Kenttäposti on kriisitilanteisiin suunniteltu Suomen puolustusvoimien postinkuljetus- ja osoitejärjestelmä, jonka toimivuutta testataan harjoituksissa yhä tänäänkin. Sotavuosina se oli tärkeä kommunikaatioväline kotiväen sekä rintamalla taistelevien sotilaiden välillä. 

[br]

[br]

Ensimmäisen kerran kenttäpostia koekäytettiin kesällä 1939 valmiusasemaan määrätyissä joukko-osastoissa ja jo Talvisodassa kirjeet kulkivat vastaanottajalleen alle viikossa. Kaikkiaan sotien 1939 – 1945 aikana kenttäpostin kautta kulki pitkälti yli miljardi lähetystä. Sen merkitys niin kotirintaman mielialan kuin joukkojen taistelutahdon ylläpitämisessä tuli pian selväksi myös sodanjohdolle, ja heti Jatkosodan alkaessa muistutettiin lehdissäkin ihmisten velvollisuudesta kirjoittaa, ”jottei sotilas tuntisi oloaan yksinäiseksi”. 

[br]

[br]

– Kirjeenvaihdosta liki kaksi kolmasosaa kulki rintamalta kotiväen suuntaan, paljastaa Hannele Lamminpään Jatkosodan kirjeiden merkitystä sotilaan ja kotiväen selviytymisen välineenä tutkineessa, materiaalipankistammekin löytyvässä gradussaan.  

[br]

[br]

Nelinkertaisti postin määrän 

Talvisodassa kenttäpostin välityksellä sai maksutta lähettää enintään 45 gramman painoiset kirjeet ja postikortit. Paketteja välitettiin vain kotirintamalta sotilaille. Yksittäisten ihmisten välinen kirjeenvaihto saattoi nousta satoihin lähetyksiin, minkä seurauksena sotavuosina lähetetyn postin määrä nousi nelinkertaiseksi ja niinpä jo syksyllä 1941 koettiin tarpeelliseksi ryhtyä rajoittamaan kotiseudulta joukkoihin lähetettävien pakettien määrää. Tuolloin otettiin käyttöön alennettuun postimaksuun oikeuttavat kenttäpostimerkit, joita palveluksessa oleville jaettiin maksutta tietty määrä – ensin 4, myöhemmin 8 kuukaudessa.  

Syksyllä 1943 rajoitukset laajenivat koskemaan myös kirjepostin määrää, minkä maksuttomuuden takaavia kenttäpostilipukkeita jaettiin sotilaille kaksitoista kuukaudessa. Rintamalta kotiin kulkivat maksutta edelleen korkeintaan 40 gramman painoiset kirje- tai korttilähetykset sekä alle viiden kilon paketit. Kotirintamalta lähetettyjen kirjeiden paino oli rajattu 250 grammaan, pakettien kahteen kiloon. 

[br]

[br]

Paketit tuntemattomille 

Oman lukunsa kenttäpostin historiassa – ja sotavuosien solidaarisuudessa – muodostavat ns. tuntemattoman sotilaan paketit. Sotajoulujen alla kotirintamalla urakoitiin esimerkiksi kirjoja, makeisia ja sukkia sisältäviä paketteja jaettavaksi myös heille, jotka eivät muuten olisi muistamisia saaneet. Käytäntö sai niin suuren suosion, että paikoin niitä riitti joukko-osastoissa jokaiselle sotilaalle. 

– Ne juhlistivat joulupäivää, kun posti toi niitä meille tykistön miehillekin, muistelee kaksi joulua rintamalla viettänyt helsinkiläisveteraani Jaakko Estola.

Ventovieraiden ihmisten rintamalla joulua viettävien sotilaiden tunnelmia nostattamaan kokoamat paketit tuottivat ilon lisäksi myös hämmennystä.

– Parissa paketissa oli ketsuppia, mutta maalaispojat eivät olleet koskaan sellaista nähneet ja kovasti kyselivät, että mitäs tällä nyt sitten maalataan? Käyttämättä jäivät, hän hymähtää.

[br]

[br]

Jatkosodan alussa myös julkaistiin oppaita siitä, miten postia tulisi kirjoittaa. Sävyn piti pysyä reippaana ja kannustavana: sotilaita varoitettiin kertomaan tappioista, kotirintamaa puolestaan kehotettiin olemaan rasittamatta taistelijoita turhilla valituksilla kotipuolen ongelmista. Kenttäpostia sääteli tiukka sensuurielin, jonka tarkistuksin varmistettiin, ettei kirjeissä ollut sopimatonta sisältöä, kuten yksityiskohtaisia tietoja joukkojen liikkeistä, vahvuudesta tai aseistuksesta. Tarkastajat seurasivat kirjeiden kautta myös mielialojen kehitystä, mistä raportoitiin sitä varten perustetulle tiedustelulle. 

Osoitteita ei lähetyksissä myöskään käytetty, koska ne olisivat vihollisen käsiin joutuessaan paljastaneet joukkojen sijainnin. Niinpä kenttäpostikonttoreiden verkosto operoi eri yksiköille nimettyjen peitelukujen perusteella. Miehet itse käyttivät kirjeissään myöhemmin kovin tunnetuksi nousseita ilmaisuja ”täällä jossain” tai ”kannon nokassa”. 

[br]

[br]

Tärkeä ruoka-apu 

Rajoituksia kohdistui paitsi lähetysten sävyyn ja kokoon, myös sisältöön. Alkoholia niissä ei saanut lähettää, samoin rahasummien määrää rajoitettiin. Pääasiassa rintamalta kodin suuntaan kulkenut rahaliikenne olikin varsin huomattavaa: nykyrahassa sitä liikkui pelkästään virallisten postiosoitusten kautta 260 miljoonan euron edestä.  

Alkuun myös ruokapaketit kiellettiin pilaantuvuutensa vuoksi, mutta sodan edetessä kieltoa alettiin löysätä ja hyvä niin, sillä elintarvikepula oli supistanut myös taistelevien joukkojen päivittäisiä muona-annoksia. Pahimmillaan tilanne oli vuodenvaihteessa 1941-1942. 

– Meillä oli silloin nälkä. Se täytyy ihan suoraan sanoa. Jos siviilistä ei olisi tullut ruokapaketteja, niin olisi ollut aika lailla ankeaa se homma, muisteli Syvärillä taistellut tammelalaisveteraani  Pentti Simola myöhemmin. 

Aina ei kenttäpostikirjeenvaihdon taltioimaa sodan humaania ulottuvuutta ole osattu arvostaa, minkä vuoksi paljon postia on päätynyt jälkipolvien toimesta kirpputoreille ja kaatopaikoille. Kirjeitä on lahjoitettu myös eri maakuntamuseoihin ja -arkistoihin, samoin kuin Kansallisarkistoon sekä Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistoon, jonka hallusta löytyy maan suurin, liki 40 000 kirjettä käsittävä kokoelma. Viime vuosien aikana aihetta on ilahduttavasti innostuttu tutkimaan, ja useammankin tähän liittyvän opinnäytetyön löydät Sotaveteraaniliiton nettisivun materiaalipankista.  

[br]

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden Kotirintama- teemaisessa numerossa 5&6/2020. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä.