Syksyllä 2016 Etelä-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti Kortesniemi sai yhteydenoton paikalliselta yritykseltä tarjoten lahjoitusta. Hänen odotuksensa eivät kuitenkaan olleet kummoiset.

– Kyllähän noita yhteydenottoja ja tarjouksia on tullut, ihan alueen suurilta tekijöiltä, Kortesniemi kertoo, koko kansan tuntemia nimiä mainiten.

– Kysyvät lupaa käyttää veteraanijärjestön tunnusta kampanjassaan veteraanijärjestölle sen tuotoista tehtävää lahjoitusta vastaan. Veteraanien auttamisella on markkinoitu, se status kyllä kelpaa, mutta mitään rahoja ei kuulu.

Tämä yritys oli kuitenkin toista maata. Itsenäisyyspäivän aaton tuotto kilahti kokonaisuudessaan Etelä-Pohjanmaan veteraanityöhön, ihan niin kuin jokainen itsenäisyyspäivän aatto siitä eteenpäin.

– Siinä puhutaan tuhansista euroista. Se on iso ele, etenkin tuollaiselle pienyrittäjälle, Kortesniemi muistuttaa.

Ihan sieltä tavanomaisisimmasta päästä ei ole kyllä kyseinen yrityskään, neljän kolmekymppisen kundin pyörittämä Tatuointiliike Seinäjoki.

[br]

[br]

Nuorten miesten uhraukset 

Sitä, mistä idea tempaukseen tuli, eivät yrittäjät eivät osaa sen tarkemmin sanoa.

– Ehkä pitäisikin kysyä niin päin, että miksi ei antaisi, jos kerran pystyy – etenkin jos on itselle tärkeä asia? Se on jonkinlainen velvollisuudentunto ja kiitollisuus siitä, että me ollaan vapaita. Asia voisi olla hyvinkin eri lailla. Se juontaa terveestä kunnioituksesta vanhempia sukupolvia kohtaan, arvioi Pekka, jonka molemmat isoisät olivat sodassa.

Näin kolmenkympin korvilla veteraanisukupolven uhraukset tulevat erityisen lähelle.

– Se ikäpolvi on kuitenkin hirveän nuorena ihmisenä uhrannut kohtalaisen paljon omasta elämästään siihen, että toisilla olisi hyvä olla. Isänisäni oli jo talvisodassa ja vielä jatkosodassakin hän oli alta kolmenkymmenen. Äidinisä oli 1922 syntynyt – hänkin oli jo 23-vuotiaana sodan käynyt. Ihan junnu! Paapan veli kuoli talvisodassa, juuri ja juuri parikymppisenä hänkin.

Hän myös muistuttaa, ettei sota niillä kotiin palanneillakaan rintamalle jäänyt.

– Se kulkee koko elämänkaaren mukana.

[br]

[br]

Apua mahdollisimman monelle

Kortesniemeen nuoret yrittäjät ovat tehneet vaikutuksen paitsi sitoumuksellaan, myös vaatimattomuudellaan.

– Lahjoitukset ovat pörssiyhtiöiden tasoisia, mutta he eivät mainosta sillä itseään. Kyllä tämä huomiota on piirissä herättänyt, tällaisella kädenojennuksella on merkitystä.

Siinä, missä ajanvarausta saattaisi muuten joutua odottamaan pitkäänkin, ei niitä itsenäisyyspäivän aatolle oteta. Sisään kävellä kuka vain ja ihmiset palvellaan tulojärjestyksessä.

Lahjoituksella tuetaan eteläpohjalaisia veteraaneja sekä heidän puolisoitaan ja leskiään. Ainut toive, mikä pojilla on ollut, että sillä pystyttäisiin auttamaan mahdollisimman montaa.

– Meillä ei ole ollut mitään yksittäistä toivetta lahjoituksen kohdentamisesta. Eihän meillä ole realistista kuvaa siitä, että missä se todellinen tarve on. Yhdistyksillä sen sijaan on, Pekka huomauttaa.

– Suuret lääkekustannukset ovat yksi asia, johon apua tarvitaan. Lisäksi lahjoitusta käytetään veteraaniväestön kuljetusten järjestämiseen ja esimerkiksi heidän joulutervehdyksiinsä, Kortesniemi kertoo.

Veteraaneja piirin alueella on vajaa 400, heidän puolisoitaan ja leskiään noin 1500.

[br]

[br]

Tatuoijaksi vahingossa

Pojat naurahtavat päätyneensä tatuoijiksi vahingossa. Kiinnostus heräsi omien tatuointien lisääntymisen myötä. Kerran kokeiltuaan se vei mennessään. Ala on sellainen, ettei sitä missään koulunpenkillä opeteta.

– Tatuointiliikkeessä tai kotona. Ei siinä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin epäonnistua muutaman kerran, Pekka ja Janne nauravat.

– Tatuointejahan on tehty jo tuhansia vuosia. Meillä sen on ottanut omakseen yhteiskunnassa joku marginaaliosa. Joskus se oli merimiehet, sitten yleistyivät vankilatatuoinnit. Viimeisen 10 vuoden aikana siitä on tullut niin sosiaalisesti hyväksyttyä, että siitä on tullut koko kansan juttu, Pekka selventää.

Molemmilla on tatuointeja enemmän kuin laskea jaksaa. Tatuoinneissakin trendit tulevat ja menevät, mutta ruusu on poikien mukaan yksi kestosuosikeista. Myös sota-aiheisia tatuointeja kysytään.

– Ei siitä kauaa ole, kun tatuoin Mannerheimin yhteen sisähauikseen, hän paljastaa.

Ihan kaikkeen eivät pojatkaan kuitenkaan suostuisi.

– Sellaista en lähtisi tatuoimaan, joka sotii omaa arvomaailmaa vastaan, arvioi Janne. Samoilla linjoilla on myös Pekka.

– Natsi-swastika, ääri-islamin symbolit tai palavat Suomen liput, hän listaa omia äärimmäisyyksiään.

Veteraanien perinnön ylläpitämisen hän kokee tärkeäksi vastaisuudessakin.

– Eikö se vähän niin ole, että kun tiedät jotain historiasta, niin sitä ymmärtää paremmin tätä päivää?

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu uuden Kenttäpostia- lehden ensimmäisessä numerossa 1/2019, jonka pääset kokonaisuudessaan lukemaan täällä. Lehti toimitetaan kaikille jäsenille, mutta sen voi tilata myös vuosikertana. Jäseneksi pääset liittymään täällä, lehtitilauksissa ota yhteyttä riina.lillfors@sotaveteraaniliitto.fi