Seppo Korppoo oli toisen haavoittuneen kanssa viimeisiä Viipurista 1944 pakenemaan päässeitä. Toinen heistä toimi pakomatkan silminä, toinen jalkoina.  Tässä hänen hurjan pakotarinan kertoo hänen poikansa, helsinkiläinen sotahistorioitsija Tapio Korppoo.

[br]

[br]

Isäni Seppo Korppoo ei meille lapsilleen juuri kertonut sodasta vaan pikemminkin kehotti, että ”jos vanhana alan kelata sotajuttuja, käskekää pojat minua pitämään turpani kiinni!” Mutta joku poikkeuskin oli, varsinkin koskien hänen haavoittumistaan Viipurissa, kun kaupunki menetettiin. 

Kuten pääosa puolustajista, hänkin oli saapunut kaupunkiin vasta edellisenä päivänä, mutta ei joukko-osastonsa mukana Syväriltä vaan suoraan lomalta.  Matkaselän risteysasemalla hän oli saanut tiedon, että 20. Prikaati oli siirtynyt Viipuriin. 

[br]

[br]

Venäläisten hyökkäys 

Sotilaspassinsa mukaan isä oli 20.6.1944 joukkueenjohtaja 20. Prikaatin I Pataljoonassa.  Hän kertoi kuuluneensa siihen joukko-osastoon, joka teki Ristimäen kaupunginosaan suuntautuneen vastahyökkäyksen. Hän kertoi olleensa suojassa jonkin hautausmaan kiviaidan takana Kannakselta tulevan tien varressa siinä kohdassa etulinjaa, jossa venäläiset tankit hyökkäsivät.  

Näin ollen hän lienee kuulunut kapteeni Uuno Tarkin johtamaan vahvistettuun 2. komppaniaan, joka aluksi oli sijoitettu reserviksi etulinjan taakse.   

Ristimäen hautausmaat ovat Viipurin itäosassa, jossa sijaitsivat VKT-linjan etummaiset pesäkkeet. Kannaksentie kulki hautausmaiden välistä. Hautausmaat ovat luonnollisia asemapaikkoja ja tukikohtia. Kivisen hautuumaan aidan takaa oli hyvä ampua hyökkääjää ja sen suojassa vaihtaa paikkaa.  

Isä kertoi hypänneensä hautausmaan kiviaidan yli, kun hyökkääjien Klim Vorošilov– tankki ajoi sillä kohdalla Kannaksentietä kaupungin keskustan suuntaan. Hän yritti asettaa kasapanoksen tankin telaketjun päälle, jonka jälkeen hyppäsi suojaan tienojaan. Panos kuitenkin ponnahti juuri siihen samaan tienojaan, jolloin isä sai räjähdyksestä päähänsä tainnuttavan tällin.  

[br]

[br]

Isän haavoittuminen 

Ensimmäisen pataljoonan sotapäiväkirjassa mainitaan vänrikki Korppoon haavoittuminen ja evakuointi. Samaisessa sotapäiväkirjassa kerrotaan, että klo 12:30 alkoi vihollisen tykistökeskitys 2. komppanian alueelle, jolloin kahdeksan miestä kaatui ja seitsemän haavoittui.  

Isän haavoittuminen lienee tapahtuneen noin kello 14 aikoihin. Parinkymmenen raskaan panssarin tukema neuvostojalkaväki onnistui tekemään Ristimäessä läpimurron noin kello 16. 

On kuitenkin todettava, että pataljoonan sotapäiväkirja on mitä ilmeisimmin kirjoitettu vasta jälkeenpäin, koska originaali oli tuhoutunut tai kadonnut Viipurissa. On siis mahdollista, että isän, vänrikki Korppoon, haavoittuminen olisi tapahtunut vastahyökkäyksen jo edettyä Ristimäen suuntaan lähempänä kello 15:ttä. 

Ensimmäisen pataljoonan joukkosidontapaikka (JSP) oli klo 12:20 saanut käskyn siirtyä kauemmaksi etulinjasta ja sijaitsi Salakkakadulla Kesko Oy:n, entisen Savo-Karjalan tukkuliikkeen uljaan toimitalon kellarissa. 

Vänrikki Korppoon ollessa tajuttomana JSP:lla Viipurin puolustus murtui. Kun suomalainen tykistökin ammusten loputtua vaikeni, oli tie auki kaupunkiin Neuvostoliiton panssarivaunuille.  Syntyneessä sekasorrossa haavoittuneiden evakuointikin epäonnistui. 

[br]

[br]

Toinen toistaan tukien 

Isä on meille pojilleen kertonut, että hän tuli tajuihinsa JSP:lla, joka sijaitsi ”jonkun kerrostalon kellarissa.” Hän kertoi, että hänen päänsä oli kokonaan kääritty siteisiin niin, ettei hän nähnyt mitään. Hän kertoi käyneensä kellarissa seuraavan keskustelun:  

Isä: ”Missä minä olen? Onko täällä ketään?”  

Läheltä oli silloin kuulunut vastaus: ”Ei täällä enää ketään ole, kaikki ovat jo lähteneet.”  

Isä: ”Miten sinä sitten olet vielä siinä?”  

Vastaus: ”Minulla on toinen jalka niin pahasti haavoittunut, etten pysty kävelemään.”  

Isä kokeili jalkojaan ja sanoi: ”Minä taas en näe mitään, mutta jalat kyllä toimivat.”  

Kaverukset päättivät lähteä kaksistaan Linnansiltaa kohti; isä käytti jalkojaan ja kaveri silmiään. Isä ei koskaan saanut tietää, kuka tuo toinen haavoittunut oli.  

– Kun tulimme haavoittuneen kaverini kanssa Linnansillan kaupunginpuoleisen päähän, huusivat pioneerit toisesta päästä, että pitää tulla vauhdilla, sillä tämä silta tuhotaan nyt, kertoi isä myöhemmin.   

Hänen käsityksensä mukaan he olivat viimeisiä siltaa myöten yli tulleita, sillä heti heidän jälkeensä silta tuhottiin. Itse hän toki – siteidensä vuoksi- vain kuuli tapahtumat. 

[br]

[br]

[br]

Teksti on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 4/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä.  

[br]