Rajan takaisilla Talvi- ja Jatkosodan taistelukentillä etsintöjä suorittavalla Karjalan Valli-ryhmällä oli taas onni myötä… kirjaimellisesti.
Ryhmän edellisestä löydöstä ei ole montaakaan viikkoa.
Lauantain 9.5. ryhmä vietti Viipurin koillispuolella tutkimassa kahden kukkulan välillä olevaa maastoa.
– Päivä oli aurinkoinen ja rauhallinen ja metsässä oli paljon valkovuokkoja, yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav ”Slava” Skokov, kertoo.
Keväinen loisto kätkee kuitenkin synkkiä salaisuuksia.
– Kukaan ei tiedä tarkasti, kuinka monta vainajaa noidenkin kukkien alla vielä odottaa löytymistään.
[br]
[br]
Löytöjä ja johtolankoja
Paikka oli tuttu jo entuudestaan.
– Suomalaiset puolustivat yhtä kukkulaa ja yrittivät lyödä vihollista toiselta, venäläisetkin hyökkäsivät “omalta” mäeltä. Sen takia ajattelimme, että laaksosta voi löytää monta kentälle jäänyttä vainajaa, ryhmästä kerrotaan.
– Viime vuosina olemme löytäneet sieltä kolme Puna-armeijan sotilasta. Myös Mika Albertssonin etsintäryhmä Taipale on löytänyt sieltä yhden venäläissotilaan jäänteet.
Ryhmän taustaselvitysten mukaan kyseessä on paikka, jossa Puna-armeija tunkeutui suomalaisten puolustuslinjaan.
– Peitepiirroksen mukaan sinne jäi 2 suomalaista, minkä vuoksi haravoimme maastoa huolellisesti monta kertaa, mutta merkitystä paikasta löysimme vain hylsyjä. Vaikka mäen rinteellä poterot olivat kuivat, rinteen alla kranaattikuopissa oli paljon vettä, ja lisäksi monissa paikoissa pensaikko oli niin tiheää, että oli melkein mahdotonta käyttää metallinpaljastinta. Löysimme vain vähäisiä taistelujälkiä – 10-20 hylsyä, Suomi-konepistoolin lippaan ja jopa venäläisen 45-millisen ns. piiskatykin kilven alaosan jäänteitä. Voi olla, että ankara taistelu oli laakson toisella puolella, jossa nyt on liian märkää, ryhmä arvioi.
[br]
[br]
Jäljet maastossa kertoivat, että paikkaa oli tulitettu kovalla kädellä.
– Sirpaleet haittasivat työtämme – koko maa oli kuin rautaa. Yhdellä kivellä oli maannut jo monta vuotta Stalinin urkujen (Puna-armeijan toisen maailmansodan aikainen raketinheitin) raketin runko. Yhtäkkiä huomasin, että kivi on matalan kranaattikuopan reunalla. Siirsin rungon toiselle kivelle ja tutkin kuopan metallinpaljastimella. Paljon rautaisia signaaleja ja vain yksi messinkinen. Rupesin kaivamaan viimeistä, ja heti nurmen alta ilmestyi pääkallon pala, hän kertaa.
Toisen ryhmäläisen ryhtyessä tutkimaan kuopan ympäristöä löytöjä kertyi lisää. Melkein heti metallinpaljastin alkoi piipata ja kyynärluun lisäksi esiin tuli tuntolevy.
– Siirrettyämme pari neliömetriä nurmea pois, ymmärsimme, että vainaja luultavasti sai täysosuman ja jäi maan pinnalle, sillä luut sijaitsivat 2-5 sentin syvyydessä. Ne olivat epäjärjestyksessä, murtuneita, ja moni niistä puuttui. Samasta paikasta löysimme yhdysvaltalaisvalmisteisen W40-leimalla varustetun kivääripatruunan, jollaisia Suomeen tuotiin Talvisodan jälkeen.
Lisäksi löytyi muutama räjähtänyt VPT-42 patruuna.
– Vainajan kanssa oli suomalainen käsikranaatti M41, sekin oli räjähtänyt, siitä jäi iso kappale. Oletan, että kuoleman jälkeen suomalaiset eivät pystyneet tunnistamaan ruumista, minkä vuoksi hän jäi virallisesti kadoksiin.
Pian löytyi lisää johtolankoja, jotka entisestään varmistivat epäilyksiä vainajan henkilöllisyydestä.
[br]
[br]
– Kaivoimme esiin suomalaisen asepuvun nappeja, ja erään esineen, josta selvisimme vainajan joukko-osaston. Hän palveli 11. Divisioonassa, koska hänen mukana oli Kiiladivisioonan ruuvimerkki. Tuntolevyn toiselle puolelle on raapustettu myös haltijan nimi: Onni. Kotona katsoin tappioluetteloita ja löysin luovutetuilta alueilta itsekin kotoisin olevan haltijan tiedot. Niiden perusteella häntä olisi pitänyt etsiä laaksosta, jossa olimme etsintäpäivän alussa. Voiko olla, että joku kantoi kaatuneen/vaikeasti haavoittuneen sotilaan toiselle puolustuslinjalle, jossa hän sai täysosuman sen jälkeen?
[br]
[br]
Usko, toivo ja rakkaus
Oman etsintäluvan alun perin toisen etsintäryhmän osaksi vuonna 1997 perustettu ryhmä sai 2004. Kyseessä on tärkeä tehtävä, joten etsintäluvan saaneet viralliset ryhmät on rekisteröity, he hyväksyttävät etsintäsuunnitelmansa, tekevät työtään systemaattisesti ja raportoivat löydöksistään. Skokov kuitenkin kertoo, että lisäksi on olemassa amatöörikaivajia, joista ei ole juuri muuta kuin haittaa.
Ensimmäisen Puna-armeijan sotilaan ryhmä löysi vuonna 1998, suomalaisen vuonna 2002. Ahkera ryhmä on saanut aikaan vaikuttavan tilaston: nyt löydetty suomalaissotilas oli heille järjestyksessään jo sadas. Venäläissotilaita he ovat löytäneet 363.
Ryhmää kannustaa paitsi kiinnostus sotahistoriaan, myös tietoisuus siitä, että he käyvät kilpajuoksua aikaa vastaan.
– Jos emme tee tätä työtä, vainajat joutuvat monessa paikassa uusien teiden, asuinalueiden ja sorakuoppien alle. Näin on jo käynyt esimerkiksi Siiranmäessä, Skokov pahoittelee.
Kaikkia kentälle jääneitä poikiamme ei tulla koskaan löytämään, hän tietää, mutta toivoo ryhmänsä voivan olla tässä avuksi niin paljon kuin mahdollista.
– Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni löytyisi ja tulisi tunnistetuksi. Olisi hyvä, että taistelupaikat tutkittaisiin perusteellisesti ennen rakennustöiden aloittamista niillä. Elämä on kuitenkin vaikeaa ja monimutkaista. Meidän haaveenamme on vain, että olosuhteet ja oma terveytemme sallisivat meidän tehdä oman osamme tässä työssä.
Nyt tehty löytö lämmittää Skokovin mieltä monestakin syystä.
– Viime vuonna tuntolevyn haltijan omainen oli minuun yhteydessä ja kysyi mahdollisesta kaatumispaikasta, hän paljastaa.
– Omaiset ovat tehneet hänestä sivun sotapolku.fi-palveluun. On hienoa, että hänet muistetaan ja että häntä yhä jaksetaan odottaa palaavaksi kotiin. Ehkä juuri tuo muiston ja rakkauden voima sai aikaan sen, että hänet löydettiin noinkin vaikeasta paikasta?
Koronatilanteesta johtuen on vielä epävarmaa, koska etsintöjä Suomessa koordinoiva Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys pääsee tuomaan Onninkin takaisin kotiin.
– Toivon, että raja avataan ennen lokakuuta, jotta vainajat pääsevät Suomeen. Niin heidän kuin heidän omaistensa odotus on jo ollut liian pitkä.
[br]
Olemme kertoneet kyseisen ryhmän tekemistä löydöistä aiemminkin:
24.6.1944 Karisalmella kaatunut JR25:n sotilas – etsinnöissä löydetty suomalainen sankarivainaja
Ihantalasta löytyi heinäkuussa 1944 partiomatkalla kadonneen suomalaisupseerin jäänteet
[br]
Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki
