Lapin evakuointi oli 75% läänin siviiliväestöstä turvaan vienyt suuroperaatio – miksi Lapin sodan evakot kuitenkin aina unohtuvat?

21.9.2021 Lapin evakuointi oli 75% läänin siviiliväestöstä turvaan vienyt suuroperaatio – miksi Lapin sodan evakot kuitenkin aina unohtuvat?

Sotavuosien evakoista puhuttaessa mainitaan yleensä vain karjalaisten kohtalo, mutta unohdetaan Lapin siviiliväestön mittava evakuointioperaatio.

Partisaanivaaran vuoksi oli Lapin pohjoisimmista osista evakuoitu jo ennen sotaa noin 12 000 ihmistä. Heti aselevon jälkeen 6.9.1944 annettiin koko Lappia sekä Oulun läänin itäisiä kuntia koskeva koko siviiliväestön evakuointikäsky, joka toteutettiin vain muutamassa viikossa. 


Yhden kuusamolaiskylän syyskuussa 1944 saama evakuointikäsky

Suurin osa siviileistä evakuoitiin Pohjanmaalle ja muualle Suomeen, mutta koska Suomella oli ratkaistavanaan myös 400 000 Karjalan evakon kohtalo, suostui Ruotsi Suomen avunpyyntöön ja otti vastaan yli 56 000 Lapin evakkoa.  

Päätöstä edelsi kuitenkin turvallisuuspoliittisista syistä johtunut epäröinti  ja Neuvostoliittoon kohdistunut epäluulo. Mitkä olivat heidän todelliset aikeensa? Millaiseen asemaan heidän mahdollinen Pohjois-Suomen miehitys asettaisi länsinaapurin? 


Sotiemme perinne_Lapin sota_suomalaisevakkoja Haaparannassa syksyllä 1944.
Lapin sodan evakkoja Haaparannassa syksyllä 1944

Evakkomatkan raskaat kokemukset  

Ruotsiin paenneita suomalaispakolaisia varten perustettiin erityinen evakuointiesikunta. 

Haaparanta julistettiin valmiusalueeksi. Siellä oli Suomesta tulevien evakkojen vastaanottokeskus, josta evakot siirrettiin junilla muualle Ruotsiin pysyvää sijoittamista varten. He saivat hätäviisumin, tupakka- ja saippuakortit. Lääkärintarkastuksen ja rokotuksen jälkeen edessä oli ns. täisauna, jota monet suomalaiset pitivät nöyryyttävänä, kertoo Lapin sotahistoriaan erikoistunut historiantutkija Kalevi Mikkonen 

Jalkaisin rajan ylittäneitä, uupuneita ja epätoivoisia evakoita oli odottamassa pikaisesti pystyyn laitettujen pakolaisleirien telttamajoitus sekä sairaiden, lasten ja vanhusten huokailujen ja itkun sekamelska. Miten kokemukset vaikuttivat siviilien, etenkin lasten ja nuorten mieliin, ei ole juurikaan tutkittu. Osalle ne koituivat liian rankoiksi, mutta sairaaloiden sotapsykiatrisia laitoksia oli vähän ja nekin täynnä sotilaita, joten siviilit saivat tulla toimeen omin voimin, ihan niin kuin edelliset viisi vuottakin, pohtii puolestaan Lapin sotaan nimenomaan siviilien näkökulmasta perehtynyt rovaniemeläissyntyinen kirjailija Kaisa Kervinen. 


Sotiemme perinne_Lapin sota_suomalaisevakoita HAaparannan vastaanottoleirillä syksyllä 1944
Suomalaisevakoita Haaparannan vastaanottoleirillä syksyllä 1944


 

Tornion maihinnousu käynnisti kostotoimet 

Alkuun suomalaisia aseveljinään pitämien saksalaisten suunnitelmissa ei ollut heidän jälkeensä jättämä hävitys. Alun perin Puna-armeijaa varten laadittua systemaattista poltetun maan taktiikkaa alettiin toteuttaa suomalaisia vastaan vasta kostona Tornion taisteluista syttyneestä ”oikeasta sodasta”. Niinpä rajan läheisyydestä Ruotsiin paenneet suomalaisevakot joutuivat kauhukseen omin silmin seuraamaan joen toiselta puolen kotikylänsä palamista. 

Evakkoja oli vastaanottamassa mm. Ruotsin Punainen Risti sekä Ruotsiin vuonna 1924 Suomen esimerkin innoittamana perustetun lottajärjestön edustajia. Perillä evakot joutuivat karanteeniin tautivaaran vuoksi. Monelle evakkomatka koituikin kohtalokkaaksi, Mikkonen muistuttaa.  

Lapin kylissä oli eletty pienessä piirissä, maailmasta erillään. Tuhkarokko, kurkkumätä ja hinkuyskä olivat tuolloin tappavia tauteja, koska monien evakkojen vastustuskyky oli huono. 

Kaikkiaan lappilaisevakoita menehtyi evakkoaikana 512, heistä 279 rovaniemeläisiä. Erityisen traagista luvuista tekee lasten korkea osuus: esimerkiksi 137 kittiläläisestä kuolleesta yli puolet olivat pikkulapsia.  


Evakossa kuolleille lappilaisille on pystytetty muistomerkkejä Ruotsin lisäksi mm. Rovaniemellä kuvassa Kittilässä Ranualla ja Posiolla kuva Rovaniemen kaupunki.
Evakossa kuolleille lappilaisille on pystytetty muistomerkkejä Ruotsin lisäksi mm. Rovaniemellä (kuvassa) Kittilässä, Ranualla ja Posiolla (kuva: Rovaniemen kaupunki)

Kiireinen lähtö 

Lotta Svärdin ja Suomen Punaisen Ristin mm. Rovaniemelle perustamien huoltopaikkojen kautta kulki Lapin teillä jatkuva evakkojen virta. Evakuoinnin keskuspaikalta Rovaniemeltä lähti päivittäin keskimäärin 20 junaa. Viimeiset junat Rovaniemeltä lähtivät 23.9., rautatieyhteys Oulusta Kemijärvelle ja Sallaan saakka katkesi syyskuun 24. päivänä. Mitä olisi tapahtunut, jos matkaan ei olisi päästy ajoissa?  

– Vastauksen tähän antoi eräs vanha pappa evakon jälkeen: ’Kothinhan met olisimma takasin menhet, mihinkä sitä ihiminen muuale!” Kervinen kertoo. 

Ihan niin kuin Karjalassakin, ei valmistautumisaikaa juurikaan ollut.  

– Aikaa lähtöön ja välttämättömimmän tavaran mukaan valitsemiseen annettiin muutamasta tunnista pariin päivään. Tärkeimpiä tavaroitaan kaivoivat evakkoon lähtevät kiireellä maahan tai piilottivat heinälatoihin. Pohjoisimpien syrjäkylien asukkaat ja poromiehet jäivät koteihinsa tai syrjäisiin kalakämppiinsä, sillä he olivat oppineet, etteivät saksalaiset tulisi pohjoisen korpiin kuin isolla porukalla ja nyt heillä tiedettiin olevan kiire jättää Lappi ja siirtyä Norjaan, Kervinen sanoo. 

– Viimeinen juna Kemijärveltä odotti karjavaunuineen ja evakkoineen Misin asemalla kolme päivää, ennen kuin saksalaisilta saatiin Rovaniemellä neuvoteltua 15. päivä syyskuuta veturi viemään junaa etelään päin. Rata oli jo miinoitettu, mutta evakkojen takia sitä ei vielä räjäytetty. Odotus oli yhtä kärsimystä ja lapset itkivät, miksi ei jo lähdetty kotiin.  

Kaikkiaan Lapista evakuoitiin 168 000 ihmistä, eli n. 75 prosenttia koko väestöstä. Lisäksi evakuoitiin kymmeniätuhansia karjaeläimiä, sillä niitäkään ei haluttu jättää saksalaisten armoille. Härkävaunujen lisäksi niitä kuljetettiin kävellen jopa satojen kilometrien mittaisia matkoja. Miesten ollessa yhä rintamalla, lankesi tämä tehtävä pääosin nuorille tytöille. Tämä selittää osaltaan sen, miksi nykyään Lapissa paikoin jopa 70% tunnuksen omaavista veteraaneista on naisia – käytännössä kun koko Lappi laskettiin sotatoimialueeksi.   


Sotiemme perinne_Lapin sota_karjan evakuointitehtävät jäivät Lapissakin usein nuorille tytöille.
Karjan evakuointitehtävät jäivät Lapissakin usein nuorille tytöille

Hidas paluu arkeen 

Joulukuussa 1944 alkoi niiden evakkojen paluu, jotka olivat saaneet paluuluvan ja joilla oli paikka, mihin mennä. 

– Kotiin palanneiden kesken vallitsi voimakas yhteishenki ja -ymmärrys: se, mitä toisella oli ja toisella ei, jaettiin, ja näin Lapin asukkaat pääsivät uuden elämän alkuun. Monet evakosta palanneet olivat menettäneet kaiken ja joutuivat aloittamaan elämänsä uudestaan saunoissa ja navetoissa asuen, mutta Lapin naiset osasivat selviytyä, vaikkei heillä olisi ollut muuta kaksi kättä ja savuavat rauniot. Leivänkin he saattoivat paistaa poltetun kotitalonsa pirtin uunin raunioissa, Kervinen kehaisee. 

Kaikesta oli pulaa, ravinnostakin.  

– Perunoita nostettiin jo routaantuneesta maasta, että olisi edes jotain syötävää.

Pohjanmaalta evakkojen paluu alkoi jo vuodenvaihteen jälkeen, Ruotsista vasta keväällä. Suurin osa oli palannut kotiseuduilleen syksyyn 1945 mennessä, mutta sotalapsia palautettiin vielä 1947.  

– Paluu oli hidasta: juna ei kulkenut ja autoja oli tuolloin vielä vähän ja nekin kiireisiä.


Saksalaisten Lapin sodassa hävittämää Rovaniemeä 16.10.1944.
Saksalaisten Lapin sodassa hävittämää Rovaniemeä 16.10.1944


 

Jatkuva miinavaara 

Jälkeenpäin on esitetty kritiikkiä siitäettä paluun annettiin miinavaaran mittavuuden huomioon ottaen tapahtua liian aikaisin. Seuraavien viiden vuoden aikana Lappiin kätketyt miinat tappoivatkin 205 siviiliä. 

Jälleenrakennuksen aika oli tuhojen laajuuden vuoksi Lapissa erityisen raskas. Siihen saatiin apua etenkin YK:n hätäapu- ja jälleenrakennusjärjestö UNRRA:lta, joka toimitti Suomeen mm. elintarvikkeita, tekstiilejä, lääkkeitä ja taloustarvikkeita.  

Ihmisiäkin hitaampaa oli karjan paluu evakosta, Kervinen huomauttaa.  

Rovaniemelle juna pääsi tulemaan huhtikuussa 1945, mutta Kemijärvelle asti rata saatiin korjattua vasta kesällä 1946.  Vielä syksyllä 1945 oli Pohjois-Suomessa vain yksi posti, Kemissä, mutta jo marraskuussa pystyttiin postia lähettämään ja vastaanottamaan Rovaniemellä ja pian saatiin yhteydet luotua muuallekin Lappiin. Sen merkitys oli kotona yksin odottaville sodasta palanneille miehille suuri, koska he nyt vihdoin saivat kosketuksen evakossa oleviin omaisiinsa. Pikkuhiljaa Lappi alkoi taas elää ja kehittyä ja siinä sivussa ihmisten mieletkin alkoivat korjata itseään sodan traumoista



Tiesitkö, että Lapin sota kylvää tuhoaan vielä yli 75 vuotta päättymisensä jälkeenkin? Sivuiltamme löydät lisääkin juttuja tästä erikoisesta sodasta ja sen kokeneista:

 



Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden Lapin Sota- teemaisessa numerossa 2/2020. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä, pelkän lehden voit tilata täältä.

 

Jaa kirjoitus: