Uutiset

8.12.2020 Veteraanien hautakivimerkki suvun sankareiden haudoille – mikä se on, mistä sen saa ja miten se kiinnitetään?

Itsenäisyyspäivä sekä Linnan juhlat-uutisoinnin yhteydessä nähty Uuraisten hautakivimerkkitempaus on johtanut veteraaniliitoissa ennätysmäiseen tilausvyöryyn ja yhteydenottoihin. Mikä hautamerkki oikein on, mistä sellaisen saa ja miten se kiinnitetään?

Areenassa yhä katsottavissa olevassa Kohti Linnan Juhlia 2/2- lähetyksen 39 minuutin kohdalla alkavassa osuudessa nähtiin, kuinka poisnukkuneiden veteraanien ja lottien omaiset sekä vapaaehtoiset kiinnittivät Uuraisilla veteraanimerkkejä sankareidensa hautakiviin.


Hautamerkkejä kiinnitetään Uuraisilla (kuvakaappaus YLEn lähetyksestä)

Miksi hautakivimerkki?

– Huomasin, että lotta- ja veteraanimerkkejä puuttui monilta haudoilta ja toisaalta myös omat vanhempani olivat ilman merkkiä, kertoi idean takana ollut Hannu Koskinen.

– Tämä on paitsi arvokas, myös aika kivaa hommaa tutkia omia juuria ja historiaa. Hautamerkit ovat tärkeä osa historian kirjoitusta ja näillä merkeillä me tahdomme kertoa siitä, miten veteraanit ja lotat ovat osallistuneet Suomen historian kehittämiseen. Me toivomme, että yksikään veteraani tai lotta ei jää ilman näkyvä merkkiä siitä, että he ovat puolustaneet isänmaataan.

Veteraanimerkkien puolesta vetosi omaisiin taannoisessa blogikirjoituksessaan 97-vuotias alajärveläisveteraanimmekin.


Kiinnitykseen menossa olevia hautamerkkejä (kuvakaappaus YLEn lähetyksestä)

Mikä hautakivimerkki?

Heti itsenäisyyspäivänä alkoi kautta Suomen yhteydenottojen tulva, joka jatkuu yhä ja pelkästään Sotaveteraaniliiton myyntitoimistoon uusia tilauksia tulee noin minuutin välein.

Asia herättää paljon kysymyksiä, kuten Helsingin Seudun Sotaveteraanipiiriin kuuluva juutalaisten sotaveteraanien perinnekilta sai huomata samaan urakkaan ryhtyessään viime vuonna. Yksi ensimmäisistä on se, mikä lukuisista olemassa olevista merkki valita.


Erilaisia hautamerkkejä (kuvat selityksineen Tammenlehvän Perinneliitto)

Idea merkeistä syntyi killassa Suomi täyttäessä 100 vuotta.

– Päätimme sytyttää jokaisen veteraanin ja lotan haudalle itsenäisyyspäivänä kynttilän. Oli työlästä löytää nämä haudat, koska niitä ei oltu merkitty millään veteraanistatuksella. Koska seuraavana vuonna oli taas edessä sama etsintätyö, päädyimme kiinnittämään hautakiviin veteraani- ja lottamerkit, kertoo killan puheenjohtaja Adiel Hirschovits.

– Näin myös jälkipolville viestitetään, missä näiden veteraanien ja lottien viimeinen leposija sijaitsee.


Helsingin juutalaista hautausmaata

Mistä hautakivimerkki?

Kesän 2019 aikana Helsingin ja Turun hautausmaille kiinnitettiin toistasataa merkkiä. Viimeiset 10 kiinnitettiin yhdessä muistotilaisuuteen kerääntyneiden omaisten kanssa. Useimpien kohdalla päädyttiin tammenlehvämerkkiin. Päänvaivaa aiheutti se, että aina ei ollut täysin selvää, millaisissa tehtävissä henkilö oli rintamalla ollut.

– Aina sitä eivät omaisetkaan tiedä. Lotistakaan ei ole mitään yhtä rekisteriä, mistä asian olisi voinut tarkistaa. Lisäksi selvitystä hankaloitti se, että tuon aikaiset kuvat ovat mustavalkoisia, joten esimerkiksi lottien ja sotilaskotisisarten univormujen erottaminen toisistaan on vaikeaa, Hirschovits huomauttaa.

Haaste on tuttu myös Sotaveteraaniliiton myyntituotteista vastaavalle Riina Lillforsille.

– Joka veteraaniliitolla on oma hautamerkkinsä, mutta omaisille ei aina ole selvää, onko vainaja kuulunut johonkin liittoon vai ei. Kuolinilmoituksistakin tuttua tammenlehvämerkkiä voi käyttää kuka tahansa veteraanistatuksen saanut, mutta vakiintuneen käytännön mukaan niin voi myös Sotaveteraaniliiton merkkiä, vaikka ei olisi liiton jäsen ollutkaan.

Sotaveteraaniliiton Talvisodan aikaista sotilasta linnoituksen takana kuvaava merkki onkin merkeistä tunnetuin.


Yksi Helsingissä veteraanimerkin haudalleen saanut oli Joel Nemesin isä Jussi.

Kenelle hautakivimerkki?

Veteraanistatuksia on neljää erilaista:

  • rintamasotilastunnus (miehille), asetus 772/1969
  • rintamapalvelustunnus (naisille), asetus 554/1978
  • rintamatunnus (rintamalinnoittajille), asetus 256/1988
  • ulkomaalaisen rintamasotilastunnus (ulkomaalaisille vapaaehtoisille), asetus 418/1992

Tunnukset ovat Puolustusvoimien ja puolustusministeriön myöntämiä. Kaikkien näiden hakuaika päättyi 31.12.1994, eikä niitä voi enää hakea.


Tammenlehvä on henkilölle myönnetyn veteraanitunnuksen ulkoinen merkki

Yhteydenottoja on kuitenkin tullut myös heiltä, joiden suvun veteraanit ehtivät menehtyä ennen, kuin ehti tunnusta edes saada. Miten näissä tapauksissa tulisi toimia?

– Veteraanien usein esimerkiksi takinliepeessä käyttämä tammenlehvämerkki on ulkoinen merkki hänelle myönnetystä veteraanitunnuksesta. Mikäli veteraani ehti kuolla ennen kuin tammenlehvätunnuksia alettiin myöntää, on hänen omaistensa silti mahdollista käyttää hautakivimerkkinä tammenlehvää, Veteraanitalolta kerrotaan.

Vaihetoehtojakin on.

– Myös tämän suhteen Sotaveteraaniliitossa on tehty periaatepäätös, jonka mukaan meidän liitomme merkkiä saavat käyttää kaikki ne, jotka sodissa palvelivat, vaikka olisivatkin kuolleet ennen statuksen myöntämistä, jatkaa Lillfors.


Hirschivits kiinnittämässä hautamerkkiä yhteen helsinkiläishautaan

Miten kiinnittää hautakivimerkki?

Itse merkin saa hankittua vaivattomasti Sotaveteraaniliiton myyntitoimistosta, mutta entäs se käytännön puoli? Miten merkki kiinnitetään hautakiveen?

Hautamerkin takapuolella on piikki, joka kiinnitetään hautakiveen porattuun reikään. Merkin kiinnipysymisen varmistamiseksi kannattaa apuna käyttää myös hieman liimaa, Lillfors neuvoo.

– Käytännöt vaihtelevat kunnittain, seurakunnittain ja veteraaniyhdistyksittäin, huomauttaa Sotaveteraaniliiton tiedottaja Ariela Säkkinen.

– Etenkin Suomi100-vuosi innoitti kuntia ja seurakuntia tarjoamaan merkin kaikille halukkaille. Näihin kuuluu mm. Utajärvi. Myös monessa veteraaniyhdistyksessä on tapana tarjota merkki poisnukkuneen veteraanin haudalle, joten omaisten kannattaa olla yhteydessä siihen veteraaniyhdistykseen, jonka jäsen veteraani on ollut.



Kiinnostaisiko tietää enemmänkin suvun sankareiden sotatiestä? Kokosimme avuksenne tietopaketin, josta löytyy apua, oli kyseessä sitten sotaveterani, lotta, muissa tehtävissä ollut nainen tai vaikka sotalapsi.



Helsingin ja Turun hautausmaiden tempauksesta kertova artikkeli on alun perin julkaistu Kenttäpostia-lehden numerossa 4/2019. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä.  

Jaa kirjoitus:

3.12.2020 Tuntemattoman sotilaan tuntemattomimmaksi jäänyt sotilas – tosielämän Antti Rokka oli inkeriläinen heimoveteraani

Ei liene suomalaista, joka ei Tuntemattoman sotilaan Antti Rokkaa tietäisi. Mutta tiesitkö, että erään vuosikymmeniä asia tutkineen kirjailijan mukaan sen esikuvana ollut Antti Rokka oli inkeriläinen heimosoturi?

Hänen elämänsä dramaattiset käänteet vetävät vertoja elokuvillekin, osoittaa Rokasta ja hänen suvustaan kolme kirjaa julkaissut nokialainen Risto Husa.


Tuorein kirjoista (oik.) ilmestyi 2008, ensimmäinen (vas.) vuonna 2000.
 

Suomalaisia pelastamaan

Inkerissä lähellä Hatsinaa 5.12.1910 syntynyt Rokka oli juuriltaan vahvasti suomalainen. Isoisänsä mukaan nimetty Rokka kertoi molempien isovanhempiensa muuttaneen Inkeriin Karjalasta 1860-luvulla. Suomalaiset sukujuurensa hän koki tärkeäksi,  ja olisi myöhemmin halunnut hakea Suomen kansalaisuuttakin.

Nuori Rokka valmistui Petroskoin pedagogisesta teknikumista kansakoulunopettajaksi vuonna 1930 ja toimi myöhemmin teknikumin opettajanakin, kunnes Stalinin puhdistusaalto ulottui koskemaan myös koululaistosta, jolloin hän hakeutui jatko-opintoihin Leningradiin ja työskenteli tämän jälkeen työhönottajana sikäläisessä kumitehtaassa.

Talvisodan kynnyksellä Rokka kutsuttiin 12 000 muun karjalaisen ja inkeriläisen lailla Otto Ville Kuusisen kansanarmeijaan. Sotilaskoulutusta hän oli saanut jo opettaja-aikoinaan, sillä jokaisesta kesälomasta oli kuukausi käytettävä sotilaisleireillä sotilastaitojen kartuttamiseen.

Suomenkielisyytensä ja opettajankoulutuksensa ansiosta hänestä arvioitiin olevan hyötyä kansanarmeijan ”pyrkimyksissä rauhanomaisesti integroida neuvostojärjestelmään porvarihallitsijoitaan vastaan kapinoiva alistettu Suomen kansa.” Propaganda oli vahva osa heidän saamaansa koulutusta ja sotilaiden päähän iskostettiin heidän olevan menossa pelastamaan pelastusta tarvitsevien suomalaistyöläisten joukot.

– Niitä työläisjoukkoja me emme koskaan nähneet, Rokka kertoi huvittuneena myöhemmin.


Antti ja Ida Rokan kristilliset vihkiäiset 3.9.1944

Suomalaisten sotavangiksi

Sodan jälkeen kävi komennus puna-armeijan aliupseeri- ja upseerikoulutukseen. Kieltäytyminen ei olisi edes vaihtoehto, tiesi kotiinpaluusta tuoreen vaimonsa Idan luokse haaveileva Rokka.

Jatkosodan alkaessa aliluutnantti Rokka komennettiin neuvostojoukkojen mukana Perkjärvelle, Äyräpäähän ja Muolaaseen. Summan taistelujen yhteydessä elokuun lopulla 1941 hän jäi suomalaisten vangiksi, jolloin hänen kielitaitonsa ja koulutuksensa todella osoittautuivat hyödyllisiksi: suomalaisille tosin, sillä ne mahdollistivat Rokan ansiokkaan toimimisen tulkkina suomalaisten johtamilla vankileireillä ja hänen nousemisensa suomalaisten keskuudessa arvostettuun ja luotettuun asemaan.

Neuvostovastaisten tunteiden Husa kertoo eläneen Rokassa vahvoina jo lapsuudesta saakka – ei vähiten tämän jouduttua todistamaan, kuinka Puna-armeijan sotilaat raa’asti tappoivat hänen sairaan isänsä vasta 7-vuotiaan pojan silmien edessä.


Haaveissa vapaus

Marraskuussa 1942 Rokka sai siirron Päämajan juuri perustamaan (pääosin sotavangeiksi jääneistä) suomensukuisista sotilaista perustettuun Heimopataljoona 3:een. Rokka koulutettiin Ahonlahdessa 24 muun tehtävään valitun kanssa aliupseereiksi. Tulikasteensa hän sai HP 3:n riveissä toukokuun alussa 1943, jolloin heidät kuljetettiin Karjalan kannakselle.

Ennen lähtöä tositoimiin kenraalimajuri Aaro Pajari oli tarkastanut pataljoonan ja luvannut, että heimopataljoonan sotilaille tultaisiin myöntämään Suomen kansalaisoikeudet. Vastaanotto rintamalla oli juhlava Kannaksen ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti Harald Öhquistin suorittaessa uusimman joukko-osastonsa tarkastuksen.

– Suokoon Jumala, että Suomen kansalle ja sen kaikille heimoille koittaisi vapaus, hän tervehti edessään seisovaa pataljoonaa.

Myös ylipällikkö itse halusi tavata uudet tulokkaat.


Heimopataljoona 3:n miehiä ryhmäkuvassa (ajankohta tuntematon)

Verinen kesä 1944

Kannaksen perääntymistaisteluissa kesällä 1944 Rokka johti heimosoturiryhmäänsä itsensä everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin Tyrjän rykmentissä mm. Siiranmäen ja Punnusjärven kautta Äyräpään-Vuosalmen ratkaisutaisteluihin, joista verisimmät käytiin 4.-5.7. 1944. Nuo päivät jäivät Rokan mieleen koko hänen loppuelämäkseen.

5. päivänä hän haavoittui käsivarteensa. Joukkosidontapaikan kautta hänet kiidätettiin sotasairaalaan Varkauteen, mutta vain 10 päivää myöhemmin hän pääsi palaamaan joukko-osastoonsa, missä hän sai yllätyksekseen kuulla, että hänelle oli 4.7. päivätyllä ylipäällikön päiväkäskyllä myönnetty 2 lk Vapaudenmitali. Samalla hänet ylennettiin alikersantiksi. Heinäkuun helteissä märkivän olkavartensa kanssa tuore alikersantti jatkoi taisteluja Vuosalmen maastossa, missä joukot pysyivät rauhan tuloon saakka, minkä jälkeen heidät siirrettiin Ylitornioon.


Rokka vaali todistusta saamastaan 2 lk Vapaudenmitalista koko elämänsä

Vieläkin suurempia yllätyksiä oli kuitenkin edessä.

Syyskuussa sota oli vihdoin ohi, mutta sen rauhanehdot tekivät tyhjiksi kaikki ne lupaukset, joiden eteen heimosoturit olivat olleet valmiita uhraamaan kaikkensa. Mitään kansalaisoikeuksia ei olisikaan tulossa. Tasan neljä kuukautta kunniakkaasta hetkestään Rokka oli jälleen sotavanki.


Heimopataljoonan komentaja, evrstiluutnantti Ludvig Mäntylä (vas.) sekä pataljoonaupseeri Pekka Vaarala kuvattuna Vuosalmella 3.7.1944

Suomen petos

Välirauhansopimuksen 10.artikla määräsi, että ”Suomi sitoutuu viipymättä luovuttamaan Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) Ylimmälle Sotilasjohdolle kaikki ne hallussaan olevat neuvosto- ja liittolaisvangit sekä myöskin ne Neuvostoliiton ja Liittoutuneiden Kansakuntien kansalaiset, jotka on internoitu ja tuotu väkisin Suomeen, palautettavaksi heidän kotimaahansa.”

Ida oli saapunut Suomeen jo edellisenä vuonna suomalaisten joulukuussa 1942 aloittaman väestönsiirto-organisaation kautta, jonka puitteissa Suomeen tuotiin sotatoimialueeksi joutuneesta Inkeristä turvaan yli 60 000 Inkerinsuomalaista. Nyt heidän odotettiin palaavan takaisin Neuvostoliittoon. Tätä ei kumpikaan suostunut edes ajattelemaan.

Eivätkä he olleet yksin.

13.10.1944 tuolloin Oulunsaloon siirretyn pataljoonan sotilailta kysyttiin, kuinka moni olisi halukas sotavankileirien kautta palaamaan Neuvostoliittoon. Kaikista jäljellä olevasta heimosotilaasta vain neljä vastasi myöntävästi. 25.10. ilmoitettiin pataljoonan kotiuttamisesta. Se siirrettiin Oulun kautta Raaheen, jossa se purettiin 3.11.

Aamuseitsemältä annetun käskyn mukaisesti heimosotilaat oli Neuvostoliiton vaatimuksesta julistettu sotavangeiksi ja miehet lastattiin junavaunuihin kuljetettavaksi Naarajärvelle sotavankileiri 2:een. Määränpään selvitessä miehille 14 karkasi jo Raahessa. Junan lähtiessä oli sen kyydissä 650 miestä. Pieksämäelle saavuttaessa oli määrä pudonnut noin kahteensataan.


Heimopataljoona 3:n sotapäiväkirjan viimeiset merkinnät

Suomalaissotilaiden velvollisuus oli noudattaa Valvontakomission ohjeita, mutta helppoa se ei heille ollut. Monen kohdalla omatunto painoi vaakakupissa enemmän, mistä seurauksena oli tapahtumasarja, joka johti siihen, että yli 400 Suomelle uskollisuutta vannonutta sotilasta ”pääsi poistumaan kuljetusjunasta omille teilleen.”

Kuljetusta valvomaan määrätty sotilasvartiosto pysyi omissa vaunuosastoissaan, mikä tarkoitti vartioinnin heimosotilaiden osastoissa jääneen käytännössä olemattomaksi. Etenkin metsätaipaleilla junan kerrotaan hiljentäneen matkaa useaan otteeseen, jota hyväksikäyttäen junista hyppäsi ulos sadoittain vankeja. Tätä edesauttoi pataljoonan komentajan, everstiluutnantti Ludvig Mäntylän määräys siitä, että vaunujen ovet oli jätettävä auki.

Yksi matkan aikana kadonneista oli alikersantti Antti Rokka, jonka tiedetään poistuneen junasta Ylivieskan asemalla.

– Tähän junaan minä en enää nouse, alikersantin kerrotaan ilmoittaneen vartioalikersantille tiukkasanaisesti.

– Kun minä en linjassakaan kuollut, ei ryssä tule minua niin helposti teurastamaan. Ammu vain saatana minut, mutta tähän junaan en todellakaan enää nouse.

Tämän keskustelun jälkeen alikersanteista toinen marssi tiehensä toisen noustessa junaan sen jatkaessa matkaa kohti määränpäätään. Hän ei pyrkinyt eleelläkään estämään Rokkaa, joka katosi nyt jäljettömiin.



Uusi identiteetti, uusi elämä

Marraskuussa 1945 Mäntän seurakuntaan kirjattiin kolme uutta jäsentä: Antti Jalmari Rantavuori Ida-vaimoineen sekä heidän neljä vuotta aikaisemmin syntynyt Kullervo-poikansa. Kaikkien syntymäkunnaksi oli virkatodistuksessa merkitty Valkjärvi, jonka kirkonkirjoja nyt kirjoitettiin uusiksi vanhojen tultua kertomuksen mukaan tuhotuiksi sodassa.

Uuden virkatodistuksen myötä uudet henkilöllisyystodistukset ja -säännöstelykortit saaneen perheen isä tunnettiin lähinaapureidensakin keskuudessa Rantavuoren Anttina. Lompakossaan hän kantoi kuitenkin koko loppuelämänsä hartaudella vaalimaansa paperinpalaa, jonka Husa kertoo pelastaneen hänen henkensä monta kertaa. Rosoreunaisen mitalikirjan kertoman todellisen henkilöllisyytensä ja taustansa hän paljasti vain harvoille.

Yksi heistä oli kirjailija Väinö Linna.


Rantavuoren perhe Teiskossa 1948

Antti Rokka ja Väinö Linna

Miesten tiedetään tavanneen ja ystävystyneen Rantavuorten Teiskon-vuosina, jonka Yli-Vattulaan he olivat muuttaneet syksyllä 1946. Sen Paarlahden rannalla sijaitsevasa punaisessa hirsisaunassa Rokka kertoi tarinansa toiselle jatkosodan veteraanille ja tuolloin kaksi kirjaa julkaisseelle kirjailijalle. Vielä tuolloin tamperelainen vasta työsti kirjaa, joka ilmestyessään vajaa viisi vuotta myöhemmin nosti hänet välittömästi yhdeksi maan historian juhlituimmista kirjailijoista.

Myöhemmin Linna on kertonut Tuntemattoman Sotilaan Rokan perustuvan hänen kanssaan jatkosodassa samassa rykmentissä palvelleeseen Viljam Pylkkääseen ja toiminnallisena esikuvana näin varmasti onkin, Husa myöntää. Ulkoisesti ja luonteenpiirteiltään on hän kuitenkin Husan mukaan ilmetty Antti Rokka.

Vielä noihin aikoihin Suomessa etsittiin aktiivisesti maassa piileskeleviä inkeriläisiä sotavankikarkureita. Sitäkin suuremmalla syyllä Husa uskoo Linnan tehneen osansa virkavaltaa ”sotavankikarkurina” pakoilemaan joutuneen Antti Rokan ja suurteoksensa Antti Rokan välisen yhteyden salaamiseen. Linnan tiedetään vierailleen Rokan luona myös Ruotsissa, minne tämä oli kolme vuotta ennen kirjan ilmestymistä päässyt pakenemaan.

Linnan kirjaan liittyviin spekulaatioihin hänen kerrotaan suhtautuneen vaatimattomalle tyylilleen ominaisesti lähinnä kiusaantuneena, eikä varmasti vähiten siksi, että vuosikausia pelon ja salaisuuksien kanssa elettyään hän halusi yhä herättää mahdollisimman vähän huomiota.

– Minä en ollut niin rohkea kuin Linnan Antti Rokka, mutta en ollut arkakaan. Kaikki minulle annetut tehtävä pyrin aina täyttämään; sehän on jokaisen sotilaan velvollisuus, hän pohti Husalle myöhemmin.

– Hetkeäkään en kadu, että vuodatin vertani Suomen hyväksi. Olen juuriltani suomalainen, sydämeni sykkii Suomelle ja suomalaisille.

Mysteeriksi jää kuitenkin yhä kysymys siitä, miten Linna ja Rokka alun perin edes löysivät toisensa. Husa kertoo arvioissaan päätyneensä Yli-Vattulan tilan isännän ja Rokan uskotun Arvo Penttilän perheystävään ja Tampereen-naapuriin, joka hänkin oli yksi Rokan salaisuuden vartijoista.

Hän oli kenraalimajuri Aaro Pajari.


Yli-Vattulan sauna, missä Rokka ja Linna tapasivat

Pajari pelastaa

Pihaan kaartaneet Valpon autot, etsityistä inkeriläisistä julkaistut listat sekä toistuvat poliisikuulustelut pitivät Rokan ja hänen lähipiirinsä jatkuvasti varuillaan. Tämä johti hänet vaihtamaan asuinpaikkansa Teiskoon ja työmieheksi Yli-Vattulan tilalle. Kirkonkirjojen siirto vielä onnistui, mutta Tampereen sotilaspiirin esitettäväksi vaatima sotilaspassi osoittautui ongelmaksi.

Apuun tuli Mäntän kirkkoherra, se sama, joka oli luonut hänen uuden henkilöllisyytensä Antti Rantavuorenakin. Kirkkoherra kirjoitti Rokalle kirjeen, minkä pyysi viemään suljettuna Pajarille, jonka luokse hän antoi ohjeet.

Kirjeen saatuaan Pajari katsoi sen tuojaa ja ilmoitti, että tämä tulisi ”lähiaikoina saamaan kirjeen ja toimintaohjeet”. Muutaman päivän kuluttua sotilaspiiristä saapui kehotus ilmoittautua piiriin. Siellä häntä odotti suomalaisen reserviläisen Antti Rantavuoren nimelle kirjoitettu sotilaspassi.


Kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari Aaro Pajari oli yksi Antti Rokan suojelusenkeleistä

Aika on tullut

Punainen Valpo jatkoi etsintäkuulutuksiaan vuoteen 1953 saakka. Inkeriläisten keskuudessa kiertäneet huhut, katoamiset sekä lehdessä yhä tihenevään tahtiin ilmestyneet uutiset taas yhdestä pidätetystä heimosoturista saivat nyt Hyvinkäälle Suopellon tilalle siirtyneen Rokan pelkäämään, koska olisi hänen vuoronsa.

– Suomessa vaara olisi aina läsnä, arveli tilan vanhaisäntänkin ja yhdessä Mannerheimin hautajaisten jälkeen vieraakseen saapuneen tornionjokilaaksolaisystävänsä kanssa valmisteli perheen sen viimeiselle pakomatkalle rajan taakse Ruotsiin, jonne perhe pääsi asetumaan keväällä 1951.

Vuoteen 1953 mennessä n. 400 heimosoturin tiedetään panneen Ruotsiin.  Heistä moni jatkoi perheineen elämää ”maan alla” vielä vuosia virallisten etsintöjen päättymisen jälkeenkin. Rokkakaan ei uskaltautunut ottamaan yhteyttä häntä Suomessa auttaneisiin ystäviinsä kuin vasta liki 20 vuotta myöhemmin. 15 vuoden ajan hän oli kirjannut elämänsä muistiinpanoihinsa, mutta vanhan heimosoturin halu suojella läheisiään jatkuu niissäkin: vain kaksi niissä esiintyvää henkilö mainitaan nimeltä. Toinen on hänen vaimonsa Ida, toinen on Aaro Pajari.

Hedemorassa Rokka sai vihdoin sen rauhan, jonka puolesta oli ollut valmis uhraamaan vaikka henkensä ja Ruotsilta sen vapauden, jonka Suomi oli hänelle kerran luvannut. Rokka kuoli joulun alla 1989. Heimoveteraanin huikea tarina pysyi (hänen toivomuksestaan) salassa vielä hänen kuolemansakin jälkeen, kunnes Idankin kuollessa 10 vuotta myöhemmin pariskunnan 20 vuotta tuntenut Husa päätti tuoda tarinan julkisuuteen, noudattaen tässäkin ystävänsä toivetta.

”Silloin kun aika on kypsä, luotan sinun harkintaasi.”


Rokat Hedemorassa 1958

Lisää heimokansojemme urhoollisuudesta sodissamme (sekä siitä hinnasta, jonka moni joutui siitä maksamaan…) löydät sivuiltamme myös seuraavista jutuista – kannattaa lukea!

 

 

Jaa kirjoitus:

26.11.2020 Sotaveteraaniliiton virtuaalinen joulukalenteri 2020 kunnioittaa Mannerheim-ristin ritareita

Sotaveteraaniliiton tämänvuotinen virtuaalinen joulukalenteri on omistettu Mannerheim-ristin ritareille, joista viimeinen menehtyi muutama viikko sitten.



Uusi luukku aukeaa liiton Facebook-sivulla joka aamu klo 07.00.

Viime vuonna Sotaveteraaniliiton joulukalenteri teki kunniaa sotiemme hevosille, sitä edellisenä perustamisensa 90-vuotisjuhlavuotta viettäville sotilaspojille ja vuonna 2017 sotiemme naisten moninaisille tehtäville. Valinta ei tänä vuonnakaan ollut vaikea.

 – Siinä vaiheessa, kun tieto Tuomas Gerdtin kuolemasta vahvistettiin Mannerheim-ristin ritarien säätiöstä, ei tämän vuoden joulukalenterin aihetta enää tarvinnut miettiä, Sotaveteraaniliiton tiedottaja Ariela Säkkinen paljastaa.

– Kysyessämme mielipidettä myös somessa, olivat ritarit myös liki 60 000-päisen seuraajajoukkomme keskuudessa ylivoimaisesti toivotuin teema.

Pekka Kouri on Mannerheim-ristin ritarien säätiön toiminnanjohtaja

Mannerheim-risti on arvostetuin  Suomessa myönnetty huomionosoitus, muistuttaa ritarien perintöä yhä vaalivan säätiön toiminnanjohtaja Pekka Kouri.

Se on myös harvinaislaatuinen, sillä vuosina 1941-1945 ritariksi nimettiin vain 191 suomalaissotilasta noin kuudestasadasta tuhannesta, joista neljä sai kunnian osakseen kahdesti.

– Tämän valiojoukon kiinnostus suomalaisten silmissä ei tunnu himmenevän vuodesta toiseen, eikä ihme: ristin takaa löytyy henkeäsalpaavia tarinoita – jopa yksi kuolleista noussut, Säkkinen iskee silmää.

– Risti syntyi marsalkka Mannerheimin toiveesta saada aikaan korkea-arvoinen kunniamerkki, joka voitaisiin sotilasarvosta riippumatta myöntää kenelle tahansa taistelukentällä ansioituneelle sotilaalle. Aikaisemmin kun myönnetyt kunniamerkit olivat sidoksissa saajan sotilasarvoon. Joukkoon mahtuukin mitä moninaisimpia yksilöitä, joita kaikkia yhdistävät poikkeukselliset suoritukset mitä poikkeuksellisimmissa olosuhteissa, jotka saavat hiljaiseksi vielä tänäänkin, hän huomauttaa.

Draamaa, tragediaa ja yllätyksiä ei joulukalenterin luukuista tule siis tänä vuonna puuttumaan.

Tuomas Gerdt, ritareista viimeinen haudataan Lappeenrannassa lauantaina 28.11.2020

– Mannerheim itse esimerkiksi sai ristin vasta kahdeksantenatoista. Lisäksi ritarijoukkoon mahtuu myös sellaisia, jotka ovat syntyneet muualla kuin Suomessa. 24 esiteltäväksi valikoituun ihmiskohtaloon sisältyy niin kaatuneita kuin oman kätensä kautta menetettyjä sankareita, mutta myös koskettavaa asevelihenkeä: tarinan mukaan yksi ritareista esimerkiksi jakoi ristin mukana myönnetyn palkintosumman 50 000 markkaa – tuolloisen luutnantin vuosipalkan verran – rykmenttinsä miehille.

Mannerheim-ristin ritarien säätiössä ollaan hyvillään ritarien nostamisesta joulukalenterin teemaksi, samoin kuin siitä, että veteraaniemme arvostus on vihdoin sellaisella tasolla, kuin kuuluukin.

– Sotien jälkeen ei kukaan uskaltanut tunnustaa olevansa veteraani, lotta tai edes ritari. Heille heiluteltiin nyrkkiä perään ja jopa syljettiin päälle. Vasta presidentti Ahtisaaren aikana kunnioitus alkoi nousta niin, että nykyään on suitsissa pitelemistä, Kouri kiittelee ja muistuttaa ritareita yhdistäneestä nöyryydestä.

– Ritarit, etenkin Gerdt, korostivat aina, että heitä oli 191 kappaletta, mutta että siellä oli 600 000 muutakin sotilasta, jotka olisivat tunnustuksen ansainneet. Suurimpia sankareita eivät heidän mielestään suinkaan ollut ne, jotka saivat ristin, vaan ne, jotka antoivat isänmaan puolesta henkensä.

Jaa kirjoitus:

26.11.2020 Vuoden Lotta 2021 Aira Samulin: ”Nyt on kestämisen paikka, mutta me selviämme”

Kahdeksanvuotiaana pikkulottiin liittyneelle Aira Samulinille vuodet lottajärjestössä ovat olleet suuri voimanlähde aina näihin päiviin saakka. Elämäntyönsä hän teki tanssinopettajana ja jatkaa edelleen yrittäjänä, mutta aikaa on aina liiennyt vapaaehtoiselle nuoriso- ja mielenterveystyölle. Samulin kokee, että lotta-aate on tässä maailmantilanteessa erittäin ajankohtainen ja tulevaisuuteen hän kannustaa suhtatumaan positiivisesti.


Nuket ovat Aira Samulinille tärkeitä, sillä niihin liittyy paljon lapsuusmuistoja alkuperäisen Hyrsylän mutkan ajoilta (kuva: Kari Kylänpää)


100 vuotta lotta-aatetta

Lottajärjestön perustamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Lotta Svärd Säätiön merkkivuodelle osuva tunnustus on Samulinille suuri kunnia.

Toiminnanjohtaja Anne Nurminen muistuttaa lotta-aatteelle olevan tilausta tänäänkin

– Henkeäsalpaavaa. Lotta-aate on aina ollut osa elämääni. Oli kerrassaan vääryys, että järjestö piti lopettaa. Sillä oli niin paljon annettavaa, Samulin sanoo syvä liikutus äänessään.

Pikkulotissa hän huolsi ja valmisti varusteita, opetteli ruoanlaittoa ja kääreiden sitomista. Lottajärjestön varsinaiseksi jäseneksi hän siirtyi 17-vuotiaana. Silloin hän aloitti työt Päämajan lääkintäosaston toimistossa.

– Olen tehnyt lottatyötä rintamaolosuhteissa ja minulla on rintamatunnus. Olen ollut sodan melskeissä ja kokenut niin paljon, että niistä riittää dokumentoitavaa kirjaksi saakka, Samulin tuumaa.

Vuoden Lotta -tunnustus myönnetään lottatyössä ansioituneelle henkilölle tai lottahengessä uutterasti toisten hyväksi toimineelle suomalaiselle naiselle.

– Samulin on tehnyt aktiivisesti vapaaehtoista auttamistyötä koko elämän. Hän on pitänyt heikompien puolta ja tuonut heidän äänensä esiin, toteaa Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen. Säätiön rekisterissä tällä hetkellä lottia ja pikkulottia on 7500, joista lottia on 1500. Keski-ikä on 97 vuotta.

– Emme saa unohtaa, kuinka tärkeää heidän työnsä oli sodan aikana ja sen jälkeen. Kun ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta lottajärjestön perustamisesta, on aika kiittää heitä. Se onkin ensi vuoden keskeisiä teemojamme, Nurminen toteaa.


Lottien tehtävät sodissamme olivat moninaiset (kuva: SA-kuva)


Myönteisyys elämänasenteena

Aira Samulin on syntynyt Ignoilan kylässä, Hyrsylän Mutkan alueen itäisimmässä kylässä vuonna 1927. Evakkoon lähdettiin viime hetkellä. Vihollinen oli parin kilometrin päässä rajalta. Isä kaatui ja perhe toi hänet mukanaan haudattavaksi Helsinkiin. Elämä aloitettiin alusta, eikä tuttavia ollut.

– Elämä oli kovaa ja pulaa oli kaikesta. Minulla oli pikkusisko, jolle annoin omasta ruoastani, koska hän ei ymmärtänyt, ettei ruokaa ei ole. Ruokaa säilytettiin ikkunalasien välissä. Sitä saattoi katsoa, muttei ottaa vaan piti säästää, Samulin muistelee.

Vaikka käsillä on nyt globaali kriisi ja poikkeusajat, hän kannustaa suhtautumaan tulevaisuuteen positiivisin mielin.

– Nyt on kestämisen paikka, mutta me selviämme tästä. On viisasta hakea elämästä hyviä puolia ja keskittyä niihin. Ihminen pysyy terveenä, kun on elämäniloa ja elämänhalua, Samulin painottaa.


Samulinin Nummi-Pusulaan rakennuttama, Hyrsylän mutkaksi ristimä vanhaan karjalaistyyliin rakennettu hirsitalo on suosittu nähtävyys (kuva: Aira Samulin)


Tanssista ammatti

Tanssiminen on aina ollut Samulinille ykkösjuttu. Se on tuonut iloa, toivoa ja energiaa. Lottana toimiessaan hän oli myös mukana sotatoimialueelle suuntautuvilla viihdytyskiertueilla.

– Äitini oli naisvoimistelija ja opetti kansantansseja. Osasin tanssia ja minulla oli hyvä rytmitaju. Huomasin, että minulle tuli oli hyvä mieli, kun tanssin.

Tanssiminen oli sodan aikana kiellettyä pois lukien esiintymiskiertueet. Silti Samulin tanssi, jopa salaa.

Samulinin vaiherikkaasta elämästä on tehty myös (kesälle 2021) siirtynyt musikaali

– Kerran hyppäsin ikkunasta karkuun poliiseja, kun näin niiden tulevan, Samulin nauraa.

Ammattimainen tanssiura lähti liikkeelle steppauksesta.

– Minut kasvatettiin kuuliaisuuteen, mutta sallin itselleni tanssimisen selittämällä, että steppausta voi verrata rummuilla soittamiseen eikä siten ole tanssia. Sain myös palautetta, että minulla on hyvä rytmitaju ja aloin uskoa, että se on juuri minun juttuni.  Siitä pallo lähti vierimään.

Tanssi on tuonut Samulinille iloa myös korona-aikana.

– Tanssiminen todistetusti tekee hyvää mielenterveydelle. Ylipäätään liikunta ja terveet elämäntavat ovat minulle tärkeitä.  Nukun, liikun ja syön hyvin, Samulin summaa.



Itsenäisyyspäivä on suuri juhla

Itsenäisyyspäivä vietettiin Samulinin lapsuudenkodissaan aina juhlallisesti. Aatteellisuus ja isänmaallisuus on ollut hänen elämässään valtava kannustin.

– Meillä on ihana maa. Emme saa unohtaa talvisodan ihmettä. Ulkomailla kulkiessani törmäsin siihen, että se tunnetaan paikoitellen paremmin kuin Paavo Nurmi tai Jean Sibelius.



PS. Kannattaa lukea myös Aira Samulinin karmeat kokemukset Talvisodan syttymispäivältä.

Tiesithän, että sivuiltamme löydät myös paljon juttua lotista?

 

Jaa kirjoitus:

25.11.2020 Sotaveteraaniliiton Suuri Joululahjaopas 2020 panostaa etäostosmahdollisuuksiin ja kotimaisuuteen

Vaikka täällä etelässä vielä tepastellaan tennareissa eikä pakkasista ole tietoakaan, on pohjoisessa pyöritelty lumiukkoja jo vaikka kuinka pitkään, eikä siihen joulukuun alkuunkaan ole enää kuin muutama hassu viikko! Parasta siis laittaa joululahjanmietintämyssy jo päähän, sillä epäilemme, että tänä vuonna moni tulee ruuhkia ja ihmismassoja välttääkseen hankkimaan suuren osan lahjoistaan nettikaupoista ja postin välityksellä, joten kannattaa olla ajoissa!

Myös me olemme pyrkineet tämänvuotista lahjavinkkilistausta rakentaessa pitämään turvallisuuden mielessä, joten koko lailla kaiken tässä mainitun pystyy hankkimaan joulupukin säkkiin kotisohvalta nousematta! Lisäksi olemme tämän vuoden valintoja miettiessämme halunneet panostaa kotimaisiin yrittäjiin.

Ja koska kulunut vuosi on ollut täynnä huolta ja harmia, niin kompensoidaan sitä sillä, että Sotaveteraaniliiton Suuri Joululahjaopas on tänä vuonna suurempi ja parempi kuin koskaan!



Laatuaikaa lukutoukalle

Suomalaisen sotahistoriallisen kirjallisuuden sato on tänäkin vuonna ollut runsas, mutta kaukana tylsästä: joukosta löytyy todellisia helmiä, jotka nostavat esiin aiemmin kuulemattomia tragedioita, tuntemattomiksi jääneitä helmiä ja yhä tänäänkin hämmästyttäviä tapahtumia.


Hyvän pohjan alkuun lähtemiselle tarjoaa Sotaveteraaniliiton Selviytymistarina, josta löytyy 20 asiantuntijan kiinnostavasti kirjoittamia, sotiemme kaikki vaiheet kattavia artikkeleita.

Selviytymistarina 1939-1945, 30€

Kansallisarkiston tutkijan löytöretki sellaisen sotilaan vaiheisiin, joka ei ollut mitään, mitä sotilaan tulisi olla. Genrensä erikoisimpia ja koskettavimpia teoksia ja kunnianosoitus sille arvokkaalle työlle, mitä arkistoissamme tehdään.

Vain sodassa kuollut mies, 30€

Saksassa asuvan suomalaistoimittajan uutuus kertoo yhdestä sotavuosiemme seuraamuksista, joka on Suomessa pysynyt hämmästyttävyydestään varsin tuntemattomana ja jota absurdiudessaan voisi helposti kuvitella mielikuvituksellisen seikkailuromaanin juoneksi.

Aselevon maksumiehet, 29.90€

Arvokas teos, jossa sodan todelliset, monesti kauhistuttavat kasvot paljastetaan kirjaan haastateltujen veteraanien itsensä kertomana.

Raatteentien jäisestä helvetistä Tali-Ihantalan tulimyrskyyn, 24.95€

Tämän vuoden omakustanteiden parhaimmistoa edustava kirja kertoo yhden Tali-Ihantalan tuhon hetket kokeneen sotilaan henkilökohtaisen tarinan.

Kun pappi siunaa porukan on iso rytäkkä tulossa” – Hämeenkyrön torpasta Tali-Ihantalaan 1940-1944, 25€

Sotavuosia – sekä vähälle huomiolle jäänyttä ilmavalvontaa – kartoittava teos ilmavalvontalottana toimineen nuoren tytön silmin.

Tornijermu – Ilmavalvontalotta Maire Väyrynen, 41.95€

Perusteelliseen, myös iskuun osallistuneiden veteraanien haastatteluun perustuva ja historian uusiksi laittava teos, joka selvittää, miksi jatkosodan suurin kaukopartio-operaatio sai dramaattisen lopun.

Operaatio Kaleva – Päämajan kaukopartioiden suurin isku ja sen taustat, 32.90€

Pekka Turuselta ilmestyi tänä vuonna toinenkin kiehtova teos, joka päästää lukijan sodankäynnin salaisimpien ovien taakse.

Salaisen sodan asiamies – Mannerheim-ristin ritari Paavo Suoranta, 29.90€

Harvinaista herkkua: veteraanin itsensä kirjoittama kirja, joka kartoittaa sotavuosia Karjalan kannaksella kotirintaman koettelemuksia unohtamatta.

Rintamalla ja kotona kannaksella, 28€

Inhimillisyydellään ihastuttava kirja, jossa sotaa käsitellään kirjoittajan vanhempien sodanaikaisen kirjeenvaihdon kautta.

Rakas Toini, 25€



Tyylitaiturille

Nämä tuotteet eivät ole vain katseenkestäviä, ne ovat myös laadukkaita, ajattomia ja auttavat hyvää asiaa!


Tyylikkään harmaa kaulahuivi on valmistettu silkistä ja on niiiiin unelmanpehmeä, ettei siitä malta pitää näppejään erossa. Niin suosituksi tämä ikkunallisessa lahjapakkauksessa toimitettava asuste on muuten noussut, että kannattaa ostaa saman tien.

Silkkinen kaulahuivi 180 cm x 30 cm, 55€

Klassisen – Hermès-huiveistakin tutun – kokonsa ansiosta tämä silkkihuivi on yhtä monikäyttöinen kuin on kauniskin (pelkästään tästä suomalaissukuisen bloggarin sovelluksesta löytyy kymmenittäin erilaisia tapoja sitoa huivi). Kaksi eri värivaihtoehtoa.

Silkkihuivi 90 cm x 90 cm, 55€

Näistä kolmesta ajattoman tyylikkäästä vaihtoehdosta luulisi löytyvän sopiva solmio kenelle tahansa.  Ja koska lahja-asioissa vähemmän on harvoin enemmän, osta kerralla kaikki! PS. Solmioiden seuraksi löytyy tyyliin erinomaisesti sopiva, Kaatuneitten Omaisten Liiton diskreetillä logolla varustettu kullanvärinen solmionpidikekin.

Silkkisolmio, 35€

Otsatukka pysyy varmasti ojennuksessa ja huulipuna hollilla, kun mukana on tämä taskupeili, joka kätevän kokonsa ansiosta mahtuu pienimpäänkin käsilaukkuun.

Taskupeili, 8.90€



Elämäsi eräjormille

Erityinen luontosuhde vaatii ihan erityisen ihmisen ja vielä erityisemmän varustuksen.

Tämä Suomessa valmistettu muistilehtiö on vähän niin kuin suomalainen itse: se ei herkästä hätkähdä. Se on (kivipaperisia sivujaan myöten) vedenkestävä, joten tässä pysyvät varmasti tallessa kalareissujen muistiinpanot siitä, kuinka monta sataa kiloa se viimeisin lohi oikein painoikaan. Eikä tässä kaikki: lehtiön etu- ja takasivuille on koottu kaikennäköistä hyödyllistä (ja potentiaalisesti hengen pelastavaa) tietoa mitoista oikeaoppisiin solmuihin ja morseaakkosiin.

Vedenkestävä muistilehtiö, 9.99 €

Jos ja kun ne savustukseen vaadittavan tulen sytyttämisen edellyttämät tulitikut ovat sitä satakiloista vonkaletta rantaan kiskoessa pudonneet veteen, niin tulukset pelastavat. Partioaitan Suomessa valmistetuissa tuluksissa on neljä eri värivaihetoehtoa ja mukana olevan nahkanauhan ansiosta ne pysyvät varmasti tallessakin. Senkus otat tukevan otteen puikosta ja raapaisulevystä ja leiskautat (jopa 3000-asteisen) kipinäsuihkun sytykemateriaaliin.

Tulukset, 15.95€

Jos näillä ei saa kanssaeräilijän kateutta heräteltyä, niin ei sitten millään. Oman elämänsä Masterchef kun ei varmaan erällekään lähde ilman omaa eräkokkiveitsisettiään. Marttiinin pohjoisen luonnon innoittama ja suomalaisesta lämpökäsitellystä koivusta sekä kulutusta kestävästä ruostumattomasta teräksestä valmistettu ergonominen viisiosainen veitsisarja (kokkiveitsi, filetti, puukko, pikkupuukko ja kalapiikki sekä hiomakivi) kulkee mukana tyylikkäässä rullalle menevässä (ja näin paitsi veitsiä suojaavassa, myös tilaa säästävässä) nahkakäärössä.

PS. Vähän pienemmän budjetin neronleimauksiin, tsekkaas tämä Panssarimuseon teleskooppivartinen makkaratikku!

Eräkokki veitsisetti, 299€

Sivistyneet ruokailutavat säilyttää keskellä villeintäkin erämaatakin tällä kevyellä, pienikokoisella ja yhtä Suomen hienoimmista museoista ylläpitämään auttavalla monitoimi-ihmeellä. Onko se lusikka? Onko se haarukka? Onko se veitsi? NO ON!

Lusikka-haarukka, 9.90€


 


Kätevää ja käytännöllistä

Ei järkevän tarvitse olla synonyymi tylsälle – nämä lahjat ilahduttavat läpi koko vuoden!


Ajankohtaisempaa lahjaa saa hakea! Tällä Suomessa korkealaatuisista materiaaleista valmistetulla, venttiilillä varustetulla kasvomaskilla erotut joukosta eduksesi, etkä pelkästään sähäkän M05-kuosin ansiosta. Kolme kokoa ja säädettävät kuminauhakiinnikkeet takaavat hyvän istuvuuden vauhdikkaammassakin menossa.

Venttiilillinen kasvomaski, 19.95 €

Sotaveteraaniliiton taskukalenteri on yksi suosituimpia myyntituotteitamme, eikä ihme. Tämän kompaktin ihmeen ansiosta mukanasi kulkee kaiken kalenterilta odotettavan (päivät, viikot, kuukaudet) lisäksi myös tietoa liiton toiminnasta, Suomen sotahistoria pähkinänkuoressa sekä vapaa-ajan kalastajan otollisimmat päivät. Tästä ei lopu akku eikä ohjelmistopäivityskään pääse pistämään elämääsi sekaisin.

Maailman kauneimman lipun (ja parhaimman suklaan!) värejä toistavan kalenterin ylpeä omistaja säästyy myös monelta sosiaalisessa tilanteessa huonomuistisen yllättävältä nöyryytykseltä, sillä kalenterin sivuilta löytyvät sanat niin Sillanpään marssilauluun kuin Veteraanin iltahuutoon.

Sotaveteraaniliiton taskukalenteri 2021, 6 €

Keittiön seinälle, mummolle, kotiin, toimistoon ja kotitoimistoon kannattaa puolestaan hankkia vanha kunnon seinäkalenteri, johon saa merkattua muistutukset niin tiskausvuoroista, lasten jäätanssiturnauksista kuin vihjeet tulossa olevasta hääpäivästä. Kalenteri juhlistaa Lotta Svärdin 100-vuotista taivalta isänmaamme hyväksi peräti 14 kuukauden ja lotta-aiheisen kuvan verran. Rajoitettu erä, joten ole liikkeellä ajoissa. Meidän toimistomme seiniltä tällaiset löytyvät jo!

Lotta Svärd 100-seinäkalenteri, 26.90 €

On tilanteita, joissa näkymättömäksi naamioituminen voi pelastaa hengen. Liikenne ja Suomen talvi eivät näihin kuitenkaan kuulu. Varmista läheisesi näkyvyys seuraavien kuukausien pimennossakin mitä, no, särmimmällä heijastimella! Aiheita löytyy Suomi-konepistoolista (iso peukku täältä!) mm. telaketjumiinaan ja myrskylyhtyyn, ihan lahjan saajan hyggeyden tason mukaan.

PS. Lisää heijastimia löydät myös Lottapuodista!

Särmän heijastin 5.99 € – 6.99 €



Aktiiviselle aikuiselle

Huolehdittavaa ja hektisyyttä nykyarjessa riittää, vaikka ei edes ruuhkavuosirämeikössä rämpisikään. Näitä lahjoja arvostaa siis aika lailla jokainen!


Ovatko avaimet hukassa ihan koko ajan? Tämän käsikranaattiavaimenperän kanssa ei moista ongelmaa ole! Eikä muuten mene avainnippu kovin herkästi sekaisin kenenkään toisen kanssa…! Kuvan sirpalekäsikranaatin lisäksi saatavana myös varsikranaattimalli (12€)

Käsikranaattiavaimenperä, 25€

Sotavoimien klassikko, kenttälapio, pitää pintansa vuodesta toiseen. Tämä Fiskarsin valmistama kolmitaitteinen malli myös kestää vuodesta vuoteen. Monipuolisuutensa (lapiosta kuokaksi kirjaimellisesti käden käänteessä!) ja pienikokoisuutensa ansiosta tällaisen tulisi olla ihan joka takakontin vakiovaruste. Mukana säilytyspussi vyölenkillä.

Kenttälapio 59.99 €

Kanssaeläjiemme turvallisuus on meille tunnetusti tärkeä juttu. Niitä vaaroja, uhkia ja riskejä vain tuntuu olevan koko ajan enemmän. Tämän (poronnahkaisen! Suomessa valmistetun! Peräti 18 korttipaikalla varustetun!) lompakon erikoisvarustelu eliminoi niistä yhden: pankki- ja luottokortteja skannaavat lurjukset. Pankki- ja luottokortit sisältävät nykyisin RFID (Radio Frequency Identification) sirun, joka sisältää henkilökohtaisia tietoja. Niiden varastaminen on mahdollista muutamassa sekunnissa laukun tai taskun läpi skannerilla, mutta RFID-suojatut lompakot sisältävät suojakalvon, joka estää skannauksen lompakon ollessa kiinni. Kolmessa värivaihdossa on, mistä valita, löytyy myös muista malleja.

RFID-suojattu nahkalompakko, 48€

Se, joka väittää nähneensä päheämmän parkkikiekon, tarvitsee kyllä reissun Specsaversille.

Leijonavaakunainen parkkikiekko, 9.95€


 


Kotiin, keittiöön ja kammariin

Kotoilu on näinä korona-aikoina kunniassaan – tästä löydät lahjoja, jotka tarjoavat silmäniloa tyyliin kuin tyyliin (kunhan se on hempeän isänmaallinen)!


Pistikö joku Valvontakomission mies aikoinaan lotta-mummosi kahvikaluston säpäleiksi? Tässäpä oiva veto historian korjaamiseen! Ja jos isänmaallinen liikutus yltyy ihan kyyneliin saakka, niin ei hätää, Lottapuodista löydät myös tyyliä toistavat lautasliinat (4.90 €).

Lotta Svärd-kahvikuppisetti, 59 €

Loihdi sisustukseesi autenttista ja ainutlaatuista tunnelmaa tällä puolelle lukijakunnasta jo kovin tutulla kuosilla. SA-tyynyliinat (käyttämätöntä ylijäämätavaraa) on valmistettu Suomessa kestävästä puuvillasta ja ovat kotonaan niin bunkkerissa kuin buduaarissa.

SA-tyynyliina 55 cm x 70 cm, 2.50€

Kun kädentaitaja saa nämä erikoisuudet käsiinsä, niin vain taivas on rajana, millaiseen uusiokäyttöön ne päätyvät. Kynätelineiksi toimistoon? Kynttilänjaloiksi vähän kursailemattomampaan kattaukseen? Minimaljakoiksi? Vai keräisikö kasan eri kokoisia ja askartelisi niistä kattokruuunun?

Eri kokoisia hylsyjä (mm. 23 mm ilmatorjuntatykkiä), 5-15€

Tokihan ”I love Kanaria”- matkamuistomagneetteja on jääkaapin ovet itse kullakin jo pullollaan, mutta tässä valioyksilössä jos missä ovat virtaviivainen muotoilu, funktionaalisuus sekä arvomaailma kohdillaan. Saatavilla myös klassisena Lotta Svärd-logoisena.

Pikkulotta-jääkaappimagneetti, 5€



Koko perheen karkeloihin

No a i n a k i n jouluna sitä soisi ihmisten viettävän laatuaikaa lähimmäistensä kanssa ja tästähän siihen löytyy inspiraatiota!


Uudistunut, entistäkin parempi (ja uskokaa tai älkää: ensi vuonna vielä tuotakin parempi!) Kenttäpostia on lahja, joka vain jatkaa antamistaan. Kuusi kertaa vuodessa, jos tarkkoja ollaan! Sotahistorian ja veteraaniperinteen ykköslehden jokaisella numerolla on erikoisteemansa, joten kiehtovaa (ja yllättävää!) asiaa siinä riittää ihan koko perheelle. Uusimmassa lehdessä esimerkiksi tavataan prikaatinkenraalipingviini (tositarina).

Kenttäpostia-lehden vuosikerta 15 €

Lottamuseon värikynillä palaat takaisin lapsuuteen, jolloin kaikki oli vielä helppoa, huoletonta, lomautuksetonta ja pandemiatonta. Pakkauksen 12 kirkasta eri väriä tuovat eloa niin lastgen leikkeihin kuin mindfulness-värityskirjaasi.

Värikynäsetti, 5€

Joskus, esimerkiksi lämpömittarin pudotessa Talvisotamaisiin lukuihin lähemmäs -50 pakkasastetta, kannattaa hyvällä omallatunnolla pysytellä sisätiloissa. Ja jos sisätiloissa ollaan esimerkiksi mökillä, kaukana telkkareista ja wifeistä niin, että ainut tabletti on isän aspiriini, saa tekemisen loppumisen pidettyä loitolla tällä nerokkaalla keksinnöllä, jonka sisältämät 52 pelikorttia taipuvat arviolta 879 eri korttipeliin. Tässä niistä viisi suosituinta.

Tankkimiehen pelikortit 10€

Pelaajien Valinta 2020-palkinnon saajaksikin ehdolla oleva lautapeli ”Jäinen kuolema – Suomen talvisota” on Pöydällä.net-sivuston arvion mukaan kenties jopa paras Talvisodasta tehty peli ja antaa mahdollisuuden kirjoittaa historia kokonaan uusiksi ja katsoa, miten Talvisodassa olisi käynyt, jos puikoissa olisikin ollut sinä ja kaverisi. Pelin arvion löydät täältä.

PS. Videopelien maailmassa ei tämän vuoden julkaisuista ole tämän Fate of Finland- pelin voittanutta.

Jäinen kuolema – Suomen talvisota- lautapeli 54€


 


Työhön ja toimistoon

Panssarimuseon ärhäkällä teroittimella kynät pysyvät yhtä terävinä kuin käyttäjänsä. Kollegan kommentoidessa erikoista työkalua, voi seuraavaksi tehdä vaikutuksen lipsauttamalla keskusteluun jonkun näpsäkän detaljin panssarijoukkojen historiasta, vaikkapa että ”tiesitkö muuten, kuka oli ampujana siinä panssarivaunussa, joka ajoi Kuuterselässä 14.-15.6.1944 alkaneen vastahyökkäyksen kärkeen kun Suomen edellisvuonna saamia Sturmgeschütz III Ausfürung G (Stu 40)- rynnäkkötykkejä käytettiin ensimmäistä kertaa taistelutilanteessa?”

(Vastauksen löydät täältä)

Tankkiteroitin, 8.50€

Lotta Svärdin 3 in 1- mikrokuituliina on melkein yhtä tehokas moniosaaja kuin daamit itsekin: se soveltuu tietokonenäytön, silmälasien tai kameranlinssin puhdistukseen, käy myös näytösuojaksi JA toimii tarvittaessa hiirimattonakin.

3 in 1- mikrokuituliina, 7.20€

Muistathan käsiäsi pestessäsi ja desinfioidessasi pitää myös käyttämäsi laitteet puhtaina? Tämä kosketusnäyttöjen puhdistusspray tulee kätevässä, mukana helposti kulkevan kokoisessa neliskulmaisessa pullossa. Suihkaise ainetta puhdistettavalle pinnalle ja pyyhkäise pullon sivuun kiinnitetyllä kuituliinalla.

Kosketusnäyttöjen puhdistusspray, 10.90€

Loistohankinta paitsi toimistoon, myös autoon. Puhelimet pysyvät ladattuina (ja takapenkki tyytyväisenä) kun mukana on tämä kolmella eri liitinpäällä (Apple, micro-USB ja USB-C) varustettu latauskaapeli.Tarranauhan avulla paketti pysyy kasassa ja pienessä tilassa ja sotkeentumatta. Lisäksi tässä latureiden McGyverissä on LED-valo liiton rehdin isänmaallisissa väreissä ja vahva avaimenperärengas.

Latauskaapeli 20 €



Herkuttelijan hurmaamiseen

Mm. maailman parhaaksikin valitun Isonkyrön ihmeen ansiosta G&T on Suomessa suositumpaa kuin koskaan. Napue-nautiskelijaa ilahduttanee myös tämä saman tehtaan poikien valmistama käsidesigeeli, jonka muotokieli noudattaa talon pelkistetyn tyylikästä linjaa. Muistutetaan siis vielä: ei sisäisesti nautittavaksi.

Kyrön käsidesi 400 ml, 6.90€

Lottakanttiinin kahvinkorvikkeesta ei nostalgiaa puutu! Lokakuusta 1939 alkaen paahtimot saivat Suomessa valmistaa sellaista kahvin korviketta, joka sisälsi vähintään 25 % kahvia. Lottien korvikkeessa on 25% ehtaa kahvia, minkä lisäksi sitä on ajan hengen mukaisesti jatkettu tummaksi paahdetulla ohralla, sikurilla sekä voikukanjuurella. Vastikkeessa [6.90 €) sitä vastoin ei ole kahvia lainkaan.

Pussin sisältö riittää 1l vahvaa korviketta tai 1,5l miedompaa.

Kahvinkorvike 7.40 €

Suomen rakastetuin suklaa on sininen. Fazer Storessa voit nyt antaa sille oman leimasi painattamalla lahjansaajalle personoidun suklaalevyn.

PS. Jos oikein isänmaallista suklaata halajat, niin tsekkaas tämä!

Personoitu Fazerin Sininen, 15€ (sis. postikulut)

Ehkä jopa kahvia ja suklaata enemmänkin suomalaiset rakastavat salmiakkia, jota apteekkarin salmiakista tunnettu Haganol on tehnyt Suomessa perinteisellä reseptillään jo vuodesta 1951. Ja mikäs suomalaiselle salmiakinrakastajalle parempi lahja, kuin salmiakkinen Suomi! Haganolin sivuilta löydät muuten myös vinkkejä keittiöön, kuten reseptin salmiakki-broileripastalle (!)

Suomi-Salmiakki, 3€



Aineetonta antia

Aineettomat lahjat tarjoavat elämyksiä, eivät turhaan liikakansoita vastaanottajansa nurkkia ja ovat hankittavissa lyhyelläkin varoitusajalla.


Koronatilanteen vuoksi tammikuulta toukokuulle siirretyn Helsingin ensi-iltansa Temppeliaukion kirkossa saava Opera Telluksen suurooppera Isänmaan tyttäret on osa Lotta Svärdin 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Bonuksena vielä se, että jokaisesta myydystä lipusta 1€ lahjoitetaan Sotaveteraaniliiton veteraanityöhön.

Oopperalippu, 60 €

Ensimmäisestä käyttökerrastaan vuoden ajan voimassa oleva Museokortti avaa ovet Suomessa satoihin museoihin – näiden joukossa lukuisia upeita sotahistoriakohteita. Täältä löydät meidän suosituksiamme maan museotarjontaan.

Museokortti 69€

Matkailu tunnetusti avartaa ja sotahistoriallinen matkailu se vastaa avartaakin. Rajantakaisille taistelupaikoille asiantuntevan oppaan johdolla suuntautuvat retket herättävät historian eloon ja säilyvät mielessä jopa loppuelämän. VL-Matkojen ensi vuoden valikoiman kohokohtia on toukokuussa tehtävä retki isien taistelutantereille (arvioitu hinta 550€/ hlö)

Sotahistorialliset matkat alk. 115€/ hlö

Ystävän nimissä tehty lahjoitus sotiemme veteraaneille lämmittää paitsi sinun ja vastaanottajan, myös avun vastaanottajien sydäntä ja on tänä vuonna erityisen tarpeellinen, sillä koronatilanteen vuoksi perutut varusmieskeräykset tulevat jättämään liki miljoonan euron loven tämän vuoden keräystuottoon.

Lahjoitus on myös oiva keino muistaa myös toisella puolen maailmaa asuvia läheisiä – tämän lahjan kanssa kun ei tarvitse postinkulusta murehtia. Jaa että miksi veteraaneille yhä kerätään ja mihin varat menevät? Kaikkiin kysymyksiisi löydät vastaukset täältä.

Kuukausilahjoittajaksi ryhtyminen on muuten lahja, joka tarjoilee iloa läpi vuoden veteraanityön uutisia kertovalla uutiskirjeellään.

Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset- keräys



Hänelle, jolla on jo kaikkea

Aina siihen joululahjalistaan mahtuu muutama tällainenkin ihminen. Ja jos edellä luetelluista ei t o s i a a n k a a n ole löytynyt mieluista, niin vilkaisepas nämä!


Anna lahjaksi palanen aitoa historiaa: yksi 1930-luvulta Jatkosodan päättymiseen saakka valmistetuista Suojeluskuntain Yliesikunnan teräspeltisistä aseöljypulloista! Suorakaiteen muotoinen, läpileikkaukseltaan soikea peltipullo, jonka kannen reunassa teräksisellä kierrekorkilla varustettu matala kaula. Toisella sivulla stanssaus S.Y. (Suojeluskuntain Yliesikunta), tinatut saumat. Korkeus 11 cm, leveys 6 cm.

Suojeluskuntainyliesikunnan aseöljypullo (iso), 60€

Tämä sodankyläläisveteraanin alun perin ideoima kello näyttää niin mennyttä kuin kuluvaa aikaa. Taidonnäyte säväyttää paitsi merkityksellään, myös tarinallaan, josta voit lukea lisää täällä. Myyntituotto menee lyhentämättömänä veteraaneille.

Sodankylän Rintamaveteraanien Suomi-kello 64€ (+pk)

Tai entäpä jos tekisit kunniaa karjalaisevakoiden rakastetuimmalle tuliaiselle suomalaiseen keittiöön, joita suomalaiset syövät vuosittain arviolta 700 miljoonaa kappaletta? Taitoshopin karjalanpiirakka-kukkaro on kotimaista käsityötä Imatralta ja tuo varmasti kassajonossa hymyn myös kanssaostajien huulille. Saatavilla kahta eri kokoa, joista isompaa myös kaulanauhallisena versiona.

Karjalanpiirakka-kukkaro 9.50 € – 14.50 €


 


Kun rahalla ei ole väliä

Jos budjetissa on venymisvaraa, niin tästäpä idea elämykseen!

Entäpä jos ensi vuonna kunnioittaisit Talvisodan päättymispäivää Talvisota-elokuvan myötä? Tai viettäisin syntymäpäivääsi oman Rukajärven tie-näytöksen parissa? Tai tekisit lähtemättömän vaikutuksen ensitreffeillä vain sinulle ja seuralaisellesi järjestetyssä Lupaus- leffassa? Tai repäisisit itsenäisyyspäivänä katsomalla sen Tuntemattoman Sotilaan vähän juhlavimmissa puitteissa?

Vastaus tähän on Helsingin Kalliossa sijaitseva Elokuvateatteri Riviera, joka on ehkä koko maan kaunein ja tunnelmallisin. Riviera Jukebox- palvelu mahdollistaa elokuvasalin pelkästään sinun ja esim. 10 (tai vaikka 40!)  lähimmälle ystävällesi leffaherkkuineen. Arkisin 9.00-16.00 hinta olemassa olevalta elokuvalistalta valittuna 42 €/ hlö, muina aikoina yksityistilaisuudet sovittavissa elokuvateatterin kanssa.

Elokuvateatteri käyttöösi, alk. 420€



Vink vink: lisää ideoita saatat löytää myös edellisvuosien lahjaoppaistamme:

Jaa kirjoitus:

18.11.2020 Toivo Turunen – Kiteen näkymätön sankari oli mies, jota luodit kiersivät

Kiteenjärven rannalla sijaitseva Kiteen Rantakenttä on Kiteen Pallon, Suomen toiseksi menestyneimmän pesäpallojoukkueen kotikenttä, jolla on seuran 30-vuotisen historian aikana juhlittu niin kolmea SM-kultaa, kolmea hopeaa kuin yhtä pronssiakin. Itä-Länsi-turnausta se on isännöi vuosina 1996 ja 2006.

Katsomossa koettujen suurien tunteiden keskellä vain harva kiinnitti huomiota hiljaiseen kentänhoitajaan, joka kalkkikärryään vetäen veti kentän hiekkaan viivoja, hoitaen työnsä tunnollisesti ja pitäen kentän tämä pohjoiskarjalaisen pikkukaupungin sankareita varten esimerkillisessä kunnossa.

Vielä harvempi tiesi, että siinä oli tämän kentän todellinen sankari.

Hän oli ainoa laatuaan – kirjaimellisesti.


Kiteen Rantakentän yleisöennätys 5320 on peräisin vuodelta 2000


Mies oli Toivo Turunen, vuonna 1919 Kiteellä syntynyt Jatkosodan veteraani ja yksi suurimpia sankareita, joita kenttä on koskaan nähnyt. Pesäpallon kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, vaikka jo pikkupoikana urheilusta innostunut ”Topi” oli itsekin 17-vuotiaasta pelannut seuran edeltäjän, Kiteen urheilijoiden riveissä. 20 vuotta kestäneen aktiiviuransa jälkeen hän otti hoitaakseen kentän, mitä ensimmäisen Kiteen isännöimän Itä-Länsi-ottelun alla Helsingin Sanomiin tehdyssä jutussa kertoi aikovansa jatkaa ”niin kauan, kuin terveys sallii”.

Topi oli sanansa mittainen mies, ja niin hän myös teki, liki kuolemaansa 2010 saakka.


Kiteen Urheilijoiden pesäpallojoukkue 1950-luvulla: Ylärivissä vasemmalta Toivo Turunen, Kalle Kankkunen, Oskari Karhinen, Pekka Turunen ja Kalle Hyvärinen, alarivissä vasemmalta Rauno Rintanen, Heikki Tiainen, Teuvo Tiainen ja Martti Paakkunainen


Tarkka ja tunnollinen työmyyrä

– Siirryin pelaamaan pesistä 1988 syksyllä Kiteelle. Jo silloin oli tiedossa, että Kiteen Rantakenttää pitää upeassa kunnossa Topi Turunen: pieni, lyhyenläntä työmyyrä. Kenttä oli aina priimakunnossa – siihen aikaan ei ollut vielä hiekkatekonurmia, vaan kentät olivat tiilimurskaa tai kivituhkaa. Kiteellä se oli kivituhkainen eli vaati päivittäistä huolenpitoa. Topi veteli viivat kalkilla ja lanaili kenttää – ei pitänyt itsestään koskaan ääntä, muistelee yhdeksän kautta pääsarjassa pelannut, Imatran riveissä SM-kultaakin 1986 voittanut Antti Eteläpää.

Ja tarkkaa työtä hän tekikin.

 – Yhden kerran muistan, kun pelituomarit olivat sitä mieltä, että kenttä on väärin piirretty. Tuomareiden johdolla tehtiin tarkistusmittaukset mittanauhalla, ja kuten arvata saattaa, eihän se kenttä vääränlainen ollut. Topia kovin harmitti tämä tuomareiden epäilys!


Toivo Turunen hoiti Kiteen Rantakenttää vuosikymmenten ajan


Vaatimaton kansanmies

Turunen ylläpiti urheiluharrastustaan myös rintamalla (Tyrjän lehti, nro 265)

Valtakunnan ykköslehdessäkin vaatimaton mies pitäytyi pesäpallossa eikä senkään yhteydessä tullut maininneeksi niitä elämänsä huimia vaiheita, joista vain muutama sai koskaan kuulla.

”Hän ei itsestään numeroa tehnyt ja sota-ajoista ei puhunut sanaakaan”, oli vastaus, johon Topin tunteneita jututtaessa saimme kerta toisensa jälkeen törmätä.

– Semmoisen tarinan muistan jostain kuulleeni, että olisi jossain vaiheessa toiminut itsensä Ehrnroothin lähettinä. Olihan hän minusta ihan tyypillinen lähettitehtäviin: ei ollut isokokoinen mies, mutta sitkeä ja kesti rasituksen. Sodan jälkeenkin vielä ikämiehenä juoksi maratonia ja puolimaratonia, muistelee Turusen naapurina pitkään asunut rajavartiomestari Kari Sutinen.

Taistelulähetti oli autonkuljettajan ohella yksi 169-senttisen Topin varusmiespalveluksessa saamista erikoiskoulutuksista, paljastaa hänen kantakorttinsakin.

Asevelvollisuuttaan Juho ja Hilda Turusen seitsenlapsisen kolmanneksi nuorimpana 23.8.1919 syntynyt Toivo lähti suorittamaan 15.2.1940. Suomi oli joutunut selviytymistaisteluista hirvittävimpään ja pienen maan jo kuukausia jatkuneet ponnistelut olivat vieneet niin miehet kuin kaluston jo äärirajoilleen. Vain muutama päivä aiemmin oli Mannerheim-linjana tunnettu pääpuolustuslinja murtunut Summassa. Talvisodan viimeisiksi päiviksi joutui Vironlahden rintamalle myös sotamies Turunen.

Varusmiespalveluksesta hänet vapautettiin liki päivälleen kaksi päivää myöhemmin ”täysin palvelleena”. Siihen olisi kuitenkin vielä pitkä matka, sillä Suomi oli jo ehtinyt joutua uuteen sotaan samaa vihollista vastaan. Sinne joutuivat jälleen Turusen perheen pojista molemmat: Toivo sekä häntä kuusi vuotta vanhempi Veikko. Koko Jatkosotansa Toivo palveli Tyrjän rykmenttinä tunnetun Jalkaväkirykmentti 7:n 2. komppaniassa, taistelulähettinä.

Nimensä rykmentti sai sen tulikasteena toimineesta Tyrjän kylästä. Ulkopuoliselle se ei sano mitään, ihan niin kuin eivät muutkaan Turusen kantakortin osanotto taisteluihin-osion paikkalistauksessa sitä seuraavat sijainnit. Sotahistoriaa yhtään tuntevan ne kuitenkin hiljentävät, sillä maamme historiaan nimet piirtyivät verisin kirjaimin.

Siiranmäki. Äyräpää. Vuosalmi.


Ote Turusen kantakortista


Sotamies Turusen kesäkuussa 1941 antaman sotilasvalan lupausta ”puolustaa isänmaansa koskemattomuutta, olla jättämättä joukkoaan ja paikkaansa sekä suorittaa tehtävänsä loppuun” koeteltiin joissain Suomen sotavuosien hirveimmistä tilanteista.

Mutta Turunen oli sanansa mittainen mies jo tuolloin. Hän hoiti tehtävänsä urheudella, mikä ei jäänyt huomaamatta.  Itsenäisyyspäivänä 1941 hänet palkittiin 2. luokan Vapaudenmitalilla ja vain muutama kuukausi tuosta 1.lk Vapaudenmitalilla. Ennen kuin hänet marraskuussa 1944 vihdoin kotiutettiin, oli rintaa koristamassa jo 4. lk Vapaudenristikin.

Rykmentin julkaiseman Tyrjän lehden sivuille sopuisa ja vaatimaton sotamies nousi kerran sen urheilutuloksissa, kestävyysjuoksun voittajana.


Turusen sotavuosina saamat kunniamerkit


– Urheilumies hän oli, ennen ja jälkeen sotien, vahvistaa Sutinen.

–  Ja kova kalastamaan. Kenttä on ihan tuossa järven rannalla, niin kun pallot meni ylipitkiksi, niiden kerrottiin löytyneen Topin katiskoista, hän naurahtaa.

– Vaatimaton mies hän oli, eli vaatimattomasti mökissään ja ruumiillisella työllä elätti perheensä. Tunnettu ja pidetty, sellainen kansan mies. Ja oikein isänmaallinen.

Sodassa kokemistaan asioista ei Topi puhunut Sutisellekaan.

– Joskus istuttiin tuolla kentän reunalla hänen laitellessaan kenttää kuntoon, niin siinä muutaman kerran puhui siitä, että siinä Tyrjän rykmentissä, JR 7:ssä palveli muitakin kiteeläisiä. Mutta ei kehuskellut niillä minulle kertaakaan. Eikä varmasti muillekaan. Mutta oli kuulemani mukaan ollut aika urhoollinen mies. Kovan luokan sotilas.


Toivo Turunen vaimonsa ja Jukka-poikansa kanssa


Aake Jermon 1977 ilmestynyt kirja kartoittaa JR 7:n sotapolkua

Sodalla ei ylpeilty

Kuulijoita olisi Turusella kyllä ollut.

– Muutaman kerran istuttiin kiteeläisessä savusaunassa Tervasavulla joukkueen kesken. Paikalla oli seuran tukijoitakin ja joskus Topikin. Ehkä tarjolla oli ollut sitä tunnettua Kiteen Kirkasta, kun nämä vanhat herrat muutaman kerran muistelivat ”niitä pahoja paikkoja”. Mörkö-Tauno (samassa rykmentissä palvellut vääpeli Tauno Huhtilainen) oli uinut viimeisenä Vuoksen yli ja Topi tuli usein vastahyökkäyksistä yksin pois, kun luoti tuntui hänet kiertävän, Eteläpää hymähtää.

– Ei nämä miehet teoillaan ylvästelleet, päinvastoin. Hiljakseen keskenään turinoivat – siinä nuori reservinupseeri-koppari yritti korvaa työntää lähemmäksi, jotta kuulisi paremmin! Kovin nämä tarinat itseäni kiinnostivat, ja kun Aake Jermon kirjasta parikymmentä vuotta myöhemmin luin Topi Turusesta, niin tulivat kylmät väreet selkään, hän vakavoituu.

Kaikesta huolimatta on Toivo Turusen kohtalo jäänyt niin tuntemattomaksi, ettei hänen nimensä sanonut mitään samassa rykmentissä palvelleelle veteraanille – ei edes rykmentin perinnetoimikunnalle.


Betoniesteitä Siiranmäen rinteessä (kuva: Siiranmäen miehet-kirja)


Hiljaisia puheita poikien kesken

Jermon kirjaan tallentunut kuvaus pitää paikkansa, vahvistaa Turusen kolmesta pojasta vanhin, Jukka.

– Samassa tilaisuudessa hän myös sai ensimmäisen ylennyksensäkin, korpraaliksi. Että aika paljon sai töitä sen eteen nähdä, hän nauraa.

Turunenkin arvelee isänsä selviytyneen useammastakin tiukasta paikasta.

Toivo Turunen nuorena

– Olihan niitä arpia siellä sun täällä selässä. Kyseltiin pienempänä poikien kanssa, että mikä tuohon on tullut, niin sanoi, että no shrapnellihan siihen.

Rintamalla kokemastaan ei sodan jälkeen mm. kirvesmiehenä ja teurastajana  työskennellyt Topi puhunut pojilleenkaan.

– Ei meidän kanssa. Sotakavereiden kanssa kyllä. Hänen lähinaapureitaankin oli ollut samassa yksikössä, niin ne tulivat aina silloin tällöin supattelemaan. Hiljaisella äänellä puhuivat.

Monen muun veteraanin lailla ei sota jäänyt vainoamaan Turusta edes painajaisissa, kertoo hänen poikansa.

– Hän toipui ihan saman tien. Myöhemmin oli mukana veteraanitoiminnassakin.

Kaikki Turusen pojista kävivät aikanaan armeijan, mihin liittyen Jukalla nousee mieleen tarina isästään.

– Kirjoitin sen verran vanhana ylioppilaaksi, että olin saanut kolme vuotta lykkäystä. Sitä oli jäljellä, ja olisin joutunut vielä vuoden odottamaan. Syksyn lähtöerään oli viikko aikaa ja minä sitten soittelin sinne, että eikö mitenkään mahtuisi. Isä sanoi, että soittaa yhden puhelun. Seuraavana päivänä minulle soitettiin, että ”tervetuloa”. Ehkä se soitto meni jollekin, jonka kanssa hän oli palvellut, vähän ylemmälle tasolle, Turunen hymyilee ja vahvistaa tarinan todeksi: Äyräpäässä Toivo Turunen todella toimi rykmentin komentajan, Adolf Ehrnroothin lähettinä.


JR 7:n kokoonpano kesäkuussa 1941 oli liki 2500 miestä (kuva: Matti Koskimaa: Tyrjän rykmentti)


Tyrjän rykmentti

Lempinimensä Turusen joukko-osasto, kesäkuussa 1941 perustettu ja 2. Divisioonaan liitetty rykmentti sai kylästä, josta sen hyökkäys Jatkosodassa alkoi. Sen Tyrjässä saama tulikaste oli ankara: 31.7.-4.8 kestäneissä taisteluissa rykmentin tappiot olivat 147 kaatunutta ja 612 haavoittunutta.

Rykmentin I ja II pataljoona koostuivat pääosin nuorista asevelvollisista, III Kiteen ja Kesälahden alueen reserviläisistä. Tuolloin 21-vuotias Turunen sijoitettiin I pataljoonaan, sen 2. komppaniaan.

Tyrjän taistelujen jälkeen rykmentti Karjalan kannakselle, missä elokuun viimeisenä päivänä 1941 rykmentin II pataljoona saavutti ensimmäisenä suomalaisjoukkona vanhan, Talvisotaa edeltäneen valtakunnanrajan Tonterin suunnassa.

Muutama päivä myöhemmin rykmentti ylitti Rajajoen, mistä se jatkoi etenemistä Suur-Harvasuon alueelle ja Ohdan lohkolle, jonne joukko asettui seuraavaksi yli 2,5 vuodeksi ja loi ympärilleen melkeinpä kaupungiksi luokiteltavissa olevan yhteisön.

Tähän mennessä rykmentti oli taistellut tauotta 10 viikon ajan, edeten yli 1200 kilometriä. Kaatuneiden määrä oli nyt noussut jo 481:een, haavoittuneiden 1622 mieheen.


Tyrjän rykmentin sotatie (kartta: Martti Koskela)


Tyrjän rykmenttinä tunnetun JR 7:n komentajana toimi kahteen otteeseen Adolf Ehrnrooth

Rykmentin komentajana – maan nuorimpana sellaisena – toimi kahteen otteeseen myöhemmin jalkaväenkenraaliksi ylennyt Ehrnrooth.

– Minulla on täysi syy luottaa rajattomasti teihin. Tiedän, että te ette jätä minua pulaan. Mutta teilläkin on syytä luottaa minuun. Vakuutan, että ei tule koskaan jättämään teitä pulaan, uusi komentaja lausui juhlallisesti miehilleen ottaessaan tehtävän ensimmäistä kertaa hoitaakseen keväällä 1942.

Sitä, mikä rääkki rykmenttiä vielä odotti, ei tuolloin olisi osannut pahimmissa painajaisissaankaan kuvitella kukaan.

Kesäkuussa 1944 alkaneen Puna-armeijan suurhyökkäyksen myötä miehillä edessään Siiranmäen, Äyräpään ja Vuosalmen tuhoisat taistelut sisällään pitänyt helvetillinen kuukausi, joista Siiranmäen tukikohdalla 14.-15.6. käytyä taistelua ylipäällikkö Mannerheim luonnehti muistelmissaan yhdeksi ”koko sotamme kiivaimmista”.

– Olemme saaneet käskyn puolustautua ja taistelemme viimeiseen mieheen, kertoo Koskimaa kirjassaan komentaja Ehrnroothin ilmoittaneen 15.6.joukoilleen siirtäessään Turusen pataljoonan rippeet Kylmäojan varmistuslinjaan, jossa vihollisen kärki saatiin pysäytettyä.

”Vihollisen tulipeite oli kaiken kattava ja helvetillinen. Stalinin urut, eli rakettitykit, monet kymmenet maataistelukoneet ja panssarivaunut hallitsivat koko taistelualuetta. Ryhmällemme tulipeite osoittautui läpäisemättömäksi tuolla vain runsaan kilometrin taipaleella. Valtaosa meistä haavoittui matkalla, yksi kuolettavasti. Perille pääsi kolme, heistä kaksi haavoittuen siellä. Ehjänä selvisi vain yksi”, muisteli Siiranmäen ensimmäisen päivän tuhoa Matti Koskimaan Tyrjän rykmentti- kirjassa eräs rykmentin tykikomppaniassa taistellut veteraani.

Se viimeinenkin kaatui seuraavana päivänä, mitä ennen hän ehti vielä olla mukana kahdeksan vihollispanssarin tuhoamisessa.


Suomi lähti kesäkuussa alkaneeseen suurhyökkäykseen joka suhteessa altavastaajana (kuva: Matti Koskimaa: Tyrjän rykmentti)


Siiranmäen jälkeen tuli vetäytymiskäsky Äyräpään sillanpääasemaan, minne Turusen komppania saapui suomalaisjoukoista viimeisenä. Edessä olleissa Äyräpään taisteluissa JR 7 oli Koskimaan kirjan mukaan ”suurimman taakan kantaneita ja raskaimman uhrin antaneita joukko-osastoja”.

22.-26.6.1944 välisenä aikana rykmentti sai  – etenkin Siiranmäen taistelujen harventamiin – riveihinsä täydennystä kaikkiaan 723 miestä. Etenkin rykmentin upseeritappiot olivat rajut, mihin saatiin täydennystä Maasotakoulusta ja koulutuskeskuksista. Täydennyksetkään eivät kuitenkaan riittäneet paikkaamaan kiihtyvien taistelujen kylvämää tuhoa, mistä Koskimaan kirja antaa yhden kouriintuntuvan esimerkin.

”Eräänä aamuna JR 7:ään saapui upseeritäydennyksenä kahdeksan kadettia. Illalla tuli tieto rykmentin komentopaikalle, että kaikki olivat kaatuneet. ”


JR 7:n sotilaita vetäytymistaistelun tuoksinassa ennen Siiranmäkeä (kuva: Siiranmäen miehet- kirja)


Taistelu Äyräpään sillanpääasemasta jatkuivat heinäkuun ensimmäiselle viikolle. 6.7. rykmentti sai taas täydennystä, minkä jälkeen Turusen pataljoonan vahvuudeksi kerrotaan 11 upseeria, 51 aliupseeria ja 414 miestä, mikä on vain runsaat puolet pataljoonan tavanomaisesta määrävahvuudesta.

Siinä vaiheessa, kun Äyräpään puolustajat vihdoin antautuivat, oli taisteluja kestänyt kolme veristä viikkoa. Viholliselle oli aiheutettu viivästystä ja vahinkoa, mutta korkeaksi nousivat omatkin tappiot: kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina menetettiin noiden viikkojen aikana peräti 1300.

Esimerkiki niistä 110 upseerista, jotka vihollisen suurhyökkäyksen 9.6. alkaessa olivat JR 7:n riveissä, oli Vuosalmen taistelujen päättyessä 11.7.1944 jäljellä enää 23.

Kaikkiaan JR 7:n Jatkosodan aikaiset tappiot nousevat n. 5500:aan.


Tyrjän taisteluiden muistomerkki paljastettiin Parikkalan kirkon lähellä 4.8.1991


JR 7 kotiutettiin syyskuussa voimaan astuneen aselevon jälkeen Ruokolahdella. Ennen tätä oli ohjelmassa vielä loppukatselmus, jota Jermo kirjassaan kuvailee. Nämä muutamat rivit, jotka kiireisen lukijan silmä helposti saattaa sivuuttaa, ovat ainoa paikka, johon on ikuistettu yhden hiljaisen ja itsestään meteliä pitämättömän suomalaisen sotilaan sanattomaksi saava selviytymistarina.

Kun Oravikydön katselmuksessa torjuntataistelujen jälkeen kehotettiin Ohdan lohkolta saakka mukana olleita astumaan esiin, astui rykmentin 2. komppaniasta esiin ainoastaan yksi mies.

Tuo mies oli Toivo Turunen.


Toivo Turunen 1919-2010


PS. Sivuiltamme löydät myös toisen Tyrjän rykmentissä palvelleen sotilaan kokemuksia:

 

Jaa kirjoitus:

16.11.2020 Suomen suurimpaan murhatutkimukseen johtanut kuolema Lauttasaaressa 1944 on edelleen selvittämättä – kuka tappoi kapteeni Ivan Belovin?

Syksyllä 1944 Helsingissä tapahtunut venäläiskapteenin murha käynnisti maamme historian suurimman murhatutkimuksen. Rikos on kuitenkin yhä selvittämättä. Oliko kyseessä sotilaiden välienselvittely… vai osa juonta, jolla Suomesta oltiin tekemässä kommunistista?

Perjantai-yönä 3.11.1944 venäläinen kolonna on matkalla Porkkalan parenteesialueelle halki Lauttasaaren. Kello 1.58 Lauttasaarentiellä kajahtaa neljä laukausta.

Talouskapteeni Ivan Mihailovits  Belov rojahtaa kuolleena heinäpaaleja kuljettavan hevosvankkurin päältä sysipimeän tien kylmään kamaraanPaikka on noin 15 metriä Pohjoisniementien (nyk. Gyldénintie) risteyksestä länteen.  


Vanha katukuva, nuolet osoittavat paikkoja, josta hylsyt löydettiin


Historian suurin murhatutkimus 

Laukausten myötä alkoi Suomen poliisivoimien mittavin yksittäiseen murhaan kohdistunut tutkimus.  Kahden kuukauden aikana Helsingin rikospoliisiosaston, valtiollisen poliisin ja päämajan komisariot ja konstaapelit tekivät yli 2 200 kuulustelua, joista laadittiin yli 800 pöytäkirjaa. Useat helsinkiläiset ja tiettävästi kaikki lauttasaarelaiset suojeluskuntalaiset tai ”isänmaallisiksi” tiedetyt kuulusteltiin. 

Murhatutkimukseen määrättiin yli 70 tutkijaa, jotka joutuivat siirtämään syrjään kaikki muut keskeneräiset, vakaviakin henkirikoksia koskevat tutkimuksensa. Henkilölle, jonka antamat tiedot ratkaisevasti vaikuttaisivat rikoksen selvittämiseen, luvattiin maksaa nykyrahassa 53 000 euron suuruinen palkkio. Neuvostoliiton johtama valvontakomissio kielsi julkisesti kertomasta palkkiosta. Summaa korotettiin kuitenkin jopa 87 000 euroon.  


Valpon arkistosta peräisin oleva asiakirja kertoo polisiin luvanneen huomattavan palkkion jutun ratkaisuun johtavasta vihjeestä (kuva: Kansallisarkisto)


Heinäkuorman päällä 

Venäläisen merijalkadivisoonan erikoisyksikkö, 3. erillinen tiedustelukomppania, oli saapunut Jätkäsaareen Maja-rahtilaivalla 1. marraskuuta. Komppania purettiin laivasta seuraavana päivänä. 

Keskiyöllä 3. marraskuuta yhdeksän upseeria, 105 miestä, 45 hevosta, 25 hevoskärryä sekä useita kuorma-autoja käsittäneen komppanian ensimmäinen osasto järjestäytyi Jätkäsaaren satamalaiturilla marssimuotoon.  

Suomalaisille viranomaisille ei marssista ilmoitettu. Kärkeen asettautui divisioonan tiedustelupäällikkö majuri Nikolai Feodorovits BelousovKolonnan viimeisessä hevosrattaassa heinäkuorman päällä matkasi myös meriupseeri, talouskapteeni Ivan Belov – ilman seuraa.  

Kolonna eteni verkkaan läpi Salmisaaren, yli Lauttasaaren sillan, ylös Lindbergin mäkeä, ohi Steniuksen puutarhan, kunnes Gyldénintien (silloin Pohjoisniementie) ja Lauttasaarentien risteyksestä länteen kajahti neljä laukausta.  


Murhapaikka nykyään (kuva: Antti Matilainen)


Ampujaa ei nähty 

Säkkipimeällä kärryiltä kuolleena pudonneen Ivan Belovin ympärille ryntäsivät tiedustelukomppanian sotilaat. Kukaan, hevoskuskikaan, ei ollut nähnyt ampujaa, jonka väitettiin paenneen Lahnalahden kaislikon kautta kohti Kotkavuorta. Pian paikalle saapuivat suomalaiset viranomaiset.  

Belov vietiin Lauttasaarentien mäellä sijainneen venäläisen emigrantin omistaman Vulcanin rengas- ja kumikorjaamon konttoriin. Ruumista näytettiin useille paikalle kutsutuille Helsingin rikospoliisiosaston komisarioille ja etsiville. Ampumapaikkatutkimuksessa tieltä löydettiin neljä pistoolin hylsyjä.  

Kello 5.50  Vulcaniin saapui hotelli Tornista kutsuttu valvontakomission lääkäri, lääkintämajuri Ivan Sergevits Koptevjoka teki ruumiin ulkopuolisen tutkimuksenBelovilla oli neljä luodinreikää vartalossaan. Laukaukset oli ammuttu hyvin läheltä.  

Yli tuntia myöhemmin tarkastuksen teki rikospoliisin paikalle kutsuma suomalainen lääkintämajuri Bertel Miesmäki. Hän ei kuitenkaan saanut lupaa vainajan peräsuolitutkimukseen, josta olisi voinut päätellä kuolinhetken. Miesmäen tarkastuksen jälkeen kapteeni Belovin ruumis nostettiin heinäkuorman päälle ja kolonnan marssi jatkui kohti Porkkalaa.  

Suomalaiset lehdet pysyivät Belovin tapauksesta vaiti. Välikohtauksesta kertoi ensimmäisenä vasta 8. marraskuuta ruotsalainen sanomalehti Stockholms Tidningen   


Murhan tutkimus aloitettiin Lauttasaaressa sijainneen Lauttasaarentien mäellä sijainneen, venäläisemigrantin omistamalla Vulcan- rengas- ja kumikorjaamolla


Hallitus vaihtui pian 

Nyt tiedetään, että ampumatapauksen jälkeen kokoomuslaisen pääministeri Urho Castrenin hallitus vaihtui Neuvostoliitolle mieluisampaan Paasikiven hallitukseen. Mukaan tulivat kommunistit ja Maalaisliiton Urho Kekkonen. Uusi hallitus aloitti työnsä vain kaksi viikkoa Belovin murhan jälkeen 17. marraskuuta.

Tien hallituksen vaihtumiselle olivat tasoittaneet sosialidemokraattien ministerit Eero A.  Wuori ja K. A. Fagerholm eroamalla Castrenin hallituksesta jo 7 marraskuuta. Valtiollinen poliisi puolestaan sai tammikuussa 1945 uuden, kommunistien miehittämän johdon.  

Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Jari Leskinen sekä sotahistorioitsija Pekka Silvast kertovat Belovin murhasta kirjassaan ”Suljettu Aika, Porkkala Neuvostoliiton sotilaallisena tukikohtana vuosina 1944 – 1956.  


Valpon arkistoista peräisin oleva, neuvostoliittolaisten piirtämä kuva ruumiintarkastuksesta, jossa suomalaiset eivät saaneet olla läsnä. Luodinreiät merkitty punaisella (kuva: Kansallisarkisto)


Totuus selvittämättä 

Silvastin ja Leskisen mukaan laukaukset Lauttasaaressa oli osa tapahtumaketjua, jonka tarkoitus oli muuttaa Suomi kommunistiseksi valtioksi, joko valloittaen Helsinki aseellisesti tai muuttamalla maan yhteiskuntamuoto hitaasti sisältä käsin.  

Tapa ja tyyli oli tuttu talvisodan sytykkeestä Mainilan provokaatiolaukauksistaLauttasaaren laukausten suunnittelija oli todennäköisesti sama mies kuin Mainilan laukauksissa: kenraalieversti Andrei Zdanov, jonka allekirjoittama nootti olikin jo muutaman tunnin kuluttua laukauksista Suomen hallituksen pöydällä.   

Oliko kyseessä neuvostoliittolaisen komppanian sisäinen välienselvittely, jota poliittisesti hyödynnettiin, vai tarkoin ennalta suunniteltu tapahtuma, jolla pyrittiin vauhdittamaan suomalaisen vauhdittamaan  yhteiskuntajärjestelmän muuttumistaOliko Belov tosiasiassa ammuttu jo paljon ennen kuin kolonna kulki Lauttasaarentietä, ja laukaukset Lauttasaarentiellä olivat vain osa neuvostonäytelmän lavastustaKuka murhasi Ivan Belovin 

Tapaus on edelleen selvittämättä. Ja totuus kertomatta. 


Valpon arkistoista peräisin olevia pohdintoja murhan mahdollisista motiiveista (kuva; Kansallisarkisto)




Antti Matilaisen alunperin Lauttasaari-lehdessä 31.10.2019 julkaistu teksti on ilmestynyt Kenttäpostia-lehden numerossa 3&4/2020. Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimitetaan kaikille jäsenille tai sen voi tilata vuosikertatilauksena (15€). Jäseneksi pääset liittymään tästä

 

 

Jaa kirjoitus:

13.11.2020 Kentälle jääneitä sotavainajia etsivän Karjalan Vallin uusimmat löydöt: tuntematon suomalaissotilas sekä Jääkäripataljoona 4:n 29.6.1944 kadonnut korpraali

Karjalan kannaksen taistelupaikoille jääneitä sotavainajia etsivä Karjalan Valli-ryhmä jatkaa etsintöjään talven lähestyessäkin, viimeisimpänä Portinhoikan maastossa. Viimeisten neljän vuoden aikana ryhmäläiset ovat löytäneet alueelta usean kentälle jääneen neuvostosotilaan jäänteet ja vuonna 2018 myös yhden suomalaisen, minkä perusteella ryhmä ajatteli, että heitä voisi löytyä lisääkin.

Uuttera työ on tuottanut tulosta: lokakuun lopulla he löysivät maastosta vainajan, jonka pystyivät taustatutkimuksen ja jäänteiden yhteydestä löytyneen esineistön perusteella päättelemään suomalaiseksi.

Yksi asia jäi kuitenkin harmittamaan.

– Valitettavasti vainajalla ei ollut mukanaan tuntolevyä, yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav ”Slava” Skokov, suree.


Lokakuun lopussa tehdyllä etsintäretkellä löytynyt suomalainen M/40 Wärtsilä-mallinen kypärä


Uusi löytö

Ilman tuntolevyä löydetyiltä vainajilta ei tavallisesti oteta DNA-näytettä, koska on mahdotonta tietää, mihin sitä verrata, hän selittää.

– Portinhoikan maastolla taisteli monta suomalaista yksikköä ja kentälle jäi monta kaatunutta. Senkin takia mahdollisen vertailun menetelmä on liian laaja. Luut ovat onneksi hyvässä kunnossa, ja oikeuslääkäri voi saada niistä lisää tietoa. Esimerkiksi minusta sotilas ei ollut pitkä, luultavasti vain noin 160 cm. Se sulkee pois osan mahdollisista nimistä, mutta siltikin hänen tunnistamisensa näytti toivottomalta.

Ryhmää ja Kannaksella taistelleita suomalaisjoukkoja yhdistää kuitenkin yksi asia: periksiantamattomuus.

– Toivoimme, että se voisi olla metsässä jossakin lähellä. 4.11. osallistuimme

Portinhoikan tienristeyksellä sijaitsevaan veljeshautaan laskettujen, Talin ja Ihantalan välisestä maastosta löydettyjen puna-armeijalaisten hautajaisiin, minkä jälkeen lähdimme paikalle, josta tuntematon suomalaissotilas oli löydetty.

Tarkoitus oli jatkaa etsintä tuntolevyn löytämiseksi, sillä ryhmä arveli venäläissotilaan ottaneen sen suomalaisen kaulasta ja viskanneen menemään.

Etsinnät eivät kuitenkaan kantaneet hedelmää.

– Kaivoimme esiin vain hylsyjä ja sirpaleita, mutta ei tuntolevyä. Kuinka kauaksi puna-armeijalainen olisi sen voinut heittää? Vaiko eikö suomalaissotilaalla ollut sitä mukanaan lainkaan? Skokov kertoo heidän pohtineen.


Etsintämaastoa


– Haravoimme pintaa jo 30 metrin päästä vainajan löytöpaikalta, mutta taas vastaan tuli vain monta venäläistä hylsyä. Ison kiven vierestä matalasta painaumasta kaveri sai metallinpaljastimella epäselvän signaalin kuin sirpaleelta. Tavallisesti emme kaiva esille sirpaleita – niitä kun on metsässä miljoonia.

Tämä painauma näytti kuitenkin oudolta.

– Kaveri yritti kaivaa ja heti ihan sammaleen alta ilmestyi ihmisen reisiluu! Nostimme huolellisesti sammalta painaumasta, mutta reisiluun vieressä ei ollut muita luita. Sammaleen alla oli tiivis kivinen ehjä maa. Otimme pois sammaleen noin maata noin neliömetrin alueelta ja löysimme 3-5 kranaattisirpaletta, 1 venäläisen hylsyn, pienehkön palan ihmisen sääriluuta ja palaneen luun fragmentteja.

Etsijät päättivät laajentaa kaivausaluetta entisestään, minkä jälkeen he löysivät jo kylkiluun sekä osia pääkallosta. Lähistöltä löytyneet kaksi konepistoolihylsyä ja kiväärihylsy olivat molemmat venäläisvalmisteisia, mutta pelkästään niiden perusteella ei vielä voi alkaa spekuloimaan vainajan alkuperällä, Skokov muistuttaa.

Tähän aikaan vuodesta sää asettaa etsinnöille jo omat haasteensa ja alkoi tulla pimeä.

– Päätimme lähteä kotiin ja palata löytöpaikalle uudelleen lähipäivinä. Mutta ennen lähtöä teimme tärkeän löydön: kylkiluun vierestä paljastui suomalainen sinkkinappi.

Voisiko tämäkin vainaja olla suomalainen?


Nyt löydetyn vainajan yhteydestä löydettyä irtaimistoa


Kiitos keräykseen osallistuneille

Etsintöjä päästiin jatkamaan 8.11.

– Huomasimme, että isohkon mustikkavarvun alla oli enemmänkin kylkiluita. Otimme varvun pois, ja sen juurten alta alkoi ilmestyä lisää luita, nappeja… ja tuntolevy.

Sinkkisen tuntolevyn numero oli säilynyt erinomaisesti.

Vaikka tuntolevyn löytäminen onkin aina etsintäretkien kohokohtia, päättivät ryhmäläiset vielä jatkaa työtä.


Uusimman löydön yhteydestä löytynyt tuntolevy


– Koska vainaja oli jäänyt ihan maanpintaan, keräsimme luita isolta alueella, pinta-alaltaan melkein 20 neliömetriä. Melkein koko luuranko oli nyt tallessa, vaikka osa luista olikin palanut ja huonossa kunnossa.  Vainajan irtaimisto oli vähäinen: vain muutamia nappeja, solkia ja pari patruunaa, minkä vuoksi etsijät olivat entistäkin helpottuneempia tuntolevyn löytymisestä.

Vielä kerran he saivat metallinpaljastimeensa korkean, alumiinista kertovan signaalin ja ehtivät jo toivoa sen olevan toinen tuntolevy.

– Se oli kuitenkin pieni puhdetyö: sydän. Keneltähän se jäi taistelukentälle…?


Etsintäalueelta löytynyt puhdetyösydän – keneltähän se jäi saamatta?


Myöhemmin Skokov jatkoi tutkimuksiaan tyhmän tietokannassa, mistä sai selville tuntolevyn haltijan tiedot.

– Keski-ikäinen korpraali, joka Jatkosodan alkuvaiheissa osallistui Petroskoin ja Karhumäen valtaamiseen. Hänen yksikkönsä oli Jääkäripataljoona 4 ja hän katosi 29. kesäkuuta 1944. Vuonna 1942 hänet oli jo vapautettu toistaiseksi, mutta suurhyökkäyksen alkaessa hänetkin kutsuttiin takaisin palvelukseen.

Ja sille tielle hän jäi, kaatuen vain kaksi viikkoa myöhemmin.

– Kunhan raja taas avataan, pääsemme luovuttamaan hänetkin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen edustajille.

Skokov haluaa myös esittää kiitoksensa ryhmän puolesta kaikille pienkeräykseen osallistuneille.

– Keräys on sujunut hyvin. Tähän mennessä saatu summa riittää erikoismetallinpaljastimeen, tavalliseen metallinpaljastimeen, pieneen kaluston uudistamiseen sekä auton korjaukseen, jonka viat toisinaan häiritsevät etsintäsuunnitelmaa, hän hymähtää.

– Toivon että nämä mahdollistavat hyvien löytöjen saamisen seuraavana vuonna.

Jos joku vielä muuten haluaa tukea ryhmän tekemää arvokasta työtä, on siihen aikaa vielä viikko. Ohjeet löydät artikkelin lopusta.


Juttuja ryhmän aikaisemmista löydöistä löydät sivuiltamme täältä:


Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!


Haluatko sinä tukea rajantakaisille taistelukentille jääneiden suomalaisten sotavainajien löytämiseksi ja kotiin tuomiseksi tehtävää arvokasta työtä?

PIENKERÄYS RA/2020/980 21.8.2020 — 20.11.2020

Viime sotiemme aikana kentälle jäi yli 10 000 suomalaista sotilasta.
Heistä noin 1400 on pystytty palauttamaan ja 393 luotettavasti tunnistamaan.
On arvioitu että etsintöjä on mahdollista jatkaa vielä kymmenkunta vuotta.
Pienkeräys järjestetään sotavainaetsintöjen tukemiseen (laitehankintoihin ja etsintäkuluihin) Karjalankannaksella.

Saaja: PIENKERÄYS RA2020980

Tilinumero: FI71 5172 0220 2655 90

Pienkeräyksen järjestäjät:
Jyrki Venemies, 0400 421 443
Jarkko Väänänen, 040 5436 064
Kalevi Kannus, 0400 666 123

Toissijainen käyttötarkoitus: Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry:lle, kohdennettuihin avustuksiin.

Jaa kirjoitus:

10.11.2020 Nokian sotaveteraaniyhdistyksen upea perinneteko: Nokian sotavuodet yksiin kansiin

Nokialaismiehet taistelivat sotien 1939–1945 rintamilla, mutta sota muutti myös elämää kauppalassa. Kirja antaa äänen sotaveteraaneille ja Karjalan evakoille, mutta kertoo myös Nokian pommituksista, ruokapulasta, tehtaitten vaikeuksista – sekä vahvasta yhteishengestä, avunannosta ja uuden teollisuuden rakentamisesta.

Nokian Sotaveteraanit ry:n marraskuun alussa julkistama melkein 300-sivuinen kirja ”Veteraanien perintö Nokialla” tallentaa sotien 1939–1945 tapahtumia nokialaisesta näkökulmasta. Upeaan perinnetekoon on haastateltu vielä elossa olevia nokialaisia sotaveteraaneja, mutta ääneen pääsevät myös edesmenneet, jotka kirjoittivat muistiin kokemuksiaan jo silloin, kun sotia ei ollut sopivaa ääneen muistella.

Harva nykypolvesta tietää, että myös Nokia joutui venäläiskoneitten pommitusten kohteeksi tai että Kerhola ja nykyinen lukio olivat sotasairaaloina täynnä haavoittuneita. Tai että sodan jälkeen nokialaismiehiäkin tuomittiin vankilaan siksi, että he olivat kätkeneet aseita siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi Suomen, huomauttaa Nokian Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jorma Kuoppala.


Oman kappaleensa kirjaan on saanut myös nokialainen lentäjä-ässä, Mannerheim-ristin ritari Jorma ”Joppe” Karhunen (kuva: SA-kuva)


Rauhan eteen kannattaa tehdä työtä, muistuttaa Nokian Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja Jorma Kuoppala

Nyt ajat ovat toiset, mutta Kuoppalan mukaan noita kohtalokkaita vuosia ei tulisi unohtaa vieläkään.

– On tärkeää siirtää tietoa jälkipolville. Kun tiedämme ja ymmärrämme, kuinka hirveä tragedia sota on ihmiselle ja kansakunnalle, osaamme vaalia rauhaa ja vahvistaa sitä ylläpitäviä asioita, hän muistuttaa.

– Rauha on olotila, jonka vuoksi kannattaa tehdä työtä.

Sodan tuhon ja kärsimyksen keskellä syntyi myös hyvää. Sota toi Nokialle uutta teollisuutta, oppikoulun ja uusia asukkaita. Yhteisen hädän keskellä syntyi vahva yhteenkuuluvuus ja auttamisen tahto, joka konkretisoitui talkoissa, keräyksissä, kodittomien majoittamisena ja muuna auttamisena.

Ja saatiin aikaan se tärkein hyvä: olemme saaneet elää itsenäisessä Suomessa. Kirjaan haastateltu sotaveteraani Reino Toiminen, 97, toteaakin, että sota oli rankka rupeama, mutta se kannatti.


Nokian kumitehtaan perustajan rakennuttama valistustalo Kerhola toimi vuosina 1940-1944 sotasairaalana, jossa hoidettiin kaikkiaan lähes 2700 sotilasta (kuva: Veteraanien perintö Nokialla-kirja)


Kerhola täyttyi sotilaista

Nokialla sodan yksi keskuspaikka oli Kerhola, johon nokialaismiehet kokoontuivat saamansa käskyn mukaisesti lokakuussa 1939. Nykyinen iloisten juhlien ja kulttuurin keskus oli täynnä huolta ja jäähyväisiä. Sodan uhka oli kasvanut. Miehet lähtivät ensin ns. Ylimääräisiin harjoituksiin ja, kun Neuvostoliitto 30.11. hyökkäsi Suomen itärajan yli, Karjalankannaksen rintamalle.

Nokialaisista valtaosa oli tykkimiehiä. He muodostivat talvisodassa kenttätykistörykmentti kuuden toisen patteriston II/KTR 6 ja sen kolme tulipatteria. Myöhemmin joukko-osaston nimeksi tuli II/KTR 3.

Rintamavastuun Nokian patteristo otti 1940 tammikuun alussa ns. Lähteen lohkolla Summan suurtaistelujen alueella. Helmikuussa puna-armeijan massiivinen hyökkäys jauhoi palasiksi suomalaisten suojakseen rakentamat linnoitukset. Nokialaiset joutuivat muiden tavoin perääntymään, mutta läpimurtoa puna-armeija ei saanut. Maaliskuun 13. päivänä tuli rauha.

– Rauha tuli viime hetkellä. Meidän tykeillemme olisi ollut ammuksia enää yhden viikon tarpeiksi, tottijärveläinen, tuolloin 19-vuotias Olavi Petäjä kertoo kirjassa.


Suomen Gummitehdas Osakeyhtiö lahjoitti Talvisodassa kaatuneisen työntekijöidensä muistotaulun Kerholaan (kuva: Vapriikin kuva-arkisto)


Pois suurhyökkäyksen alta

Kesäkuussa 1941 Suomi ryhtyi Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaan tavoitteenaan saada menetetyt alueet takaisin. Nokialaismiehistä muodostettiin Raskas Patteristo 26, jossa oli 630 miestä ja 270 hevosta.

Tykkejä ja ammuksia oli nyt enemmän kuin talvisodassa. Yhden raskaan tykin siirtämiseen tarvittiin kahdeksan hevosen valjakko, joten hevonen oli elintärkeä apulainen. Kun joukot vaihtoivat rintamalla uuteen paikkaan, järjestys oli, että ensin majoitetaan ja hoidetaan hevoset, sitten vasta miehet.

Itärajan yli nokialaispatteristo meni vasta heinäkuun lopussa. Runsaassa kuukaudessa suomalaisjoukot valtasivat Karjalankannaksen ja ylittivät vanhan itärajan. Vaikka Saksa vaati, Suomi ei osallistunut Leningradin piiritykseen, vaan joukot jäivät vanhan rajan tuntumaan.

Nokialaispatteristo pysyi etulinjan asemissa Valkeasaaressa 2,5 vuotta. Se sai siirron taaemmaksi Rautuun vain kuukausi ennen, kuin Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi 9. kesäkuuta 1944. Tilalle tullut joukko-osasto kärsi raskaat tappiot, ja nokialaisetkin joutuivat uudelleen etulinjaan estämään puna-armeijan vyöryä. Patteristo taisteli muun muassa Talin–Ihantalan tulihelvetissä.

– Soraa ja pölyä oli ilma sakeana, ja tunsin hautautuvani sen alle. Teltta oli riekaleina. En tuntenut vielä kipua. Kysyin edessäni makaavalta kapteeni Maliselta, sattuiko häneen. Vastaukseksi sain hiljaista korinaa”, muistelee Timo Kahila kokemuksiaan Talissa.


Nokialaisten patteristo Raskas Patteristo 26 Divisioonan komentajan eversti Aaro Pajarin katselmuksessa Valkeasaaressa 30.9.1941 (kuva. SA-kuva)


Tehdaspaikkakunnan taisto

Koska Nokia oli tehdaspaikkakunta, se joutui pommitusten kohteeksi. Ilmatorjuntatykki oli kaivettu asemiin Viikin kartanon pellolle, ja lotat olivat ilmavalvojina Koskenmäen palokunnantalon tornissa.

Ilmahälytyksiä oli usein, ja väestönsuojia oli keskustan kivirakennusten kellareissa.

Tehtaat kärsivät työvoimapulasta, kun valtaosa miehistä oli rintamalla. Kumitehdas saikin asemasodan aikana takaisin osan työvoimastaan, sillä Suomen suurimpana kumitehtaana ja ainoana rengastehtaana se oli tärkeä puolustusvoimille.


Sodanaikaisia ostokortteja


Myös raaka-aineista oli pula. Vuonna 1943 kumitehtaalla kokeiltiin jopa voikukan viljelyä synteettisen kumin raaka-aineeksi. Myös Nokian Kutomossa eli Nansossa oli tyydyttävä korvikkeisiin, kuten sillaan ja säteriin. Energiapulaan vastattiin mottitalkoilla, joihin esimerkiksi kutomolaiset menivät sunnuntaisin yhdessä yhtiön autolla.

Yhteinen hätä loi yhteishenkeä. Sodassa olevat saivat tehtailta korvausta, toimihenkilöt jopa täyttä palkkaa. Osa tehtaista otti kaatuneitten lapset sotakummilapsikseen ja antoi sotaleskille työpaikkoja.

Myös kodeissa oli pulaa niin ruoasta kuin vaatteista. Sokeri ja kahvi joutuivat ensimmäisenä säännösteltäviksi. Marraskuussa 1940 aikuiset saivat maitokortilla 2,5 dl ja lapset 2 dl maitoa päivässä. Kaiken kurjuuden keskellä naiset kutoivat armeijaa varten sukkia ja kaulureita. Kun lankaa ei ollut, purettiin vanhoja kudelmia.


Linnavuoren tehtaalla valmistettiin sotakorvaustuotteiksi mm, moottoreita ja kompressoreita (kuva: Agco)


Myös Linnavuoren tehtaat ovat sodan synnyttämiä. Moottoritehtaalle louhittiin tilat kallion sisään. Tehdas oli tarpeen myös sodan jälkeen, kun Suomi joutui maksamaan Neuvostoliitolle mittavat sotakorvaukset suurelta osin teollisuuden tuotteina.


 

 

 


Jaa kirjoitus:

5.11.2020 Tässä ovat Sotaveteraaniliiton joulukortit 2020 – mikä on sinun suosikkisi?

Sotaveteraaniliiton tämän vuoden joulukortit ovat tässä – mikä on sinun suosikkisi?

Valittavanasi on yhdeksän tunnelmallista, vain Sotaveteraaniliiton kautta saatavissa olevaa korttivaihtoehtoa kirjekuorineen.

Kortit toimitetaan 10 kappaleen pakkauksissa. Vaihtoehtoina on joko

  • 10 (erilaisen) kortin lajitelma TAI
  • 10 (samanlaisen) kortin pakkaus.

Hintaa molemmilla on 12€.

Tilaukset voi tehdä sähköpostitse: riina.lillfors@sotaveteraaniliitto.fi tai puhelimitse p. 09 6126 2015.

Muistathan, että verkkokauppamme palvelee sinua vuorokauden ympäri.

Tänä vuonna jos koska ovat tervehdykset varmasti tervetulleita – muista siis ostaa korttisi ajoissa. Samalla tuet veteraanityötä!

Tämän vuoden korttimallit löydät täältä:

 

Jaa kirjoitus: