Menu
Syksyn alkaessa olla kauneimmillaan, ovat Kannaksen metsät alkaneet täytytä sienestäjistä. Löytöjä on viime aikoina tehnyt kuitenkin myös taistelukentille jääneitä sankarivainajia etsivä Karjalan Valli-ryhmä.
– Tällä kertaa päätimme lähteä kauemmaksi tieltä, ryhmä kertoo viikon takaisesta etsintämatkastaan Ihantalan maastoon.
– Koska eräällä ryhmämme jäsenellä on hyvä etsintätyökokemus/intuitio soilla, lähdimme Ihantalan itäpuolella sijaitsevalle paikalle. Jatkosodan loppuvaiheella siellä oli suomalaisten puolustuslinja suon pohjoisrannalla, venäläiset ollessa suon etelärannalla. Suon pohjoisreunalla oli kuin pieni niemi, johon suomalaiset järjestivät eteentyönnetyn tukikohdan, yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav ”Slava” Skokov, kertoo.
Sotapäiväkirjojen mukaan Puna-armeija suoritti heinäkuussa 1944 väkivaltaisen tiedustelun suomalaislinjoille.
– Selostus oli epäselvä, mutta päättelin, että se osui juuri tuohon eteentyönnettyyn tukikohtaan. Suhteellisesti lyhyen taistelun jälkeen isoja tappioita kärsineet venäläiset perääntyivät. Myöhemmin suomalainen tiedusteluryhmä katosi suolle, hän taustoittaa.
Selostuksessa kuvattiin suurin piirtein myös ryhmän katoamispaikka, minkä perusteella ryhmä arvioi, että heidän tulisi haravoida n. 200 m x 200 m suuruinen alue.
[br]
[br]
Kyy on hyvä ennusmerkki
Ensimmäinen etsintäkohde vaikutti lupaavalta, Skokov kertoo.
– Jos välimaastolle jäi 30-40 venäläistä sotilasta, on melko varmaa, että kukaan ei yrittänyt hakea ruumiita heti taistelun jälkeen, ja ruumiit olivat maatuneet lähelle pintaa. Ajattelimme, että jos meillä ei olisi onnea siellä, voisimme aina lähteä saman suon toiselle paikalle haravoimaan suomalaisten katoamisaluetta.
Etsijät jättivät auton tien varteen ja suuntasivat maastoon.
– Menimme suolle kävellen tietä pitkin ja sitten metsän halki. Yhtäkkiä kalliomaasto laskeutui suohon, kallion edessä oli leveähkö petollinen lähteikkö. Jätimme reput rannalle ja lähdimme eteenpäin metallinpaljastimet käsissä. Rannan lähellä kaverini huomasi kyyn ja sanoi että se on hyvä ennusmerkki.
Tehdessään etsintöjä Talin-Ihantalan maastossa vuonna 2018 ryhmä teki kyyhavainnon kolmella etsintäretkellä ja joka kerran jälkeen he löysivät sankarivainajan.
Matkalla suomalaiselle niemelle ei suolta löytynytkään mitään, mitä ryhmä piti kummallisena.
– Kaikki hylsyt varmasti upposivat turpeeseen, mutta ajattelimme silti, että suosta voisi vielä löytyä ainakin lapioita ja kypäriä, mutta löysimme vain muutaman venäläisen käsikranaatin juuri pohjoisrannan edestä.
Niemelle noustuaan ryhmä päätteli ympäristön perusteella jonkun toisenkin tehneen paikalla etsintöjä, mutta vain vähän aikaa.
– Parissa poterossa oli monttuja, toisella kivellä oli kaivettu ulos valtava sirpale, toisella kypärän pala. Kypärä sai mahdollisesti täysosuman, mutta valitettavasti emme tiedä mistä se kaivettiin. Sen perusteella rohkenimme kuitenkin toivoa vainajankin löytyvän jostain läheltä, Skokov kertaa.
[br]
[br]
– Tutkimme ympäristöä ja huomasimme, että paikalta löytyi monia sekä suomalaisia että venäläisiä hylsyjä. Se tarkoitti venäläisten tunkeutuneen tukikohtaan. Löysimme lisäksi kaksi venäläistä kenttälapiota.
Ryhmä painoi paikan mieleensä kiinnostavana tulevia etsintöjä silmälläpitäen mutta päätti keskittyä suohon, jonka haravoiminen pohjoisrannan vierestä kuitenkin kuulemma epäonnistui.
– Löysimme vain käsikranaatteja. Yksi paikka suolla näytti mielenkiintoiselta ja nostimme märästä kuopasta (entisestä kranaattikuopasta) esiin suomalaisen kenttäpakin, venäläisen kenttäpakin ja saksalaisen kenttäpullon. Samassa kuopassa oli lisäksi suomalaisia patruunoita. Valitettavasti kuoppa on yli 70-senttisenä liian syvä näin kylmään aikaan kaivettavaksi. Tallensimme koordinaatit GPS-laitteeseen, ja toivon että vuoden 2021 kesän sää on kuivaa ja kuumaa.
[br]
[br]
Lounaan jälkeen yksi ryhmäläisistä palasi haravoimaan suota sen etelärannan lähelle. Ei mennyt aikaakaan, ennen kuin hänen huutonsa hälytti paikalle myös muut jäsenet. Turpeesta oli löytynyt vyö, johon oli kiinnitetty Suomi-konepistoolin lippu. Vähän myöhemmin tuli uusi huuto.
– Täällä on ihmisluu!
Etiäinen oli osunut oikeaan: löytöpaikka oli ihan aiemmin havaitun kyyn vieressä.
[br]
[br]
Vainajia kenties lisääkin?
Ympäristöä metallinpaljastimin haravoidessaan, sai ryhmä paljon signaaleja.
– Kaivoimme pieneltä pinta-alalta (noin 5×7 metriä) viisi patruuna-askia konepistoolille, yhden patruuna-askin kiväärille, kaksi suomalaista käsikranaattia, kenttälapion, leipälaukun fragmentteja ja selkärepun, jossa oli noin 150 kivääripatruunaa ja puinen piippu.
Vähän kerrallaan ryhmä kaivoi käsin monttua isommaksi ja nosti turpeesta ja vedestä joukon epäjärjestyksessä maanneita luita.
– Se tarkoittaa, että ruumis maatui maan pinnalle, minkä jälkeen luuranko alkoi vähitellen upota suohon, Skokov selventää.
Löytämänsä perusteella ryhmä oletti vainajan olevan suomalainen, mutta tarvitsi vielä lisää todisteita voidakseen olla asiasta täysin varma.
[br]
[br]
– Tutkimme monttua tavallisella metallinpaljastimella ja pinpointterilla, mutta emme onnistuneet löytämään kenttäpuseron sinkkinappeja. Aloimme jo miettiä, voisiko kyseessä sittenkin olla välimaastolle jäänyt venäläisotilas?
Sitten etsinnät alkoivat tuottaa tulosta.
– Ensin löytyi suomalainen muovinappi, sitten toinen, sitten vielä pieni leijonanappi. Tiesimme, että Jatkosodan loppupuolella suomalaissotilaille jaettiin toisinaan sinkkisiä tuntolevyjä. joka tällaisessa happamassa maaperässä voisi syöpyä kokonaan.
Toivosta ei kuitenkaan vielä luovuttu ja kaikki olivat helpottuneita, kun alumiininen tuntolevy vihdoin löytyi.
[br]
[br]
– Sen toinen puolikas on huonosti säilynyt, mutta toisesta puolikkaasta saimme puhdistuksen jälkeen näkyviin koko numerosarjan.
Olosuhteita he luonnehtivat haastaviksi.
– Jatkoimme kaivauksia melkein iltakahdeksaan asti ja ehdimme nostaa sankarivainajan ennen iltahämärää.
Kotiin palattua Skokovin tutkimus jatkui, nyt heidän tietokantojaan läpikäyden.
– Sieltä löysin tuntolevyn haltijan tiedot. Hän oli nuori upseeri, vänrikki, ja katosi tiedustelumatkalla heinäkuussa 1944. Eli hän kuului pieneen tiedusteluryhmään, joka katosi suolle. Lähetin viestin löytämisestä Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle.
Joki jäi kuitenkin vaivaamaan.
– Vainajan ympärillä on minusta kahden sotilaan omaisuutta. Todennäköisesti toisella (upseerilla) oli konepistooli, ja toisella kivääri. Voi olla, että toinen vainaja on vielä lähellä. Tulevat suunnitelmat riippuvat paljolti säästä, mutta voi olla, että pääsemme jatkamaan suon tutkimuksia vasta ensi vuonna.
[br]
[br]
Olemme kertoneet kyseisen ryhmän tekemistä löydöistä aiemminkin:
24.6.1944 Karisalmella kaatunut JR25:n sotilas – etsinnöissä löydetty suomalainen sankarivainaja
[br]
Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!
[br]
PS. Haluatko tukea rajantakaisille taistelukentille jääneiden suomalaisten sotavainajien löytämiseksi ja kotiin tuomieksi tehtävää arvokasta työtä?
PIENKERÄYS RA/2020/980 21.8.2020 — 20.11.2020
Viime sotiemme aikana kentälle jäi yli 10 000 suomalaista sotilasta.
Heistä noin 1400 on pystytty palauttamaan ja 393 luotettavasti tunnistamaan.
On arvioitu että etsintöjä on mahdollista jatkaa vielä kymmenkunta vuotta.
Pienkeräys järjestetään sotavainaetsintöjen tukemiseen (laitehankintoihin ja etsintäkuluihin) Karjalankannaksella.
Saaja: PIENKERÄYS RA2020980
Tilinumero: FI71 5172 0220 2655 90
Pienkeräyksen järjestäjät:
Jyrki Venemies, 0400 421 443
Jarkko Väänänen, 040 5436 064
Kalevi Kannus, 0400 666 123
Toissijainen käyttötarkoitus: Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry:lle, kohdennettuihin avustuksiin.
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki