Muutaman kerran on Helsingin taivaalla ukkosen lailla jylissyt, kun Ilmavoimien Hornet on suorittanut Hietaniemen hautausmaan ylilennon, suoraan ylös taivaalle päättyvän. ”Pilven veikko”, sotalentäjänä palvellut, on kätketty isänmaan multiin, ja hänen palveluksiaan maalle on näin viimeisenä tervehdyksenä kunnioitettu. Hän on jäänyt pois, hän on”missing man”. Tämä on saanut minut miettimään, josko meidän olisi mahdollista tuoda takaisin myös kunnialaukaukset?

Sota-aikana suomalaiseksi perinteeksi muodostuivat kunnialaukaukset.Sankarivainajan arkun lipuessa hautaan osasto asetovereita, paikallisia suojeluskuntalaisia tai vastaavia ampui kolme yhteislaukausta poismenneen kunniaksi. Ne juhlistivat karulla tavalla hautajaistilaisuutta ja korostivat sankarivainajan roolia isänmaan puolustajana. Saattoväelle ne olivat mieleenjäävä tapahtuma, joka toi kyyneleet silmiin – sen jouduin muutaman kerran huomamaan, kun sotilaspoikana sain olla mukana kunnialaukausosastossa.

”Missing man”-muodostelma on kunnioitustapana alunperin amerikkalainen, ja siitä on muodostunut koskettava perinne, jolla taistelulennolta palaamaatta jäänyt on saanut tovereiltaan viimeisen tervehdyksen. Ylilennon on suorittanut se osasto, josta lentäjä on pudotettu, ja hänen paikkansa ylilennon muodostelmassa on ollut tyhjä. Samanlaista kunnioitusta edustavat eri maissa muutkin perinteet: ratsuväen hautajaisissa ilman ratsastajaa kulkeva hevonen; esikuntatyöskentelyyn osallistuneen muistotilaisuudessa tyhjäksi jätetty tuoli.

Ylilentoja on yhä harvemmin ja harvenevat ovat myös muitten aselajiveteraanien rivit. Kunnialaukasperinteen elvyttäminen olisikin näitten kunniaksi nyt paikallaan. Paitsi että se olisi kunnianosoitus omaisille ja läheisille, se toisi myös nykypolvelle tilaisuuden osallistua ja muistaa historiaa.

Katseeni kääntyvät aivan erityisesti kahteen suuntaan. Kunnialaukasten ampujana voisi ensinnäkin olla osasto vanhoja asetovereita, veteraanijärjestöjen jäseniä ja seuraavaa polvea edustavia sotilaspoikia. Toisen vaihtoehdon muodostaisivat asevelvollisuutensa suorittaneet nuoret miehet ja naiset, jotka ovat maanpuolustusperinteen jatkajia ja turvaajia. Heidän kauttaan sana leviäisi laajemmalle myös uusien sukupolvien piiriin.

Pallo on heitetty. Ottakoot kopin veteraaniveljet, heidän järjestönsä, perinneyhdistykset ja muut maanpuolustusjärjestöt, etsien yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa, joka voisi antaa käyttöön kiväärit panoksineen ja tarvittaessa asettaa kunniavartiot maahan laskettavien veteraanien haudoille.

Entä byrokratia? Paikallinen kirkko kaipaisi etukäteisilmoituksen tapahtumasta. Poliisille olisi niinikään aihetta kunnialaukauksista tiedottaa siltä varalta, että se voisi ottaa kantaa tapahtumaan. Ehkäpä Sotaveteraaniliitto voisi laatia toimintaohjeet yhteistyössä viranomaisten kanssa ja jakaa ne eteenpäin?

Kirjoittaja on ylipormestari (kapt. res.) ja sotaveteraani