Kolmaskin kerta toden sanoo: uusi sankarivainaja löydetty Teikarsaaresta

11.9.2021 Kolmaskin kerta toden sanoo: uusi sankarivainaja löydetty Teikarsaaresta

Hyviä uutisia rajan takaa: kentälle jääneitä sankarivainajia etsivä Karjalan Valli-ryhmä teki juuri kolmannen etsintäretkensä Viipurinlahdella sijaitsevaan Teikarsaareen, jossa heinäkuussa 1944 käytiin ankaria torjuntataisteluja. Reissu oli yhtä onnistunut kuin kaksi edellistäkin ja tuomisina on jälleen yksi suomalaissotilas ❤️


Teikarsaaren ympärillä avautuu jylhän kaunis merimaisema

-Yksi jäsenistämme sai tiedon Teikarin rannalla olevasta paikasta, jossa taisteltiin kovasti- 1990-luvulla sieltä löydettiin paljon hylsyjä ja sotaromua, ryhmästä kerrotaan.

Jo rannalla ryhmä ymmärsi olevansa oikealla paikalla.

– Kalliorannalla oli suomalaisen puretun putkimiinan runko. Ennen matkaa olimme hakeneet tietoa sotahistoriakirjallisuudestakin, mutta tästä saaren osasta ei niissä kerrottu mitään. Siksi päätimme lähteä tiedustelemaan pienellä porukalla.


Rantakalliolta löydetty suomalaisen putkimiinan runko

Vaikeakulkuista etsintämaastoa

Kaikkiaan kahden miehen partiolla kului reissulla 20 tuntia – saaressa oltiin yli yön. Tuloksena oli kuitenkin hyvä löytö, he iloitsevat.

Vaikeakulkuisessa maastossa tehdyt kaivaukset eivät ensin tuottaneet tulosta.

– Vuoden 2006 palo tuhosi metsä pahoin jopa rannan lähellä, minkä seurauksena tiheikköä on nyt vaikea haravoida metallinpaljastimella.

Poterolinjan löydyttyä oli kuitenkin mahdollista alkaa tutkia puolustusasemia. Pääasiassa kaivauksista löytyi vain hylsyjä: niin suomalaisia, venäläisiä, ruotsalaisia kuin saksalaisia, mikä kertoo, kuinka tärkeää roolia Viipurinlahden saaret ovat sotavuosinamme näytelleet.

– Metsässä on vielä suhteellisesti kuivaa, mikä mahdollistaa syvienkin kuoppien kaivamisen.

Sitten metallinpaljastin sai signaalin matalasta poteron kaltaisesta painaumasta.

– Yritin kaivaa sitä ja löysin puretun saksalaisen patruunavyön MG-08 konekiväärille. Outoa, että sen alla hiekka oli vielä pehmeää ja metallinpaljastin vielä piippasi. Kaivoin syvemmin ja löysin rautaisen emaloidun kulhon. Sen alla oli lauta – jokin lahottu puinen laatikko.


Paikalta löydetty purettu saksalainen patruunavyö ja yksi hylsy

Tässä vaiheessa etsijät epäilivät törmänneensä jonkinlaiseen roskiksena käytettyyn kuoppaan.

– Viskasin laatikon osia pois kuopasta ja tutkin montun pohjaa. Se oli pehmeää. Kaivoin hiekkaa sormilla ja yhtäkkiä koskin jotakin pitkää, pyöreää ja kovaa ja käsittelyn kestävää.

Se oli reisiluu.


Aikaisemmasta poterosta etsijät olivat löytäneet venäläissotilaan kypärän

Henkilöllisyydestä ei kuitenkaan vielä uskallettu tehdä mitään johtopäätöksiä. Potero kaivettiin kokonaan auki ja vainaja saatiin nostettua. Ennen iltahämärää etsijöitä oli vastassa kaivattu näky: vainajan tuntolevy. Hän oli suomalainen.


Teikarsaaresta nyt löydetyn vainajan tuntolevy

– Arkistotiedon mukaan tuntolevyn haltija kaatui 5. heinäkuuta 1944 ja jäi taistelukentälle. Suunnitelman mukaan luovutamme sankarivainajan jäänteet Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle syyskuun lopussa.


Vainajan yhteydestä löytynyttä esineistöä

– Metsässä oli jo ensimmäiset syksyn merkkejä. Tämä on kaunista aikaa, mutta tarkoittaa samalla, tämänvuotisen etsintäkauden loppua, ryhmästä todetaan haikeana.


Kauaa eivät etsinnät ole enää tänä vuonna mahdollisia

Juttuja ryhmän aikaisemmista löydöistä löydät sivuiltamme täältä:

 


Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!

 

Jaa kirjoitus: