Veteraani on henkilö, joka palvelukseen määrättynä, kutsuttuna tai vapaaehtoisena on osallistunut Suomen sotiin.

Tämä tarkoittaa, että veteraani voi sotilaan lisäksi olla myös lotta, sotilaskotisisar tai muussa vapaaehtoisjärjestössä toiminut henkilö. Haluaisin nyt kysyä Suomen kansalta muutaman kysymyksen.

Eivätkö lotat ole samassa arvoasemassa kuin sotilas? Vai onko niin, että rintamanaiset eivät tehneet tärkeää työtä? Lotta on myös veteraani, ihan niin kuin sotilas ja sotilaskotisisar.  Mutta miksi lotat mainitaan kunnianosoituksissa erikseen eikä kukaan tunnu tiedostavan rintamasotilaskotisisarten panosta?

Lähetin syksyllä kirjeen Tasavallan Presidentille Sauli Niinistölle. Kirjeessä kysyin saman kysymykset. Tuloksena Tasavallan Presidentti kutsui rintamasotilaskotisisar Anita Nordgrenin Linnan juhliin. Vaikka tämä on suurin kunnianosoitus mitä sotilaskotisisar voi saada, oli harmillista, kun toimittajat kuitenkin puhuivat tv-lähetyksessään vain ”veteraaneista ja lotista”.

Myös Ylen suomenkielisessä juonnossa tapahtui virhe ja Nordgrenia sanottiin olleen lottana ilmatorjuntatehtävissä. Virhe toistui esiintyi seuraavan päivän Hufvudstadsbladetin e-lehdessä. Veteraanipäivänä huhtikuussa Nordgren oli niin ikään kutsuttu Kulttuuritalon veteraanijuhliin ja kahvitilaisuuteen, missä hän sai kuulla tervetulotoivotukset ”sotiemme veteraaneille ja lotille”.

Sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista eri tehtävissä. Esimerkiksi jatkosodassa naiset palvelivat moninaisissa tehtävissä, mm. lottina, sairaanhoitajina, ja sotilaskotisisarina.

Haluaisin tässä vaiheessa painottaa, miten tärkeä tehtävä sotilaskotisisarilla oli ja miten he tekivät merkittävää työtä kenttäarmeijan viihtyvyyden hyväksi. Jatkosodassa oli rintamilla noin 100 sotilaskotia, joissa 3000 sotilaskotisisarta palveli eri tehtävissä. Yksi heistä oli edellä mainitsemani Anita Nordgren Helsingistä, joka lähti rintamalle keväällä 1943.

18-vuotias nuori nainen oli juuri kirjoittanut ylioppilaskokeet valmiiksi, kun hän suuntasi Aunukseen, Itä-Karjalaan. Sieltä hän tuli sotilaiden kanssa hakemaan ylioppilaslakkia ja lähti tämän jälkeen takaisin rintamalle. Niin kuin kaikilla muillakin, oli sotilaskotisisarten elämä rintamalla vaikeaa. Sotilaiden lailla he joutuivat elämään korsuissa, koska neuvostojoukot tuhosivat jatkuvasti tuhosivat maan päällä olevat kasarmit Nurmoilan lentokentän lähistöllä. Nurmoilan sotilaskodissa palveli samanaikaisesti ainoastaan kolme sisarta, joten tehtäviä oli runsaasti ja lepoa vähän.

Sotilaskotisisarten näkyvin tehtävä oli kanttiinin ylläpito. Kanttiinissa myytiin mm. kahvinkorviketta, karjalanpiirakoita, kirjoja, tupakkaa ja kirjepaperia. Sotilaskodin lisäksi sisaret liikkuivat myös rintamalla, tuoden kaikenlaisiin olosuhteisiin mukanaan sotilaskotien kodinomaista tunnelmaa ja auttaen näin ylläpitämään sotilaiden mielialaa.

Partioiden palatessa tehtävistään olivat sotilaskodit aina avoinna. Niissä vietettiin monta iloista hetkeä taistelun ja harjoitusten ohessa. Sotilaskotien lisäksi sotilaskotisisaret tekivät merkityksellistä työtä myös sairaaloissa hoitaen kenttä- ja sotasairaalakirjastoja ja järjestäen toipilaille mm. retkiä.

Sotilaskotisisaret olivat sodissa tunnettuja siitä, että he hiljaisuudessa tekivät tärkeää työtään epäitsekkäällä, uhrautuvalla ja lämpimällä sydämellä. Sotilaskotien tuottama voitto käytettiin sotilaiden hyväksi, ihan niin kuin se tänä päivänä käytetään varusmiesten hyväksi.

Miksi sotilaskotisisarista ei puhuta samalla tavalla kuin lotista?

Tähän löytyy monia selityksiä. Yksi voi olla se, että lottia oli runsaasti enemmän. Todennäköisempi ja huolestuttavampi on kuitenkin se, että lottia ja sotilaskotisisaria ei mustavalkoisissa kuvissa osata erottaa toisistaan. Pukujen väri on samaa sävyä ja ainoa näkyvä ero on rintataskujen määrä. Tämä on johtanut siihen, että kuvien ohessa käytetään kaikista sen kummemmin asiaa ajattelematta termiä lotta.

Sotilaskotiyhdistys vietti Puolustusvoimien lailla juuri 100-vuotisjuhlaansa. Nyt olisi siis jo korkea aika antaa kaikille veteraaneille tasa-arvoinen tunnustus. Veteraaneja ovat muutkin kuin vain rintamalla palvelleet sotilaat. Veteraaneja ovat myös ne lukuisat sodassa olleet naiset eivätkä he kaikki ole lottia. Sotilaskotisisaria ei saa unohtaa – he ansaitsevat saman arvostuksen kuin muutkin.

Itsekin vapaaehtoisen varusmiespalveluksen suorittaneena tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeä sotilaskoti varusmiehille on. Varusmiesten jaksamisen ja oikean mielialan ylläpitäminen on sotilaskodin tärkein tehtävä yhä tänäänkin. Ja kun se on näin merkittävä rauhan aikaan, voi vain ajatella, mitä se oli sodassa.

Kirjoittaja on reservin aliluutnantti