Uutiset

15.11.2018 Rautasormus on todellinen rakkauden symboli

Sormus on perinteisesti symboloinut suurta rakkautta, mutta tämä sormuksen kohdalla se rakkaus on jotain todella suurta: se kertoo nimittäin paitsi rakkaudesta puolisoon, myös rakkaudesta isänmaataan kohtaan.


Rautasormuksen tarina puhuttelee yhä tänäänkin

Kesän 1939 kääntyessä syksyyn alkoi sodan uhka käydä entistä todennäköisemmäksi. Suomi oli siihen huonosti varautunut niin taloudellisesti kuin aseellisesti.

Lokakuun 20. päivä, juuri talvisodan kynnyksellä, julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa kirjoitus, jossa ehdotettiin, että suomalaiset kävisivät vaihtamassa kultaiset sormuksensa rautasormuksiin, jotta Suomi saisi hankittua kipeästi kaivattuja sotavarusteita.


Kultasormukset isänmaalle

Täällä kaukana kotoa tuumin yöllä päivystävänä upseerina isänmaan asiaa ja ehkä alkavia taloudellisia vaikeuksia. Ehdotan, että jokainen Suomen mies ja nainen, jolla on vasemman käden nimettömässään kultasormus vaihtaisi sen teräksiseen sormukseen, jonka saisi vastineeksi. Kultasormuksista saataisiin varmasti kokoon kymmeniä tuhansia maanpuolustukseen.

Reservin vänrikki Jussi Lappi-Seppälä


Talvisodan ihme oli koko kansan yhteisen ponnistelun tulosta, eikä tämä ollut poikkeus. Sormuksia saatiin kerätyksi noin 315 000 kappaletta. Sen lisäksi keräykseen annettiin 19 100 muuta kultaesinettä. Yhteensä Puolustusministeriö sai kerättyä yli 1 750 kiloa kultaa. Kultamäärällä olisi saanut hankituksi jopa 30 hävittäjäkonetta.


Kultakeräyksen satoa Kansallismuseon kokoelmissa

Vastineeksi lahjoituksestaan suomalainen sai rautasormuksen. Vihkisormuksestaan luopuneille annettiin maavoimien sormuksella tunnetun, kokardiruusukkeellinen sormus, muuta arvoesineistöä lahjoittaneet saivat ilmapuolustussormukseksikin kutsutun, lennoston hakaristi-tunnuksella varustetun sormuksen. Sormusten sisäpintaan on kaiverrettu yksinkertainen, mutta paljon puhuva vuosiluku: 1940.

Kyseessä on rautainen sitoumus isänmaan asiaan, mutta rautaa sormus ei nimestään huolimatta ole, vaan alpakkaa eli uushopeaa.

Rautasormuksia oli kahta erilaista

Rautasormuksen historian moni tunteekin, mutta tiesitkö, että sinulla on mahdollisuus hankkia omaksesi pala tätä suomalaista sotahistoriaa?

Aitoja, vuonna 1940 taottuja rautasormuksia jäi Suomen sotien aikana vaihtamatta jonkin verran ja nyt näitä historiallisia sormuksia myydään Monetan verkkokaupan sekä Sotiemme Veteraanit- keräyksen kautta.

Hintaa sormuksella on 59€.


Rautasormus on arvokas lahja monella tapaa

Sormus toimitetaan kauniissa, kotimaista käsityötä olevassa puisessa lahjapakkauksessa, jonka kanteen on kaiverrettu se samainen ruusuke.

– Sormus on paitsi kaunis, myös koskettava muistoesine täynnä historiallista arvoa. Se onkin erinomainen lahjaidea kenelle tahansa, vinkkaa Sotiemme Veteraanit-keräyksen Riitta Suoanttila.

– Koska kyseessä on erikoislaatuinen ja vain rajallisesti valmistettu esine, on sitä saatavilla vain hajakokoja, hän muistuttaa.

Tarvittaessa Sotiemme Veteraanit- keräyksen kautta voidaan kuitenkin yrittää paikallistaa myös jotain tiettyä kokoa. Järkähtämätöntä rakkautta ja uskollisuutta symboloivan rautasormuksen ainutlaatuinen tarina puhuttelee nimittäin yhä vieläkin.

– Sormusta tiedetään eräissä tapauksissa hankitun myös kihlasormukseksi, Sotiemme Veteraanit- keräyksestä paljastetaan.

 

Jaa kirjoitus:

11.11.2018 Joululahjahaaste yrityksille: lahjoita aikaa Helsingin seudun veteraanikummitoimintaan!

Veteraaniväestön yksinäisyys on asia, joka puhutti jokin aika sitten myös Sotaveteraaniliiton blogissa. Niin kovin moni vanhus on yksin: joko omaisia ei enää ole, he asuvat kaukana tai heillä ei ole kiireisessä elämässään aikaa.

Avustajatoimintamme lisäksi apua tähän tarjoavat muutkin. Lahdessa toimii aktiivinen veteraanikummijärjestely ja vastaavaa on aloiteltu myös ainakin Kouvolassa. Pääkaupunkiseudulla, missä asuu noin kymmenesosa koko maan veteraaneista, on apua mahdollista saada myös Seurana- yrityksen kautta.

Seurana Oy:n perustaja Mirka Saarisen oma isoisä oli sotainvalidi

Palvelu syntyi yrityksen perustajan ja toimitusjohtajan Mirka Saarisen oman perheen tarpeesta löytää rakkaalle isoisälle säännöllinen ja luotettava seuralainen vierailemaan palvelukodissa.

– Isoisä oli sotainvalidi, joten opin jo varhain kunnioittamaan sodan käyneitä, Saarinen kertoo.

Itse he eivät löytäneet tarpeisiinsa etsimäänsä apua, joten Saarinen innostui tuottamaan vastaavaa palvelua itse.

– Olen saanut senioreilta paljon, ja nyt haluan antaa vuorostani paljon heille, hän kiittelee.

Mm. avustustoiminnan kautta saatiin paljon palautetta siitä, että terveydenhoidon ja ruokahuollon kaltaiset palvelut kuntien puolesta saattoivat hoituakin, mutta ymmärrettävästi hekin toimivat tiukkojen aikataulujen puitteissa, joten aikaa heillä ei ollut.

Kiireetön seura oli kuitenkin etenkin vanhusten itsensä kipeästi kaipaama asia. Omaiset puolestaan arvostivat läheisiksi muodostuneiden avustajien tuttuuden tuomaa turvaa.

Seurana Oy onkin nimenomaan ei-sairaanhoidollinen, seuraa, virkistystä, asiointitapua ja hyvinvointia tuottava yritys.

– Tarjoamme luotettavaa ja säännöllistä seuranpitoa kotona tai palvelutalossa asuvalle vanhukselle. Aika käytetään seniorin toiveiden mukaan: yhdessä seurustellen ja mukavia asioita tehden- vaikka ulkoillen, Saarinen kertoo.

Yli 20 vuoden asiakastyöskentelykokemuksen omaavan ja gerontologiaan erikoistuneen Saarisen missiona on olla tarjoamassa onnellista vanhuutta.

– Sellaistahan me kaikki toivomme!


Toiminnan tavoitteena on onnellinen ja turvallinen vanhuus

Luotettava, asiansa osaava ja koko sydämellään mukana oleva henkilökunta on ymmärrettävästi avainasemassa ja asiakastyytyväisyyteen panostetaan.

– Eri tarpeisiin on räätälöity erilaisia paketteja ja palvelumme on läpinäkyvää – asiakas arvioi aina käynnin jälkeen seuralaisen.

Vähän aikaa sitten Seurana lähti yhteistyöhön Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin kanssa.

– Helsingin Seudun Sotaveteraanipiiri nimesi meille kahdeksan ”kummivanhusta” ja nyt etsimme yrityksiä, jotka haluaisivat tukea toimintaa ostamalla heille lahjaksi aikaa ja asiointiapua, Saarinen kertoo.

Lisätietoa mukana olevista veteraaneista ja lahjoistusmahdollisuuksista löydät täältä.

Näin hyvän tahdon joulukauden kynnyksellä lahjoitus on myös erinomainen lahjaidea yritykselle kuin yritykselle!

Saarisella itsellään on käytännön kokemusta veteraanien parissa tehtävästä työstä: hänellä on jo oma veteraanikummi Helsingin Seudun Sotaveteraanipiirin kautta.

– Eeva-Maija on hurmaava 93-vuotias, jota olen avustanut asioinnissa mm. kauppareissulla, postissa ja apteekissa. Olen ihastellut hänen kaunista kotiaan, jossa juttelumme lomassa hän esitteli ylpeänä myös ansiomerkkirivistöään. Ihana rouva, hän hymyilee.

– Hän näkee hieman huonosti, joten seuraavaksi olen menossa hänen luokseen joulukorttien kirjoitusavuksi.

Eeva-Maijan kuulumisia voit muuten seurata Seurana-palvelun Facebook-sivulla, jossa voit myös tukea #unelmienvanhuus- kampanjaa. Kommenteillasi lahjoitat lisää aikaa Eeva-Maijalle.


Saarinen yrityksensä asiakkaan kanssa

Jaa kirjoitus:

9.11.2018 Aaro Pajarin kunniamerkkien kansainväliset seikkailut

2. lk Mannenrheim-risti solkineen. Ristikkäiset marsalkansauvat merkitsevät toiseen kertaan myönnettyä ristiä

Joulukuussa 1940 annetun asetuksen mukaisesti

”Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen erittäin tärkeiden tulosten tai erityisen ansiokkaasti johdettujen sotatoimien palkitsemiseksi voidaan Suomen puolustusvoimain sotilas hänen sotilasarvostaan riippumatta nimittää 1. tai 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi.”

Ensimmäinen risti myönnettiin 7.10.1941 (marsalkka C.G.E. Mannerheim itse) ja viimeinen 7.5.1945 (everstiluutnantti Viljo Laakso).

Niiden reilun 3,5 vuoden aikana, jolloin arvomerkkiä myönnettiin, nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi vain 191 sotilasta. Vielä valikoidumpi on joukko, joka sai kunnian osakseen kahdesti: heitä on vain neljä.

Jokainen heistä on käynyt läpi dramaattisia käänteitä ja poikkeuksellisia tilanteita sisältäneen sotapolun, mutta yhden kohdalla itse arvomerkkien vaiheet ovat melkein yhtä henkeäsalpaavia: kenraalimajuri Aaro Pajarin.


Aaro Pajari, 17. 7.1897 – 14.10.1949

Talvisodassa JR 16:a ja Jatkosodassa Karjalan kannaksella läpimurron elokuussa 1941 tehnyttä 18. divisioonaa komentanut Pajari oli myös Suursaareen valtauksen johtaja. Jatkosodan jälkeen hän jatkoi ansiokkaita suorituksiaan Lapin Sodassa.

Kolmen sodan sijaan hänen kohtalokseen koitui hänen sydänvikansa: vuonna 1949 hän menehtyi sen aiheuttamaan sydänkohtaukseen. 21.10.1949 tämä tamperelainen suurmies haudattiin Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle juhlallisin menoin, joita suuremmat sai osakseen vain Mannerheimin kuolema kaksi vuotta myöhemmin. Kunniamerkit olivat perinteisen tavan mukaan hautajaisissa näytteillä mustalla samettialustallaan.



Pajarilta jäi lesken lisäksi kolme lasta; kaksi tytärtä ja poika. Hänen arvomerkkikokoelmansa meni vanhan sotilasperinteen mukaisesti ainoalle pojalle. Hänen kuoltuaan vuonna 1970 oltiin Tanskaan muuttaneen pojan kuolinpesästä järjestämässä pakkohuutokauppa mieheltä jääneiden velkojen kattamiseksi. Hänen ex-vaimonsa lunasti mitalit, joiden hinnaksi tuoli tuolloin 5000 Tanskan kruunua eli n. 2500 €.

Reiluun neljännesvuosisataan ei mitaleja nähty, mutta sitten kuului kuitenkin kummia. Ex-vaimo oli salakuljettanut kokoelman Lontooseen, jossa hänen tarkoituksensa oli myydä ne maineikkaan Sotheby’s- huutokauppakamarin kautta.  Houkutus on varsin ymmärrettävää: pelkän Mannerheim-ristin hinta liikkuu kymmenissätuhansissa euroissa. Koko kokoelman Sotheby’s arvioi jo tuolloin 60 000 – 80 000 punnan eli 85 000 – 115 000 euron arvoiseksi.

11.4.1996 pidettävässä huutokaupassa oli katalogin mukaan tarjolla ”an excessively rare and important Mannerheim Cross and Bar group” . Arvomerkkien lisäksi kokoelmaan kuului myös muita Pajarin sodanaikaisia muistoesineitä sekä valokuvakansioita, leikekirja ja päiväkirja.


Sotheby’s on yksi maailman maineikkaimpia huutokauppakamareita

Laki kieltää yli 50 vuotta vanhojen kulttuuriesineiden maastaviennin ilman museoviranomaisten lupaa, joten asiasta kuultuaan nousi Pajarin perikunnan lisäksi takajaloilleen myös Museovirasto.

Anneli Taina toimi puolustusministerinä 1995-1999

Ex-puoliso kielsi tienneensä laista, mutta haki vientilupaa jälkikäteen. Museovirasto ei ottanut ensimmäistä hakemusta käsittelyynsä, vaan vaati kokoelman palauttamista Suomeen. Merkkejä ei kuitenkaan palautettu. Korkein hallinto-oikeus määräsi museoviraston myöhemmin käsittelemään hakemuksen, mutta vientilupaa ei myönnetty. Toukokuussa 1999 Helsingin hovioikeus tuomitsi ritarin ex-miniän 3800 markan sakkoihin salakuljetuksesta.

Tamperelaisten sotasankarin mitaleiden kohtalo herätti myös toisen tamperelaisen huomion: tuolloisen puolustusministeri Anneli Tainan. Tämän ohjeistuksesta Lontoon suurlähetystön sotilasasiamies teki visiitin Sothebylle ja esti mitalien myyntiin päätymisen. Sotheby’s palautti mitalit, mutta sitten alkoi seuraava taisto. Kenelle ne oikein kuuluivat?

Kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt oikeusprosessin aikana käräjillä olivat Englannissa Suomen valtio ja Sotheby’s, Suomessa puolestaan Pajarin perikunta ja ex-puoliso. Koko tuon ajan mitalit lojuivat pankkiholvissa odottamassa päätöstä niiden oikeasta omistajasta.

Oikeus ilmoitti päätöksessään kokoelman olevan Pajarin kolmen lapsen kesken jaettavaa omaisuutta. Koska ne aikoinaan saanut poika oli jo kuollut, periytyi hänen osuutensa hänen ja edellä mainitun ex-puolison pojalle. Tyttäret lahjoittivat oman osuutensa Suomen valtiolle, mutta pojanpoika ei suostunut luopumaan omastaan ilman korvausta.

Kokoelmasta nyt 2/3 omistavan valtion ja kolmannen perijän yhteisomistus määrättiin Helsingin käräjäoikeuden syksyllä 2004 antamalla päätöksellä purettavaksi julkisella huutokaupalla.


Aaro Pajarin arvomerkkikokoelma Kansallismuseossa

Maaliskuussa 2006 kokoelma huutokaupattiin. Valtiota tilaisuudessa edustaneella Museovirastolla oli vastassaan vain yksi huutaja: tuntemattomaksi jäänyt yksityinen keräilijä. Lopullinen hinta nousi 74 000 euroon, mutta rintama piti. Mitalit päätyivät Suomen valtiolta Museoviraston kautta koko kansalle.

Tänään ne ovat näytteillä Helsingissä sijaitsevassa Kansallismuseossa; sillä samalla mustalla samettialustalla, jolla ne olivat yleisölle näytteillä edellisen kerran lokakuisena perjantaina Tampereen kokoontuessa hyvästelemään niiden alkuperäisen omistajansa.


(Lähde: Pohjois-Karjalan Numismaatikot)

Kansallismuseo

Avoinna ti-su klo 11–18, ke klo 11–20

Pääsymaksu  12 €/ 9€, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

www.kansallismuseo.fi

 

Jaa kirjoitus:

7.11.2018 Talvisotayhdistyksen Talvisotaforum 2018 13.11.2018 Helsingin Tuomiokirkon kryptassa

Talvisotayhdistys  järjestää tämänvuotisen Talvisotaforumin tiistaina 13.11.2018 klo 17.00 – n. 20.20 Helsingin Tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18, 00100 Helsinki.



Illan ohjelma:

Klo 17.00 – 17.10 Forumin avaus

OTK Antti Aho, Talvisotayhdistys ry:n puheenjohtaja

Klo 17.10 – 17.50 Kremlin päätöksenteko Talvisodan alla

VTT Kimmo Rentola, professori

Klo 17.50 – 18.30 Todellisuus ja harhat – talvisodan lopun problematiikka

FT Lasse Laaksonen, dosentti

Klo 18.30 – 18.50 Kahvitauko

Klo 18.50 – 19.30 Lapin lumilta Laatokan Karjalaan –talvisodan kuvat kansallisessa muistissa ja
muistomerkissä

VTT Olli Kleemola, post doc

klo 19.30 – 20.10 Entäs jos talvisotaa ei olisi ollutkaan – Stalinin paradoksi

Antti Aho

Klo 20.10 – 20.20 Loppukeskustelu ja yhteenveto


Forumin juontaa Talvisotayhdistys ry:n varapuheenjohtaja Matti Lehtimäki.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa!


Jaa kirjoitus:

5.11.2018 Sotaveteraaniliiton joulukortit 2018

Sotaveteraaniliiton tämän vuoden joulukalenterit ovat tässä – mikä on sinun suosikkisi?

Valittavanasi on 13 tunnelmallista, vain Sotaveteraaniliiton kautta saatavissa olevaa korttivaihtoehtoa.

Kortit toimitetaan 10 kappaleen pakkauksissa. Vaihtoehtoina on joko

  • 10 (erilaisen) kortin lajitelma TAI
  • 10 (samanlaisen) kortin pakkaus.

Hintaa molemmilla on 12€.

Tämän vuoden korttimallit löydät täältä:



Samalla kannattaa ostaa myös kirjeensulkijamerkkejä, joilla niin ikään tuet arvokasta toimintaamme veteraanien parissa ja heidän hyväkseen. Arkissa on 20 merkkiä ja sen hinta on 20€.



Tilaukset voit tehdä

puhelimitse: 09 6126 2015

sähköpostitse: riina.lillfors@sotaveteraaniliitto.fi

tai verkkokaupassamme. Sieltä löydät muuten monta muutakin ajankohtaista ja niin isänpäivään kuin jouluun sopivaa lahjaideaa!

PS. Ethän unohda lähettää korttia veteraanille?

Jaa kirjoitus:

5.11.2018 Suonenjokelaiset hyvinvointiyrittäjät haluavat hemmotella veteraaniväestöä

Oma maa mansikka, muu maa mustikka, sanotaan. Mansikoistaan tunnetun Suonenjoen kaksi paikallista yrittäjää on innostunut itsenäisyyspäivän alla osoittamaan kiitostaan niille, joita on kiittäminen tästä maasta.

Itsenäisyyspäivänä 6.12. niin Hierontapalvelu Mika Varis kuin Kauneushoitola Onnenjyvä haluavat hemmotella sotiemme sankareita.



Veteraaniasia on sydämen asia

Mika Varis on pitkän linjan veteraanityöläinen

Idean isä Mika Varis on sotaveteraanityöstään niin liiton hopeisella ansiomerkillä kuin Sotaveteraaniliiton mitalilla palkittu kannattajajäsenemme, joka on aikaisemmin hoitanut talkooperiaatteella veteraaniväestöä jo yhdeksänä vuonna Hankasalmella. Nyt hän jatkaa perinnettä Suonenjoella sijaitsevissa toimitiloissaan.

–  Motivaationa oli halu tehdä jotain hyvää. Sotaveteraanit ansaitsevat arvostuksensa. Sotaveteraaniliiton kannattajajäseneksi liityin 2005, hän kertoo.

– Aikoinaan 2004- 2005 vuonna tein hierojakoulun työharjoittelut Peurungan kylpylässä, missä suurin asiakaskunta olivat juuri veteraanit ja sotainvalidit. Heiltä kuuli paljon menneistä ajoista, hän muistelee.

Variksen ideaan tarttui myös toinen suonenjokelainen hyvinvointiyrittäjä: Kauneushoitola Onnenjyvän Taru Lappalainen.

– Ystäväni kertoi minulle Hierontapalvelun tekemästä Facebook-päivityksestä koskien hänen hyväntekeväisyystempaustaan ja innostuin siitä heti. Laitoin Mikalle viestin ja pyysin saada lupaa lainata hänen hienoa ajatustaan, kertoo Lappalainen, joka kokee mukana olonsa myös kunnianosoitukseksi isoisilleen, joista molemmat olivat sotiemme veteraaneja.

Vaikka hän on nyt ensimmäistä kertaa veteraaniasialla, on suurisydäminen Lappalainen tempaissut lähimmäisen hyväksi aikaisemminkin.

– Vuonna 2014 keksin Annetaan hyvän kiertää- tempauksen, jossa läheiset saivat ilmoittaa mukaan haastavaa elämänvaihetta läpi käyvää ihmistä, joka kaipaisi siihen piristystä. Seuraavana vuonna mukana olikin jo viisi eri alan yritystä, hän iloitsee.



Leskiä, puolisoita eikä lottiakaan ole unohdettu

Molemmat tietävät, että liikkuminen voi tuottaa korkeaan ikään päässeille veteraaneille vaikeuksia, joten varaustilanteen sen salliessa, ovat he valmiita tekemään lähialueella kotikäyntejäkin.

Lappalaisella apuun on tarvittaessa lupautunut yksi kollega, Variksella on apunaan kaksi muuta käsiparia.

– Nyt täällä Suonenjoella meitä on kolme tekijää samassa paikassa ”Hieromon” tiloissa joten keretään tekemään myös kotikäyntejä.

Sotaveteraanien ja sotainvalidien lisäksi he eivät ole unohtaneet myöskään lottia, eivätkä niitä usein varsin kovan roolin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä saaneita veteraanien leskiä.

– Hekin antoivat oman ison panoksensa Suomelle, muistuttaa Varis.

– Omassa suvussani ei ole enää veteraaneja ja muutenkin he alkavat olla jo vähissä, mutta puolisot ovat monesti nuorempia.

– Puolisot olivat tiukilla kotirintamalla hoitaessaan kaikki ”miestenkin työt” sekä eläessään jatkuvan pelon kanssa. Myös sodan jälkeinen tuki ja jälkihoito jäi heidän harteilleen. Heidän panoksensa oli ihan yhtä tärkeää, pohtii Lappalainen.

Molemmat toivovat heidän esimerkkinsä innostavan muitakin paikallisia yrittäjiä ja miksei leviävän vaikka koko Suomeen.

–  Nykypäivän ihmisille haluan sanoa, että kaikki sen aikakauden ihmiset ovat kokeneet kovia ja heitä tulisi arvostaa, Varis huomauttaa.

Samoilla linjoilla on myös Lappalainen.

–  Ehdottomasti kaikki mukaan näin tärkeän asian puolesta. Ilman heitä meillä ei olisi itsenäistä Suomen maata. Tunnen syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta. Ilman heitä ei olisi meitäkään.


Taru Lappalaiselle kyse on kunnianosoituksesta hänen isoisiensä sukupolvelle

Jaa kirjoitus:

31.10.2018 Kuntien veteraanipalveluihinsa käyttämissä määrärahoissa hälyttäviä eroja

Suomen Sotaveteraaniliiton juuri ilmestyneen Sotaveteraanilehden listaus paljastaa, että rintamaveteraanien kotona asumista tukeviin palveluihin käytetty määräraha vaihtelee kunnittain jopa 10 000 eurolla.

Juuri julkaistun tilaston mukaan parhaiten tehtävästään on suoriutunut Kuopio, joka käytti jokaista veteraaniaan kohden viime vuonna 10 506 €. 75 kilometrin päässä sijaitsevassa Varkaudessa palveluihin käytettiin vain 990€.

(Voit ladata tilaston myös täältä.)


Mikä kuntien väliset suuret erot selittää?

Pekka Paatero

– Ei ainakaan erot veteraanien palvelutarpeessa, puuskahtaa Sotaveteraaniliiton sosiaali- ja terveyspalvelutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Paatero.

– Erot ovat käsittämättömiä. Rintamaveteraanien kuntoutuksen ja kotiin annettavien palvelujen rahat ovat valtion budjetista ja totta kai valtio edellyttää, että ne käytetään täysimääräisinä. Jos rahat eivät riitä, kunnat voivat hakea lisämäärärahaa ja myös saavat sitä, hän muistuttaa.

Kuntien velvollisuus on tehdä jokaisen veteraaninsa kohdalla yksilöllinen palvelutarpeen kartoitus ja laatia sen perusteella suunnitelma kunkin veteraanien kotona selviytymiseensä tarvitsemista palveluista.

Sen sijaan, että kunnat panostaisivat kartoitukseen ja tarvittavien sekä riittävien palveluiden kohdentamiseen, palauttavat ne vuosi toisensa jälkeen käyttämättä jättämiään määrärahoja. Vuoden 2017 määrärahoista kunnilta palautui yli 1,5 miljoonaa euroa.

Sotaveteraaniliiton mukaan tämä kertoo siitä, etteivät kunnat ole ajan tasalla tehtäviensä tai veteraaniensa hyvinvoinnin suhteen.

– Eikö kunnissa ymmärretä, että valtiolta saatavien määrärahojen käyttö keventää kunnan budjettia? Vanhuspalvelulaki velvoittaa kuitenkin kunnilta samoja toimia heidän omilla varoillaan, Paatero ihmettelee.

Veljet on jätetty

 Sotaveteraaniliitosta arvellaan, ettei suurimmassa osassa kuntia ole yksinkertaisesti minkäänlaista käsitystä heidän veteraaniensa tilanteesta tai tarpeista. Paatero peräänkuuluttaakin kunnilta aktiivisuutta yhteydenpidossaan veteraaneihin. Hän myös muistuttaa, että veteraanijärjestöjen alueellisilla piireillä ja paikallisyhdistyksillä nämä yhteydet ovat jo olemassa. Kunnilla ei siis ole pitäisi olla mitään syytä olla hyödyntämättä tätä.

Paatero korostaa kuntien proaktiivisuuden merkitystä myös toisesta syystä.

– Usein näyttää olevan niin, että veteraani saa sen, mitä kehtaa anoa. Ei usein kovissa oloissa sinnittelevä veteraani ole tottunut anelemaan, hän muistuttaa.


Jaa kirjoitus:

30.10.2018 Viisi vinkkiä sotahistorialliseen löytöretkeen Hangossa

Juuri ilmestyneessä Sotaveteraanilehdessä esittelemme viime vuonna uusitun, upean Hangon rintamamuseon. Kannattaa käydä lukemassa juttu, mutta se ei suinkaan ole ainoa syy sotahistorialliseen löytöretkeen Suomen eteläisimmässä kaupungissa.

Pistä siis vinkit talteen ja ota suunnaksi Hanko jo tänä viikonloppuna!



1. Harparskogin puolustuslinja

Eteläistä Suomea suojelleen puolustuslinjan rakentaminen aloitettiin Hangon neuvostomiehityksen alkaessa Talvisodan jälkeen. Panssarikaluston etenemisen estävään linjaan käytetyt lohkareet räjäytettiin täällä ja kuljetettiin sitten maastoon kapearaiteisella junalla, jonka jälkeen ne pudotettiin yksitellen lopullisille sijoituspaikoilleen. Kaikkiaan lohkareita on 12 000.

Työ tehtiin suurimmaksi osaksi käsin. Edes niiden kuljettamiseen ei voitu käyttää veturia, koska se olisi pitänyt liikaa ääntä ja herättänyt turhaa huomiota vihollislinjojen takana. Niinpä junavaunut työnnettiin eteenpäin miesvoimin.



Koko puolustuslinja rakennettiin reilussa vuodessa. Myös 46 bunkkeria sisältävän linjan on arveltu olevan syy siihen, ettei Neuvostoliitto lähtenyt hyökkäykseen täältäpäin.

– Samaan aikaan myös toisella puolen tehtiin linnoitustöitä, tarkoituksena estää suomalaisen panssarikaluston hyökkäys Hangon suuntaan, kertoo Tammisaaren sotaveteraanien Ekenäsnejdens Krigsveteraner-yhdistyksen puheenjohtaja Olof Thodén.

– Hankoniemen poikki kaivettu panssarikaivanto tehtiin sekin käsipelillä apuna pelkät lapiot. Venäläisten mukaan se tapahtui yhdessä yössä, mutta voi olla, ettei se ihan noin mennytkään, Thodén iskee silmää.



Harparskogin puolustuslinja, Irma-bunkkerin vieressä (ajo-ohjeet)


2. Bunkkeri nro 302: Irma

Noin viiden kilometrin päässä Hangon Rintamamuseosta sijaitseva Irma-bunkkeri on uusin lisäys museon vetonauloihin. Harparskogin puolustuslinjan ainoa alkuperäisasuunsa vapaaehtoisvoimin restauroitu bunkkeri tekee takuulla vaikutuksen. Sen aseet (mm. 45 millimetrin panssarikanuuna) on tehty toimintakyvyttömiksi, mutta kaikki muu; alkuperäisistä lyhdyistä lieteen toimivat yhä, vakuuttaa Hangon rintamamuseon toiminnanjohtaja Martina Lindberg.



Bunkkeri on yleisölle avoinna viikonloppuisin (la, su, 12-16), muulloin sopimuksen mukaan.

Tänne kannattaakin muuten koota heti isompi ryhmä, sillä museo järjestää kiinnostuneille ryhmille Jörgen Engroosin johtamia muutaman tunnin kestäviä bunkkerikävelyitä, joissa vieraillaan seitsemässä normaalisti ulkopuolisilta suljetussa bunkkerissa.

Sisäänpääsy 8€, opiskelijat sekä eläkeläiset 5€. 16 vuotiaat lapset ilmaiseksi.


(Kuva: Hangon rintamamuseo)

– Jokainen Harparskogin bunkkeri nimettiin. Tällä lohkolla naisten mukaan, seuraavalla taas miesten, kertoo Thodén.

– Sitä, miksi näin on tai kuka Irma oli, ei tosin tiedä kukaan.

Talven ajan Irma on suljettu, mutta Hangossa liikkuvan kannattaa pitää silmänsä auki – bunkkereita on Hangossa nimittäin kaikkialla, ihmisten takapihoillakin.



Irma-bunkkeri, Mannerheimintie 56, 10680 Raasepori (ajo-ohjeet)


3. Sotapolku, Hangon rintamamuseo

Lappohjassa sijaitsevan Hangon rintamamuseon takaa alkaa noin kilometrin mittainen sotapolku, jonka varrelta löytyy 25 eri rastia. Polku on auki aina, myös museon aukioloaikojen ulkopuolella. Museon kulmassa on punainen postilaatikko, josta löydät reitin kohteista kertovan kuvitetun opaslehtisen.

Voit lukea/ ladata sen myös täältä.

Polun pysäyttävin kohde on numero 14: venäläissotilaan hauta.

19.9.1941 Vartioasemassa istunut ruotsalaisvapaaehtoinen Richard Dahlén näki jonkun tulevan juosten metsästä. Henkilön ollessa hänestä 5-6 metrin päässä, huusi Dahlén tälle ”stoj!” (seis!) sekä ”ruki verh!” (kädet ylös!), mutta juoksija jatkoi matkaa, avaten tulen.

Suojaan ehtinyt Dahlén säästyi osumilta, mutta vastasi tuleen, johon juoksijan, Merdemschaev Aledan matka viimein pysähtyi. Mies kaatui taisteluhaudan reunalle, vain kahden metrin päähän Dahlénista.



Aleda haudattiin suon laitaan. Tuolloin pystytetty hautaristi on yhä paikoillaan, joka on aiheuttanut nuoremmissa vierailijoissa hämmästystä.

”Siis häh – onko täällä joku ihan oikeasti kuollut?” kertoo toiminnanjohtaja Lindberg erään koululaisvierailijan ällistyneenä ihmetelleen.

– Suomessa kasvanut lapsi ei – onneksi – tiedä, mitä sota on. Se ympäröi lapsia päivittäin; TV:ssä, uutisissa, elokuvissa. He tappavat Playstationillaan 17 ihmistä ennen nukkumaan menoaan, mutta eivät todellakaan tiedä, mitä se on. Se on heille niin epäkonkreettista.

Historianopetuksesta ei ehkä todellakaan ole varaa tinkiä.


Merdemschaev Aledan hautaristi on yhä paikallaan

Hangon Rintamamuseo, Hankoniementie, 10820 Lappohja (ajo-ohjeet)


4. Ruotsalaisvapaaehtoisten kotiuttamisen muistomerkki

Talvisodassa Suomen puolesta taisteli vapaaehtoisina 8260 ruotsalaista, jatkosodassa 1694. Ruotsalaisvapaaehtoisista muodostettiin oma pataljoonansa (SFB), joka sijoitettiin Hankoa puolustavaan JR55:een.

Ruotsalaisvapaaehtoiset suhtautuivat tehtäväänsä ylpeydellä ja heillä oli oma merkkinsä, jota he kantoivat asepuvussaan.



Sotilasperinteiden mukaisesti he tekivät joukoilleen myös oman lipun.

15.12.1941 ylipäällikkö Mannerheim saapui Hankoon ottamaan vastaan Hangon rintamalla taistelevien joukkojen ohimarssin. Hartaudella työstetty lippu valmistui juuri ja juuri ajoissa ja teki ensiesiintymisensä kyseisessä paraatissa.

Toivon mukaan se lämmitti ainakin miesten mieliä – pakkaset olivat koko viikon nimittäin pyörineet liki 20 miinusasteessa…



Muistomerkki ohimarssin paikalle pystytettiin 4.6.1944 Mannerheimin 77-vuotissyntymäpäivänä; päivänä, josta oli kaksi vuotta aikaisemmin tehty Puolustusvoimain lippujuhlan päivä.


(Kuva: Visit Raseborg)

Mannerheimin muistokivi, Harparskog, 10680 Skogby (ajo-ohjeet)


5. Neljän Tuulen Tupa- kahvila

Tässä vaiheessa saattaa sotahistoriamatkailijaa jo hieman hiukoa, joten päivä kannattaa päättää yhteen Hangon maamerkeistä: Neljän Tuulen Tupaan.

Upeilla maisemilla (ja erinomaisilla leivonnaisilla!) varustetun kahvilan juuret ulottuvat ainakin 1900-luvun alkuun. Kieltolain aikaan Cafe Afrikana tunnettu paikka oli kuuluisa riehakkaista, ”kovan teen” vauhdittamista kekkereistään. Meno rasitti erästä Hankoon Helsingistä muuttanutta herrasmiestä niin paljon, että 1927 hän osti sen.


Neljän tuulen tupa 1930-luvulla (kuva Hangon museo)

Sotahistoriakohteiden listalla kahvila ansaitsee paikkansa sillä, että tuo harmistunut herra oli itse C.G.E.Mannerheim.

Suurella Mäntysaarella sijaitsevassa huvilassaan asunut Mannerheim isännöi Pienellä Mäntysaarella sijaitsevaa kahvilaansa vuoteen 1933 saakka. Hänellä oli siellä nurkkapöytä, jonne henkilökunta tarjoili aamuisin aina saman annoksen: mustaa kahvia ja kananmunaleipää, jonka munia oli keitetty tasan neljä ja puoli minuuttia.


Neljän tuulen tupa nyt (kuva: Hangin matkailu)


Neljän Tuulen Tupa, Pieni Mäntysaari, Neljäntuulenkuja, 10900 Hanko (ajo-ohjeet)

Jaa kirjoitus:

29.10.2018 Aino-elokuva on sotaan sijoittuva rakkaustarina, joka saa ensi-iltansa 1.11.

”Miten te kestätte sitä? Kun ajattelee niitä nuoria poikia, jotka eivät takaisin palaa. Täälläkin kaikuu hautausmaalta kunnialaukaukset yhtenään”, kysyy Aino rakastetultaan Laurilta.

”Sitä on niin vaikea yrittää muille selittää”, vastaa Lauri.


Elokuva yllättää visuaalisuudellaan

Suuria tunteita, suuria menetyksiä

Miten selittää sota jollekin, joka ei itse joudu rintaman kauhuja todistamaan? Miten ihminen selviää järjissään päivästä toiseen tilanteessa, jossa lähtö voi tulla koska vain? Miten jatkaa eteenpäin, kun elämältä putoaa pohja? Mm. näitä kysymyksiä pohditaan marraskuun alussa ensi-iltansa saavassa Aino-elokuvassa, joka lupaa suuria tunteita ja niitä myös tarjoaa.

Liki kaksituntinen elokuva koskettaa ja pysäyttää. Sotaa käydään sinä läpi kahden ihmisen rakkaustarinan kautta. Lähestymistapa tarjoaa sydäntä kouraisevan lähelle tulevan samaistumiskohdan jokaiselle. Vaikka katsoja ei sotaa olisikaan kokenut, rakastanut hän varmasti on.

Fiktiivinen tarina yllättävine juonenkäänteineen perustuu monelta osin todellisiin tapahtumiin ja kohtaloihin. Faktaa ja ajankuvaa on saatu Paimion Sotaveteraanit ry:n kirjasta ”Siellä jossain – täällä kotona” sekä elokuvan tuottajan isovanhempien sodanaikaisesta kirjeenvaihdosta.

– Kirjeet olivat tärkeä ja ainoa yhteydenpito rintaman ja kodin välillä ja niinpä Ainossakin kirjeet ovat tärkeässä osassa, surujen ja ilojen viestintuojina, kertoo elokuvan tuottaja Kirsi Helin.


Kirjeet kulkivat kiivaasti kotintaman ja etulinjan välillä

Sotaveteraanit katsomaan ilmaiseksi

Paitsi koti- ja eturintaman välillä, elokuvassa liikutaan myös ajassa: vanha koru ja Laurin hänelle rintamalta lähettämä runo saavat muistot palaamaan nyt jo vanhuusvuosiinsa ehtineen Ainon mieleen.

Tekijöidensä mukaan elokuva on tehty kunnianosoituksena itsenäiselle Suomelle.

– Siksi meille on suuri kunnia saada myös mahdollisimman moni sotaveteraani katsomaan sitä, Helin toivoo.

Sotaveteraanit pääsevätkin elokuvan näytöksiin ilmaisiksi.


Talvisodan henkeä

Elokuvan päähenkilöt Aino a Lauri

Sotavuosilta tuttua talkoohenkeä nähtiin myös elokuvan teossa: alun perin musiikkivideoksi suunniteltu idea venyi ensin lyhytelokuvaksi, paisuen lopulta koko valkokankaalle koko illan elokuvaksi.

– Liikkeelle lähdettiin nollabudjetilla, naurahtaa Helin.

– Kun sana alkoi kiiriä, saatiin mukaan myös eri yhteistyökumppaneita. Uusia kohtauksia kirjoitettiin sitä mukaa lisää, kuin tarjolle tuli tarinaan sopivia kuvauspaikkoja ja tarpeistoa. Alkuperäinen, jo musiikkivideoon keksitty juoni ja pääkohdat pysyivät alusta loppuun saakka samoina, vain täydentäviä kohtauksia tuli tarinaan lisää.

Noin 50-päinen näyttelijäkaarti löytyi Paimion alueen harrastajateattereista, mutta lopputulos on niin visuaalisesti kuin näyttelijäsuoritusten kannalta kaukana amatöörimäisestä. Nuorin näyttelijöistä oli 4-vuotias, vanhin jo 91 vuotta täyttänyt.


Yleisön reaktio yllätti

Helin on ylpeä paitsi elokuvan upeiksi luonnehtimistaan näyttelijäsuorituksista, myös elokuvan ennakkoon nähneiden yleisöjen reaktioista.

– Joka näytöksessä katsojat ovat tulleet salista ulos kyyneliin liikuttuneina.

Vastaanoton positiivisuus yllätti tuottajan ja ohjaajan lisäksi koko tekijätiimin, mistä Helin antaa erikoismaininnan elokuvan ohjanneelle ja kuvanneelle Mika Kiiskiselle.

– Hänen kuvauksensa menee ihon alle. Elokuva imee katsojan maagisesti mukaansa ja menee tunteisiin iästä ja sukupuolesta riippumatta. Aino on saavuttanut jotain, johon kaikki draaman tekijät pyrkivät, mutta vain harvat saavuttavat.


Elokuvan ohjauksesta ja kuvauksesta vastaa Mika Kiiskinen

Elokuvan esityspaikat ja -ajat näet täältä.


 

 

Jaa kirjoitus:

29.10.2018 Ilahduta veteraania kortilla – Posti ja veteraanijärjestöt tempaisevat jo neljätta kertaa

Posti ja veteraaniliitot järjestävät tänä vuonna neljättä kertaa kaikille suomalaisille suunnatun korttikampanjan, jossa jokainen voi ilahduttaa veteraaneja helposti ja mieleenpainuvasti postikortilla.

Tule siis mukaan ja haasta ystäväsikin. Korttitalkoisiin kokoontuminen tarjoaa myös erinomaisen hetken kertoa perheen lapsille ja lapsenlapsille, keitä ne veteraanit oikein ovatkaan.


Korttitalkoisiin kannattaa kerääntyä koko perheen voimin (kuva: Kirkonseutu)

Kortilla osoitat arvostusta veteraanien Suomen itsenäisyyden eteen tekemää työtä kohtaan, ja samalla ilahdutat suuresti monesti kovin yksinäisiä veteraaneja. Kortteja otetaan vastaan 15.11. asti, ja Posti toimittaa kortit veteraaneille itsenäisyyspäiväksi.

Viime vuonna Suomi 100 – itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi suomalaiset lähettivät veteraaneille liki 50 000 arvostavaa ja ilahduttavaa tervehdystä. Yksi kortin saaneista on 94-vuotias sotaveteraani Ola Johannes Miettinen.

– Kyllä minä muistan saaneeni kortin viime vuonna. Kiitos tuntui hyvältä, vaikka en tuntenutkaan lähettäjää. Muistissa on myös aika, jolloin emme olleet niin arvossa. Onneksi tänä päivänä asiat ovat toisin. Voisin itsekin lähettää kortteja, mutta moni ikätovereistani on viime aikoina poistunut keskuudestamme, Miettinen kertoo haikeana.


Viime vuoden veteraanikorttisatoa (kuva: Posti)

– Tämä on minulle niin liikuttava asia, kertoi Aamulehdelle myös tamperelaisveteraanimme Matti Lehtinen.

Korttia lukiessa muutaman viikon päästä 95 täyttävän veteraanin silmät kostuvat ja ääni murtuu.

– Suuri kiitos sinulle sotiemme veteraani uhrauksistasi Suomen ja jälkipolvien hyväksi, hän lukee heinolalaismieheltä saamastaan kortista.

– Kiitos, että taistelitte meille vapaan maan ja jälleenrakensitte sen meille hyväksi paikaksi, lukee toisessa.

– On korrektia, jos veteraanien puolesta kiitetään, hän muistuttaa.

– Haluan kiittää kaikkia, jotka lähettivät veteraaneille kortin heidän vaivannäöstään.

Itsenäisyyspäivän lähestyminen nostaa Matti Lehtisen tunteet aina pintaan. Hän lähti sotaan Karjalan kannakselle vuonna 1942.

– Olen kokenut vuonna 1944 hirveitä. Itsenäisyys on minulle tärkeä, hän sanoo.


Saadut kortit liikuttivat tamperelaisveteraani Matti Lehtisen kyyneliin. (Kuva: Jukka Vuokkola/ Aamulehti)

Suomessa on tällä hetkellä 12 000 tunnuksen omaavaa veteraania. Korttikampanjalla halutaan tuoda iloa ja valoa veteraanien arkeen.

Posti vie kortit perille veteraaneille Suomen Sotaveteraaniliiton, Sotainvalidien Veljesliiton, Rintamaveteraaniliiton ja sotaleskille Kaatuneitten Omaisten liiton antamien osoitetietojen mukaan.

Kortteja voivat lähettää niin yksityishenkilöt kuin koululuokat, yhteisöt ja yrityksetkin.

Lähetä kortti veteraanille osoitteeseen:

Posti Oy / Kortti veteraanille
PL 7230, 00002 HELSINKI

Lisätietoa löydät Postin sivuilta.


Jaa kirjoitus: