Minun veteraanini: Joel Figur – ”Rakkaudessa ja sodassa kaikki keinot ovat sallittuja”

Minun veteraanini: Joel Figur – ”Rakkaudessa ja sodassa kaikki keinot ovat sallittuja”


Jokaisessa Kenttäpostia-lehdessä suomalaiset kertovat veteraanista elämässään. Tällä kertaa helsinkiläinen Joel Figur jakaa Hodie-äitinsä tarinan. Haluaisitko sinä jakaa tarinasi? Ota yhteys toimitus@sotaveteraaniliitto.fi

[br]

Joel Figurin äiti Hodie toimi jatkosodassa radiotiedustelussa

[br]

Helmikuussa 1942 Päämajan radiopataljoonan tehtäväksi annettiin perustaa 5. komppania, ns. diplomaattikuuntelukomppania, johon koulutettiin sekä asevelvollisia että kantahenkilökuntaa. Komppanian lotilla oli erityistehtävä: undulaattipiirturin nauhoille piirtyneiden sähkötysviestien puhtaaksikirjoittaminen. Noin 90 komppanian varsinaiseen tiedustelutoimintaan osallistuvista henkilöistä näitä puhtaaksikirjoittajia oli 11. Yksi heistä oli äitimme, Hodie Figur (os. Gottlieb).

Lottien periaatteista poiketen tähän tehtävään valittiin ylioppilaita tai korkeakoulututkinnon suorittaneita lottia. Äiti oli liittynyt ylioppilaslottiin, eikä kestänyt kuulemma montaakaan päivää, ennen kuin hänelle soitettiin ja pyydettiin saapumaan Grankullan Samskolaniin kuuluvaan Klostrettiin, missä komppania sijaitsi.

Suomen radiotiedustelun alkuperäinen kohde oli Neuvostoliitto ja sen sotilaallinen radioliikenne, mutta vuonna 1942 ruvettiin seuraamaan myös muiden valtioiden diplomaattiliikennettä. Tästä tuli 5.komppanian päätehtävä neuvostoliikenteen jäädessä pois, sillä äiti kertoi Neuvostoliiton käyttäneen ns. kertakäyttöblokkia, jonka murtaminen oli mahdotonta.

Olen myöhemmin etsinyt tietoa noista tehtävistä ja diplomaattikuuntelu kuulemma poikkesi tavanomaisen sotilaallisen sähkötysliikenteen kuuntelusta sen vuoksi, että sähkötys tapahtui konelähetyksenä erittäin suurella nopeudella. Vastaanottamiseen tarvittiin siksi erityinen piirturi, undulaattori, jonka piirtojäljestä morse-merkit luettiin.          

[br]

Undulaattorilla avattujen viestien puhtaaksikirjoittamista, Hodie Figur kuvassa oikealla (kuva: Lauri Lehtosen kokoelma)

[br]

Lotille ei tunnustusta

Kaikkiaan radiotiedustelutoimintaa hoiti jatkosodassa äidin mukaan 1300 miestä ja naista.

Ensimmäinen asia, jota heiltä vaadittiin, oli vaitiolovelvollisuus.

Radiotiedustelun lottien työ oli ympärivuorokautista. Työtä tehtiin neljässä vuorossa. Pikaliikenteessä kerääntyi paljon nauhoja, jotka toimitettiin avattaviksi Päämajaan Mikkeliin. Vaikka kaikilla oli vaikenemisvelvollisuus eikä kukaan puhunut tehtävistään, tiesivät äiti ja muut lotat, että aina jos joku pojista oli poissa, olivat he lähteneet viemään tärkeitä sanomia marsalkka Mannerheimille Mikkeliin.

Ne pojat saivat sodan päätyttyä myös rintamatunnuksen, joka lotilta jäi saamatta- heidän palveluspaikkaansa Kauniaisissa (ja myöhemmin Uudessakaupungissa) kun ei katsottu sotatoimialueeksi. Se äitiä harmitti, mikä on ymmärrettävää: tänä päivänä on kiistatta todettu radiotiedustelun merkitys silloisessa sodankäynnissä. Ilmeisesti Päämajassa työskennelleet radiotiedustelulotat sen kuitenkin saivat.

Hodie Figur nuorena

Ensimmäisiä kertoja äiti puhui työstään kaksi vuotta ennen kuolemaansa Suomen juutalaisten sotaveteraanien perinnekillan vuosikokouksessa pitämässä esityksessään maaliskuussa 2013. Hän oli tuolloin 91.

Salasanomien murtamistoiminnan alku oli kuulemma matemaattinen analyysi. Oli ”löydettävä ilmiö; ominaisuus, jota tilastollisesti ei voitu pitää sattumanvaraisena.” Paras ”ilmiö” oli toisto, eli sama merkkijono, joka löytyi useampaan kertaan samassa tai eri sanomissa. Tuijotus kannatti, koska joskus niissä pyrittiin hämäämäänkin. Nelinumeroisessa sanomassa saattoi esimerkiksi olla toistuvia numeropareja, jolloin sanoma saattoikin paljastua ”kakkoseksi”, joka vain hämäystarkoituksessa annettiin ”nelosena”.

[br]

Stella Polaris alkaa

Kesäkuussa 1944 komppania siirtyi Uuteenkaupunkiin hotelli Vallilan tiloihin. Samaan paikkaan siirtyi myös salasanomien avausporukka. Siellä toiminta jatkui muutaman kuukauden, sitten oli Operaatio Stella Polariksen vuoro.

Äidin komppaniasta jäi Suomeen operaation alkamisen jälkeen vain muutama henkilö, äiti heidän joukossaan. Hänellekin tarjottiin mahdollisuutta lähteä, mutta ei nähnyt mitään syytä lähteä eikä halunnut jättää vanhempiaan yksin. Suuri osa Ruotsiin lähteneistä joutui kuulemma palaamaan Suomeen kevään 1945 kuluessa.

Äiti kertoi, että suurin osa pelastusoperaation nauhoista on myyty eri valtioille, ja että joitain poltettiin Uudessakaupungissa sodan päätyttyä. Hänen mukaansa on vieläkin ihmisiä, jotka pysyvät poissa Suomesta, koska pelkäävät, että heistä syytettäisiin jostain operaatioon liittyvästä.

Äidillä itsellään ei ollut milloinkaan tunnetta, että hän olisi tehnyt jotain lainvastaista. Ehkäpä vanha viisaus on oikeassa, hän arveli. Että sodassa ja rakkaudessa kaikki aseet ovat sallittuja. 

[br]

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 4/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille. Jäseneksi pääset liittymään tästä,  pelkän lehden voit tilata täältä.