Vähän aikaa sitten kerroimme, kuinka  Olli Kivioja, yksi viimeisistä Pilven Veikoista, valmistautui saattamaan entistä aseveljeään viimeiselle matkalleen. Vain joitain viikkoja sen jälkeen oli hänen itsensä vuoro.

Uutinen pysäytti taas kerran veteraanityön todellisuuteen: itsenäisyytemme sankareiden rivit harvenevat kiihtyvää vauhtia. Tieto Kiviojan pois nukkumisesta pääsi kuitenkin yllättämään, sillä vaikka ikää oli jo 93 vuotta, oli hän aktiivinen ja virkeä veteraani. Tavatessamme hänet viime joulukuun alussa Helsingissä avautuneen Muisto Sodasta- näyttelyn avajaisissa, oli miehellä kiire kotiin pakkaamaan.

– Aamulla on lähtö Kilpisjärvelle, hän virnisti tuolloin.

Varmasti ensimmäinen kaikkien tämän helsinkiläisherrasmiehen tavanneiden mieleen nouseva muisto hänestä onkin hänen hymynsä.

Huumori oli miehille sodassa tärkeä selviytymiskeino, joka väritti myös Kiviojan tarinoita sotakokemuksistaan, kuten hänen haastattelunsa Iltasanomien 100 tarinaa sodasta- sarjaan osoittaa.

– Ensimmäinen kokemukseni sodasta oli se, kun tulin Uhtualle täydennysmiehenä. Ilmoittautuessani minulle neuvottiin polku, jota pitkin pääsin konekiväärikomppanian korsulle. Ne varoittivat, että siinä on notkopaikka, jota tarkka-ampujat kyttäävät – että siinä pitää kyykistyä. Minä kävelin ja siinä kasvoi pieniä koivuja, joissa ei tietenkään ollut silloin lehtiä. Minä kyykistyin, mutta en ehkä ihan tarpeeksi – kuulin vain, kun luoti viuhahti pään ohi. Onneksi ohi. Sen jälkeen opin kyllä kyykistymään, kun sitä polkua kuljin!

Pelkkää hymyä olimme mekin, kun edellisen kerran tavatessamme istuimme alas kuuntelemaan hänen humorististisia muistojaan lentäjälegenda Ilmari Juutilaisesta.

[br]

[br]

– Kun tuli syyskuu 1944 ja aselepo Neuvostoliiton kanssa, niin piti lähteä ajamaan saksalaisia pois Lapista. Juutilaisen siipimies, toinen Messerschmitt- lentäjä oli kysynyt, että ”mitäs sä Illu nyt tykkäät, kun lähdetään sotimaan entistä aseveljeä vastaan?” Illu sanoi vaan, että mehän mennään sinne minne Marski käskee!

Käskyä ei kuitenkaan tullut.

– Seuraavana päivänä kun piti lähteä, oli huono lentosää ja sitä seuraavana päivänä Saksan armeija oli jo vetäytynyt Lapissa jo sen verran kauas, että Messerschmittejä ei sinne lähetetty, koska niiden yhden tankkauksen lentomatka oli sen verran lyhyt, Kivioja kertoo,

Samaisen vuoden syksyyn ajoittuu Kivimäen seuraavakin tarina.

[br]

[br]

– Välirauhan tultua syyskuussa (1944), saapui neuvostoliittolainen ilmakenraaali Uttiin tarkastukselle. Suomalaislentäjät kutsuttiin siihen kasarmin kentälle paririviin ja tämä venäläiskenraali kätteli heistä jokaista. Kenraalille esiteltiin kunkin kohdalla, että mikä mies tämä on, jota hän on kätellyt.

Sitten tuli Juutilaisen vuoro.

– Kun sanottiin, että tässä on se Ilmari Juutilainen, joka on ampunut alas 96 konetta ilman ainuttakaan vihollishävittäjän omaan koneeseen aiheuttamaa osumaa, niin kenraali sanoi, että tämmöinen mies meillä lähetettäisiin Sotshiin lomalle! Ilmari Juutilainen vikkelänä karjalaispoikana vastasi heti, että kiitos herra kenraali –  jos saan vaan paluulipunkin!

Karjalainen huumorintaju kantoi sortavalalaissyntyistä Juutilaista Kiviojan mukaan loppuun saakka.

– Viime aikansa Ilmari oli Tuusulan terveyskeskuksessa. Minä menin tervehtimään häntä hänen siipimiehensä Saku Heiskasen kanssa ja sanoin sitten, että minä tässä nuorempana kiitän, että te teitte työn jo niin valmiiksi että meille nuoremmille ei jäänyt mitään. Ilmari iski silmää ja sanoi ”teidän pitäisi aloittaa sota uudelleen!”

– Tällainen oli asenne ainakin siellä Ilmavoimissa näihin vaihtuviin vihollisiin ja vihollisten lopettamiseen. Eiköhän tämä taas riitä tarinoiksi, hymyilevä Kivioja päätti muistelonsa.

Viimeistä kertaa.

[br]

[br]

Olli Kiviojan Muistoja sodasta- tallenteeseen pääset tutustumaan täällä.

Kiviojan 100 tarinaa sodasta- videon löydät puolestaan täältä.