Menu
Rolf Birger Ek on yksi vähän tunnetuista Mannerheim-ritareista, mikä on sääli, sillä tämä ansioitunut suomalaislentäjä oli omalla alallaan koko maailman ensimmäinen.
Ruotsalaiset sukujuuret omaava Ek syntyi Kymin Karhulassa. Hänen isoisänsä oli Ruotsista Suomeen muuttanut lasinpuhaltaja, ja vaikka hänen poikansa, Ekin isä, syntyikin jo Suomessa, säilytti perhe – tuleva ritari sen mukana – Ruotsin kansalaisuutensa.
– Nuoruudessani olin vielä Ruotsin alamainen, Ek hymähti muutama vuosi ennen kuolemaansa antamassaan haastattelussa.
Koulunsa hän kävi Loviisassa, ruotsin kielellä, ja tunnusti myöhemmin omanneensa ongelmia sen toisen kotimaisen suhteen.
– Loviisa oli niihin aikoihin vielä hyvin ruotsinkielinen, eikä siellä suomen sanaa kuullut juuri missään. Tämä kostautui siinä, että kun minä kirjoitin ylioppilaskirjoitukset, niin minä reputin suomen kielen!
Koska hän ei saanut kieltä läpi edes uusintayrityksellä, sulki se häneltä ovet akateemisiin jatko-opintoihin. Tämä oli kuitenkin voitto Puolustusvoimille, jonne Ek päätyi haaveissa siintäneen lääkärinuransa sijaan.
[br]
[br]
Ura upseerina
Lukion jälkeen nuorukaista odotti asevelvollisuus. Takaiskusta sisuuntuneena hän päätti oppia suomen kunnolla, minkä ajatteli onnistuvan parhaiten niin, että hän hakeutuisi suorittamaan sen suomenkieliseen joukko-osastoon. Sitä varten hänen piti ensin hakea Suomen kansalaisuutta, jota ei onneksi tarvinnut kauaa odotella.
Vielä samana vuonna hän aloitti palveluksensa Uudenmaan Rykmentissä ja totta tosiaan seuraavien vuosien aikana hän sai haltuunsa vaikean kielen niin, ettei taito unohtunut myöhemmin ulkomailla vietettyjen vuosikymmentenkään aikana.
Ekin ollessa suorittamassa reserviupseerikurssia Haminassa, haettiin vapaaehtoisia Kauhavan lentokouluun, jonne hän myös pääsi. Minään hurjapäänä hän ei kuitenkaan itseään pitänyt.
– En minä usko, että lentäjät yleensä ovat mitään huimapäitä – kyllä ne ovat siinä mielessä ihan tavallisia, että heillä on molemmat jalat maassa.
Ensikokemukset ajastaan jälkeen jääneestä lentokalustosta ovat peräisin tuolta ajalta: Ek sai alkeiskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikaisilla, osin puurunkoisilla (!) Caudron G3-koneilla.
[br]
[br]
Talvisodan sytyttyä oltiin tultu jo aimo harppauksin eteenpäin.
– Lensin viimeistä huutoa olevilla Blenheim- koneilla, joten huippaus muutaman vuoden aikana oli melkoinen.
Talvisodassa hän oli mukana mm. Tolvajärven taisteluissa, jossa pommitettiin joukkoja ja hyökkäysvaunuja ja kärsittiin Ekin mukaan aineellisia tappioitakin.
– Meidän koneet ammuttiin seuloiksi ja loppujen lopuksi meillä ei ollut enää kalustoa jatkoa varten.
Tammikuussa 1940 hän oli mukana vaiheikkaalla Englannin- matkalla, jolla käytiin vaivihkaa hakemassa Suomeen 12 uutta Blenheim-pommittajaa (aiheesta lisää täällä!).
Suomeen niistä pääsi tosin vain 11.
– Yksi kone hävisi Pohjanmerellä, eikä ole tänäkään päivänä tietoa, mihin se joutui.
[br]
[br]
Voittoisan innovaation isä
Jatkosodan alettua Ek komennettiin SB-koneista koostuneen lentueen päälliköksi Suomen merialueita turvaamaan.
– Meidän päähommana oli oikeastaan tiedustelu ja sukellusvenetorjunta.
Suomella oli Jatkosodan alkaessa viisi sukellusvenettä, hyökkääjällä yli kymmenkertainen määrä.
Ek oli tehtävässään ensimmäinen sukellusveneentorjuntalentäjä ja sai huomata miltei heti, etteivät suomalaiskoneiden pienet lentopommit mitenkään pystyneet vihollissukellusveneiden vahvoihin runkoihin. Eräältä meriupseeriystävältään hän kuuli laivaston käyttävän samaan tarkoitukseen syvyyspommeja ja saatuaan muutaman syvyyspommin kokeiltavakseen, tuli hänestä ensimmäinen maailmassa, joka keksi sijoittaa niitä lentokoneen pommikuiluun.
Muutamalla kokeella selvisi, mikä olisi sopivin korkeus, jolta pudottaminen sujuisi parhaiten särkemättä pommien koneistoja. Uusi, menestykseksi osoittautunut metodi tuli Puna-armeijalle niin puskista, ettei koko loppusodan aikana keksinyt sille vastakeinoa. Uutinen suomalaislentäjän innovaatiosta levisi maailmalle ja pian myös liittoutuneiden koneisiin alkoi ilmestyä varta vasten suunniteltuja lentosyvyyspommeja.
– Kun nämä tekniset probleemat oli ratkaistu, niin menestys oli aika huomattava, Ek myönsi.
Sitä se totisesti oli: kaikkiaan Ekin laivue tuhosi syvyyspommien avulla 10 Puna-armeijan sukellusvenettä.
[br]
[br]
Ritariksi
Kylmähermoisen ja täsmällisen kapteenin uroteot eivät jääneet huomaamatta myöskään tahoista korkeimmalta, minkä ansiosta 8.3.1943 hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi nro 160.
”Kapteeni Ek on koko sodan ajan toiminut erittäin menestyksellisesti pommituslentueen päällikkönä. Kaikissa taistelutoiminnoissa on hän osoittanut esimerkillistä harkintaa, taitoa ja rohkeutta, ollen siten velvoittavana esimerkkinä alaisilleen. Kapteeni Ek’in pommituksilla viholliselle tuottamat miehistö- ja materiaalitappiot ovat sangen huomattavat ja omalle sodankäynnillemme suurimerkityksellisiä”, mainittiin hänet nimittämiskirjassaan.
Erityisesti nostettiin esiin yksi tapaus.
”Eräästä näistä upotuksista kerrottakoon: Partioidessaan Suomenlahdella tapasi kapteeni Ek pinnalla olevan sukellusveneen, jota vastaan hän ensiksi hyökkäsi konekivääritulella ja sukellusveneen painuttua sukelluksiin vaurioitti sitä syvyyspommeilla. Varhain seuraavana aamuna hän uudelleen lensi paikalle ja tapasi edellä mainitun sukellusveneen liikkumattomana pinnalla ryhtyen sitä jälleen tulittamaan konekivääreillä. Sukellusveneen sukellettua hän perättäisillä hyökkäyksillä pommitti sitä syvyyspommeilla, jolloin sukellusveneen keula hetkeksi kohosi pinnalle. Sen jälkeen sukellusvene upposi perä edellä, jättäen pinnalle runsaasti öljyä ja joitakin sirpaleita. Alus kuului vihollisen suurimpiin sukellusvenetyyppeihin. Kapteeni Ek’in lentue on tähän mennessä upottanut muunmuassa 8 ja pahasti vaurioittanut ainakin kahta sukellusvenettä. Nämä suoritukset ovat omalta osaltaan merkittävästi helpottaneet kauppamerenkulkuamme.”
– Meillä oli tietysti siinä mielessä aika hyvä onni, sikäli että tulokset oli näinkin hyvät, huomioon ottaen, että meidän kalustomme oli verrattain vaatimatonta, totesi ritari itse, verrattain vaatimattomasti.
Syytä olisi ylpeyteen tosin ollut: Ekillä oli nimittäin taas allaan teknisiltä ominaisuuksiltaan paitsi ajasta jälkeen jäänyttä, myös epäluotettavaa kalustoa: sotasaaliina saatuja vanhoja Tupolev SB-2-pommikoneita.
[br]
[br]
Tie vie maailmalle
Tämän jälkeen Ek otti ensiaskeleensa häntä hänen loppuelämäänsä määrittäneisiin kansainvälisiin tehtäviin, kun hänet lähetettiin Saksan Ilmavoimiin yhteysupseeriksi. Vuoden pestin ajan hän raportoi suoraan ylipäällikölle.
Vuoteen 1943 tultaessa ei saksalaisten voitosta oltu varmoja enää edes saksalaisten puolella.
– Stalingradin häviön jälkeen selvästi huomasin, miten se vaikutti negatiivisesti heidän moraaliin. Havaitsin siellä myös monta muuta tuollaista silmään pistävää tosiseikkaa, jotenka ilmoitin – omana mielipiteenäni tietenkin – että Saksa tulee varmasti tämän sodan häviämään. Tuossa vaiheessa ei Suomessa vielä tähän oikein uskottu, mutta keskusteluissani Marskin kanssa hän sanoin selvästi, että on samaa mieltä: Saksa tulee häviämään.
Arvostus oli molemminpuolista ja sodan jälkeen, Ekin tultua ylennettyä majuriksi, sai hän ylipäälliköltä omistuskirjoituksella varustetun kuvan, jota Ek myöhemmin luonnehti rakkaimmaksi sotamuistokseen.
Saksan jälkeen Ekin osaamista hyödynnettiin niin Päämajan ulkomaanosastolla, ilmailu- ja meriasiamiehenä Tukholmassa (1944-1948) sekä Suomen sotilasasiamiehenä Lontoossa 1948-1951). Tukholman pestin aloituspäivä jäi mieleen varsin erityisenä.
– Lähtöpäivä sattui siksi samaksi päiväksi, kun aselepo tuli. Kun saavuin Tukholmaan, oli sota Venäjän puolella loppunut. Tukholma oli ihan paniikissa ja niin oli suurlähetystökin, mutta hiljalleen asiat rupesivat selviämään.
[br]
[br]
Viimeisiä viedään
Vakinaisesta palveluksesta Ek erosi vuonna 1951, mutta tie vei sen jälkeen maailmalle, entistäkin eksoottisempiin paikkoihin: Suomen lähetystöön Indonesiaan, sitten lentomatkailun palvelukseen Lontooseen. Myöhemmin, hänen muutettuaan tyttärensä lähellä ollakseen Kanariansaarille, jatkui hänen kaupallinen uransa Fabrica de Alfombras de Gran Canaria- tehtaan toimitusjohtajana. Vaikuttavan kuuloisen instanssin takaa paljastuu kuitenkin jotain paljon kotoisempaa: Las Palmasiin perustettu tehdas nimittäin valmisti ryijyjä. Ennen Suomeen paluutaan 1980-luvulla hän ehti asua joitain vuosia vielä Floridassakin.
Kaikkiaan ulkomailla vierähti liki neljä vuosikymmentä.
– Paljon oli asioita kehittynyt ja muuttunut 40 vuoden aikana, mutta kyllä me huomasimme pian, että tämä on hyvä maa ja täällä on hyvä olla.
Erityisen läheiseksi kunniatehtäväksi Lahteen vaimoineen asettuneelle Ekille muodostui veteraanitoiminta Lahden Sotaveteraanipiirissä ja mahdollisuus tavata vanhoja kavereita sotavuosilta.
Hän sai kuitenkin havaita veljien rivien harvenneen myös ritareiden joukossa. Haastattelua tehtäessä 1987 oli 191 sankarista jäljellä enää 61.
– Viime aikoina tuntuu siltä, että tuo tahti on vain kiihtynyt, ritari totesi tuolloin.
Edellisellä viikolla oli hän tovereineen ollut saattamassa haudan lepoon menetyksistä tuoreinta: 8.4.1987 kuollutta kenraaliluutnantti Albert Puromaa.
Ek itse menehtyi sairauskohtaukseen 7.7.1990. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.
Hänet on haudattu Levon hautausmaan ritarilehtoon Lahdessa, jossa ikiuntaan heille niin rakkaan isänmaan povessa nukkuu kolme muutakin sitä maata aikanaan henkensä uhalla puolustanutta, täysin palvellutta ritariveljeä.
Tätä kirjoitettaessa on ritareista on jäljellä enää viimeinen: numero 95, Tuomas Gerdt.
[br]
[br]
Koko Birger Ekin ”Marskin ritarit sodassa ja rauhassa”- sarjan haastattelun löydät täältä:
[br]
Muistathan, että sivuiltamme löydät myös muiden Mannerheim-ristin ritareiden kohtaloita:
Yhteystiedot
Katuosoite: Ratavartijankatu 2 A, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 600, 00521 Helsinki