Sodan loppuvaiheessa osa Sotilaskotiliiton kortistoista tuhoutui. Osaltaan tämän vuoksi ei vieläkään ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka monta vihreistö sisarista kaatui. Sotavuosien tiedetään kuitenkin vaatineen ainakin kuuden sotilaskotisisaren hengen. Kolme heistä kuoli 5.7.1942 koko Suomea järkyttäneessä partisaani-iskussa.

Sotilaskotiliiton puheenjohtajasta Toini Jänneksestä, pohjoisen alueen sotilaskodeista vastaavan 5. sotilaskotikeskuselimen talouspäälliköstä Faini Aflechtista sekä Kiestingin suunnalla toimivasta sotilaskotisisaresta Greta Palojärvestä koostuva delegaatio oli edellisen viiden päivän ajan kiertänyt 5. SKEn toimialueeseen kuuluvia rintamasotilaskoteja.

[br]

[br]

Myöhään illalla 4.7. seurue jätti taakseen Vienanhovin sotilaskodin ja otti suunnakseen Lohilahden, noin 20 kilometrin päässä Kiestingistä. Siellä heitä odotti JR12:n sotilaskoti Tapparan pesä, jossa arvovieraita varten järjestettyyn juhlaan odotettiin satoja sotilaita, heidän joukossaan Divisioona J:n komentaja, kenraalimajuri Väinö Palojärvi, Gretan puoliso. Heidän matkansa kuitenkin katkesi Juntusrannan-Kuusamon tielle Murtovaaraan vain muutamaa tuntia myöhemmin.

Sota koetteli Palojärveä ankaralla kädellä muutenkin: vain kolmen kuukauden kuluttua vaimonsa murhasta hän menetti Lentosotakoulussa vänrikkinä olleen Henrik-poikansa moottorivian pudotettua tämän koneen.

[br]

[br]

Muistelmissaan ”Vihreä sisar korpisodassa” yksi Tapparan pesässä odottaneista sotilaskotisisarista, Hilkka Salmio kertoo, ettei Aflecht olisi halunnut matkalle lainkaan, sillä hänellä oli alusta saakka paha aavistus.

Turvanaan naisilla oli saattovartio ja heidän edellään ajoi varmistusauto. Naisia kuljettavan auton ikkuna oli rikki, minkä seurauksena heidän edellä ajavan maastoauton jäljiltä pöllyävä maantiepöly tulee suoraan heidän autoonsa. Niinpä he ehdottivat, että autojen järjestystä vaihdettaisiin. Näin tehtiin ja matkaa jatkettiin. Valtakunnanraja ylitettiin aamukahdelta.

Noin puolitoista tuntia myöhemmin saattue oli nousemassa ylämäkeen kulkevaa tietä. Näkyvyys oli huono ja molemmin puolin tietä väijytykseen ryhmittäytynyt partisaaniryhmä pääsee yllättämään heidät. Vihollisen avatessa tulen sai Palojärvi, auton kuljettaja sekä varmistusmies surmansa saman tien. Autoon seuraavaksi heitetty palopommi tekee sellaista tuhoa, että esimerkiksi Palojärvi pystytään tunnistamaan vain hänen klo 3.40 pysähtyneen rannekellonsa kaiverruksesta. Jännes ja Aflecht pääsivät pakenemaan autosta, mutta kaatuvat tulituksessa auton viereen. Varmistusauton miehistö selviää vahingoittumatta.

Partisaani-iskut ovat pohjoisessa vuoden aikana vain kiihtyneet ja viikkoa aikaisemmin alueen liikenteestä vastuussa oleva, Divisioona J:n esikuntapäällikkö, majuri Wolf H. Halsti oli sulkenut tien liikenteeltä partisaanien iskettyä saksalaiskuormastoon. Tämä oli kerrottu myös naisille, mutta nämä olivat vastanneet saaneensa divisioonan komentajalta luvan ja turvatoimet.

”Niinpä oli mieheni vielä kerran varoitettuaan heitä antanut puomin nousta ja sanonut, että ajakoot sitten herran nimeen omalla vastuullaan”, kirjoitti tapahtuneen henkilökohtaisesti ottanut Halsti tapahtuneesta vaimolleen kolme päivää myöhemmin.

[br]

[br]

Iskua seuraavana päivänä Helsinkiin tuodut vainajat haudattiin 10.7.1942 Helsingin Vanhassa kirkossa kansalliseksi surujuhlaksi muodostuneessa tilaisuudessa, jota kunnioitti läsnäolollaan mm. Tasavallan presidentin puoliso Gerda Ryti. Iskun tapahtumapaikalle pystytettiin vielä samana vuonna valkoinen puuristi, joka 1950-luvulla korvattiin kivisellä muistomerkillä.

[br]

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 4/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille (tai se on tilattavissa vuosikertatilauksena 15€).

Jäseneksi pääset liittymään tästä, pelkän lehden voit tilata täältä.