Kohtalon kesä 1944 – Osa 3: 4.9.1944 – päivä, jolloin aseet vaikenivat

3.9.2021 Kohtalon kesä 1944 – Osa 3: 4.9.1944 – päivä, jolloin aseet vaikenivat

Juttu on kolmiosaisen Kohtalon kesä 1944- juttusarjan päätösosa. Edelliset osat löydät täältä ja täältä.


Suomen askeleet kohti rauhaa etenivät loppukesästä 1944 melkoiseksi kilpajuoksuksi, jolle kakkoseksi jäi melkein uunituore maailmanennätysmies Viljo Heinokin, josta tämä vähän aikaa sitten ilmestynyt juttumme kertoo.

30.8. Mannerheim antoi myönteisen vastauksen Moskovalle siitä, että Suomi suostuisi sille asetettuihin vaatimuksiin. Ne olivat ehtona sille, että ovet Moskovan neuvottelupöytään aukenisivat.

Sitten alkoi tapahtua.


Elokuun alussa presidentiksi nimetyllä Mannerheimilla oli tehtävänään isoja päätöksiä

Monissa osin rintamaa oli jo päästy hieman hengähtämään kesäkuussa alkaneen suurhyökkäyksen rauhoituttua. Vielä elokuun viimeisenä päivänä Vuosalmen suunnalla tykkimiehet odottelivat jo innolla tähän saakka peruttujen lomien taas pyörähtävän käyntiin ja olivat antaneet partansakin kasvaa.

Sellaisesta, että koko sota olisi ohi jo muutaman päivän sisään, ei tuolloin vielä osattu uneksiakaan.


Tykkimiehet ovat Vuosalmella kasvattaneet partaansa lomavuoroaan odotellessa (kuva: SA-kuva)

Syyskuun 1. päivän iltana Suomi saa Neuvostoliitolta uhkavaatimuksen, jonka mukaan Suomen on seuraavan vuorokauden aikana toteutettava viimeisetkin velvollisuutensa ehtojen täyttymiseksi. Seuraavana päivänä näin tapahtuu.

Eduskunta hälytetään salaiseen istuntoon lauantai-illaksi sellaisella kiireellä, että viikonlopun viettoon jo lähteneitä arkadianmäkeläisiä haalitaan kokoon niin poliisin, suojeluskuntien kuin iltauutistenkin voimin.


Eduskunnan salaiseen istuntoon onnistutaan keräämään kaikkiaan 157 kansanedustajaa

Klo 22 ulkoministeri Carl Enckell ilmoittaa Saksan lähettiläälle Wipert von Blücherille, että Suomi on katkaissut suhteensa Saksaan.

Lukemassaan tiedotteessa Enckell toteaa Saksan auttaneen ja tukeneen Suomea, mutta että ”kun kuitenkin Suomen elinedut vaativat ryhdyttäväksi mahdollisimman pikaiseen rauhantekoon sellaisin ehdoin, jotka turvaavat maan itsenäisyyden, ei ole enää mahdollista käyttää Suomen valtion aluetta Saksan sotatarkoituksiin.”


Istunnon äänestyksen tuloksista tiedotetaan saman tien niin pääministeri Hackzellin pitämässä radiopuheessa kuin Helsingin Sanomissakin

Syyskuun 4. päivää ei ole eletty kuin reilu kolme tuntia, kun Päämajasta annetaan käsky: taistelutoimet Neuvostoliittoa vastaan lopetetaan klo 07:00. Meidän joukkomme saavat tiedon ajoissa, mutta vihollispuolen tieto saavuttaa kokonaisuudessaan vasta seuraavana aamuna.

Muisto tuosta on yhä kirkkaana Rukajärven suunnalla Jatkosotansa taistelleen vaasalaisveteraani Yrjö Savolan mielessä.

– Olin tullut vartiosta aamukuudelta ja ajattelin, että menisikö sitä nukkumaan, kun komppanian lähetti nosti teltanovea ja sanoi tulla kuuntelemaan kahdeksalta radiota, kun joku iso herra puhuu. Ei poikia mitkään sellaiset kiinnostaneet, joten ei meitä mennyt komppaniasta kuin viisi. Kun menin sitten kertomaan muille, että rauha oli tullut, ei sitä uskonut kukaan. ”Ei tuollaisista asioista saa leikkiä laskea”, he toruivat. 

On maanantai. Alkamassa on paitsi uusi viikko… myös kokonaan uusi aikakausi.


Jalkaväkirykmentti 11:n miehet Ihantalassa ovat juuri saaneet etulinjaan yllättävän tiedon tulitoiminnan lopettamisesta.

Radion kello 8.30 aamu-uutisia kuunneltiin 4.9.1944 Ihantalassakin ihan poikeuksellisen tarkkaavaisina

Sunnuntaina on neuvottelujen alkamisesta ehditty tiedottaa jo joissain kenttälehdissä, mutta maanantaina sanomalehdet syynätään vielä tarkkaan, sillä kysymyksiä on paljon.


Uutisia ja vastauksia etsittiin kenttälehtien ja radiolähetysten lisäksi myös valtakunnan lehdistä, kun niitä alettiin rintamalle saada

Komppanian päälliköt selittävät joukoilleen syntynyttä tilannetta, jotta miehillä olisi edes jonkinlainen käsitys siitä, mitä nyt olisi odotettavissa.


Komppanian päällikkö selostaa etulinjan jalkaväkimiehille syntynyttä tilannetta ja sen tuomia velvoituksia.

Ajatukset myllertävät laidasta laitaan. Koskas sinne kotiin päästäisiin? Siellä odottaa niin monta rakasta ihmistä, joita ei ole tullut tavattua niin pitkään aikaan: vaimoja ja vanhempia, työkavereita ja tyttöystäviä. Joillain on jopa sodan aikana syntyneitä lapsia, joita he eivät vielä ole edes kerenneet näkemään!

Ja vaikkei sitä ei ääneen kehtaisi myöntääkään, niin kyllähän tässä on pommien pudotessa ympärille ja kavereiden kaaduttua vieressä itse kukanen tykönänsä moneen kertaan ehtinyt pelätä, ettei sitä jälleennäkemistä koskaan tulisikaan.

Millainenhan tunnelma siellä kotirintamalla parhaillaan on?


JR 11:n tulenjohtueen helsinkiläismiehiä pohtimassa tulevaa korsunsa edustalla Ihantalassa.

Uusia korsujakin on yhä rakenteilla, mutta ne työt loppuvat nyt kuin seinään.


Rukajärven suunnalla komppanian päällikkö on mietteissään kaikkien muutosten edessä.

Helpotuksesta epäuskoon,  hämmennyksestä totaaliseen tyhjyyteen. Eihän tässä oikein tiedä, mitä pitäisi tuntea!

”Sehän on vain salamasota, tulette takaisin jo heinäntekoon!” kertoo Savola kotirintamalla puhutun sodan syttyessä kesällä 1941.

Vaan toisin kävi, ja täällä on nyt mennyt yli kolme ja puoli vuotta.

Muilla, niillä porukan vanhemmilla kundeilla, on joillakin takana jo viisi vuotta armeijan harmaissa.

Ja nytkö tämä kaikki tosiaan olisi ohi?


Lähetti on saapunut Uuksujärvelle 8. Divisioonan lohkolle mukanaan hämmästyttäviä uutisia: Suomi ja Neuvostoliitto ovat solmineet aselevon!

Vähän hölmöltähän tässä tuntuu seisoskella, mutta mille sitä oikein ryhtyisi? No ainakin raskaita kranaatinheittimiä, joita ”korohoroina” on täällä totuttu kutsumaan, voi alkaa laittaa pakettiin. Niille ei kai vähään aikaan olisi mitään käyttöä.

Ehkä koskaan?


JR 11:n miehet alkavat aselevon voimaan astuttua peitellä kalustoaan.

Pikkuhiljaa toimiin aletaan ryhtyä vähän kaikkialla, kenttäsairaaloissakin. Tarpeisto on pakattava ja potilaat siirrettyä kotisairaaloihin jatkamaan toipumistaan. Tuhansia potilaota on näistä ovista virrannut, kulkutaudeista vatsasta läpi menneihin luoteihin, räjähtävien luotien tuhoamiin kasvoihin ja irtaalleen pamahtaneisiin jalkoihin.

Eipä olisi tuleva sairaanhoitohenkilösti osannut aikanaan koulutuksessa kuvitella, millaisissa olosuhteissa sitä työtä vielä tehtäisiin. Mutta ylpeä saa olla, ihan jokainen, siitä, mihin täällä on pystytty. Monta henkeä on saatu pelastettua. Monta toki ei.

Kaatuneita on Suomen tappiotilastoihin tähän mennessä kirjattu 62 912.


Tuokslahdella sijainneessa kenttäsairaalassa aletaan valmistella potilaita muuttokuntoon.

Toistaiseksi pitäydyttäköön siis rutiineissa. Aselepoa on nyt takana tunti ja Rukajärvellä tukikohdan päällikkö lähtee tarkastuskierrokselle taisteluhautaan, jossa vartiomies tähystää ja ilmoittautuu aivan niin kuin joka ikinen aamu tähän astikin.


Rukajärven suunnalla aamukahdeksalta 4.9.1944

Aamu on valjennut rintamilla harmaana ja sateisena, mutta saadut uutiset kirkastavat päivän kummasti. Ja mitä pidempään aamupäivää kuluu, sitä huolettomammiksi tunnelmat muuttuvat. Eipä vielä muutama tunti sitten olisi tullut mieleenkään nostaa päätä asemista tai taistelu- ja juoksuhaudoista!


Uuksujärvellä pojat ovat jo rohkaistuneet kiipeämään konekivääriaseman suojakatoksen päälle pohtimaan tilannetta ja tähyilemään vihollisen puolelle.

Tupakat nousevat taisteluhaudoista ensin varovaisemmin, sitten luottavaisemmin kömpivien miesten huulille ja puheensorina vapautuu. Tulenjohtoon ei ole enää odotettavissa kriittisiä yhteydenottoja, joten sieltä uskalletaan ottaa jo yhteyttä kavereihin ja kuulostella muidenkin tunnelmia.


Tulenjohdossa ylikersantti keskustelee hymyssä suin puhelimessa kaverien kanssa Uuksujärven maastossa.

(Uhka)rohkeuden kasvaessa ei riitä enää se, että tarkkaillaan omalta puolen vihollispuolen kovin hiljaiselta näyttävää menoa. Pian uskaliaimmat autetaan jo ei-kenenkään-maalle. Hiljaista tuntuisi olevan vieläkin…


Uuksujärven maastoa, 8.Divisioonan lohkoa uskaltautumassa ei-kenenkään-maalle.

Käsiä heilutellaan jo vähän huvittuneinakin vihollispuolelle, mutta siinä, missä vastauksena olisi vielä eilen todenäköisesti ollut tarkka-ampujan luotisuihku, on tänään vastassa pelkkää hiljaisuutta.


Uuksujärvellä vilkutellaan vihollisasemiin päin.

Toisaalla yhteys vanhoihin vihollisiin syntyy varsin pian. Viipuriin johtavalla rautatiellä lähellä Sorvalin rautatiesiltaa ovat jotkut uskaltautuneet lähteä kävelemään suoraan vihollisasemia päin.


Suomalaissotilaita kömpimässä etummaisesta vartiopesäkkeestä tutkailemaan ympäristöä ihan uusin silmin Sorvalin kohdalla.

Eikä mene kauaa, ennen kuin liikettä alkaa näkyä myös entisen vihollisen puolelta, josta alkaa saapua venäläisupseereja neuvottelemaan jatkosta.


Venäläisiä saapumassa neuvottelemaan meidän puolellemme.

Onhan tässä jonkin verran vanjan kieltä oppinut itse kukanenkin, vaikka nyt ei kyllä ole ”rukiver”- käskylle (kädet ylös venäjäksi) tarvetta.


Venäläis- ja suomalaisupseeit panevat yhdessä tupakaksi. Rauhanpiippu se on tämäkin.

Sorvalin maaston lisäksi naapuruussuhteita uudelleenlämmitellään suomalais- ja venäläisupseerien välillä myös Tolvajärvellä, jossa iltapäivä muodostuu melkeinpä hilpeäksi miesten seuratessa Osasto Härköstä komentavan majuri Härkösen puhelua venäläiskollegansa kanssa.


Entiset viholliset solmivat tuttavuutta hyvässä yhteishengessä Tolvajärvellä.

Iltapäivän edetessä seuraan liittyy yhä useampia sotilaita. Herkässä ovat hymyt molemmin puolin.


Aselepoa on nyt takana vajaa kymmenen tuntia.

Sorvalissakin aletaan jo kummasti rentoutua, vaikka seura ensin vähän arveluttikin. Vaikka kielitaito ei mahdollistakaan kovin syväluotaavaa dialogia, niin selväksi tulee, että ihan ihmisiähän nekin ovat. Ei tässä nyt niin erilaisia ollakaan.


Sorvalissa neuvottelut jatkuvat.

Eikä sitä mies, suomalainen etenkään, sanoja kaikkeen kanssakäymiseen tarvitse – paljon käy kyllä selväksi ilmankin. Ja pian vertaillaankin jo sitä, kellä on komeampi kello.


Suomalainen ja venäläinen upseeri ovat löytäneet yhteisen kielen.

Tunnelmat alkavat vaihtua epätodellisista suorastaan riemukkaiksi ja hymy hiipii koko ajan vain useamman miehen kasvoille.


15. Prikaatissa Uuksujärvellä olivat hymyt näin leveitä jo aamulla klo 6.30.

Vuosikausia ovat Päämajan alaisten tiedustelukomppanioiden miehet taltioineet rintaman tapahtumia niin sanoin kuin kuvin. Tuloksena on tuhansittain kuvia ja hyllymetritolkulla videota. Aina ei työ ole hohdokasta ollut eikä yhtään niin tapahtumarikasta, kuin esikuvina käytettyjen saksalaisten tuotosten perusteella on ehkä odotettu. Työ on kuitenkin tehty, vailla mitään tietoa siitä, tultaisiinko kuvia mihinkään käyttämäänkään.

Nyt tilanne on toinen. Nyt suonissa kohisee adrenaliini ihan eri lailla, sillä TK-kuvaajat kaikkialla tietävät ikuistavansa historiallisia hetkiä, joihin tulevatkin polvet tulisivat vielä palaamaan uudestaan ja uudestaan.


Päivä on ikimuistoinen myös TK-miehille, joiden työn ansiosta tämänkin jutun kuvat ovat käytössämme yhä tänäänkin.

Syskyjärven lohkolla, Jalkaväkirykmentti 45:ssä jaetaan vielä kunniamerkkejä ansioituneille sotilaille ja komentaja, eversti Kotilaisen kiitokset ja onnittelut tekevät päivästä muutamalle pojalle entistäkin juhlavamman.


Sotilasvirkailija Göte Vainio taltioi kamerallaan tunnelmia Syskyjärvellä

Ihan käsikirjoituksen mukaan ei tämä loppunäytöskään tosin mene, mikä saadaan huomata mm. Vuosalmen sillanpääasemassa, jonne liikkuva lottakanttiini saapuu heti aamusta. Jalkaväkirykmentti 57:n II komppanian muina miehinä herkkuja jonottaessa aloittaa vihollinen tykistökeskityksen vähän matkan päässä.


Jonoa lottakanttiiniin eivät hetkauta edes läheisyydestä kuuluvat tykistökeskityksen äänet.

Jälkeenpäin syitä on arvuuteltu paljonkin, mutta vieläkään ei tiedetä, miksi tieto aselevosta ei saavuttanut venäläisrintamilla kaikkia ajoissa, vaan astui voimaan vasta seuraavana aamuna. Monin paikoin on suomalaisten jopa vastaiskuin karkotettava asemiin tunkeutuneet venäläispartiot.

–  Varsinainen tieto aselevosta tuli aamukahdeksalta, mutta vihollinen ampui yhä kuin viimeistä päivää, vahvistaa myös ruskolaisveteraani Sointu Sainio.

– Tuliaseman vaihdon myötä pääsimme seuraavana päivänä saunaan ja saimme puhtaat vaatteet. Pudotin tuolla reissulla lompakkoni, jossa oli rahaa 250 markkaa. Se oli minun suurin tappioni sota-aikana, hän hymähtää.


Vihollisia jouduttiin lyömään takaisin mm. Saimaan kanavalla.

Vielä ”aselepopäivänä” ampuu Puna-armeija suomalaisasemia lähes 20 000 kranaatin voimin. Tykistötulessa ja partiokahakoissa kaatuu parisenkymmentä suomalaista. Kaikkiaan tappiotilastoihin kirjataan päivältä 31 menehtymistä.

Viikon loppuun mennessä määrä on noussut yli kolminkertaiseksi.


Ihan kaikkia venäläissotilaita ei tieto (tai ymmärrys) aselevosta ollut vielä tavoittanut.

Suuren osan kohdalla epätietoisuus tulevasta jatkuu yhä. Toiset taas ovat saaneet marssikäskynsä jo eilen.

6. Divisioonan esimerkiksi on käsketty siirtyä Kannakselta Kajaaniin, 15. Prikaatin puolestaan Impilahdelta Liminkaan. Tähän mennessä saksalaisille alistetuista joukko-osastoista Erillinen Osasto Sau sekä Erillinen Pataljoona 5 siirretään niin ikään Liminkaan ja alistetaan 15. Prikaatille.

Tänään prikaatin miehet odottavat kuljetusta Leppäsyrjän asemalla seuraavaan määränpäähänsä.


 

15. Prikaatin joukkoja odotamassa kuljetusjunaansa.

Uuksujärvellä heidän asemansa ottavat Osasto Virkkunen ja Erillinen Pataljoona 18. Sateen pehmittämällä rantatiellä kalustoa kuljettavien – ja tarpeen tullen mutaan jumittuneita kärryjä hartiavoimin työntävien – ihmisten jono näyttää ulottuvan niin pitkälle kuin silmä kantaa.


Uuksujärvellä liikenne on vilkasta joukkojen vaihtuessa

Mutta mitä enemmän tietoa rintamalle tihkuu, sitä levottomammiksi mielialat taas muuttuvat. Ei tässä kotiin oltaisikaan ihan heti menossa. Vaikka… olisi kai se pitänyt vihulaisesta arvata.

– Rauhan ehdot olivat raskaat, mutta ei sitä ehtinyt niin paljon ajatella – tuntui vain hyvältä, että sota päättyi, sanoo Sainio.

– No se tietenkin oli odotettavissa, että sieltä tulee kovat ehdot. Neuvotteluissa oli jo sanottu niistä etukäteen, ettei ne siinä vaiheessa enää järkyttäneet, ne oli Talvisodan jäljiltä niin kuin vanha asia, harjavaltalaisveteraani Timo Äimänen puntaroi puolestaan tuolloisia tunnelmiaan.

Joukoille kaikki tuli kuitenkin yllätyksenä, hän muistuttaa.

– Ei meille tullut mitään tietoja rauhanneuvotteluista eikä -ehdoista. Samoin yllätyksenä tuli se, että jouduimme lähtemään Lappiin saksalaisia vastaan.

Yksi sota oli päättynyt… mutta seuraava alkanut.


Upseerit tutkivat Uuksujärvellä karttoja päästäkseen selville uusista asemapaikoistaan.

Jaa kirjoitus: