä

Viimeiset hetket

4.6. Puna-armeija aloittaa 21. Armeijan taisteluosastojen siirron Karjalan Kannakselle, mikä saadaan loppuun kolme päivää myöhemmin.

Kuten aina, vallitsevaa tilannetta seurataan ja arvioidaan Karjalan Kannakselle sijoitettujen suomalaisjoukkojen keskuudessa nytkin. Joukkojen esikunnissa ei uskota Puna-armeijan lähiaikoina tapahtuvaan hyökkäykseen, joskin 18. Divisioonan esikunta ilmoittaa ”varmojen johtopäätösten teon olevan vielä ennenaikaista.”

Valkeasaaren lohkolle toukokuussa tullut 10. Divisioona kertoo odottavansa hyökkäystä, mutta vasta ”myöhemmin kesällä.” Myös 2. Divisioonan esikunnan mielestä neuvostojoukkojen yleishyökkäys on ”tuskin mahdollinen ennen heinäkuuta.”

On 8.6.1944.

Meneillään ovat viimeiset tunnit ennen Suomen sotavuosien verisimpiä viikkoja.


Neuvostoliiton 21. Armeija aloitti miehistön ja kaluston siirrot Karjalan Kannakselle toukokuun loppupuolella


Miten Suomi joutui Jatkosotaan? Kenttäpostia-lehden historiallisen erikoisnumeron löydät nyt lehtipisteistä kautta maan sekä  verkkokaupastamme. Lehteä on myynnissä rajoitetun ajan – osta siis omasi jo tänään!


Jaa kirjoitus: