Menu
Karjalan Valli, yksi kentälle jääneitä sankarivainajia Kannaksella etsivistä vapaaehtoisten ryhmistä, tekee väsymätöntä selvitys- ja tilastointityötään ympäri vuoden. Tämän vuoden etsintäkauden he pääsivät aloittamaan maastossa huhtikuun loppupuolella.
[br]
[br]
Takaisin Taliin
Toukokuun alkupuolella he olivat siirtyneet entuudestaan tutulle Talin taisteluiden tantereelle.
– Halusimme tutkia erästä pientä kumparetta. Se on jonkin verran epätavallinen etsintäkohde, koska se sijaitsee linjojen takana, mutta varsinainen etulinja on tutkittu jo melkein kokonaan, joten sieltä on enää vaikea löytää mitään mielenkiintoista, he kertovat.
Maiseman he totesivat kauniiksi, mutta käytännössä totaalinen hylsyjen puute kertoi heille, että täällä ei todennäköisesti oltu juurikaan taisteltu. Paikalta löytyneestä romusta he päättelivät paikalla sijainneen neuvostosotilaiden majapaikan.
– Pari vaurioitunutta kenttäpakin kantta, kenttälapio, lentokoneen konekiväärin hylsy, purettuja patruunalippaita, joista yksi tyhjä lipas oli tosin todella suuri – 20 mm VKT panssaritorjuntakivääriä varten. Vain yhdestä poterosta kaivoimme esiin venäläisiä 14.5 mm hylsyjä sekä yhden kolikon, he listaavat löydöksiään.
[br]
[br]
Vakuuttuneina siitä, ettei kyseiseltä paikalta olisi löydettävissä mitään, siirtyivät he etulinjalle, ”äärimmäiselle sivustalle.”
– Suomalaiset suorittivat siellä vastaiskun, joten paikalta löytyy paljon hylsyjä – niin suomalaisia kuin venäläisiä, he kertovat.
Eikä siinä kaikki: vuonna 2013 he löysivät maastosta kahden tunnistamattomaksi jääneen puna-armeijan sotilaan jäänteet. Arkistotietojen perusteella täällä olisi kadoksissa vielä kaksi toistaiseksi löytämätöntä suomalaista, mutta taistelukertomukset, joiden kulkua he ovat yrittäneet seurata voidakseen paremmin tarkentaa etsintäpaikkoja, ovat heidän mukaansa valitettavan epäselviä.
– Monissa poteroissa oli vielä vettä, mikä rajoitti etsintämahdollisuuksia entisestään.
[br]
[br]
Ensimmäinen yllätys
He keskittyivät tutkimaan kuivia poteroja, jotka olivatkin syviä ja niistä löytyi runsaasti hylsyjä. Neljännen poteron kohdalla lapio osui ensin kenttälapioon ja sitten… ihmisluuhun.
Syvän poteron nurkassa istui kaatunut venäläissotilas.
– Hänen yhteydestään löytyi paljon sotaromua: viitisenkymmentä patruunaa, 2 käsikranaattia, kiväärin puhdistusväline, rautainen haarukka jne., mutta ei mitään sellaista, minkä perusteella hänet olisi voitu tunnistaa. Reisiluun vierestä löysimme alumiinisen kenttäpullon, mutta siinäkään ei valitettavasti ollut omistajan nimeä – vain tehtaan leima ”Leningrad 1941”, he pahoittelevat.
Vain yhdeksäntoista metrin päässä sijainneesta poterosta löytyi pian toinen.
– Hän oli kaatunut täysosumasta. Poterossa oli pahasti silpoutuneet ihmisluut, satoja hylsyjä ja kolme varmistussokkaa käsikranaateista. Sotilaan kanssa oli vain vähän omaisuutta – yksi kenkä, pari solkea, sirpaleiden vaurioittama lusikka ja punainen tähti kesälakista.
”Taas tuntematon”, he ajattelivat. Päivän suurimmat yllätykset olivat kuitenkin vasta edessäpäin.
[br]
[br]
”Pojat, takaisin!”
Saatuaan kaivettua esiin toisen venäläissotilaan oli kello jo jälkeen iltaseitsemän. Väsyneinä he aloittivat paluumatkan autolle.
– Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: lähteä suoraan tielle ja sitä tietä pitkin autolle, tai kävellä polkua metsän halki polulla, he muistelevat.
Jälkimmäinen vaikutti kauniimmalta.
Kaksi heistä kantoi mukanaan muovipusseja, joihin heidän löytämiensä venäläissotilaiden jäänteet oli pakattu, kolmannella metallinpaljastin, joka alkoikin polun varrella piipata.
– Löydöt olivat tavallisia: isoja kranaatinsirpaleita ja nykyaikaista roskaa. Saavuttuamme parkkipaikallemme huomasimme, että kaveri kaivoi vielä jotakin juuri polusta, vain 20 metrin päässä autosta.
Sitten tuli huuto joka pysäytti.
– Pojat, takaisin! Täällä on olkaluu!
Luu sijaitsi hiekalla täytetyn kranaattikuopan reunalla ei kovinkaan syvällä. Loput löytyisivät todennäköisesti vähän syvempää.
Pian näkyviin tuli silpoutunut pääkallo ja sen alla patruunalaukku. Patruunoissa oli suomalaiset VPT 43- leimat. Kyseessä oli suomalaissotilas.
[br]
[br]
Uskomaton onnenpotku
Kaksi päivää myöhemmin he palasivat jatkamaan kaivauksia. He laajensivat monttua, mutta kukaan ei ollut varautunut siihen, mitä kuopasta löytyisi.
– Kranaattikuopan savisella pohjalla makasi rinnakkain kolme vainajaa. Matalassa ja märässä kuopassa vanhalla pellolla jäänteet maatuivat niin, että vain isot luut olivat jäljessä, he selittävät.
Vainajien yhteydestä ei myöskään löydetty mitään tunnistamisen alkuun mahdollisesti auttavaa esineistöä.
– Patruunalaukusta löysimme noin 40 suomalaista ja noin 5 venäläistä kivääripatruunaa. Asetakin muovinapit olivat osaksi palaneet. Tässä vaiheessa emme voineet olla vielä täysin varmoja siitä, olisiko kyseessä sittenkin suomalainen vai venäläinen vainaja.
[br]
[br]
Sitten onni potkaisi.
– Yhtäkkiä hiekasta liukui esiin suomalainen sinkkinen tuntolevy. Pian toisen vainajan housujen taskusta löytyi alumiininen tuntolevy. Otimme mukaan pienellä kelalla varustetun metallinpaljastimen ja tutkimme kuopasta otettua hiekkaa ja savea huolellisesti, mutta kolmatta tuntolevyä ei löytynyt.
Kuopasta etsiminen oli metallinpaljastimella käytännössä mahdotonta, koska sen pohjan peittivät kymmenet pienet kranaatinsirpaleet. Periksi ei annettaisi, he kuitenkin päättivät ja jatkoivat mullan läpikäymistä, kourallinen kerrallaan. Tätä jatkui puolitoista tuntia, tihkusateessa.
– Löysimme kuopasta noin 20 muovi- ja sinkkinappia sekä pari leijonanappia. Ehdimme kerätä alta pois ehkä sata pientä sirpaletta ennen kuin kaverin käteen ilmestyi pieni muodoton sinkkipala.
Se oli osa kadonneen kolmannen tuntolevyn puolikkaasta.
– Valitettavasti kolmas luku oli epäselvä, ja seitsemäs hävinnyt kokonaan. kulunut pi kokonaan. Tiedän kuitenkin, mitä sarjaa se on: sellaista, jota oli jaettu Jääkäriprikaatin vuonna 1925 syntyneille täydennysmiehille, yksi ryhmän jäsenistä, Vjatseslav ”Slava” Skokov kertoo, vakuuttuneena siitä, että näiden tietojen perusteella vainajan henkilöllisyys on selvitettävissä tuntolevyluetteloita ja tappioluetteloita vertaamalla.
[br]
[br]
Apua Kansallisarkistosta?
Yöllä Skokov kävi läpi 13. KEK:in (kaatuneiden evakuointikeskuksen) kirjoista kerättyä sankarivainajien luetteloa.
– Alumiinisen tuntolevyn haltija löytyi – hän palveli JP 5:n riveissä ja jäi kentälle 28. kesäkuuta 1944, hän iloitsee.
Huonokuntoisen tuntolevyn lisäksi oli nyt toinenkin ongelma. Sinkkituntolevyn haltijan tietoja ei löydy, vaikka onkin tiedossa, että hänen tuntolevynsä on osa Jääkäriprikaatille jaettua sarjaa.
– Uskon, että Kansallisarkistosta voidaan auttaa meitä. Olisi liian paha, jos kaatunut sankari jäisi tunnistamattomaksi vielä tuntolevynsäkin kanssa.
[br]
Olemme kertoneet kyseisen ryhmän tekemistä löydöistä aiemminkin:
24.6.1944 Karisalmella kaatunut JR25:n sotilas – etsinnöissä löydetty suomalainen sankarivainaja
Ihantalasta löytyi heinäkuussa 1944 partiomatkalla kadonneen suomalaisupseerin jäänteet
[br]
Kuvat ovat peräisin Karjalan Valli-ryhmän Facebook-sivulta, jonne he päivittävät etsintöjensä kulkua. Suosittelemme ehdottomasti ryhmän seuraajaksi liittymistä!
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki