Kiinnostus Talvisotaan syntyy monen kohdalla varmasti siitä, että sota on koskettanut omaa sukua, onhan noin miljoonan suomalaisen juuret luovutetuilla alueilla.  Talvisota meneekin helposti tunteisiin. Itsekin olen viipurilaisen evakon poika. Toinen isoisäni taisteli Raatteen tiellä ja selvisi sodista hengissä, toinen katosi taivaan tuuliin Simolan rautatieaseman pommituksissa kesäkuussa 1944.

Talvisota kiinnostanee opiskelijoita jo siksikin, että läsnä ovat huikeat draaman ainekset. On suurvaltajohtajat; todelliset pahikset, jotka jakavat alueita keskenään etupiireihinsä. On pieni ja sisukas Daavid sekä ylimielinen Goljat. On Itä-Suomen korpien jäinen helvetti, joka sulkee sisäänsä epätoivoisesti kamppailevia miehiä. On nuori valtio, joka taistelee olemassaolostaan.

Talvisodan perintö, eli yhteishenki ja periksiantamattomuus, ovat varmasti läsnä joka luokkahuoneessa. Talvisotaa opiskellaan eri kouluissa hyvin eri tavoin, Suomessa opettajalla kun onneksemme on suuri pedagoginen vapaus. Erityisesti pienemmillä paikkakunnilla korostunee paikallishistoria. Sankarihautausmaa on kiinnostava lähtökohta tutkia, missä päin oman kylän pojat tappelivat ja miten talvisota vaikutti paikkakunnan kaikkien ihmisten elämään.

Toisaalta opetussuunnitelmat niin peruskoulussa kuin lukiossa määrittelevät opetukselle tietyt lähtökohdat. Suomen eheytymistä 1920-30-lukujen aikana korostetaan. Kouluissa pohditaan, miten sisällissodan osapuolet löysivät vähitellen yhteisen tarinan ja uskoivat siihen, että demokraattinen Suomi on puolustamisen arvoinen. Tästähän se talvisodan henki lopulta syntyi.

Henkilöt, vuosiluvut ja ulkoa opeteltava tapahtumahistoria jäävät nykykoulussa aikaisempaa vähemmälle huomiolle, sillä netistä löytyy helposti tietoa, liikaakin. Opetussuunnitelmat korostavat sen sijaan asioiden kokonaisvaltaista ymmärtämistä ja sitä, kuinka Suomen historiaa tulee tarkastella maailmanhistorian taustaa vasten.  Niinpä kouluissa pohditaan paitsi Molotov-Ribbentrop-sopimuksen taustasyitä, niin myös sitä, miten Münchenin kokous syksyllä 1938 vaikutti Neuvostoliiton suhteisiin toisaalta Saksaan, toisaalta länsivaltoihin.

Opetussuunnitelmat korostavat tietojen lisäksi myös taitoja, kuten historian tulkintaa.

Opiskelijoiden halutaan siis ymmärtävän, että historia on tulkintaa, tulkinnat muuttuvat ja ehdotonta totuutta on toisinaan vaikea löytää. Lukiossa ehditään tulkintojen pohtimisessa pidemmälle, ja tutuksi tulevat myös syvällisemmät näkökulmat, kuten sen pohdinta, kuinka suuri oli Ruotsin malmivarojen osuus Saksan, länsivaltojen ja Neuvostoliiton politiikassa, ja miten tämä asia kenties vaikutti talvisodan päättymiseen.

Toinen historian taito on kyky tunnistaa historiapolitiikka, eli historian käyttäminen politiikan välineenä.

Historiapolitiikan havaitseminen ja ymmärtäminen opettavat oppilaille medialukutaitoa, yhtä tärkeimmistä tämän päivän kansalaistaidoista. Kun Vladimir Putin esimerkiksi ihmetteli julkisesti vuonna 2014, että mitä vikaa oli Molotovin-Ribbentropin sopimuksessa ja väitti, että talvisota käytiin rajavirheiden korjaamiseksi, antoi se koulussa oivan tilaisuuden pohtia, mihin hän tämän kaltaisilla lausunnoilla pyrkii, ja miten ne liittyvät Venäjän toimiin Krimillä vuoden 2014 jälkeen.

Koulussa tuodaan esiin toisaalta myös se, miten talvisotaa käytetään kotimaassammekin osana poliittista retoriikkaa. Olemmehan kuulleet esimerkiksi poliitikkojen vetoavan talvisodan henkeen silloin, kun leikkauslistoja laadittiin finanssikriisin jälkeisinä vaikeina vuosina.

Opetussuunnitelmat painottavat historiallista empatiaa. Opiskelijan olisi hyvä ymmärtää asioita tavallisen ihmisen näkökulmasta, miten he asiat kokivat ja minkälaisessa tilanteessa joutuivat valintoja tekemään. Tähän talvisota tarjoaa paljon mahdollisuuksia, onhan sota täynnä dramaattisia ihmiskohtaloita rintamalinjan molemmilla puolilla.  Empatiaan voi yhdistää historian tarinallisuuden. Tavallisten ihmisten tarinoita on säilynyt paljon jälkipolville, kiitos esimerkiksi veteraaniyhdistysten, Lotta Svärd-säätiön, Talvisotayhdistyksen, Helsingin Suomalaisen klubin ja muiden tahojen arvokkaan työn.

Draama sopii hyvin empatian esiin nostamiseen. Esimerkiksi rooleissa toteutettava draamallinen kohtaus siitä, kuinka evakot saapuvat länsisuomalaiseen kylään, antaa mahdollisuuden pohtia eri ihmisten toiveita ja pelkoja sodan myllerryksessä. Tehokas on myös valintasimulaatio siitä, mitkä kaksi tavaraa ottaisit nyt mukaasi ja mitkä jättäisit pakon edessä ottamatta, jos koti olisi jätettävä puolen tunnin sisällä. Ylipäänsä monenlaiset toiminnalliset työtavat ovat kouluissa käytössä, sillä silloin tapahtuu yleensä hyviä asioita, kun opiskelijat saadaan pois pulpettien takaa.

Koulussa pohditaan jatkuvasti myös sitä, mitä historia meille opettaa. Talvisodan henki syntyi päämäärätietoisesta maltillisten voimien eheytyspolitiikasta ja eheyttämistä vastustaneiden ääriliikkeiden päättäväisestä torjumisesta. Demokratian kestämistä edesauttoi talouskasvu. Aika ajankohtaisia aiheita, eikä niin? Oli ensi viikon tai vuoden hallitus kenen pääministerin johtama tahansa, nämä vanhat haasteet tuntuvat olevan jälleen ajankohtaisia pian koittavassa 2020-luvun valitettavan jakautuneessa Suomessa. Kenties sitä yhteishenkeä voisi jälleen etsiä eheyttämispolitiikasta, kunhan vain ensin olisi sitä talouskasvua.

Itsenäisen Suomen ymmärtäminen ja arvostaminen edellyttävät talvisodan tuntemista, olihan kaikki tämä hyvä, mitä meillä nyt on, joskus niin sanotusti liipaisimella.  Emme toivottavasti enää joudu taistelemaan Lähteen lohkolla tai Äyräpään harjulla. Vastuksemme ovat toisenlaisia, mainittakoon ilmastonmuutos ja kestävyysvaje. Se asenne, jolla talvisodan sukupolvet tehtäväänsä täyttivät, on kuitenkin yhä erinomainen esimerkki kaikille Suomea ja maailmaa rakentaville jälkipolville, nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjoittaja on oppikirjailija sekä Ressun lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori